Koko perheeni minä mukaan lukien jätimme vl-uskon

Anonyymi-ap

Viime aikoina on valtavasti lähtenyt porukkaa vl-uskosta ja tuntuu, että vauhti sen kuin kiihtyy. Tilanteenhan pitäis olla toinen etenkin nyt, kun elämme huolestuttavia aikoja, jollaisina usein on ollut paljon parannuksen tekijöitä. Aiemmat suuret kriisit, kuten sodan uhkat yms ovat saaneet ihmisiä tekemään parannuksia. Nyt ei samalta näytä. Meidän perheemme ei jättänyt uskoa yhtäaikaa. Varhaisimmat uskon kieltäjät lähti 90-luvun tienoilla, mutta tehneet välillä parannuksen. Ensimmäiset yhtäjaksoisesti vl-uskon ulkopuolella olleet lähtivät 2010-luvulla. Seuraava aalto tapahtui 2020-luvulla koronan jälkimainingeilla. Viimeisimmät lähtijät, eli äitini ja minä lähdimme tänä vuonna. Ennen meidän ratkaisuamme olimme kokeneet useita kriisejä, kuten vanhempieni avioero sekä monia muita kriisejä, joita en luettele paljastumisen pelossa.

Kavereistani valtaosa on myös jättänyt vl-uskon. Moni on löytänyt tilalle uuden uskon, esim ortodokseista, katolisuudesta, tunnustuksellisista luterilaisista sekä vapaista suunnista. Osa on vaihtanut koko uskontoa, tai jättänyt uskonnot kokonaan taakseen. Itse olen agnostikko, enkä kuulu enää mihinkään haaraumaan, lohkoon, oppilausekkeisiin tms. ryhmittymiin. Myös äitini ja isäni ovat kokonaan uskontojen ulkopuolella. Osa sisaruksistani lukee itsensä konservatiiveihin, osa liberaaleihin kristittyihin. Harva näkee enää vl-uskon oppirakennelmissa sellaisia asianhaaroja, joiden takana ne voivat kunnialla seisoa. Vaikuttaakin, että vl-usko on pikkuhiljaa romahtamassa kortti kortilta. Sinänsä surullista ja haikeaa, sillä jos joskus tuleekin mieli, että haluaisi palata entiseen uskoon, se ei välttämättä enää onnistu, jos kyseinen herätysliike on lakannut olemasta. Ehkei vl-usko heti katoa, mutta se pienenee kyllä jatkuvasti ja oppikin saattaa samalla muuttua. Onhan se jo nyt muuttunut, mutta mitä pienemmäksi kyseinen liime käy, sitä nopeammin se saattaa muuttua. Sillä pienet laivat ovatketterämpiä vaihtaa suuntaa toisin, kuin isot laivat.

214

645

    Vastaukset 214

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Muutoin voi tehdä mitä tahansa kun ei vain hylkää kasteen armoa.

      Jos niin tekee, niin silloin ei hyvä heilu.

      • Kaste on riski jos oikea epätodennäköinen jumala onkin olemassa. Käy uimassa Katumajärvessä, saat kasteen nollattua.

        En ymmärrä miksi tämä kommentti poistettiin.

      • Anonyymi00099

        Mikä se kasteen armo on. Et kai vain väitä, että ilman kastetta ihmisellä ei ole mahdollisuutta pelastua. pyhän Hengen kaste jolloin alkaa kielillä puhuminen vai itse upotus? Molemmat sopii minulle. Haluatko, että muskaan opin Raamatun jakeiden avulla vai miten toimimme? Mikä on huono ja heiluu vai miksi hyvä jättää heilumatta. Ristin ryö0väri pelastui ilman kastetta fntä ne jotka ei koskaan ole kuullut Jeesuksesta ja silti kaikilla on mahdollisuus saada kokea Jumalan armo. Kaikki muut opit saan kaadettua mutta Rakkauden evankeliumi on oppi mitä ei voi kaataa koska se, on totuus.

      • Mihin perustuu hokema kasteen armosta?

      • Anonyymi00196
        Anonyymi00099 kirjoitti:

        Mikä se kasteen armo on. Et kai vain väitä, että ilman kastetta ihmisellä ei ole mahdollisuutta pelastua. pyhän Hengen kaste jolloin alkaa kielillä puhuminen vai itse upotus? Molemmat sopii minulle. Haluatko, että muskaan opin Raamatun jakeiden avulla vai miten toimimme? Mikä on huono ja heiluu vai miksi hyvä jättää heilumatta. Ristin ryö0väri pelastui ilman kastetta fntä ne jotka ei koskaan ole kuullut Jeesuksesta ja silti kaikilla on mahdollisuus saada kokea Jumalan armo. Kaikki muut opit saan kaadettua mutta Rakkauden evankeliumi on oppi mitä ei voi kaataa koska se, on totuus.

        Kasteen armo tarkoittaa sitä, mitä Raamattu itse kasteesta sanoo: siinä Jumala antaa syntien anteeksiantamuksen, Pyhän Hengen ja liittää ihmisen Kristukseen. Kaste ei ole pelkkä ihmisen oma tunnustusteko tai symbolinen upotus, vaan Jumalan teko ja lupaus. Siksi Pietari sanoo: ”Kaste pelastaa nyt teidätkin” (1. Piet. 3:21), ja Paavali puhuu kasteesta uudestisyntymisen pesuna (Tit. 3:5).

        Luterilainen oppi ei tarkoita, että Jumala olisi sidottu veteen niin, ettei hän voisi pelastaa ihmistä, joka ei ole voinut saada kastetta. Eri asia on jäädä ilman kastetta kuin tietoisesti halveksia Kristuksen käskyä. Ristin ryöväri ei kumoa kastetta yhtään enempää kuin se, että Vanhan testamentin pyhät pelastuivat ennen kristillisen kasteen asettamista.

        ”Pyhän Hengen kaste” ei myöskään Raamatun mukaan tarkoita sitä, että jokaisen pitäisi alkaa puhua kielillä. Paavali sanoo nimenomaan, etteivät kaikki puhu kielillä (1. Kor. 12:30). Kristityllä on yksi Herra, yksi usko ja yksi kaste (Ef. 4:5).

        Ja kyllä, tästä voidaan puhua Raamatun jakeilla. Mutta silloin myös ne kohdat pitää ottaa vakavasti, joissa kasteesta puhutaan syntien anteeksiantamuksena, uudestisyntymisenä, Kristukseen pukemisena ja pelastuksena – eikä selittää niitä pois siksi, etteivät ne sovi omaan oppiin.

        Rakkauden evankeliumi ei ole kasteen vastakohta. Juuri kasteessa Jumalan armo ja rakkaus annetaan ihmiselle konkreettisena lupauksena. Luterilainen oppi ei aseta kastetta Kristuksen armon tilalle, vaan pitää kastetta yhtenä niistä tavoista, joilla Kristus itse antaa armonsa meille.

      • Anonyymi00197

        Vaikuttaa hedbergiläiseltä evankelisuudelta. Laestadius ei ihastunut Hedbergin oppiin, piti totista katumusta ja parannusta välttämättöminä oikeassa armonjärjestyksessä. Hedbergin "kasteen armon muisteleminen" ei edustanut Laestadiukselle totista tunnon heräämistä, jonka armoitetuksi pääseminen edellytti.

    • Anonyymi00002

      Onhan meitä edelleen, vaikka luopuneita onkin paljon. Suomessa monet luopuvat, mutta maailmalla vl-liike leviää nopeasti. Jos vl-liike uudistuisi opetukseltaan, se merkitsisi, että Pyhä Henki olisi jättänyt liikkeen, jolloin jäljellä olisi vain kuollut usko ja liike joutaisikin hävitä. Mutta Kristus on luvannut olla omiensa kanssa maailman loppuun asti, mikä merkitsee, että vaikka vl-liike (päälinja) harhautuisi, hajaannuksessa oppositioon jäävä osa pysyisi tällöin elävässä uskossa.

      • Anonyymi00085

        Kun VL liike "leviää maailmalla" niin isien perinnesääntöjä ei levitetäkaan. Siinäpä se juju. Suomipoikaa koijataan surutta.

      • Anonyymi00087
        Anonyymi00085 kirjoitti:

        Kun VL liike "leviää maailmalla" niin isien perinnesääntöjä ei levitetäkaan. Siinäpä se juju. Suomipoikaa koijataan surutta.

        Vl:illa ei ole perinnäissääntöjä. Suomessa korvisten ottamisella viestitään vl-uskosta luopumista. Esim. korvisten käytöstä pidättymisen kutsumisella kielloiksi tai perinnäissäännöiksi viestitään elävän uskon vaihtumisesta yleishengelliseen lavean tien uskoon, maailmanmielisyyteen, maailman mukaan muuttumiseen ja maailman opetusten tuulten mukana riepoteltavana olemisesta. Kyse ei ole siitä, että korvakorut itsessään olisivat syntiä, kyse on siitä, että niiden pitämisestä pidättäytymisen arvostelijalle ne ovat jumala. Eri kulttuureissa eri asioille on eri merkitys, vl-kulttuurissa vl-uskon kieltävä nainen ottaa usein korvikset. Synti ei ole korvikset, synti on siirtyä kaidalta elämään vievältä tieltä maailman lavealle tielle.

      • Anonyymi00090

        Ite tutustuin hiljan ihan paikan päällä Naimibialaisiin vl:iin. Eipä heidän usko ja elämäntavat vaikuttaneet lainkaan siltä, mitä meillä täällä Pohjois-Pohjanmaalla. Oon kuullut, että Equadorissakin olisi ihan erilaista meininkiä. En tunnista samaksi jäyhäksi liikkeeksi niitä.

      • Anonyymi00091
        Anonyymi00090 kirjoitti:

        Ite tutustuin hiljan ihan paikan päällä Naimibialaisiin vl:iin. Eipä heidän usko ja elämäntavat vaikuttaneet lainkaan siltä, mitä meillä täällä Pohjois-Pohjanmaalla. Oon kuullut, että Equadorissakin olisi ihan erilaista meininkiä. En tunnista samaksi jäyhäksi liikkeeksi niitä.

        Gambialaisis he olivat. Käytiin Gambiassa, Namibiassa, Senegalissa ja muutamassa muussa maassa tutustumassa kristillisiin liikkeisiin. Osa oli vanhoillislestadiolaisten käännyttämiä. Namibiassa oli enemmän herättäjäydistys vienyt sanaa. Gambiassa tutustuin seurakuntaan, joka oli vanhoillislestadiolaisten käännyttämä. Meno oli aika, sanoisko menevää.

      • Anonyymi00092
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        Vl:illa ei ole perinnäissääntöjä. Suomessa korvisten ottamisella viestitään vl-uskosta luopumista. Esim. korvisten käytöstä pidättymisen kutsumisella kielloiksi tai perinnäissäännöiksi viestitään elävän uskon vaihtumisesta yleishengelliseen lavean tien uskoon, maailmanmielisyyteen, maailman mukaan muuttumiseen ja maailman opetusten tuulten mukana riepoteltavana olemisesta. Kyse ei ole siitä, että korvakorut itsessään olisivat syntiä, kyse on siitä, että niiden pitämisestä pidättäytymisen arvostelijalle ne ovat jumala. Eri kulttuureissa eri asioille on eri merkitys, vl-kulttuurissa vl-uskon kieltävä nainen ottaa usein korvikset. Synti ei ole korvikset, synti on siirtyä kaidalta elämään vievältä tieltä maailman lavealle tielle.

        Vanhoillislestadiolaisuudessa on hyvin monia perinnesääntöjä jota jokaisen pitää noudatta, ml. korvikset. Tämän tietää kaikki, nämä opetetaan äidinmaidossa, ja asian näkee sokea Reettakin. Kaikki säännöt joita ei perustella Raamatussa ovat näitä isien perinnesääntöjä. Jeesus ja opetuslapset asettuivat isien perinnesääntöjä vastaan.

      • Anonyymi00094
        Anonyymi00092 kirjoitti:

        Ne eivät ole perinnäissääntöjä, ne ovat tapoja, joilla vältellään heikkoja jäitä ja erotutaan samalla maailmasta niin kuin elävässä uskossa elävät kristityt kaikkina aikoina ovat tehneet. Sitä vastoin maailmaa rakastavat kristityt kaikkina aikoina ovat mukautuneet tämän maailman muodon mukaan. Heidän sydämensä on tässä maailmassa siinä missä elävästi kristityt ovat tälle maailmalle vieraita ja muukalaisia, outoja lintuja.

      • Anonyymi00100

        liike joutaisikin hävitä. Mutta Kristus on luvannut olla omiensa kanssa maailman loppuun asti,

        "Sardeksen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi – että sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.

        Tässä näiden kahden Raamatun tekstin välissä on seurakunta joka on ottanut Jumalan sanan ja pelastuksen itselleen ja yrittävät jakaa sitä sanaa maailmalle kolmen viisaan kautta jotka asuvat Ruotsissa ja harrastavat poron syleilyä piilossa veljien katseilta.

        Kyseessä on vain metafora joka luo mielikuvia seurakuntalaisille ja se ei todellakaan tarkoita sitä mikä tuli monelle ensimmäisinä monelle seurakuntalaisille mieleen vaikka ajatus kohdistui toiseen ryhmään mikä on Jumalalle pyhää.

        Te olette lauma mitä johtaa jokin muu, kuin Jumala Pyhän Hengen kautta.

        Ainoa totuus on Rakkauden evankeliumi ja missä sitä ei ole sieltä puuttuu Pyhä Henki.

      • Anonyymi00101
        Anonyymi00085 kirjoitti:

        Kun VL liike "leviää maailmalla" niin isien perinnesääntöjä ei levitetäkaan. Siinäpä se juju. Suomipoikaa koijataan surutta.

        0le huoletta se on Jumala joka pelastaa ja antaa armon ei kolme viisasta Ruotsin Lapista. Teidät on eksytetty ja pääsette sieltä pois Rakkauden avulla. Rakkauden evankeliumi toimii joskus niin ihmeellisellä tavalla, että sitä on ihmismielen hankala ymmärtää.

        Tulette vielä huomaamaan sen, millaista on Rakkauden sanoma mikä tulee sydämiin lain kautta. Se laki on Rakkaus

        Rakkaus ei tee lähimmäiselle pahaa. Rakkaus on siis lain täyttymys

      • Anonyymi00102
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        Vl:illa ei ole perinnäissääntöjä. Suomessa korvisten ottamisella viestitään vl-uskosta luopumista. Esim. korvisten käytöstä pidättymisen kutsumisella kielloiksi tai perinnäissäännöiksi viestitään elävän uskon vaihtumisesta yleishengelliseen lavean tien uskoon, maailmanmielisyyteen, maailman mukaan muuttumiseen ja maailman opetusten tuulten mukana riepoteltavana olemisesta. Kyse ei ole siitä, että korvakorut itsessään olisivat syntiä, kyse on siitä, että niiden pitämisestä pidättäytymisen arvostelijalle ne ovat jumala. Eri kulttuureissa eri asioille on eri merkitys, vl-kulttuurissa vl-uskon kieltävä nainen ottaa usein korvikset. Synti ei ole korvikset, synti on siirtyä kaidalta elämään vievältä tieltä maailman lavealle tielle.

        Tuo on totta. synti ei ole korvakorussa. Synti on maailmassa ja ihminen syntyy syntiin eikä ihminen synny synnistä. Muutanhan myös akti naisen kanssa olisi syntiä. Ei nainen joka kantaa korvakorua tee syntiä. Vaikka nainen rakastaisi sitä korua niin sekään ei ole syntiä. Se on vain esine josta nainen pitää ja haluaa näyttää sen toisille korvansa kautta. näyttää muille ja pukeutuu itse siihen mistä pitää ei ole syntiä. Muutenhan vaatteetkin olisi syntiä ja ihminen pukee itsensä vaatteisiin, jotta hänellä olisi miellyttävä olla. Vaatteet ja korut ja niiden avulla pukeutuminen ei siis ole syntiä.

