Kanada EU:n jäseneksi?

Kukahan tästä alkaa itkemään?

Komissio ehdotti keskiviikkona, että Kanadasta voisi tulla EU:n ensimmäinen liitännäisjäsen. Torstaina Kanadan pääministeri vastasi ehdotukseen myöntävästi.
2271
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kyllä se on kamalaa, kun Sanna....

Äänestä

Älä Kanada tee tuota virhettä

Äänestä
  • Tämän muuvin jälkeen Pohjoisnapa ja Grönlanti jää vain usalaisten haaveeks.

    Ajatus on myrkkyä magalaisille.

    Äänestä

USA suhtautuu nyt Kanadaan kuin venäjä Ukrainaan.

Äänestä
  • Vain Trump ja MAGA-pöhkölahkonsa.

    Äänestä

Mistä johtuu nyt EUn himo saada uusia jäseniä?
Eikö johtajilla ole enää tekemistä? Kansaa riistetään jos sopiva määrä ja tekeminen on loppunut? Sotakin on mukaisesti ovella.
Ei ole enää uutta mielikuvitusta uusien sääntöjen laatimiseksi? Tai virkamiehet ovat jo itsenäistyneet sen verran että osaavat itse keksiä uusia määräyksiä?

Luuleeko kanada hyötyvänsä satanistien kerhosta? Sanoo olevansa itsenäinen "eikä kukaan määrää kanadaa". Eikö kanada tiedä että EU on määräämisten mestari. EUssa määrääminen on uskonto.

Äänestä
  • Putinland on mielestäsi parempi, kun siellä ei määräillä (aika moni määrätty kuolemaan Ukrainan rintamalla)?

    Miten EU on muka vienyt vapautesi?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Putinland on mielestäsi parempi, kun siellä ei määräillä (aika moni määrätty kuolemaan Ukrainan rintamalla)?

    Miten EU on muka vienyt vapautesi?

    Trollit ulisevat ja mustamaalaavat EU:ta.

    Putin ja Trump kokevat vahvistuvan Euroopan uhaksi, eipä siinä muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Trollit ulisevat ja mustamaalaavat EU:ta.

    Putin ja Trump kokevat vahvistuvan Euroopan uhaksi, eipä siinä muuta.

    Lues tuo juttu netistä "EU ajoi USA:n miinaan Ukrainassa?"

    Entä jos asia onkin noin kuten jutussa väitetään?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lues tuo juttu netistä "EU ajoi USA:n miinaan Ukrainassa?"

    Entä jos asia onkin noin kuten jutussa väitetään?

    Venäjän propagandanarratiivia.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Venäjän propagandanarratiivia.

    Onko, jos asiaa tarkemmin ajattelet. EU on tuhonnut taloutensa Ukrainan sodan johdosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Onko, jos asiaa tarkemmin ajattelet. EU on tuhonnut taloutensa Ukrainan sodan johdosta.

    Miltä se Venäjän talous näyttää Pietarista käsin?

    Äänestä

Halla-aho: Venäjälle veetto-oikeus kaikkiin EU:n päätöksiin.

Äänestä
  • Nyt on ryhdikästä tekstiä jäykältä mieheltä.

    Äänestä

Eu;n velka-klondyken vetovoima kasvaa ympäri maailmaa.

Äänestä
  • Persut pelkäävät EU:n vahvistumista suhteessa Venäjään ja USA:han?

    1Äänestä

  • Paljonko USQlla on velkaa?

    Äänestä

Huima juttu

Äänestä

Eikös de trumppi itkenyt jo eilen.

Äänestä
  • joooppppppssss trumpesteri repi jo pelihousunsa kuin pikkuvauva...,

    Äänestä

EU on heti Washingtonista seuraava joka esittää halunsa olla Maailman Johtaja.

Äänestä

Kanada vastasi kyllä – Nyt muuttui maailmanjärjestys
Komissio ehdotti keskiviikkona, että Kanadasta voisi tulla EU:n ensimmäinen liitännäisjäsen. Torstaina Kanadan pääministeri vastasi ehdotukseen myöntävästi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kukahan tästä alkaa itkemään?

Komissio ehdotti keskiviikkona, että Kanadasta voisi tulla EU:n ensimmäinen liitännäisjäsen. Torstaina Kanadan pääministeri vastasi ehdotukseen myöntävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu