Sitä menee retkuun kerta toisensa jälkeen

En varmana muutes käy täällä ainakaan, saati ihan vissinä ja varmana en mitään tänne ole kirjoittanut. Voit olla varma!

Tänne kaikki kaipaus katoaa kuin aaveet sumuun eikä koskaan tiedä, saavuttaako se oikeaa kohdettaan. Tai sitten hän lukee, mutta ei vain tiedä mitä sanoa, tai välitä.

Tiedän tunteen.

Aloin stoppailla itseäni jo kuukausia sitten aina kun rupesin kuvittelemaan, että tuo viesti ja tuo viesti voisi olla häneltä. Enää en kuvittele hänen kirjoittavan täällä, mutta joskus vielä tulen kirjoittelemaan itse tänne ja purkamaan ajatuksia. Kuvittelen kirjoittavani hänelle vaikka hän ei kirjoituksiani näekään. Kyllähän se intoa laimentaa, kun ei kuvittele enää mitään vastavuoroista, mutta tunteet on silti tunteita ja annan itseni tuntea niitä vaikka hän ei (enää) oikeassa elämässä minua koskaan ajattelisikaan. Minä ajattelen kuitenkin häntä joka päivä ja tsemppaan häntä elämässään eteenpäin vaikka hän ei siitä mitään tietäisikään.

Luulo tuo tähtltaivaan vierellä kulkeva oletus, tieto=ohitse vilahtava pystötähti.
Mutta miten siitä selvää sais.
Kas siinäpä pulma ???🤔

Sitten voi olla niin, että hän on kuin minä. Välillä kirjoittaa paljonkin, välillä rimpuilee palstalta pois ja onnistuukin siinä: pitää taukoja.Sitten taas palaa vähän vahingossa, kun jostain näkemästään tai kuulemastaan iskee ikävä. Välillä on tunnistavinaan kaivattunsa, välillä on varma, ettei hän ole täällä. Luulet häntä toiseksi kirjoittajaksi, mutta hän vastaakin johonkin muuhun aloitukseen etkä tunnista häntä. Näin se menee. Vain kasvokkain tavatessa voit nähdä, miten hän oikeasti suhtautuu sinuun.
Mn