        Se, että joku alkaa himoitsemaan naista tuon korun kautta tai ilman sitä ei myöskään ole syntiä. Se on halu joka johtuu siitä naisesta joka on pukeutunut koruun. Nainen joka pukeutuu koruun ei ole syntinen eikä houkuttele toisia syntiin korullaan. Hän korostaa omatuntoaan ja arvokkuuttaan korun kautta. Se on naisen oma teko ja vapaan tahdon tulos. Se ei tee naisesta syntistä.

        "Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole itsessään epäpuhtasta" (Room. 14:14)

        Esineet mitkä ovat maailmassa eivät ole syntiä. Ne eivät tee syntiä koska ne ovat vain esineitä. Esineet voivat saada ihmisessä halun saada niitä. Se halu mikä niistä syntyy ei myöskään ole syntiä. Se on ihmisen vapaa tahto mikä aiheuttaa synnin jos ihminen haluaa omakseen sen mikä on jonkun toisen ja ottaa sen itselleen syntisellä tavalla. Synti on teko mitä Jumala ei hyväksy. Ajatus ei ole syntiä ajatus on vapaan tahdon tulos. Ihminen tekee syntiä mielessään mutta jos ajatus ei siirry teon asteelle silloin kyseessä ei ole synti vaan ajatus synnistä.

        Jaakobin kirje 1:14–15 kuvaa synnin syntymisen prosessina: "Jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, ja kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman."

        Matteus 5:28: "Jokainen, joka katsoo naista himoitsen häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa."

        1. Johanneksen kirje 3:15: "Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja."

        Alemmat väitteet ovat syntisiä ajatuksia mitkä syntyvät himosta ja vihasta mitä ihminen kokee sisällään siinä vaiheessa kun ajatukset jäävät ajatuksen tasolle kyseessä ei ole asia mistä ihminen tulee tuomita.

        Kun ihminen kokee Jumalan armon ihminen muuttuu siten, että tuo himo jota ihminen kokee jää taka-alalle ja vaikka ihminen ajattelee niin niin ihminen tietää, ettei tule tekemään kyseisiä tekoja vaikka hänellä olisi siihen mahdollisuus.

        Ei mies pääse eroon siitä, etteikö naiset kiinnostaisi aina mutta toisen oma on toisen omaa ja vaikka sitä haluaisi siihen ei tule koskeman.

        Se onko veljen vihaaja samalla myös murhaaja on myös totta, koska viha kasvaa joten vihan tunteesta on syytä päästä eroon silloin viha ei voi kasvaa teon asteelle.

        Ihminen elää synnin alla ja Rakkauden evankeliumin mukaan laki on ihmisten sydämessä tahtonsa mukaan. Oli naisella koru, tai sitten ei.

        Nainen tuskin näkee korua synnin kautta. Naiselle koru on vain kaunis.
        Kauneus ei ole syntiä.

      • Anonyymi00103
        Anonyymi00100 kirjoitti:

        liike joutaisikin hävitä. Mutta Kristus on luvannut olla omiensa kanssa maailman loppuun asti,

        "Sardeksen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi – että sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.

        Tässä näiden kahden Raamatun tekstin välissä on seurakunta joka on ottanut Jumalan sanan ja pelastuksen itselleen ja yrittävät jakaa sitä sanaa maailmalle kolmen viisaan kautta jotka asuvat Ruotsissa ja harrastavat poron syleilyä piilossa veljien katseilta.

        Kyseessä on vain metafora joka luo mielikuvia seurakuntalaisille ja se ei todellakaan tarkoita sitä mikä tuli monelle ensimmäisinä monelle seurakuntalaisille mieleen vaikka ajatus kohdistui toiseen ryhmään mikä on Jumalalle pyhää.

        "Sardeksen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi – että sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.

        Te olette lauma mitä johtaa jokin muu, kuin Jumala Pyhän Hengen kautta.

        Ainoa totuus on Rakkauden evankeliumi ja missä sitä ei ole sieltä puuttuu Pyhä Henki.

        Sardeksen seurakunnan enkelil=oulun rauhanyhdiistycsen pojcia

      • Anonyymi00104
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        Vl:illa ei ole perinnäissääntöjä. Suomessa korvisten ottamisella viestitään vl-uskosta luopumista. Esim. korvisten käytöstä pidättymisen kutsumisella kielloiksi tai perinnäissäännöiksi viestitään elävän uskon vaihtumisesta yleishengelliseen lavean tien uskoon, maailmanmielisyyteen, maailman mukaan muuttumiseen ja maailman opetusten tuulten mukana riepoteltavana olemisesta. Kyse ei ole siitä, että korvakorut itsessään olisivat syntiä, kyse on siitä, että niiden pitämisestä pidättäytymisen arvostelijalle ne ovat jumala. Eri kulttuureissa eri asioille on eri merkitys, vl-kulttuurissa vl-uskon kieltävä nainen ottaa usein korvikset. Synti ei ole korvikset, synti on siirtyä kaidalta elämään vievältä tieltä maailman lavealle tielle.

        Synti ei ole korvikset, synti on siirtyä kaidalta elämään vievältä tieltä maailman lavealle tielle.

        Kaikki mikä on luotu on Jumalasta, myös koru mikä on naisen korvassa.

      • Anonyymi00106
        Anonyymi00091 kirjoitti:

        Gambialaisis he olivat. Käytiin Gambiassa, Namibiassa, Senegalissa ja muutamassa muussa maassa tutustumassa kristillisiin liikkeisiin. Osa oli vanhoillislestadiolaisten käännyttämiä. Namibiassa oli enemmän herättäjäydistys vienyt sanaa. Gambiassa tutustuin seurakuntaan, joka oli vanhoillislestadiolaisten käännyttämä. Meno oli aika, sanoisko menevää.

        Gambiassa tutustuin seurakuntaan, joka oli vanhoillislestadiolaisten käännyttämä. Meno oli aika, sanoisko menevää.

        Voisitko kirjoittaa tarkemmin. Miten erosi perinteisestä?
        Onko jossakin matkakertomus?
        Kiinnostaisi muutenkin tietää miten oppi eroaa kun manner vaihtuu.

      • Anonyymi00107
        Anonyymi00092 kirjoitti:

        Vanhoillislestadiolaisuudessa on hyvin monia perinnesääntöjä jota jokaisen pitää noudatta, ml. korvikset. Tämän tietää kaikki, nämä opetetaan äidinmaidossa, ja asian näkee sokea Reettakin. Kaikki säännöt joita ei perustella Raamatussa ovat näitä isien perinnesääntöjä. Jeesus ja opetuslapset asettuivat isien perinnesääntöjä vastaan.

        Luin hesarista artikkelin Kalevalasta. Siinä mainittiin pyllyttäjät, naisia jotka ajoivat karhun karkuun pyllistämällä.

      • Anonyymi00117
        Anonyymi00094 kirjoitti:

        Ne eivät ole perinnäissääntöjä, ne ovat tapoja, joilla vältellään heikkoja jäitä ja erotutaan samalla maailmasta niin kuin elävässä uskossa elävät kristityt kaikkina aikoina ovat tehneet. Sitä vastoin maailmaa rakastavat kristityt kaikkina aikoina ovat mukautuneet tämän maailman muodon mukaan. Heidän sydämensä on tässä maailmassa siinä missä elävästi kristityt ovat tälle maailmalle vieraita ja muukalaisia, outoja lintuja.

        Jos ne ajatellaan tavoiksi, tilanne on teologisesti vielä pahempi. Tavoiksi joita kaikilta edellytetään noudatettavaksi yhteisöstä erottamisen uhalla. Tällainen on suoraa hengellistä väkivaltaa. No, sellaisestahan vanhoillislestadiolaisuus lähihistoriassa kyllä tunnistetaankin. Hoitokokouksista.

      • Anonyymi00119
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        Vl:illa ei ole perinnäissääntöjä. Suomessa korvisten ottamisella viestitään vl-uskosta luopumista. Esim. korvisten käytöstä pidättymisen kutsumisella kielloiksi tai perinnäissäännöiksi viestitään elävän uskon vaihtumisesta yleishengelliseen lavean tien uskoon, maailmanmielisyyteen, maailman mukaan muuttumiseen ja maailman opetusten tuulten mukana riepoteltavana olemisesta. Kyse ei ole siitä, että korvakorut itsessään olisivat syntiä, kyse on siitä, että niiden pitämisestä pidättäytymisen arvostelijalle ne ovat jumala. Eri kulttuureissa eri asioille on eri merkitys, vl-kulttuurissa vl-uskon kieltävä nainen ottaa usein korvikset. Synti ei ole korvikset, synti on siirtyä kaidalta elämään vievältä tieltä maailman lavealle tielle.

        Esitetyssä keskustelupuheenvuorossa nostetaan esiin keskeisiä piirteitä vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisäisen sosiaalisen kontrollin, identiteetin ja ulkoisten elämäntapanormien (kuten korvakorujen käytön) suhteesta. Puheenvuoro heijastaa liikkeen sisäistä teologista puhetapaa, jota voidaan akateemisessa ja uskonnontutkimuksellisessa kontekstissa tarkastella seuraavista näkökulmista:
        * Sisäryhmäidentiteetti ja rajankäynti (In-group vs. Out-group):
        Uskonnollisissa herätysliikkeissä ulkoiset elämäntavat ja pidättäytyminen tietyistä muodin tai populaarikulttuurin ilmiöistä (kuten koruista, meikeistä tai tietyistä ajanvietteistä) toimivat sosiaalisina merkkeinä eli "rajapintoina". Ne osoittavat kuulumista yhteisöön ja erottauttumista ympäröivästä yhteiskunnasta ("maailmasta"). Kommentissa tuodaan esiin keskeinen yhteisön sisäinen logiikka: kyse ei ole pelkästään esineestä itsestään (synnistä sinänsä), vaan siitä viestistä ja arvovalinnasta, jonka ulkoinen merkki yhteisön sisällä antaa.
        * Teologinen perustelu vs. kulttuurinen normi:
        Puheenvuorossa pyritään tekemään ero "sääntöjen" ja "elävän uskon hedelmien" välillä. Liikkeen sisällä korostetaan usein, että kyse ei ole mekaanisista säännöistä tai ihmiskäskyistä, vaan sisäisestä uskosta kumpuavasta vapaaehtoisesta rajankäynnistä. Sosiologisesti tarkasteltuna näillä käytännöillä on kuitenkin vahva normatiivinen ja sosiaalista kontrollia ylläpitävä tehtävä: ne ylläpitävät yhtenäistä kulttuuria ja moraalista järjestystä.
        * Kansainvälistyminen ja kulttuurisidonnaisuus:
        Keskustelun aloitusviestissä viitattu kansainvälistyminen nostaa esiin todellisen ilmiön: kun uskonnollinen liike levittäytyy eri kulttuureihin, sen paikallisesti syntyneet suomalaiset kulttuuriset perinteet ja tulkinnat eivät siirry sellaisenaan muihin maihin. Tämä johtaa väistämättä kysymyksiin siitä, mikä on opillisesti ehdotonta ja mikä puolestaan suomalaiseen kansankulttuuriin ja liikkeen historiaan sitoutunutta paikallista käytäntöä.
        Yhteenvetona voidaan todeta, että puheenvuoro kuvaa tyypillistä uskonnollisen yhteisön sisäistä kamppailua sen rajoista, tulkinnoista ja siitä, miten uskoa eletään todeksi suhteessa muuttuvaan maailmaan.

      • Anonyymi00123
        Anonyymi00102 kirjoitti:

        Tuo on totta. synti ei ole korvakorussa. Synti on maailmassa ja ihminen syntyy syntiin eikä ihminen synny synnistä. Muutanhan myös akti naisen kanssa olisi syntiä. Ei nainen joka kantaa korvakorua tee syntiä. Vaikka nainen rakastaisi sitä korua niin sekään ei ole syntiä. Se on vain esine josta nainen pitää ja haluaa näyttää sen toisille korvansa kautta. näyttää muille ja pukeutuu itse siihen mistä pitää ei ole syntiä. Muutenhan vaatteetkin olisi syntiä ja ihminen pukee itsensä vaatteisiin, jotta hänellä olisi miellyttävä olla. Vaatteet ja korut ja niiden avulla pukeutuminen ei siis ole syntiä.

        Se, että joku alkaa himoitsemaan naista tuon korun kautta tai ilman sitä ei myöskään ole syntiä. Se on halu joka johtuu siitä naisesta joka on pukeutunut koruun. Nainen joka pukeutuu koruun ei ole syntinen eikä houkuttele toisia syntiin korullaan. Hän korostaa omatuntoaan ja arvokkuuttaan korun kautta. Se on naisen oma teko ja vapaan tahdon tulos. Se ei tee naisesta syntistä.

        "Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole itsessään epäpuhtasta" (Room. 14:14)

        Esineet mitkä ovat maailmassa eivät ole syntiä. Ne eivät tee syntiä koska ne ovat vain esineitä. Esineet voivat saada ihmisessä halun saada niitä. Se halu mikä niistä syntyy ei myöskään ole syntiä. Se on ihmisen vapaa tahto mikä aiheuttaa synnin jos ihminen haluaa omakseen sen mikä on jonkun toisen ja ottaa sen itselleen syntisellä tavalla. Synti on teko mitä Jumala ei hyväksy. Ajatus ei ole syntiä ajatus on vapaan tahdon tulos. Ihminen tekee syntiä mielessään mutta jos ajatus ei siirry teon asteelle silloin kyseessä ei ole synti vaan ajatus synnistä.

        Jaakobin kirje 1:14–15 kuvaa synnin syntymisen prosessina: "Jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, ja kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman."

        Matteus 5:28: "Jokainen, joka katsoo naista himoitsen häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa."

        1. Johanneksen kirje 3:15: "Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja."

        Alemmat väitteet ovat syntisiä ajatuksia mitkä syntyvät himosta ja vihasta mitä ihminen kokee sisällään siinä vaiheessa kun ajatukset jäävät ajatuksen tasolle kyseessä ei ole asia mistä ihminen tulee tuomita.

        Kun ihminen kokee Jumalan armon ihminen muuttuu siten, että tuo himo jota ihminen kokee jää taka-alalle ja vaikka ihminen ajattelee niin niin ihminen tietää, ettei tule tekemään kyseisiä tekoja vaikka hänellä olisi siihen mahdollisuus.

        Ei mies pääse eroon siitä, etteikö naiset kiinnostaisi aina mutta toisen oma on toisen omaa ja vaikka sitä haluaisi siihen ei tule koskeman.

        Se onko veljen vihaaja samalla myös murhaaja on myös totta, koska viha kasvaa joten vihan tunteesta on syytä päästä eroon silloin viha ei voi kasvaa teon asteelle.

        Ihminen elää synnin alla ja Rakkauden evankeliumin mukaan laki on ihmisten sydämessä tahtonsa mukaan. Oli naisella koru, tai sitten ei.

        Nainen tuskin näkee korua synnin kautta. Naiselle koru on vain kaunis.
        Kauneus ei ole syntiä.

        Tätä tekstiä lukiessa pysähtyy miettimään sitä, miten syvälle ihmisen omantunnon, uskon ja arkipäivisten valintojen välimaastoon tässä mennään. On lohdullista lukea ajatusta siitä, että esineet tai kauneus eivät itsessään ole synnyttämässä pahaa, vaan kyse on paljon syvemmistä inhimillisistä motiiveista, vapaasta tahdosta ja armosta.
        Monesti herätysliikkeiden sisällä ulkoiset asiat – kuten korut tai pukeutuminen – nousevat niin isoksi puheenaiheeksi, että itse uskon ydinasiat ja armo meinataan unohtaa. Kirjoittaja tuo esiin tärkeän pointin siitä, että ihminen voi kantaa korua ihan vain siksi, että pitää sitä kauniina tai se merkitsee hänelle jotain hyvää, ilman että siinä on kyse mistään kapinasta tai synnistä.
        Erityisesti tuo Raamatun ja Jaakobin kirjeen pohdinta himosta, ajatuksista ja teoista tuntuu inhimilliseltä. Se vapauttaa siitä jatkuvasta pelosta, että jokainen satunnainen ajatus tai katse tekisi ihmisestä heti tuomittavan, ja tuo tilalle ajatuksen siitä, että armo kantaa ja kasvattaa ihmistä eteenpäin. Loppujen lopuksi kyse on kai juuri siitä, mitä sydämessä tapahtuu – ei siitä, millaiset korut kenelläkin on korvissaan.

