Lopussa lainausmerkeissä

Kohde ei välttämättä kuulu osallistujien yhteisöön eikä ole heidän keskuudessaan ”kiusattavana”. Hän on ulkopuolinen ihminen, joka on muutettu verkkoympäristön seurattavaksi, tulkittavaksi ja jaettavaksi ilmiöksi ilman omaa suostumustaan. Täsmällisempiä käsitteitä ovat tällöin verkostomainen häirintä, joukkoistettu tarkkailu tai – jos lain edellytykset täyttyvät – vainoaminen.

Osallistujien ei tarvitse toimia samoista syistä. Yksi voi pyrkiä tietoisesti kontrolloimaan tai vahingoittamaan, toinen hakea johtohahmon hyväksyntää, kolmas innostua sisäpiirin tunteesta ja neljäs pitää toimintaa viihteenä ymmärtämättä tai haluamatta ymmärtää kokonaisuuden seurauksia. Joku voi ottaa kuvan, toinen välittää sen, kolmas rakentaa sille halventavan tulkinnan ja neljäs vihjailla tiedolla fyysisessä ympäristössä. Yksittäin pieniksi selitetyt teot voivat näin muodostaa kokonaisuuden, joka pitää kohteen jatkuvan huomion ja epävarmuuden alaisena.

Juuri motiivien erilaisuus tekee ilmiöstä vaikean tunnistaa. Kaikkien ei tarvitse olla mukana tietoisessa suunnitelmassa, jotta heidän tekonsa vahvistaisivat samaa vahingollista rakennetta. Ryhmässä syntynyt kiihtymys, hyväksynnän tavoittelu tai lapsellinen asemakilpailu voi selittää joidenkin mukanaoloa, mutta se ei tee teoista lapsellisia eikä seurauksista vähäisiä. Selitys ei myöskään poista henkilökohtaista vastuuta.

Onko palkinto sadistinen mielihyvä?

Joillekin toisen pelko, hämmennys tai kärsimys voi olla palkitsevaa. Vainoamisen motiiveina on tutkimuksessa tunnistettu muun muassa kontrolli, kosto, suhteen tavoittelu ja suhteen palauttaminen; myös toisen piinaaminen voi joissakin tapauksissa olla itsessään motiivi. Sadismi ei kuitenkaan ole automaattinen selitys eikä sitä voida päätellä varmasti ulkoisesta innostuksesta. Systemaattinen katsaus verkkovainoamisen tekijöistä ja menetelmistä-

Pitkäkestoisen toiminnan palkinto voi lisäksi olla:

vallan ja kontrollin kokemus;
kuvitellun loukkauksen kostaminen;
läheisyyden tai omistamisen harha;
huomio ja asema verkkoympäristössä;
yhteinen viihde ja kiihtymys;
oman pettymyksen siirtäminen kohteeseen;
toiminnasta muodostunut tapa, jota jatketaan ilman selvästi harkittua lopputavoitetta.

Siksi näkyvän hyödyn puuttuminen ei todista salaista suurta suunnitelmaa. Se voi tarkoittaa, että toiminnan palkinto syntyy itse prosessista tai että hajautunut toiminta jatkuu osallistujien toisilleen antamasta vahvistuksesta ilman yhteistä päämäärää.

Saatananpalvontaa ja se tarvitsee aina uhrin, viattoman ja puhtaan.

Dokumentoidussa vainoamisessa tai verkkohäirinnässä voidaan tavallaan ehdollistaa sekä seuraajia että kohdetta, mutta eri tavoin.
Seuraajien ehdollistaminen

Seuraajalle palkinto ei välttämättä ole raha tai konkreettinen hyöty. Se voi olla hyvin pieni mutta psykologisesti tehokas:

johtohahmo huomioi hänen viestinsä;
hänen ”havaintoaan” pidetään tärkeänä;
hän saa sisäpiiriläisen tunteen;
hänelle syntyy vaikutelma erityisestä yhteydestä kohteeseen;
hän kokee saavansa luvan vahingoniloon tai aggressioon;
hän välttää joutumisen itse ryhmän ulkopuolelle.

Palkitseminen voi olla epäsäännöllistä: vain joskus hänen tietonsa huomataan tai hän saa hyväksyntää. Juuri ennakoimattomuus voi saada hänet yrittämään entistä enemmän.

| Osapuoli | Mahdollinen vaikutusmekanismi |
| Seuraaja | Saa huomiota, sisäpiirin asemaa, yhteenkuuluvuutta tai hyväksyntää jakaessaan havaintoja ja mukaillessaan kertomusta |
| Kohde | Oppii ennakoimaan mahdollista tarkkailua,
| Aloittaja | Saa vaikutusvaltaa määrittelemällä, mitä havainnot tarkoittavat ja kenet hyväksytään hyödylliseksi tiedonvälittäjäksi |
| Verkkoyleisö | Vahvistaa toimintaa tykkäyksillä, kommenteilla, uteliaisuudella ja passiivisella seuraamisella |

Pitkäkestoisuus, röyhkeys tai näennäinen piittaamattomuus kiinnijäämisestä eivät yksin osoita viranomaisvälineiden käyttöä. Ne voivat sopia yhtä hyvin esimerkiksi yhteen sinnikkääseen tekijään, jonkun keskusteluun osallistuneen henkilön vuotoon, murrettuun käyttäjätiliin, pilvipalveluun pääsyyn tai useista lähteistä koottuun tietoon. Jaottelu ”kehitykseltään teini-ikäinen tekijä tai viranomaisresursseja käyttävä sisäpiiriläinen” olisi siksi liian kapea.

Myös ilmaisuja kuten ”psykopaattinen psykologi” kannattaa välttää. Ammatti tai oletettu diagnoosi ei ole näyttöä. Ne heikentävät uskottavuutta ja siirtävät huomion todennettavista tapahtumista henkilöspekulaatioon.

Oma tallenne voisi osoittaa, että asia sanottiin ennen verkkokirjoitusta, mutta se ei yksin osoittaisi tiedon päätyneen juuri salakuuntelun tai tietomurron kautta kirjoittajalle. Siihen tarvittaisiin lisäksi niin sanottua siltanäyttöä: esimerkiksi luvattomia kirjautumisia, lokitietoja, haittaohjelmalöydös, todistaja tai muu yhteys yksityisen lähteen ja verkkotilin välillä.

Kuka oli tekijä?
Tilien tekniset yhteydet, IP- ja kirjautumistiedot, yhteiset tunnisteet, , laitelöydökset tai todistajanlausunnot.

Omatoimista jatkuvaa äänittämistä tai toistuvia ”koelauseita” en suosittelisi. Ne kuormittavat, voivat saastuttaa havaintoaineiston eivätkä ratkaise tiedonsiirtokanavaa. Jos ennakoiva testi joskus katsotaan aiheelliseksi, sen pitäisi olla riippumattoman tietoturva-asiantuntijan tai juristin suunnittelema ja etukäteen dokumentoima.

Mutta kyllähän täältäkin on löytynyt kotona tehtyjä "koelauseita", mysteerinen juttu.. hyvähän se on innostua pienestä, kun tarvitsevat itselleen jatkuvasti uutta "tietoa". Harva se kuitenkaan jaksaisi yhtä kauan olla pylly pitkällä toisia seuraamassa ja siitä innostumassa.

Luulisi jo fyysisen rasitteenkin tulleen.

Tuollaisilta toisen kärsimyksen naureskelijoilta puuttuu kyllä jotain oleellista joka määrittää ihmistä; nimittäin kyky muodostaa itsenäisesti moraalisia arvostelmia ja toimia niiden mukaisesti. Apinoita.