      • Anonyymi00134

        Elävien kristittyjen lauma on todellakin piskuinen.
        Ns viikonloppu uskovia pyörii mukana ties kuin paljon.Ne kun ei ole ottanut korviksia tai värjännyt hiuksia niin sen puoleen vaikeampi erottaa.

      • Anonyymi00157
        Anonyymi00134 kirjoitti:

        Elävien kristittyjen lauma on todellakin piskuinen.
        Ns viikonloppu uskovia pyörii mukana ties kuin paljon.Ne kun ei ole ottanut korviksia tai värjännyt hiuksia niin sen puoleen vaikeampi erottaa.

        eläviä kristittyjä on maailmassa miljoonia

      • Anonyymi00159
        Anonyymi00157 kirjoitti:

        eläviä kristittyjä on maailmassa miljoonia

        elävistä kivistä en tiedä ne jotka uskovat jeesukseen

      • Anonyymi00160
        Anonyymi00157 kirjoitti:

        eläviä kristittyjä on maailmassa miljoonia

        onko kristitylle erikseen elävät ja elävät vai elävälle kristitty

      • Anonyymi00161
        Anonyymi00160 kirjoitti:

        onko kristitylle erikseen elävät ja elävät vai elävälle kristitty

        eli elävät kristityt on jaettu keskenään miten ne uskovat

      • Anonyymi00162
        Anonyymi00161 kirjoitti:

        eli elävät kristityt on jaettu keskenään miten ne uskovat

        pitääkö olla kuollut kristitty kun hoitomies sanoo että se pääsi taivaaseen vai riittääkö että on kuollut kristitty jos sanoo uskovansa jeesukseen

      • Anonyymi00163
        Anonyymi00162 kirjoitti:

        pitääkö olla kuollut kristitty kun hoitomies sanoo että se pääsi taivaaseen vai riittääkö että on kuollut kristitty jos sanoo uskovansa jeesukseen

        tämän logiikan mukaan kristitty uskoo jeesukseen joten kyollut kristitty ei mene taivaaseen

      • Anonyymi00164
        Anonyymi00163 kirjoitti:

        tämän logiikan mukaan kristitty uskoo jeesukseen joten kyollut kristitty ei mene taivaaseen

        vai miten se meni kristitty uskoo jeesukseen mut kun se kuolee se ei mene taivaaseen

      • Anonyymi00165
        Anonyymi00164 kirjoitti:

        vai miten se meni kristitty uskoo jeesukseen mut kun se kuolee se ei mene taivaaseen

        mä olen kyllä ymmäetänyt kristin uskon sanoman väärin

      • Anonyymi00166
        Anonyymi00165 kirjoitti:

        mä olen kyllä ymmäetänyt kristin uskon sanoman väärin

        eli kun ei usko niin pääsee taivaaseen mun logiikalla tämä on varmaan uusi krintinuskon suuntaus

      • Anonyymi00171
        Anonyymi00157 kirjoitti:

        eläviä kristittyjä on maailmassa miljoonia

        On jos lapset lasketaan mukaan.

    • Anonyymi00003

      Perhe on henkisesti terve kun ymärsivät nostaa läppää liikkeestä. Kaikki normaalin ymmärryksen omaavat tietävät ettei vl- liikeessä pysyminen ole hyve.

      • Anonyymi00004

        toi henkisesti terve on yritys nusta maalata kyseinen perhe

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        toi henkisesti terve on yritys nusta maalata kyseinen perhe

        musta

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        musta

        ihan kuin epäuskoinen lääkäri olisi sanonut sen

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        ihan kuin epäuskoinen lääkäri olisi sanonut sen

        joku peltolan asukki

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        toi henkisesti terve on yritys nusta maalata kyseinen perhe

        sinulla taisi sekottua sanat henkisesti, ja hengellisesti.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        joku peltolan asukki

        mites se antikristus ja peto 666 jakselee

      • Anonyymi00109

        Ei oppi sisältä kaadu yritykset vain nostaa puolustuksen tasoa. Mutta sinä päivänä, kun Rakkauden evankeliumi tavoittaa seurakunnat tulee tapahtumaan suuri muutos ja se päivä on väkisin edessäpäin, koska näin ei ole vielä tapahtunut.

        Tämä on fakta, sitä päivää odotellessa...
        ei oppi ojaan kaada, sanoi Onni, kun ohi käveli.

    • Kuha uskoo vaan.🐟

    • Anonyymi00009

      Kannattaa tosiaan pohtia näitä uskon asioita ja rohkeasti jättää ne, joiden esim. rehellisyyttä ja raamatullisuutta epäilee tai on tajunnut, etteivät he ole kumpaakaan. Sitten etsiä mahd. raamatullisempi ja rauhoittavampi joukko. Itse löysin nämä luterilaisesta kirkosta.

      Itse kirkkohan on monissa kohdin täysin jumalaton, mutta itse vanhaa oppia pidän oikeana ja olen itse uskovainen, ovat muut sitten mitä ovat. Uskoni perustuu esnsijaisesti Raamatun UT:n sanaan ja kohdistuu Jumalaan, Jeesuksen sovitustyöhön, ei ihmisiin kirkossa.

      Itse kirkosta olen kylläkin eronnut, mutta uskoni on pääosin nk. "wanhalutherilainen", eli miten Luther itse nämä opinkohdat selitti.

      • Anonyymi00012

        lutterhan oli mustalainen

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        lutterhan oli mustalainen

        hitlerhän sitten poltti juutalaiset sekä mustalaiset

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        hitlerhän sitten poltti juutalaiset sekä mustalaiset

        Kyllä, romaneja (joihin historiallisesti viitataan usein termeillä mustalaiset tai sinit ja romanit) oli natsi-Saksan keskitys- ja tuhoamisleireillä.
        Natsi-Saksa luokitteli romanit rotuun perustuen valtion vihollisiksi – samalla tavalla kuin juutalaiset. Heidän kohtalokseen koitui natsien järjestelmällinen kansanmurha, josta romanikielellä käytetään nimitystä Porajmos (tai Samudaripen). Historioitsijoiden arvioiden mukaan natsit ja heidän liittolaisensa surmasivat toisen maailmansodan aikana noin 200 000 – 500 000 (joidenkin arvioiden mukaan jopa yli miljoona) romania.
        Tässä on keskeisiä tietoja heidän kohtelustaan leireillä:
        * Auschwitz-Birkenau ja "mustalaisleiri": Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille perustettiin erillinen osasto nimeltä Zigeunerlager (mustalaisleiri),ne jonne tuotiin perheitä kokonaisina – toisin kuin monia muita vankeja, romaneja ei leirille tullessa erotettu heti toisistaan, vaan he asuivat perheinä samalla alueella. Leirin oloissa tuhannet kuolivat nälkään, tauteihin ja pakkotyöhön.
        * Leirin tuhoaminen: Elokuun 2.–3. päivän välisenä yönä vuonna 1944 natsit tyhjensivät Auschwitzin mustalaisleirin lopullisesti ja surmasivat viimeiset siellä eläneet noin 4 000 romania ja sintiä kaasukammioissa. Tätä yötä muistetaan nykyään virallisena romanien holokaustin muistopäivänä.
        * Muut leirit ja teloitusjoukot: Romaneja vietiin myös muille keskitys- ja tuhoamisleireille, kuten Buchenwaldiin, Mauthauseniin, Dachauhun ja Bergen-Belseniin. Monia joutui lisäksi SS-joukkojen (Einsatzgruppen) suorittamien joukkomurhien kohteeksi itärintamalla. Osa joutui myös leireillä tehtyjen julmien lääketieteellisten kokeiden (kuten tohtori Josef Mengelen) kohteeksi.

      • Anonyymi00018

        jota ei saanut kukaan asustaa

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        jota ei saanut kukaan asustaa

        finnlandia=hageldama
        Äänteellinen ja symbolinen yhteys: Kun tätä muotoa verrataan aiemmin esillä olleisiin raamatullisiin tai vaihtoehtoisiin etymologioihin (kuten Hageldama tai Finland), -ia-päätteinen Finlandia jakaa saman konsonanttirungon (f-n-l-d), jota on toisinaan nostettu esiin erilaisissa kielitieteellisissä tai mystisissä nimivertailuissa ja kansanetymologioissa.

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        finnlandia=hageldama
        Äänteellinen ja symbolinen yhteys: Kun tätä muotoa verrataan aiemmin esillä olleisiin raamatullisiin tai vaihtoehtoisiin etymologioihin (kuten Hageldama tai Finland), -ia-päätteinen Finlandia jakaa saman konsonanttirungon (f-n-l-d), jota on toisinaan nostettu esiin erilaisissa kielitieteellisissä tai mystisissä nimivertailuissa ja kansanetymologioissa.

        Raamattu ei sano mitään siitä, että Hageldamassa (eli veripellossa / Akeldamassa) voisi asua tai että sinne voisi muuttaa.
        ​Uudessa testamentissa veripelto esiintyy vain sen historiallisen taustan vuoksi: se on alue, jonka ylimmäiset papit ostivat Juudaksen palauttamilla verirahoilla muukalaisten hautausmaaksi (ja toisen perinteen mukaan Juudas itse kuoli siellä). Paikka on siis Raamatussa määritelty hautausmaaksi, ei asuinalueeksi tai paikaksi, jonne mentäisiin asumaan.

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        hautausmaa

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        hautausmaa

        kuolikohan se juudas savossa vai oulussa

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        kuolikohan se juudas savossa vai oulussa

        Miestä tai ihmistä tarkoittava nimitys: Tutkijoiden esittämien arvioiden mukaan kyseessä saattaa olla myös germaaninen tai jokin varhainen lainautunut kanta, joka on tarkoittanut yksinkertaisesti ihmistä tai miestä.

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Raamattu ei sano mitään siitä, että Hageldamassa (eli veripellossa / Akeldamassa) voisi asua tai että sinne voisi muuttaa.
        ​Uudessa testamentissa veripelto esiintyy vain sen historiallisen taustan vuoksi: se on alue, jonka ylimmäiset papit ostivat Juudaksen palauttamilla verirahoilla muukalaisten hautausmaaksi (ja toisen perinteen mukaan Juudas itse kuoli siellä). Paikka on siis Raamatussa määritelty hautausmaaksi, ei asuinalueeksi tai paikaksi, jonne mentäisiin asumaan.

        Raamatun ja sen historiallisen taustan mukaan veripelto (eli Akeldama tai Hageldama) oli fyysiseltä olemukseltaan ja tarkoitukseltaan hyvin karu ja selkeä paikka:
        * Muukalaisten hautausmaa: Alkuperäiseltä tarkoitukseltaan se oli maa-alue, jonka ylimmäiset papit ostivat Juudaksen temppelille palauttamilla verirahoilla. Paikka pyhitettiin ja nimettiin muukalaisten ja sellaisten vainajien hautausmaaksi, joita ei voitu tai haluttu siunata omiin kotikuntansa multiin.
        * Ruukuntekijän pelto: Alue tunnettiin myös ruukuntekijän peltuna (Agros Kerameos), koska maaperästä oli mahdollisesti kaivettu savea ruukkujen tekoon, mikä teki maasta viljelyyn kelpaamatonta tai kuoppaista.
        * Syrjäinen ja leimattu paikka: Vaikka Raamattu ei kuvaa paikkaa kirottuna tai yliluonnollisena vaarana, se oli symbolisesti ja käytännössä raskas paikka – se oli kaupungin laitamilla sijaitseva lopullisen leposijan alue niille, jotka olivat yhteisön ulkopuolisia tai joiden rahat olivat peräisin petoksesta ja kuolemasta.

      • Anonyymi00026
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        viljelyyn kelpaamatonta tai kuoppaista.

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        viljelyyn kelpaamatonta tai kuoppaista.

        ruukuntekijän pelto

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        hautausmaa

        Akeldaman alueelle ristiretkien aikana rakennettu maanalainen tai puoliksi maan alla sijainnut luutakammio (joka on osittain säilynyt nykyaikaankin) oli arkkitehtonisesti varsin erikoinen ja vaikuttava rakennelma:
        * Massiiviset holvikatot ja kaaret: Rakennus tehtiin paksusta kivestä ja tiilestä, ja sen katto muodostui vahvoista holvikaarista, jotka kestivät yläpuolellaan olevan maan ja muiden rakenteiden painon.
        * Syvät hautakuilut ja kammiot: Itse rakennelman sisällä tai sen alla oli suuria kuiluja ja säiliömäisiä kammioita, joihin vainajat alun perin laskettiin. Tarinan mukaan maan erikoisen koostumuksen uskottiin sulattavan tai hajottavan ruumiit poikkeuksellisen nopeasti (jopa muutamassa päivässä), minkä jälkeen jäljelle jääneet luut kerättiin talteen.
        * Luiden kerrostaminen: Kun ruumiit olivat maatuneet, puhtaat luut siirrettiin tai pinottiin kammioiden seinustojen sisään tai erillisiin osastoihin. Rakennuksen sisätilat täyttyivät vähitellen valtavasta määrästä pyhiinvaeltajien ja muukalaisten luita, jotka muodostivat sinne omat kerroksensa.
        * Kappeli tai muistomerkki päällä: Usein näiden maasaivollisten tai maanalaisten holvausten päälle tai yhteyteen rakennettiin vielä pieni kappeli tai rukoushuone, jossa vierailijat saattoivat rukoilla vainajien puolesta.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        hmm mun äisin tyttönimi on
        ​Sen ympärille kietoutuu sekä Raamatun tarina Juudaksesta ja kolmestakymmenestä hopearahasta ostetusta muukalaisten hautausmaasta että myöhempi keskiajan ja ristiretkien aikainen todellisuus: paikka, jonne pitkän ja vaarallisen pyhiinvaellusmatkan päätteeksi menehtyneitä eurooppalaisia ja muita matkalaisia haudattiin suurikokoisiin maanpuristus- ja luutakammioihin.silvennoinen

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        liittyyköhän nämä maan alaset tunnelit niihin joita kristalli puolueen veljekset tutki

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        liittyyköhän nämä maan alaset tunnelit niihin joita kristalli puolueen veljekset tutki

        Tässä on tiivis yhteenveto kolmesta kysymästäsi aihepiiristä:
        1. Missä Suomessa on kalkkikallioita
        Suomessa kalkkikivi on vanhaa ja harvinaista marmoroitunutta kallioperää, jota esiintyy pieninä esiintyminä ja louhoksina eri puolilla maata:
        * Lappi ja Pohjois-Suomi: Laajimmat luonnontilaiset kalkkikallioalueet sijaitsevat Tunturi-Lapissa, erityisesti Enontekiöllä, sekä paikoitellen Kittilässä ja Kuusamossa.
        * Etelä-Suomi ja rannikko: Pienempiä kalkkikivilinssejä ja historiallisia louhoksia on muun muassa Lohjalla ja Paraisilla sekä hajallaan etelärannikolla ja saaristossa.
        2. Missä Vapan veljekset tutkivat tunneleita
        Kristillipuolueen yhteydessä tunnetuksi tulleet veljekset (Mikko ja Marko Vapa) ovat tutkineet ja kartoittaneet Suomen maanalaisia kalliosuojia, väestönsuojaverkostoja ja sotilaallisia tiloja eri puolilla Suomea (muun muassa suurimmissa kaupungeissa ja asutuskeskuksissa sijaitsevia virallisia väestönsuojia ja huoltotunneleita), joista he ovat julkioneet materiaalia netissä.
        3. Luutakammioiden louhiminen ja rakentaminen
        * Luonne: Historialliset luutakammiot (kuten Jerusalemin Akeldaman eli veripellon ristiretkeäikaiset rakennelmat) eivät olleet moderneja teollisia tunneleita, vaan kalkkikallioon louhittuja, kaiverrettuja ja paksusta kivestä/tiilestä holvattuja hautakammioita.
        * Tarkoitus: Ne tehtiin tai kaivettiin suoraan maaperään ja kallioon siksi, että vainajien jäännökset saatiin säilytettyä kunnioittavasti ja tilaa voitiin käyttää uudelleen pyhiinvaeltajien ja muukalaisten luiden kerrostamiseen.

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Kyllä Helsingissä on kalkkipitoisia kallioita ja pieniä esiintymiä, mutta ne eivät ole laajoja luonnonmukaisia kalkkikivialueita samalla tavalla kuin vaikkapa Virossa tai tietyissä Keski-Euroopan maissa. Helsingin kaupunki on itse asiassa teettänyt aiheesta tarkan selvityksenkin (Helsingin kalkkikalliot, Antti Salla).
        ​Helsingin kalkkipitoisuuksista ja esiintymistä tiedetään seuraavaa:
        ​Päävyöhyke idässä: Merkittävin kalkki- ja karsikivivyöhyke kulkee Laajasalon (esimerkiksi Hevossalmen ja Tahvonlahden), Vartiosaaren ja Tullisaaren kautta aina Vuosaaren pohjoisosiin asti. Esimerkiksi Laajasalossa ja Vuosaaressa on vanhoja pieniä kaivoksia tai louhoksia, joista on aikoinaan lohkaistu kalkkia.
        ​Muut esiintymät: Pienempiä kalkkipitoisia laikkuja tai kiviliuskoja on löydetty myös muun muassa Haltialan metsäalueelta luoteis-Helsingistä, Pakilasta, Malmilta, Harakan saaresta, Östersundomista sekä Pitkäkosken varrelta.
        ​Miksi niitä on vaikea huomata? Kyse ei ole valkoisista, pehmeistä kalkkikallioista, vaan kalkki esiintyy yleensä ohuina nauhoina, raitoina tai kerroksina (kalkkikarsia) muun kovan vulkaanisen liuskeen tai gneisssin seassa.
        ​Vaikka kallioperä on pääosin tuttua kovaa suomalaista graniittia ja gneissiä, nämä pienet kalkkipitoiset kohdat erottuvat luonnossa rehevämpänä kasvillisuutena ja vaativampina lehtokasveina.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Kyllä liittyvät siltä osin, että Helsingin maanalaiset tilat, kalliosuojat ja tunnelit olivat keskeinen osa sitä laajaa kohdeaineistoa, jota Vapan veljekset keräsivät ja merkitsivät omiin karttoihinsa.
        ​Heidän kartoituksensa ja videonsa kattoivat yleisesti suuria suomalaisia kaupunkeja, joissa on väestönsuojia ja viranomaisten käyttämiä tiloja – ei siksi, että alueilla olisi ollut geologisesti merkittäviä kalkkikallioita, vaan siksi, että kaupunkien alta löytyi heidän teorioihinsa sopivaa maanalaista infrastruktuuria. Geologiset kalkkikalliot (kuten Laajasalon tai Vuosaaren pienet esiintymät) ja veljesten kartoittamat modernit kalliosuojat ovat siis kaksi aivan eri asiaa, jotka sattuivat vain molemmat löytymään maantieteellisesti samoilta seuduilta.

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        kakso eri asiaa 😅

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        kakso eri asiaa 😅

        uskoisko

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Akeldaman alueelle ristiretkien aikana rakennettu maanalainen tai puoliksi maan alla sijainnut luutakammio (joka on osittain säilynyt nykyaikaankin) oli arkkitehtonisesti varsin erikoinen ja vaikuttava rakennelma:
        * Massiiviset holvikatot ja kaaret: Rakennus tehtiin paksusta kivestä ja tiilestä, ja sen katto muodostui vahvoista holvikaarista, jotka kestivät yläpuolellaan olevan maan ja muiden rakenteiden painon.
        * Syvät hautakuilut ja kammiot: Itse rakennelman sisällä tai sen alla oli suuria kuiluja ja säiliömäisiä kammioita, joihin vainajat alun perin laskettiin. Tarinan mukaan maan erikoisen koostumuksen uskottiin sulattavan tai hajottavan ruumiit poikkeuksellisen nopeasti (jopa muutamassa päivässä), minkä jälkeen jäljelle jääneet luut kerättiin talteen.
        * Luiden kerrostaminen: Kun ruumiit olivat maatuneet, puhtaat luut siirrettiin tai pinottiin kammioiden seinustojen sisään tai erillisiin osastoihin. Rakennuksen sisätilat täyttyivät vähitellen valtavasta määrästä pyhiinvaeltajien ja muukalaisten luita, jotka muodostivat sinne omat kerroksensa.
        * Kappeli tai muistomerkki päällä: Usein näiden maasaivollisten tai maanalaisten holvausten päälle tai yhteyteen rakennettiin vielä pieni kappeli tai rukoushuone, jossa vierailijat saattoivat rukoilla vainajien puolesta.

        mites ne oli ne tyypit jotka tutki suomen ala puolella olevia tunneli verkostoja

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        uskoisko

        periaatteessa mä olen juudaksen sululainen

      • Anonyymi00042
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        periaatteessa mä olen juudaksen sululainen

        isän puolelta jotakin venäläistä tsaaria

      • Anonyymi00044
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        isän puolelta jotakin venäläistä tsaaria

        juudas voi olla mun pikku serkku

      • Anonyymi00045
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        juudas voi olla mun pikku serkku

        se riippuu siitä onko juudaksen isä siis mustalainen

      • Anonyymi00047

        siis olen äidin puolelta juutalainen ja isän puolelta mustalainen

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        siis olen äidin puolelta juutalainen ja isän puolelta mustalainen

        silvennoinen ellei se ollut niitä jolle annettion toi nimi eli perus suomalainen

      • Anonyymi00050
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        silvennoinen ellei se ollut niitä jolle annettion toi nimi eli perus suomalainen

        kavallan jeesuksen hoparahoista olenko silvennoinen

      • Anonyymi00051
        Anonyymi00050 kirjoitti:

        kavallan jeesuksen hoparahoista olenko silvennoinen

        vai koko suomi

      • Anonyymi00052
        Anonyymi00051 kirjoitti:

        vai koko suomi

        suomi kavaltaa jeesuksen

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        suomi kavaltaa jeesuksen

        eli koko valtio veripelto

      • Anonyymi00054
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        eli koko valtio veripelto

        hageldama

      • Anonyymi00055
        Anonyymi00054 kirjoitti:

        hageldama

        hagel higal hegal

      • Anonyymi00056
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        hagel higal hegal

        miltä se maistuu

      • Anonyymi00057
        Anonyymi00056 kirjoitti:

        miltä se maistuu

        ja dama

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        hagel higal hegal

        agel=helena

      • Anonyymi00059
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        ja dama

        dama=maina tai miina

      • Anonyymi00060
        Anonyymi00059 kirjoitti:

        dama=maina tai miina

        lega maina

      • Anonyymi00061
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        lega maina

        Se on saksankielinen sana (Hagel), joka tarkoittaa rakeita (sitä taivaalta satavaa jääkamaa) tai raekuuroa.

      • Anonyymi00063
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        Se on saksankielinen sana (Hagel), joka tarkoittaa rakeita (sitä taivaalta satavaa jääkamaa) tai raekuuroa.

        Sana dama voi tarkoittaa kontekstista riippuen muutamia eri asioita:
        * Pelinimi / Shakkipeli: Monissa kielissä (esimerkiksi venäjäksi dama) daamia tai rouvaa kutsutaan dama-nimellä. Esimerkiksi perinteistä tammi-peliä kutsutaan monissa maissa nimellä dama tai damspil.
        * Hieno rouva / Naissukuinen eläin: Sanalla dama (tai dama dama) voidaan viitata myös täpläpeuraan (kuusipeuraan) tieteellisessä nimistössä, tai yleisemmin se on vanhahtava tai hienosteleva nimitys naiselle ("daami").

      • Anonyymi00064
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        hageldama=raekuuro neiti

      • Anonyymi00065
        Anonyymi00064 kirjoitti:

        hageldama=raekuuro neiti

        ja mikäs tämän hageldaman yai veripellon oikea käännös on

      • Anonyymi00066
        Anonyymi00065 kirjoitti:

        ja mikäs tämän hageldaman yai veripellon oikea käännös on

        svanvalajan pelto

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00066 kirjoitti:

        svanvalajan pelto

        Kyllä, Raamatun mukaan Veripeltoa (Akeldamá) kutsuttiin myös savenvalajan pelloksi.
        Tämä yhteys tulee ilmi Uudesta testamentista:
        * Matteuksen evankeliumissa (Matteuksen evankeliumi 27:7) kerrotaan, että ylipapit ostivat Juudas Iskariotilta takaisin saaduilla hopearahoilla kyseisen pellon muukalaisten hautausmaaksi, ja paikka tunnettiin nimellä Veripelto.
        * Samassa yhteydessä viitataan vanhan testamentin profetiaan ja todetaan, että pelto tunnettiin kansan kesissä nimenomaan savenvalajan pelltona, koska sieltä oli ilmeisesti kaivettu savea savenvalajien tarpeisiin ennen sen muuttamista hautausmaaksi.

      • Anonyymi00068
        Anonyymi00067 kirjoitti:

        suomaa perkele

      • Anonyymi00069
        Anonyymi00068 kirjoitti:

        suomaa perkele

        ​Savimaat: Savialueita on paljon Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä jokilaaksoissa (erityisesti vanhojen meren- ja järvienpohjien alueilla, kuten Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa). Ne ovat viljelyn kannalta arvokkaita alueita, mutta niitä on vain noin viidennes Suomen maaperästä.

      • Anonyymi00070
        Anonyymi00069 kirjoitti:

        Nimitys savenvalajan pelto (joka tunnettiin myös Veripeltona eli Akeldamá-nimellä) sai alkunsa siitä, että kyseinen maa-alue oli fyysiseltä luonteeltaan sellaista maaperää, josta oli kaivettu tai voitiin kaivella savea savenvalajien tarpeisiin (ruukkujen, astioiden ja tiilien valmistukseen).
        Tausta ja nimityksen synty selittyvät muutamalla keskeisellä seikalla:
        * Saven kaivaminen: Alueelta oli ilmeisesti perinteisesti otettu tai kaivettu saviaines pois savenvalajien työtä varten, minkä vuoksi maaperä oli kuopattua, rikkonaista tai hedelmätöntä normaaliin viljelyyn.
        * Raamatun selitys: Uudessa testamentissa (Matteuksen evankeliumissa) kerrotaan, että ylipapit ostivat kyseisen pellon takaisin palautetuilla Juudaksen hopearahoilla (joita ei haluttu laittaa temppelin varastoon, koska ne olivat verirahoja). Koska maa oli jo muutenkin hyödynnetty tai soveltumaton tavalliseksi viljelymaaksi, se päätettiin ostaa muukalaisten hautausmaaksi.
        Nimitys säilyi perimätiedossa nimenomaan siksi, että paikka yhdistettiin saveen, sen kaivamiseen ja savenvalajien työhön, ennen kuin siitä tehtiin hautausmaa.

      • Anonyymi00071
        Anonyymi00069 kirjoitti:

        ​Savimaat: Savialueita on paljon Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä jokilaaksoissa (erityisesti vanhojen meren- ja järvienpohjien alueilla, kuten Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa). Ne ovat viljelyn kannalta arvokkaita alueita, mutta niitä on vain noin viidennes Suomen maaperästä.

        eli savenvalajan pelloksi jää tukholman profetiassa mainittu alue

      • Anonyymi00072
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Akeldaman alueelle ristiretkien aikana rakennettu maanalainen tai puoliksi maan alla sijainnut luutakammio (joka on osittain säilynyt nykyaikaankin) oli arkkitehtonisesti varsin erikoinen ja vaikuttava rakennelma:
        * Massiiviset holvikatot ja kaaret: Rakennus tehtiin paksusta kivestä ja tiilestä, ja sen katto muodostui vahvoista holvikaarista, jotka kestivät yläpuolellaan olevan maan ja muiden rakenteiden painon.
        * Syvät hautakuilut ja kammiot: Itse rakennelman sisällä tai sen alla oli suuria kuiluja ja säiliömäisiä kammioita, joihin vainajat alun perin laskettiin. Tarinan mukaan maan erikoisen koostumuksen uskottiin sulattavan tai hajottavan ruumiit poikkeuksellisen nopeasti (jopa muutamassa päivässä), minkä jälkeen jäljelle jääneet luut kerättiin talteen.
        * Luiden kerrostaminen: Kun ruumiit olivat maatuneet, puhtaat luut siirrettiin tai pinottiin kammioiden seinustojen sisään tai erillisiin osastoihin. Rakennuksen sisätilat täyttyivät vähitellen valtavasta määrästä pyhiinvaeltajien ja muukalaisten luita, jotka muodostivat sinne omat kerroksensa.
        * Kappeli tai muistomerkki päällä: Usein näiden maasaivollisten tai maanalaisten holvausten päälle tai yhteyteen rakennettiin vielä pieni kappeli tai rukoushuone, jossa vierailijat saattoivat rukoilla vainajien puolesta.

        ainakin liperissä oli kallion juureen rakennettu tsasouna pyhän andreaan muistoksi ja irtonainen maa aines oli toisella puolella

      • Anonyymi00073
        Anonyymi00072 kirjoitti:

        ainakin liperissä oli kallion juureen rakennettu tsasouna pyhän andreaan muistoksi ja irtonainen maa aines oli toisella puolella

        jostakin kumman syystä ajattelin et sinne on haudattu jalo metalleja

      • Anonyymi00074
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        jostakin kumman syystä ajattelin et sinne on haudattu jalo metalleja

        sinne kallioon

      • Anonyymi00075
        Anonyymi00074 kirjoitti:

        sinne kallioon

        eikä toi tekoälykään löydä kyseisestä hiekka kuopasta mitään jos sieltä on maa aines jo hävitetty

      • Anonyymi00078
        Anonyymi00075 kirjoitti:

        eikä toi tekoälykään löydä kyseisestä hiekka kuopasta mitään jos sieltä on maa aines jo hävitetty

        Niin, siitä Liperin montun tarkasta maaperäkoostumuksesta tai sen historiasta ei tosiaan löydy mitään tarkempia asiakirjatietoja.

      • Anonyymi00079
        Anonyymi00078 kirjoitti:

        Niin, siitä Liperin montun tarkasta maaperäkoostumuksesta tai sen historiasta ei tosiaan löydy mitään tarkempia asiakirjatietoja.

        olikohan se outokumpu niin kuin kuusi järvellä

      • Anonyymi00080
        Anonyymi00079 kirjoitti:

        olikohan se outokumpu niin kuin kuusi järvellä

        kallio ei missään

      • Anonyymi00081
        Anonyymi00079 kirjoitti:

        olikohan se outokumpu niin kuin kuusi järvellä

        siellähän sirä kalkkia oli

      • Anonyymi00083
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        hitlerhän sitten poltti juutalaiset sekä mustalaiset

        Hitler ja Luther päätyy molemmat er kirjaimeen.

      • Anonyymi00110

        Olen luetrilainen joka erosi kirkosta nuorena. Tulin uskoon palasin kirkkoon vaikka en usko perisyntiin ja muutenkin opissa sellaista mitä en pidä oikeana oppina. Lutherin tekstit ovat kuitenkin se mitkä vahvistavat uskoani. Ne on joltakin osin vaikeaselkoisia ja ajatuksen ymmärtäminen vaatii useamman lukukerran tiettyjen asioiden osalta jotka ovat perusasioita teologisessa mielessä. Jotenkin tuntu, ettei kirkon viisaatkaan ole ymmärtäneet kaikkea oikein, kun pitäytyvät vanhassa mikä on todistettavissa vääräksi myös Raamatun kautta.

      • Anonyymi00111
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        lutterhan oli mustalainen

        Onko merkitystä, mikäli näin oli. Ei paljon kiinnosta.

      • Anonyymi00112
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        hitlerhän sitten poltti juutalaiset sekä mustalaiset

        Harvemman poltti kuitenkin elävänä, sitäkin on tapahtunut. Ja Hitler ei ollut teon suorittaja vaikka olikin oppinsa kautta suurin syyllinen. tukeutui myöhemmässä vaiheessa myös Lutherin, mutta se ei ollut voima mihin Hitlerin teko pohjautui. Se oli yksi selitys teon oikeellisuudelle ja se tuli esiin vasta, kun teot olivat alkaneet. Se oli Natsi-Saksan propagandaa, millä mustamaalattiin juutalaisia kansan silmissä ja haettiin teolle oikeutusta. Syy ei siis ollut Lutherin.

      • Anonyymi00118
        Anonyymi00112 kirjoitti:

        Tässä keskustelussa käsitellään kahta eri historiallista tasoa: vastuu ketjua holokaustista ja uskonnollisten tekstien tai perinteiden suhdetta natsipropagandaan.
        * Vastuu ja toteutus: Historiallinen konsensus on yksiselitteinen siinä, että natsi-Saksan hirmuteot, mukaan lukien miljoonien juutalaisten ja romanien järjestelmällinen tuhoaminen, olivat natsi-johdon – erityisesti Adolf Hitlerin ja hänen hallintonsa – ideologisesti ohjaamaa ja valtiollisesti organisoitua kansanmurhaa. Vaikka Hitler ei itse toiminut teloitusten suorittajana, hänen ja natsipuolueen ideologia, rasistinen rotuoppi ja poliittinen koneisto olivat tekojen primääri syyllinen ja moottori.
        * Aatteelliset taustat ja propaganda: Natsihallinto käytti opportunistisesti hyväkseen historian henkilöitä ja kirjoituksia – kuten Martti Lutherin myöhäistuotannon jyrkän antisemitistisiä kirjoituksia – oikeuttaakseen tekojaan ja vedotakseen kansaan. Historioitsijoiden ja teologien keskuudessa on kuitenkin vallitseva näkemys siitä, että natsismin ideologia pohjautui ensisijaisesti 1800- ja 1900-luvun vaihteen rotuopilliseen sosiaalidarvinismiin ja kansallissosialistiseen maailmankatsomukseen, ei suoraan Lutherin teologiaan. Lutherin kirjoituksia hyödynnettiin jälkikäteen osana propagandakoneistoa, jolla pyrittiin saamaan teoille uskonnollista tai historiallista katetta ja mustamaalaamaan vähemmistöjä.

      • Anonyymi00135
        Anonyymi00083 kirjoitti:

        Hitler ja Luther päätyy molemmat er kirjaimeen.

        Lisätään myös että Lucifer päätyy myös er kirjaimeen.

    • Anonyymi00015

      Siitä kasteen armosta ei ole vara luopua.

      Toisaalta sen kyllä pitäisi pelastaa vaikka muutoin asiat olisi päin honkia.

      • Anonyymi00130

        Mee suihkuun.

    • Anonyymi00016

      Jos siihen kasteen armoon uskoo, sen voimaan pelastaa saastainen, niin vaikka muutoin päällään seisoisi, niin silti pelastaa.

      • Anonyymi00131

        Myös se ettei uskottele jumalaan pelastaa jumalalta.

    • Anonyymi00020

      Aloituksessa mainittiin mm. tämänhetkinen maailman tilanne. Siinä minulle omakohtainen usko tuo sellaista turvaa, mitä mistään muualta ei saa. On paljon kysymyksiä, joihin eri uskonsuunnat vastaavat omalla tavallansa tai eivät osaa vastata. Vanhoillislestadiolaisuudessa niihin löytyy aina raamatun mukainen vastaus ja suhtautuminen. Yksittäiset ihmiset voivat tehdä virheitä, mutta ei koko liike. Viimeisinä aikoina on paljon eksytyksiä, mutta elävä usko ei katoa. T. yksi vl

      • Anonyymi00030

        Jos maailman tilanne vetää sotahulluuteen, niin silloin on pahemman kerran eksytty.

      • Moni muslimi ja Jehova ajattelee samoin: tätä ei mistään muualta saa.

        Kysymys kuuluukin että millä perusteella sinun uskosi on oikea eikä heidän?

        Ps. Moneen kysymykseen ei vl-liikkeessä kyllä löydy Raamatun mukaista vastausta.

      • Olenhan minäkin ollut vl-uskossa, mutta en oppinut tuntemaan Jeesusta Kristusta. Minulla on ollut koko ajan paha olla vl-uskossa ja olen tajunnut sen, että hoitokokouksissa heitettiin Jeesus ulos vl-liikkeestä. Sisältäni oli kadonnut Jeesus, jonka nyt olen löytänyt takasin, Kiitos Jeesus Kristus, kun olet opettanut minua taas tuntemaan sinut.

        Kannattaa kuunnella Joonan uusi video.
        https://www.youtube.com/watch?v=GxGjvXrZ14Y

      • Anonyymi00082

        Hyvä kommentti.

      • Anonyymi00113
        tiklis kirjoitti:

        Olenhan minäkin ollut vl-uskossa, mutta en oppinut tuntemaan Jeesusta Kristusta. Minulla on ollut koko ajan paha olla vl-uskossa ja olen tajunnut sen, että hoitokokouksissa heitettiin Jeesus ulos vl-liikkeestä. Sisältäni oli kadonnut Jeesus, jonka nyt olen löytänyt takasin, Kiitos Jeesus Kristus, kun olet opettanut minua taas tuntemaan sinut.

        Kannattaa kuunnella Joonan uusi video.
        https://www.youtube.com/watch?v=GxGjvXrZ14Y

        Hoitokokoukset ovat siis paikka missä kumottiin Rakkauden evankeliumi ja korostettiin seurakuntien omaa oppia mikä vain tuki kolmen viisaan miehen tarkoitusta kahlita seurakuntalaisten tahdot heidän edustaman opin alle.

        Jumala toimii myös väärän opin saleissa se on seurakuntalaisten sydämissä ja se herättää vielä heidät toimimaan harhaa vastaan tai poistumaan opista. Rakkaus voittaa aina vaikka se välillä koettelee. Kaikella on tarkoituksensa koska kaikki tämä tapahtuu Jumalan armon alla.

        Kasteesta tai oikeammin syntymästä alkaa matka armon alta Jumalan armoon. Perillä armossa Jumala vanhurskauttaa ja silloin Jeesus ihmisessä saa lopullisen sinetin ja ihmisen teot eivät enää ole ihmisestä vaan ne ovat Jeesuksen tekoja ihmisessä.

        Sitä on Rakkauden evankeliumi.

      • Anonyymi00158
        JuusoLehtola kirjoitti:

        Moni muslimi ja Jehova ajattelee samoin: tätä ei mistään muualta saa.

        Kysymys kuuluukin että millä perusteella sinun uskosi on oikea eikä heidän?

        Ps. Moneen kysymykseen ei vl-liikkeessä kyllä löydy Raamatun mukaista vastausta.

        Juusokin nähtävästi on niitä lopunajan eksyttäjiä mistä Raamattu varoittaa.

    • Anonyymi00033

      Nuoret vl pojat haluaa 8-10 lasta. Huhuu tosi raskasta olla synnytys kone. Hoitaa lasta odottaa uutta koko ajan, valtava rasitus keholle. Elääkö lestat pirtti viljelyllä ja tukiaisilla. Entä jos lapsia ei tule ottavatko uuden naisen synnytys koneeksi. Lestoilla kieltoja naisille mitä saa tehdä mitään kieltoja ei ole miehille. Tällaista ei pitäs olla enää tällä vuosi sadalla.

      • Anonyymi00038

        Mies sen synnin tekee kun saattaa raskaaksi ja joskus kovan työn, ei nalli aina osu kohdalleen.

        Miehelle lupa roiskia muualle, niin kaikki hyvin.

      • Anonyymi00114

        Parempi, että haluavat 8-10 lasta kuin, että haluaisivat sen ikäisiä lapsia. Sen ikäisiähän ja vähän vanhempiahan siellä hoideltiin. Hoitokokouksia ennen, hengen miesten toimesta. Mikäli olen ulkopuolisena ymmärtänyt. Vieläkö ne samat jotka tekoihin syyllistyi, toimivat ja ovat seurakunnissa tai ennemminkin rauhanyhdistyksissä. Minkä pitäisi olla Rakkauden jakamisen paikka ei sen pois ottamisen paikka. Onko niissä saleissa koskaan ollut mitään pyhää? Onko se pyhyys niissä ihmisissä joilta se yritettiin viedä pois vanhojen miesten johtaman opin alla?

    • Anonyymi00043

      Mies pitää vapauttaa kiellosta eikä naista.

    • Anonyymi00049

      Järkytyin ja tunsin suunnatonta surua kun luin seuraavan blogin ja artikkelin:

      piinatut.plogspot.com
      Ma elän

      Rauhan tervehdys: Koti täynnä tuskaa - hengellinen väkivalta murtaa ihmisen.

      Jumala yksin näkee ihmisen sydämeen. Eikö seurakunnan tulisi olla koti, jossa kaikkia kunnioitetaan ja kohdellaan Jeesuksen esimerkin mukaisesti.

    • Anonyymi00062

      Se miehen muna se pitää vapsuttaa kielloista, että saa roiskia mihin tahansa eikä aina ampua maaliin.

      • Anonyymi00076

        Joillakin hoitomiehillä muna /tanassa seisova määrittelee kaiken käyttäytymisen. Kiima ja himot kohdistetaan valittuun kohteeseen ja evankelimia jaetaan kuin papukaija oman syntielämän peittämiseksi ja muiden hämäämiseksi. Näillä toimilla ei ole mitään tekemistä kenenkään sielunhoidon kanssa. Tunnen.

      • Anonyymi00077
        Anonyymi00076 kirjoitti:

        Kaasteen armossa ei ole muuta väliä kun kukaan ei tule paksuksi.

      • Anonyymi00122
        Anonyymi00076 kirjoitti:

        Joillakin hoitomiehillä muna /tanassa seisova määrittelee kaiken käyttäytymisen. Kiima ja himot kohdistetaan valittuun kohteeseen ja evankelimia jaetaan kuin papukaija oman syntielämän peittämiseksi ja muiden hämäämiseksi. Näillä toimilla ei ole mitään tekemistä kenenkään sielunhoidon kanssa. Tunnen.

        Vieläkö he toimivat "talon sisällä" vai onko toiminta muuttanut ja saalistus jatkuu muissa kuvioissa. Tuskin teot ovat loppuneet jos he toimivat omaan uskoon tukeutuen ja oppi ei ole muuttunut lakihenkisyydestä ja ryhmän sisäisestä opista Rakkauden jakamiseksi ulospäin.

        Matteus 23:27–28 "Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkoisiksi kalkittujen hautojen kaltaisia! Ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä vanhurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta."

        Tämä on kieltämättä yksi sairaimmista opeista mihin olen törmännyt täällä Suomen kamaralla mutta siinä on silti jotakin kiehtovaa, koska on hankala käsittää syitä miten tällainen oppi voi olla olemassa ja se kätkeytyy ulkoisesti kauniisiin puitteisiin jonka keskiössä on perhe ja seurakunta.

        Matteus 18:6 0"Mutta joka viettelee [tai loukkaa/aiheuttaa lankeemuksen] yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sille olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

        Niissä saleissa elää todellinen pahuus joka on piilossa lain alla ja verhojen takana.

        Hesekiel 34:2–4 "...Voi Israelin paimenia, jotka ovat huolehtineet vain itsestään! Eikö paimenten tulisi huolehtia lampaista? [...] Laihoja te ette ole vahvistaneet, sairaita ette ole parantaneet, haavoittuneita ette ole sitoneet, eksyneitä ette ole tuoneet takaisin ettekä kadonneita etsineet, vaan te olette hallinneet niitä kovuudella ja julmuudella."

        Jumalan armo on vaihtunut kolmen Ruotsin viisaan armon alle ja heidän armonsa kohdistuu hoitokokouksissa tekoihin syyllistyneiden armahtamiseen ja uhrit ovat jääneet kokonaan huomioimatta vaikka nämä julmat teot ovat juuri heihin kohdistuneet.

        Matteus 18:6 (Jeesuksen vakava varoitus lasten loukkaamisesta)"Mutta joka viettelee [tai loukkaa/aiheuttaa lankeemuksen] yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sille olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
        Kaste ei ole merkki Jumalan armosta vaan se on Jumalan armon alla elämistä. Kaste on todistus ja muistutus Jumalan armosta.
        Ruotsin viisaat opettavat, että kasteessa ihminen elää Jumalan armossa ja Jumala antaa kaikki synnit anteeksi oli teko millainen tahansa.

        Loppu totta mutta Jumalan armon alla eläminen on eri asia kuin armossa eläminen joka tapahtuu siinä vaiheessa, kun Jumala vanhurskauttaa.

        Roomalaiskirje 13:10"Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sen tähden rakkaus on lain täyttymys."

        Hoitokokouksissa Ruotsin viisaat vanhurskauttavat teon tekijät ja jättävät uhrit huomiomatta. Se on väärin ja kaukana Rakkauden evankeliumin sanomasta.

        Sananlaskut 17:15"Joka syyttömän tuomitsee ja joka syyllisen vapahtaa, molemmat ovat Herralle ilotus." (KR33/38: "Joka syyllisen vanhurskauttaa ja joka vanhurskaan syyllistää, molemmat ovat Herralle kauhistus.")

        Rakkautta ja voimia heille jotka ovat sen kaiken kokeneet ja eläneet ruotsin viisaiden armon alla.

        Rakkautta ja Jumalan evankeliumia Jumalan tahdon mukaan.

      • Anonyymi00127
        Anonyymi00122 kirjoitti:

        Jumalan armo tapahtuu vain ja ainoastaan yhden kerran ja se jälkeen Jumala vanhuskauttaa ja antaa ihmiselle siihen mennessä elämänsä aikana tapahtuneet synnit anteeksi. Siinä vaiheessa ihmisestä tulee synnitön menneisyyttä ajatellen. Armo ei ole uusiutuva luonnonvara.
        Yksi ihminen/yksi kerta

        Hebrealaiskirje 10:26"Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria syntien edestä.

        On syytä huomioida, että armo ei perustu hyviin tekoihin, mutta syntiset teot huomioidaan poikkeuksetta.

        Galatalaiskirje 6:7"Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

        Kaikki mitä aikaisemmin on tapahtunut Jumalan armon alla on siis viety Jumalan eteen Jeesuksen toimesta joka on elänyt meissä kaikissa syntymästämme saakka Pyhässä Hengessä.

        Henki on ihmisessä sielun yläpuolella ja valvoo kaikkea mitä ihminen tekee vapaassa tahdossa. Jos nämä teot miellyttää Henkeä hän vie tiedon Jumalan eteen ja siinä vaiheessa Jumala antaa armon käydä ja vanhurskauttaa ihmisen.

        Sen jälkeen kaikki teot mitkä ihminen tekee ovat Jeesuksen tekemiä ihmisessä ja ihminen on vain teon välikappale oman tahtonsa kautta.

        Roomalaiskirje 6:1–2"Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?"

        Ruotsin viisaat ja muut voivat olla eri mieltä asiasta, mutta he ovatkin niitä jotka ovat anastaneet Jumaluuden itselleen ja alistaneet seurakuntalaiset oman jakamansa armon alle.

        Seurakuntalaiset elävät heidän tahdon mukaan ja tämä kaikki tapahtuu Jumalan armon alla ja Jumala on kyllä tietoinen tapahtuneesta viimeistään siinä vaiheessa. kun Jeesus vie tämän tiedon Jumalan eteen. Kaikki myös Ruotsin viisaat elävät saman armon alla siihen asti, kun Jumala toteuttaa armonsa, niille jotka ovat arvoisia.

        Sitä odotellessa, Rakkautta ja Jumalan evankeliumia rakkauden merkeissä.

        Jeesus on rakkaus, Jumala on rakkauden lähde.

        Jumalan armon kokenut, tämä ketju päättyy osaltani tähän.

    • Anonyymi00084

      Iso vanhemmat sai kovalla työllä pystymetästä lähtemällä maatilan kukoistamaan 1950-90 välillä.
      Nyt nuorempi sukupolvi ajoi koko tilan nurin holtittomalla rahan käytöllä.
      Jätti sähkölaskutkin maksamatta ja nyt ilman sähköjä menee päärakennuskin asuinkelvottomaksi.
      Huh huh tätä nyky menoa mikä se on.

    • Anonyymi00086

      Jos aikaa ei olisi lyhennetty, valitutkin eksytettäisiin. Valittujen tähden on aikaa lyhennetty. Ei meidän tehtävämme ole kulkea sinne, mihin suuret joukot kulkevat maailman laveaa tietä. Se tie, joka vie elämään, on kaita ja vain harvat sen löytävät. Tälle maailmalle vieraana ja muukalaisena sitä tietä kuljetaan ja kyllä maailmassa oudoksutaan, että miksi ihmeessä moista vaivalloista kinttupolkua, täällä olisi lavea moottoritie. Kuulemme sanomia, miten Suomessa moni on luopunut. Kuulemme sanomia, miten elävä usko leviää Afrikassa, Pakistanissa ja monessa maassa, jossa hyvä sanoma ei aiemmin ole kaikunut. Kuulemme sanomia sodista ja maanjäristyksistä. Ajan ilta pitenee, vielä on parannuksen päivä. Joskus tulee aika, jolloin ovet katua vasten suljetaan. Tänä päivänä, jos kuulet hänen äänensä, älä paaduta sydäntäsi.

      • Kun ihmiset löytävät Jeesuksen, vl-usko jää, ne alkaa seuraamaan Jeesusta.
        Jeesus on tullut myös minun sydämeen.
        Joh. 10
        14 "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,

      • Anonyymi00089
        tiklis kirjoitti:

        Kun ihmiset löytävät Jeesuksen, vl-usko jää, ne alkaa seuraamaan Jeesusta.
        Jeesus on tullut myös minun sydämeen.
        Joh. 10
        14 "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,

        Osa vl-liikkeen jättäneistä liittyy valtavaan laveaa tietä kulkevaan ekumeenisessa horroksessa hyllyvään massaan. Kädet ristiin luopuneiden puolesta ja kaikkien lavean tien kulkijoiden puolesta, joita on paljon.

        "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." (Matt. 7:13-14.)

      • Anonyymi00089 kirjoitti:

        Joh.10
        7 Siksi Jeesus jatkoi: "Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti.
        8 Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. [Jer. 23:1,2]
        9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. [Joh. 14:6; Ef. 2:18; Hepr. 10:19]
        10 Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. [Joh. 1:16]
        11 "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. [Hes. 34:16; Hepr. 13:20; 1. Piet. 2:25]
        14 "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,
        15 niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. [Matt. 11:27; Joh. 7:29]

      • Anonyymi00093

        Unohdit vertauksen seuraavan jakeen: "Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen" (Joh. 10:16). Kun Israelin lammastarhasta koottujen lampaiden lisäksi kootaan Jeesuksen lampaat pakanoista, on "yksi lauma ja yksi paimen", joka ei oikein täsmää ekumeeniseen moneen laumaan.

      • Anonyymi00105
        Anonyymi00093 kirjoitti:

        Tottakait, kaikki Jeesuksen seuraajat kuuluvat Jeesuksen lammashuoneeseen. Jeesuksen lammashuonetta et voi sinä määritellä, koska Jeesus on lammashuoneen portti.

      • Anonyymi00121
        Anonyymi00089 kirjoitti:

        Osa vl-liikkeen jättäneistä liittyy valtavaan laveaa tietä kulkevaan ekumeenisessa horroksessa hyllyvään massaan. Kädet ristiin luopuneiden puolesta ja kaikkien lavean tien kulkijoiden puolesta, joita on paljon.

        "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." (Matt. 7:13-14.)

        Vl -liikkeen jättäjät jättävät tavallisimmin vl-liilkeen, eivät evlut-uskoaan.

      • Anonyymi00121 kirjoitti:

        Vl -liikkeen jättäjät jättävät tavallisimmin vl-liilkeen, eivät evlut-uskoaan.

        Jeesus sanoi, menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia ja niin Jeesukseen uskovat ovat tehneetkin, meitä on paljon. Kristittyjä on paljon maailmassa.

      • Anonyymi00126

        Vanhoillislestadiolaisuus on itse kaventunut omilla isien perinnesäännöillään jo ennestään kapeaa porttia. Sellainen oma kavennus on syntiä.

      • Anonyymi00129
        Anonyymi00105 kirjoitti:

        Tottakait, kaikki Jeesuksen seuraajat kuuluvat Jeesuksen lammashuoneeseen. Jeesuksen lammashuonetta et voi sinä määritellä, koska Jeesus on lammashuoneen portti.

        Ekumeenisessa opissahan on lukuisia toisistaan erillään olevia laumoja, jotka kiistelevät, kenellä on oikea oppi. Ei ole yksi lauma, vaan monta laumaa. Vl-porukka on aidosti yksi lauma.

      • Anonyymi00129 kirjoitti:

        Ekumeenisessa opissahan on lukuisia toisistaan erillään olevia laumoja, jotka kiistelevät, kenellä on oikea oppi. Ei ole yksi lauma, vaan monta laumaa. Vl-porukka on aidosti yksi lauma.

        Kuuntele Joonan video, hän kertoo siinä, että raamatussa on kerrottu, miten silloinkin on ollut erimielisyyksiä, kutenkin usko on ollut sama.
        Hän kertoi useampia esimerkkejä.
        Kristinuskossa, uskotaan Jeesukseen Kristukseen ja ollaan hänen seuraajia.
        Se on aivan väärää oppia, että vedetään rajoja, te ette ole oikein uskomassa.

      • Anonyymi00136
        Anonyymi00121 kirjoitti:

        Vl -liikkeen jättäjät jättävät tavallisimmin vl-liilkeen, eivät evlut-uskoaan.

        Suurin osa vl-liikkeen jättää uskonasiat elämästä kokonaan.
        Ja alkaa tydyttämään vaan lihan himoja.Mitä ne teki jo paljon ennen kuin varsinaisesti lähti vl-liikkeestä kokonaan ulos.

      • Anonyymi00137
        tiklis kirjoitti:

        Jeesus sanoi, menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia ja niin Jeesukseen uskovat ovat tehneetkin, meitä on paljon. Kristittyjä on paljon maailmassa.

        Kristittyjä on.
        Mutta eläviä kristittyja ei ole paljon.

      • Anonyymi00138
        Anonyymi00121 kirjoitti:

        Vl -liikkeen jättäjät jättävät tavallisimmin vl-liilkeen, eivät evlut-uskoaan.

        Aika moni on eronnut kirkostakin.

      • Anonyymi00139
        tiklis kirjoitti:

        Kuuntele Joonan video, hän kertoo siinä, että raamatussa on kerrottu, miten silloinkin on ollut erimielisyyksiä, kutenkin usko on ollut sama.
        Hän kertoi useampia esimerkkejä.
        Kristinuskossa, uskotaan Jeesukseen Kristukseen ja ollaan hänen seuraajia.
        Se on aivan väärää oppia, että vedetään rajoja, te ette ole oikein uskomassa.

        Tiedän videota kuuntelemattakin, että Antiokian juutalaiskristittyjen ja pakanakristittyjen kiistat ratkaistiin Jerusalemin kokouksessa, mutta eivät he kokoontuneet kiistojen vuoksi erillään. Vaan mitä kirjoittaa Johannes: joka harhailee eikä pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa, älkää sellaista ottako kotiinne opettamaan älkääkä häntä tervehtikö, nimittäin hengellisesti sen aikaisella kristittyjen keskinäisellä tervehdyksellä. Tässä kulkee ero: rypyt rakkaudessa mahtuvat saman seurakunnan sisälle ja ovat evankeliumilla hoidettavissa, mutta eri henki, eri usko ja eri oppi eivät mahdu samaan seurakuntaan. Silloin sanotaan kohteliaasti terve eikä veljellisesti Jumalan terve, kohteliaasri voidaan jutella, mutta tänne et tule opettamaan eri uskoasi, kohteliaasti näkemiin eikä veljellisesti Jumalan rauhaan. Pilkkaajat erotettiin alkuseurakunnasta, kuten Hymeneus ja Aleksander. Jokaisessa Vähän-Aasian seurakunnassa oli vakavaa luopumusta, josta Jeesus Johannekselle ilmoitti ilmestyksessä, mutta ei ollut yhdelläkään paikkakunnalla omia seurojaan pitävää kilpailevaa Jumalan seurakuntaa. Oli harhaoppeja; Kristuksen lihaksi tulemisen kieltäviä doketisteja, bileamilaisia, isebeliläisiä, nikolaiittoja. Jumala varjeli elävän siemenen näiden kaikkien harhaoppien keskellä. Raamattu tuntee jokaisella paikkakunnalla vain yhden Jumalan seurakunnan - ei vaikka katolista, ortodoksista, luterilaista, helluntailaista tai vapaaseurakuntaa, jotka kukin pitävät omia jumalanpalveluksiaan/seurojaan ja opettavat omalla tavallaan ja ovat olevinaan kaikki yhtä oikeassa, vaikka omasta mielestään jokainen vähän oikeammassa kuin muut. Ei, Raamatussa kristityillä on yksi usko, yksi kaste, yksi Herra, yksi lauma, yksi Paimen, yksi oppi, yksi mieli, yksi ymmärrys. Ekumeniassa on monta uskoa, monta käsitystä kasteesta, monta käsitystä Herrasta, monta laumaa, monta paimenta, monta oppia, monta mieltä, monta ymmärrystä.

      • Anonyymi00142
        Anonyymi00139 kirjoitti:

        onkohan ihan jeesus sanonut että joka harhailee työnnä hänet luotasi

      • Anonyymi00143
        Anonyymi00142 kirjoitti:

        onkohan ihan jeesus sanonut että joka harhailee työnnä hänet luotasi

        eikös jeesus lähtenyt sen yhden perään ja jätti sata muuta

      • Anonyymi00144
        Anonyymi00143 kirjoitti:

        eikös jeesus lähtenyt sen yhden perään ja jätti sata muuta

        ai niin tietysti eihän johanne olkut jeesus se oli luuseri

      • Anonyymi00146
        Anonyymi00144 kirjoitti:

        ai niin tietysti eihän johanne olkut jeesus se oli luuseri

        johannesta ja paavalia ei taivaassa nähdä

      • Anonyymi00150
        Anonyymi00142 kirjoitti:

        onkohan ihan jeesus sanonut että joka harhailee työnnä hänet luotasi

        Kyllä Jeesus kehotti nuhtelemaan ja tarvittaessa sitomaan, Matt. 18:15-18, jonka voi nähdä luotaan pois työntämisenä lihan kuritukseksi, vaan ei takaisin kutsuhuutojen vaimentamisensa. Vanha Adam ei tykkää, että työnnetään Vapahtajan luota synnin ja katumattomuuden tähden pois, ei synnin tähden, sillä katuvaisille kehotti Vapahtaja antamaan anteeksi 7x70 kertaa ja niin usein kuin veljes katuen palaa (Matt. 18:22, Luuk. 17:4). Mutta joka ei kuule seurakuntaa, sitä Jeesus kehotti pitämään pakanana ja publikaanina (Matt. 18:17). Niin sanoo rietas, ei se ole Jeesuksen sana, sillä Jeesus on pelkkä armo ja myös syntilupamies syntisille, vaan Vapahtaja sanoi: en ole tullut lakia kumoamaan, vaan täyttämään sen. Vaan kyllä Jeesus etsii sitomiaan ja suustaan ulos oksentamiaan (Ilm. 3:16), että he totisen katumuksen saisivat, jos eivät Pyhää Henkeä vain ole pilkanneet. Sillä jos niin huonosti on päässyt käymään, että maistettuaan kerran Jumalan armoa, että Herra on suloinen, on armosta anteeksi annettu vapaus synnistä vaihdettu synnin orjuuteen ja on Jeesuksen veri tallottu Henkeä pilkkaamalla, silloin ei totinen katumus enää ennätä sellaiseen sydämeen tässä elämässä, vaan täydessä paatumuksen rauhassa pitää sellaisen ihmisen menemän kuolemaan Jumalan lasten joukkoa päivin ja öin pilkaten, vihaten ja panetellen. Sellaisten tähden ei Johannes sano, että pitäisi rukoileman. Mutta muille kadonneille lampailleen Jeesus huutelee ja sanoo: tänä päivänä, jos kuulette minun ääneni, älkää paaduttako sydämiänne.

      • Anonyymi00167
        Anonyymi00150 kirjoitti:

        sitten jeesus on lähtenyt omille teilensä ja varajeesus on jäänyt päivystämään raamatun ääreen

      • Anonyymi00168
        Anonyymi00167 kirjoitti:

        sitten jeesus on lähtenyt omille teilensä ja varajeesus on jäänyt päivystämään raamatun ääreen

        antikristuksen raamattu

      • Anonyymi00170
        Anonyymi00150 kirjoitti:

        Kyllä Jeesus kehotti nuhtelemaan ja tarvittaessa sitomaan, Matt. 18:15-18, jonka voi nähdä luotaan pois työntämisenä lihan kuritukseksi, vaan ei takaisin kutsuhuutojen vaimentamisensa. Vanha Adam ei tykkää, että työnnetään Vapahtajan luota synnin ja katumattomuuden tähden pois, ei synnin tähden, sillä katuvaisille kehotti Vapahtaja antamaan anteeksi 7x70 kertaa ja niin usein kuin veljes katuen palaa (Matt. 18:22, Luuk. 17:4). Mutta joka ei kuule seurakuntaa, sitä Jeesus kehotti pitämään pakanana ja publikaanina (Matt. 18:17). Niin sanoo rietas, ei se ole Jeesuksen sana, sillä Jeesus on pelkkä armo ja myös syntilupamies syntisille, vaan Vapahtaja sanoi: en ole tullut lakia kumoamaan, vaan täyttämään sen. Vaan kyllä Jeesus etsii sitomiaan ja suustaan ulos oksentamiaan (Ilm. 3:16), että he totisen katumuksen saisivat, jos eivät Pyhää Henkeä vain ole pilkanneet. Sillä jos niin huonosti on päässyt käymään, että maistettuaan kerran Jumalan armoa, että Herra on suloinen, on armosta anteeksi annettu vapaus synnistä vaihdettu synnin orjuuteen ja on Jeesuksen veri tallottu Henkeä pilkkaamalla, silloin ei totinen katumus enää ennätä sellaiseen sydämeen tässä elämässä, vaan täydessä paatumuksen rauhassa pitää sellaisen ihmisen menemän kuolemaan Jumalan lasten joukkoa päivin ja öin pilkaten, vihaten ja panetellen. Sellaisten tähden ei Johannes sano, että pitäisi rukoileman. Mutta muille kadonneille lampailleen Jeesus huutelee ja sanoo: tänä päivänä, jos kuulette minun ääneni, älkää paaduttako sydämiänne.

        Raamattu ei tunne sellaista oppia, että joku ihminen voitaisiin tuomita jo tässä elämässä tilanteeseen, jonne armo ei enää yltäisi. Jeesus ei työntänyt ketään luotaan pois lihan kuritukseksi, vaan etsi eksyneitä ja söi syntisten kanssa. Se teidän kuvaamanne portinvartiointi ja ihmisten tuomitseminen ulkopuolelle on kaukana armosta.

      • Anonyymi00172

        ihminen ei voi antaa syntejä anteeksi
        Hänen, jonka kautta meille on se lunastus ja syntien anteeksisaaminen.

      • Anonyymi00173
        Anonyymi00172 kirjoitti:

        ihminen ei voi antaa syntejä anteeksi
        Hänen, jonka kautta meille on se lunastus ja syntien anteeksisaaminen.

        se on majesteettirikkomus ja pyhän hengen pilkka

      • Anonyymi00174
        Anonyymi00173 kirjoitti:

        se on majesteettirikkomus ja pyhän hengen pilkka

        ja lähimmäisen rikkomus jota pitää pyytää anteeksi ainakin sata kertaa

      • Anonyymi00175
        Anonyymi00174 kirjoitti:

        ja lähimmäisen rikkomus jota pitää pyytää anteeksi ainakin sata kertaa

        jos siitä ei tule armon tuntoon johannes ei kehottanut rukoilemaan sen edestä

      • Anonyymi00176
        Anonyymi00175 kirjoitti:

        jos siitä ei tule armon tuntoon johannes ei kehottanut rukoilemaan sen edestä

        voiko siitä saada enää muuta kuin ian kaikkisen kirouksen

      • Anonyymi00177
        Anonyymi00170 kirjoitti:

        Raamattu ei tunne sellaista oppia, että joku ihminen voitaisiin tuomita jo tässä elämässä tilanteeseen, jonne armo ei enää yltäisi. Jeesus ei työntänyt ketään luotaan pois lihan kuritukseksi, vaan etsi eksyneitä ja söi syntisten kanssa. Se teidän kuvaamanne portinvartiointi ja ihmisten tuomitseminen ulkopuolelle on kaukana armosta.

        Pyhän Hengen pilkan tilassa oleva ihminen on tilassa, jolle ei enää armo yllä: "Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta" (Matt. 12:31). Kuitenkaan ihminen ei voi tietää, kuka on tehnyt Pyhän Hengen pilkan ja kuka ei. Mahdollisesti tuomitsemiskielto (Matt. 7:1) kattaa tuomiot Pyhän Hengen pilkasta.

        Jeesus käski nuhtelemaan ja tarvittaessa sitomaan synteihinsä, Matt. 18:

        "15 Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin.
        16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'.
        17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin.
        18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu."

        Nämä ovat Jeesuksen "unohdettuja" sanoja, jotka ovat yhdenmukaisesti kaikissa vanhimmissa käsikirjoituksissa niin, että Hieronymuksen lisäystä 300-luvun lopulta "sinua vastaan" niissä ei ole. Ja miksi tämä on unohdettu raamatunkohta? Rietas kirkuu, että Kristus on kammiossa, Kristus erämaassa, rukoile vain Kristukselta suopeutta synneillesi, niin tulee Jeesus antamaan sinulle luvan synnintekoon ja vakuuttaa sinut ja maailman, että ei se ole sidottu taivaassa, minkä kristittyin seurakunta on maan päällä sitonut. Kristus itse sanoi: "Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa", mutta tämän maailman rietas sanoo: ei se ole sidottu, Kristus tulee kammioon tai erämaahan vapauttamaan sidotun suoraan rukouksessa. Niin tekee rietas Kristuksen valehtelijaksi sanoen, että ei ole seurakunnan sitoma sidottu taivaassa.

      • Anonyymi00178
        Anonyymi00136 kirjoitti:

        Suurin osa vl-liikkeen jättää uskonasiat elämästä kokonaan.
        Ja alkaa tydyttämään vaan lihan himoja.Mitä ne teki jo paljon ennen kuin varsinaisesti lähti vl-liikkeestä kokonaan ulos.

        Olen sitä mieltä, että moni kokee yhteisön ympäristön aivan liian seksuaaliseksi ja haluavat etäisyyttä, mutta säilyttävät uskonsa. Seksuaalisuus on yhteisössä tabu ja kuitenkin liikaa puheissa ja teoissa. Toiminta ei sovi normaaleille, jolle elämä on muutakin.

      • Anonyymi00179
        Anonyymi00178 kirjoitti:

        Miten ihminen voi nähä onko säilyttänyt uskonsa kun ei näe sydämeen?
        Se on sitte eriasia jos näkee elävänsä selkiästi kuin jumalaton elää.

      • Anonyymi00180
        Anonyymi00178 kirjoitti:

        Olen sitä mieltä, että moni kokee yhteisön ympäristön aivan liian seksuaaliseksi ja haluavat etäisyyttä, mutta säilyttävät uskonsa. Seksuaalisuus on yhteisössä tabu ja kuitenkin liikaa puheissa ja teoissa. Toiminta ei sovi normaaleille, jolle elämä on muutakin.

        Ja missäköhän kuulee puhuttavan seksuaalisuudesta? Joskus aviopuolisoilloissa.

      • Anonyymi00181
        Anonyymi00180 kirjoitti:

        Ja missäköhän kuulee puhuttavan seksuaalisuudesta? Joskus aviopuolisoilloissa.

        Minulla on henkilökohtaisia kokemuksia ihmisistä, jotka viljelevät irstaita vihjailuja ihan arkipäiväisissä puheissa. En nyt viitsi kirjoittaa tähän esimerkkejä, mutta ne todistavat, että ilmapiiri on yliseksuaalinen. Säästetään ne.

    • Anonyymi00088

      Liikkeestä eroon päässeet ovat kokeneet parannuksen armon.

    • Anonyymi00095

      En minä näe nykypäivän lestadiolaisuudessa muuta teologisesti ongelmallista kohtaa kuin seurakuntaopin jonka mukaan vain vanhoillislestadiolainen pelastuu. Tätä en pidä oikeana käsityksenä. Eikö muka mistään muusta kristillisestä seurakunnasta löydy oikeaa pelastavaa uskoa?

      • Anonyymi00096

        Usko ei pelasta ketään vaan armon, armo on armon Henki, hänelle on annettu nimi Jeesus Kristus, jeesus Kristus ei pelasta ketään eli hänen nimensä vaan hänen voimansa koska hän otti isältään ja jätti perinnöksi opetuslapsillensa hänen nimensä kautta tosin mutta ei ihmeellisten sanojen kautta vaan Hengen ja voiman osoituksen kautta niin kuin kirjoitettu on.

      • Anonyymi00097
        Anonyymi00096 kirjoitti:

        Tietenkään älyvammanen ei tajua sitä mutta yritin ainakin kertoa sen heille en minä tiedä miksi he eivät kuulleet mutta totuuden ääni on kyllä kuulunut kerran kaikkeen maailmaan. Mutta he mielistyivät valheeseen.

      • Anonyymi00098
        Anonyymi00097 kirjoitti:

        Tietenkään älyvammanen ei tajua sitä mutta yritin ainakin kertoa sen heille en minä tiedä miksi he eivät kuulleet mutta totuuden ääni on kyllä kuulunut kerran kaikkeen maailmaan. Mutta he mielistyivät valheeseen.

        Eikö Iisabel kuuntele, eikö hänelle ole annettu kuulevia korvia, voi isabel sinun palkkaas koska sinä rakastit katoavaa voi Esau koska sinä rakastit enemmän luotua kuin Luojaa voi Pietari sinuas sinun lankeemuksessasi mutta sinä sait kuitenkin armon koska sinä rakastit enemmän iankaikkista Jumalaa ja armon Henkeä kuin luotua ja mammonaa. Koska Herra rakensi Daavidin majan jälleen joka horjahti oikealta tieltä mutta jolla kuitenkin oli rakkaus iankaikkisen Luojan päälle sen majan Hän rakensi jällensä ja asetti sen vahvalle perustukselle joka nimitetään kallio joka ei taida järkkyä koska sen perustukset* kestää.

      • Anonyymi00108
        Anonyymi00096 kirjoitti:

        Usko ei pelasta ketään vaan armon, armo on armon Henki, hänelle on annettu nimi Jeesus Kristus, jeesus Kristus ei pelasta ketään eli hänen nimensä vaan hänen voimansa koska hän otti isältään ja jätti perinnöksi opetuslapsillensa hänen nimensä kautta tosin mutta ei ihmeellisten sanojen kautta vaan Hengen ja voiman osoituksen kautta niin kuin kirjoitettu on.

        Joh.10
        7 Siksi Jeesus jatkoi: "Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti.
        14 "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,

      • Anonyymi00115
        Anonyymi00096 kirjoitti:

        Usko ei pelasta ketään vaan armon, armo on armon Henki, hänelle on annettu nimi Jeesus Kristus, jeesus Kristus ei pelasta ketään eli hänen nimensä vaan hänen voimansa koska hän otti isältään ja jätti perinnöksi opetuslapsillensa hänen nimensä kautta tosin mutta ei ihmeellisten sanojen kautta vaan Hengen ja voiman osoituksen kautta niin kuin kirjoitettu on.

        Hoitokokouksissa hoitomiehet heittivät Jeesuksen ulos vl-liikkeestä.
        Kaikki mikä liittyi Jeesukseen, pyyhittiin pois.
        Muistan, miten ennen hoitokokouksia Päivämiehen kuolinilmoitukseen laitettiin, Uskossa turvaten Vapahtajaansa.
        Hoitomiehet muuttivat senkin, tuotiin esiin, että kuolinilmoituksiin pitäisi laittaa, Pääsi taivaan kotiin.

      • Anonyymi00116
        Anonyymi00115 kirjoitti:

        Hoitokokouksissa hoitomiehet heittivät Jeesuksen ulos vl-liikkeestä.
        Kaikki mikä liittyi Jeesukseen, pyyhittiin pois.
        Muistan, miten ennen hoitokokouksia Päivämiehen kuolinilmoitukseen laitettiin, Uskossa turvaten Vapahtajaansa.
        Hoitomiehet muuttivat senkin, tuotiin esiin, että kuolinilmoituksiin pitäisi laittaa, Pääsi taivaan kotiin.

        Olen paljonn miettinyt juuti noita kiolinilmoitusten tekstejä esim. Pääsi taivaan kotiin. Joitakon on vaikea uskoa todeksi, kun tietää, mikä peto ihminen oli eläessään.

      • Anonyymi00116 kirjoitti:

        Olen paljonn miettinyt juuti noita kiolinilmoitusten tekstejä esim. Pääsi taivaan kotiin. Joitakon on vaikea uskoa todeksi, kun tietää, mikä peto ihminen oli eläessään.

        Joh.10
        9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. [Joh. 14:6; Ef. 2:18; Hepr. 10:19]
        10 Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. [Joh. 1:16]

        Hoitomiehet ovat niitä petoja, he halusivat, että usko Jeesukseen häviää vl-liikkeestä.
        Muistan ennen hoitokokouksia mm. Ville Suutarin saarnoja, saarnat todella muutuivat hoitokokousten jälkeen.

      • Anonyymi00120

        Niin se, ja lisäksi isien perinnesäännöt. Ne ovat teologinen ongelma isolla oolla. Voi tulla muutama ikävä kyssäri Pietarin portilla....

      • Anonyymi00125
        Anonyymi00116 kirjoitti:

        Olen paljonn miettinyt juuti noita kiolinilmoitusten tekstejä esim. Pääsi taivaan kotiin. Joitakon on vaikea uskoa todeksi, kun tietää, mikä peto ihminen oli eläessään.

        Päivämiehellä eikö johtokuntien jäsenillä ole autuuden tilasta tietoa. He ovat kyllä tietävinään. Kovastikin.

      • Anonyymi00140
        Anonyymi00125 kirjoitti:

        Päivämiehellä eikö johtokuntien jäsenillä ole autuuden tilasta tietoa. He ovat kyllä tietävinään. Kovastikin.

        Kun ihmisestä jää maan päälle hyvä todistus Jumalan seurakuntaan, niin jo tulee rietas ja sanoo: ei ole hän eläessään kauniita ja rohkeita katsonut, kuinka taitais hän käydä taivaan portista sisälle, vaikkei ole alushoususut kostuneet Ridgen leukaa ihaillessa? Kun kristityt katsovat maailman ihmisiä näiden katsoessa saippuasarjoja, että miten joku saattaa tällaiseen roskaan aikaansa käyttää, niin jo kysyy rietas asian toisin päin: kuinka taitais ihminen tulla autuaaksi, jos hän ei ole osaansa saippuasarjoista katsellut? Näin rietas sen saarnaa, että jos ei kristitty tahdo saippuasarjoja ynnä muuta muuta roskaa silmistänsä työntää sisään, ei hänellä pidä iankaikkinen elämä oleman. Mutta Vapahtaja sanoo sen toisinpäin: joka katsoo naista himoiten, teki jo sydämessään huorin hänen kanssaan, mutta rietas: jos ei saippuasarjat ynnä muu roska miellytä, ei ole iankaikkinen elämä kristityn osa, vaan on pahuus kristityssä, jos ei saippuasarjat ynnä muu roska miellytä, pitäis kristityn parannus tekemän.

      • Anonyymi00141
        Anonyymi00140 kirjoitti:

        Kuule, saippuasarjat ovat niin pieni synti kuin kärpäsen paska, verrattuna siihen mitä hoitomiehet puuhailevat.

      • Anonyymi00147
        Anonyymi00141 kirjoitti:

        Kuule, saippuasarjat ovat niin pieni synti kuin kärpäsen paska, verrattuna siihen mitä hoitomiehet puuhailevat.

        Niin sanoo rietas panetteluhenki suruttoman ihmisen sydämessä: kas, ei pieni synti ketään vaivaan vie, sillä kuinka saattais olla niin, että niin monet niin pienten syntein tähden kadotettaisiin? Ja jatkaa rietas henki suruttoman sydämessä: eikö kahta verroin ole hoitomiehet maanpetossyntejä tehneet, vaikka ujouteni tähden en todisteita tahdo julkaista, niin sydäntäni kuitenkin lämmittää ajatus, että minä olen vain saippuasarjoja katsonut ja kenties ajatuksissa huorannut, mutta hoitomiehet ovat maanpetossyntejä tehneet? Tällainen tarina sydäntäni suuresti lämmittää ja auttaa minua kadotuksen vaivaa mielestäni pois työntämään, että uskottelen, että hoitomiehet ovat vakavia syntejä tehneet. Vaan niin rietas kääntää asiat nurinpäin, ettei tarvitsis suruttomain parannusta kaivata eikä kadotusta pelätä, että he sanovat sydämessään ja kaksihaaraisella kielellään sen ulos tuottavat, että hoitomieheni ovat minua pahempia syntejä tehneet. Ehkei minulla todisteita ole, niin uskon minä kuitenkin niin, että siksi he minut sitoneet ovat. Ei Vapahtaja kehottanut nuhtelemaan silmän syntein tähden eikä sitomaan, vaan hoitomiehiä hän kehotti moittimaan, vaikkei paikkaa raamatuista löytyiskään, niin sydämeni kuitenkin tahtoo niin uskoa, ettei kadotuksen vaiva mieltäni vaivais. Ja rietas jatkaa: se ristinkantaja valehtelee, että vain harvat ahtaasta portista kaidalle elämän tielle, ei voi olla niin, että se lavea portti ja lavea olisivat vääriä, koska niin moni siitä laveasta portista kulkee ja niin moni sitä laveaa tietä käy. Taisiko se Herra, joka niin, itseään ristillä auttaa? Mutta rietas unohtaa, että se sama ristinkantaja, se sama ristillä riippunut uhrikaritsa, nousi kolmantena päivänä kuolleesta ja voitti kuoleman, synnin ja riettaan vallan, ja se ristinkantaja sanoi, jos silmäsi viettelee sinut, puhkaise se pois. Jos veljesi tekee syntiä, nuhtele häntä, jos hän ei seurakuntaa kuule, sitokaa hänet, mitä te maan päällä sidotte, se on sidottu taivaassa ja mitä maan päällä päästätte, on päästetty taivaassa. Silloin tulee rietas ja sanoo, muista rukoilla Jumalaa, että katselet vain saippuasarjoja, mutta et ole kuin hoitomiehet ja tee majesteettirikoksia, että ihmisiä sitovat synteihinsä. Vaan hoitomies rukoilee: armahda minua syntistä ja hoitomieskriitikko: kiitos, että en ole kuin tuo hoitomies.

      • Anonyymi00148
        Anonyymi00147 kirjoitti:

        Pyhä Henki on totuuden henki. Hoitomiehet ovat maanpettureita, heidän tekemiset kuuluvat poliisille.

      • Anonyymi00149
        Anonyymi00148 kirjoitti:

        Pyhä Henki on totuuden henki. Hoitomiehet ovat maanpettureita, heidän tekemiset kuuluvat poliisille.

        Väärä ilmianto on rikos. Jos on hengissä olevia hoitomiehiä, joita syytät panetteluhimon tahi harhaisuuden tähden maanpetoksesta, syyllistyt väärään ilmiantoon.

      • Anonyymi00151
        Anonyymi00149 kirjoitti:

        Väärä ilmianto on rikos. Jos on hengissä olevia hoitomiehiä, joita syytät panetteluhimon tahi harhaisuuden tähden maanpetoksesta, syyllistyt väärään ilmiantoon.

        hoitomies ei varmasti edes tiedä mikä on väärä ilmianto sille kaikki on pyhää

      • Anonyymi00154

        kannattais puhdistaa se oma pesä eennen ku alkaa tuomittemaan

      • Anonyymi00155
        Anonyymi00154 kirjoitti:

        kannattais puhdistaa se oma pesä eennen ku alkaa tuomittemaan

        ja srkhan ei tee parannusta

      • Anonyymi00156
        Anonyymi00155 kirjoitti:

        ja srkhan ei tee parannusta

        se kiittelee kaikkia rikollisia

    • Anonyymi00124

      Isä teki meillä pahojaan ja me tytöt lähdimme isien uskosta.

      • Anonyymi00152

        tämä on ainoastaan mahdollista lestadiolaisuudessa

    • Anonyymi00128

      Ei fallostelemalla ketään pidä hoitaa.

    • Anonyymi00132

      Jokainen usko on väärä usko.

    • Anonyymi00145

      Hienoa. Onnitteluni.

      Mutta miksi olla missään uskontokunnassa jos kestää todellisuuden niin kuin se oikeasti on.

    • Anonyymi00169

      Miksi pitää elää kirkolle ?

      jeesus

    • Anonyymi00182

      Joudutte helvettiin kun jätitte lestatiolaisuuden. Näin mulle yksi lestatiolainen sanoi kauan sitte.

    • Anonyymi00183

      Mistä seurakunnasta tää oli kuka puhui tuosta rietas kääntää ylösalaisin jne... saippuasarjat...?

      Ei niin että kiinnostaisi mikään seurakunta.

      Joka tapauksessa tämä Isabelin tarina palatakseni aiheeseen olin tässä hengellisellä lomalla...meni niin että kun kysyin ai lta en varsinaisesti edes tiennyt kuka on Iisabel, mutta iisabel tahtoi profeetan viinitarhan google ai n mukaan en tiedä oliko se profeetta mutta viinitarha tai maapläntti ainakin oli keskiössä

      Voitaisiin tässä ajatella asia nyt niin kun tuli puheeksi että tämän maailman kuninkaalla jolla on nimi Israelin kuningas se tarkoittaa kaiken hengellisyyden äitiä eli Isää eli kaiken kristillisyyden korkeinta ymmärrystä sitä parasta kristillisyyttä että vieläkin tämän maailman kuninkaalla sillä on vielä tarve saada jonkun profeetan tai jonkun yksinkertaisen kristityn viinitarha eli seurakunta itselleen koska hänen omansa ei tuota hänelle niin kaunista hedelmää. Koska sen oksat ovat kuivuneet ja hedelmät lakanneet kasvamasta. Tässä kuitenkaan yhtään kantaa ottamatta. Israelin kuninkaalla ja Iisabelilla oli kyllä monta viinitarhaa varmasti tämän maailman Hengellisellä kuninkaalla ja kristillisyydessä on kyllä monta viinitarhaa eli monta seurakuntaa mutta miksi ne ei riitä tämän maailman kuninkaalle jonka nimi on Israel? Miksi hän tahtoo vielä profeetan pientä pelto palasta itsellensä o iisabel heräätkös näkemään taikka sinun tyttäres oppimaan äitinsä kohtaloa ja isänsä tuomita koska Isabelin mies joka oli Israelin kuningas tuomittiin miekalla kuolemaan. (Google ai n mukaan hän kuoli nuolen iskuun)

      Koska gog ja maagog raamatun termein kerran kohtaavat niin Israelin kuningas tapetaan miekalla eli jousella ja hän antaa henkensä ja hänet heitetään pätsiin iankaikkisesta iankaikkiseen ja ei sieltä pidä vaiva eikä tuli eikä savu iankaikkisesti lakkaaman. Aamen.

      • Anonyymi00184

        Ja ette tiedä että tämä Israelin kuningas joka pätsiin heitetään on itse perkele joka varasti itsellensä kaikki seurakunnat ahneudesta ja jätti profeetan pojille kodittoman maan ja asumattomat sijat.

      • Anonyymi00185
        Anonyymi00184 kirjoitti:

        Veljet* rakkaat ! Ahnehtikaa ahnehtikaa kaikki seurakunnat eli viinitarhat itsellenne vain kaikki ja jättäkkää profeetta ilman viinitarhaa.

        Mutta te tiedätte mitä Issabelin miehelle viimein kävi, niin myös teille käy kerran teidän ahneudessanne te kirottu kansa jolle Herra ojensi koko käsivartensa ja antoi syöttää ja antoi juottaa ja antoi kaiken maailman äären ja sen hedelmällisyyden ja sen rikkauden ja te käytitte sen kaiken pahaan te pahat työmiehet te pahat hallitsijat viimein on meidän Herramme ja meidän iankaikkinen Isämme riisuva teidän valtikkanne ja teidät syöstään tuliseen pätsiin ja valtamereen joka hohtaa palavuudesta.

      • Anonyymi00186
        Anonyymi00185 kirjoitti:

        "Hei, Ida. Sen jälkeen kun otin sinusta tämän kuvan, emme koskaan enää keskustelleet. Kaikki muuttui alle sekunnissa. Vuori vei henkesi ja kaikki unelmasi sen myötä, Benitez kirjoitti.

        – Olit uskomattomin koskaan tapaamani ihminen. Kiitos, että sain viettää viimeiset hetkesi kanssasi. Antaisin mitä vain, että tämä olisi tapahtunut mieluummin minulle kuin sinulle. Onnea sinne ylös."

        Tämän naisen taisi kuitenkin tappaa joku muu kuin Jumala. Kuka sairas psykopaatti puhuu noin juuri kuolleesta vaimostaan....asiahan meni sitten näin on tuon viestin ainoa sanoma. Todennäköisesti tuuppasi

      • Anonyymi00187
        Anonyymi00186 kirjoitti:

        "Sen jälkeen kun otin sinusta tämän kuvan,"......

        😚✡️🎼🎼🎼🎼

      • Anonyymi00188
        Anonyymi00187 kirjoitti:

        "Sen jälkeen kun otin sinusta tämän kuvan,"......

        😚✡️🎼🎼🎼🎼

        Tai sitten näillä steisteilla on oikeasti kusta päässä

      • Anonyymi00190

        Olen vl, mutta vähän siinä imitoin Laestadiusta, kun hänellä oli niin hauska saarnatyyli.

        Isebel oli Israelin kuningatar, joka palveli Baalia ja Astartea eikä Herraa, ja vietteli suurimman osan israelilaisista epäjumalanpalvelukseen. Hänen loppunsa oli kurja. Vähän-Aasian seurakuntien enkeleitä Herra Jeesus moitti: miksi sallitte portto Isebelin vietellä minun palvelijoitani syömään epäjumalten uhrilihaa? Kyse ei siis liene ollut oikeasta Isebel-nimisestä naisesta, vaan hengellisestä porttoudesta Vähän-Aasian seurakunnissa, että vastoin Jerusalemin kokouksen (Apt. 15) päätöstä yllytettiin heikkoja kristittyjä syömään vastoin omaatuntoaan epäjumalten uhrilihaa, ja tulemaan niin epäjumalanpalveluksesta osallisiksi.

      • Anonyymi00191

        On ihan mahdollista, että maailman ihmiset ovat valmiita murhaamaan kristittyjä, joiden saarnat eivät miellytä. Maailman ihmiset ovat sitä olleet koko pitkän historia, profeettoja vainottiin, Jeesus ristiinnaulittiin, alkukristittyjä vainottiin, paavin kirkko vainosi oikein uskovia kristittyjä. Nyt on saatana ollut siteissä jonkin aikaa eikä ole ollut henkeen kohdistuvia vainoja, mutta tulee aika, jolloin saatana päästetään siteistään ja silloin koittaa pahimmat vainot.

      • Anonyymi00192
        Anonyymi00184 kirjoitti:

        Ja ette tiedä että tämä Israelin kuningas joka pätsiin heitetään on itse perkele joka varasti itsellensä kaikki seurakunnat ahneudesta ja jätti profeetan pojille kodittoman maan ja asumattomat sijat.

        kovaa puhetta jeesuksesta

      • Anonyymi00193
        Anonyymi00192 kirjoitti:

        kovaa puhetta jeesuksesta

        😅😅😅

      • Anonyymi00194
        Anonyymi00192 kirjoitti:

        kovaa puhetta jeesuksesta

        ei taida kristityt kovin halukkaita seuraamaan jeesusta onkohan ne kristitty lesdtadiukselle tai sen seuraajille onkohan niillä moottori saha kädessä kun jeesus tulee toisen kerran

      • Anonyymi00195

        uusi testamentti pienois koossa juutalaisittain meinastko ihan että jeesus luopuu kruunusta kun lutter on vastassa ja hitler kumpi se sodan voittaa ampuuko googi maagogia ja toisin päin jeesus varmaan nauraa teille epäilen maagogin sotilaat tungetaan etu linjaan ja mihin mahtaa sen pätsin savu suunnsta lestadius varmaan johtaa joukkoja legion kanssa oliko se nyt se demoni joka palaa synnyin seuduille

      • Anonyymi00198
        Anonyymi00195 kirjoitti:

        Se oli vertauskuva. Hengellisen israelin kuningas on itse perkele. Ei jeesus. Miksi esität tyhmää? Kun et ole tyhmä.?

      • Anonyymi00199
        Anonyymi00198 kirjoitti:

        Se oli vertauskuva. Hengellisen israelin kuningas on itse perkele. Ei jeesus. Miksi esität tyhmää? Kun et ole tyhmä.?

        oletko lestadiolainen

      • Anonyymi00200
        Anonyymi00199 kirjoitti:

        oletko lestadiolainen

        Minä olen ulos tuomittu. Esikoislestaadiolainen kenessä on perkele.

        Mutta etkö tiedä että puhuin siitä mikä on nyt ja mikä lopun aikoina vielä kerran irti päästetään ?

        Sen nimi on hengellinen pappeus. Ja se näyttää kyllä Israelin kuninkaalta vaikka se onkin perkele kuka on tullut ainoastaan varastamaan profeetan Jeesuksen Kristuksen viinitarhan. Joka on profeetan ääni.

      • Anonyymi00201
        Anonyymi00200 kirjoitti:

        En ole muslimi siksi että sanoin häntä profeetaksi.

        Mutta jeesuksella oli avattu profeettain kirja hän oli profeetta sekä Jumalan poika.

        Teoriassa sana profeetta on typerä koska se sitoo tiettyyn säätyyn vaikka profeetan ainoa nimellinen sääty on kuulla mitä Jumala puhuu joten toisin sanoen Jeesus oli myöskin profeetta. Ei ainoastaan Jumalan poika.

      • Anonyymi00203

        Teidän uljas lakinne ja ihmis viisautenne taitaa nyt näkyä vain veren vuodatuksena niinmpä viisaita te veljet* olitte veren vuodatusta vain siinä on ihmisviissau katsokaa nyt ukrainaan vaikka niin näette paavin viisauden, vapaa muurareiden viisauden ja ihmis viissauden siinä se on lain viisaus siinä se on demokratian viisaus siinä se on juutalaisten viisaus siinä se on venäläisten viisaus siinä se on länsimaalaisen diplomi insinöörin viisaus tohtorin viisaus siinä se on veressä ja tallatussa ihmislihassa siinäpä se näkyy katsokaa nyt ihmisviisautta joka tuli viinitarhaan polkemaan viinitarhan isännän laidunmaata jonka hän osti omille lampaillensa katsokaa nyt näitten viisaiden viisautta. Katsokaa kun he ampuvat ja tappavat toisiaan. Siinäpä näette heidän viisauden. Siinä on ihmisen viisaus , siinä on suomen presidentin viisaus miten saataisiin ohjus moskovaan että ihmisiä kuolisi siinäpä on aalto yliopiston viisaus mitä venäjä tuhottaisiin ja siviilit tapettaisiin siinä se on siinä on ihmisen viissaus ja tällä viisaudelle te atet ja muut te tahdotte seurakuntaa kaita ja hallita te veli matit ja reinot ja kumppanit ? Tälläkö ihmisviissaudella joka on niin suuri silläkö te seurakuntaa kaitsette joka tappaa veljensä ja uhraa ihmislapsen verta päivästä päivään ja ei koskaan saa kylliksi?

      • Anonyymi00204
        Anonyymi00203 kirjoitti:

        Ja mikä tässä viissaudessa on kaikista parasta arvoisa ja korkeasti kunnioitettu esikoislestaadiolainen lähetysmies pikku paavi, armon varas ja huorintekijä anna kuin minä kerron sinä huorintekijä annan minun puhua sinulle.

        Siinä on parasta kun tämä alexander stubin ihmis viisaus, yliopisto viisaus se ei sano näin pitäisi g20 kokouksessa ampua putin taikka pitäisi ampua ohjus putinin palatsiin vaan mitä se sanoo veljet ja siskot rakkaat kuulkaa ystävät minua se sanoo näin pitäisi ampua ohjus siviileitä päin

        Ja veljet kuulkaa mitä lestaadiolainen eli esikoislestaadiolainen saarnamies sanoo se ei sano näin pitäisi paha työntekijä ajaa pois saarnapöydän takaa mutta se sanoo näin pitää yksi kuulija yksi haavoitettu lammas joka ei kumarra paavin edessä tuomita helvettiin ja ajaa ulos seurakunnasta ja sulkea hänen armon ovensa näin sanoo heidän viissautensa ja te ette herää näkemään että teitä johtaa perkele eikä Jumala! Että teitä johtaa perkele eikä Jumala! Sillä saatana istuu teidän valta istuimellanne! Ja ei hän omiansa tuomitse niin kuin näette suomen presidentti hän haluaa ampua ohjuksen siviileitä päin mutta hän ei halua ampua ohjusta rikollista päin valtion päämiestä päin joka on itse syypää ja viallinen mutta viattoman veren hän tahdoo vuodattaa. Senkaltaisia te olette viattoman Jumalan pojan veren te tahdotte vuodattaa ja omillenne te sanotte istu rauhassa veljeni tule ja pidä kokousta kansamme diplomatiaa. Keskustele kansamme.

      • Anonyymi00205
        Anonyymi00204 kirjoitti:

        Tämä siviileiden eli viattomien pommitus se on aika yleistä näissä yliopisto piireissä. Sekä seurakunnallisesti että myöskin ajallisesti sodassa ja rauhassa. Korkeat istuimet jätetään rauhaan ulkokultaisuudessa ja viaton veri uhrataan epäjumalille.

        Nämä puvun takeissa kulkevat virkamies saarnaajat joita johtaa itse perkele ja saatana ylimmäiseltä valta istuimeltaan he kulkevat laumansa edellä ja hajoittavat laumaa ylhäältä päin ja tappavat lampaita niin kuin kansan päämiehet sodassa tappavat siviileitä. He ovat samaa joukkoa kaikkia ja heillä on kauniit mustat puvuntakit koska perkele jättää merkkinsä lapsiinsa ja sen merkin pitää kulkeman ulkokultaisuudessa hamaan maailman loppuun asti. Aamen!

      • Anonyymi00206
        Anonyymi00205 kirjoitti:

        Pitäisikö meidän lampaiden eli tavallisten siviileiden sodassa ja kuuntelijoiden seurakunnassa pitäisikö meidän kuitenkin olla yhtä puolta toistemme kanssa ja ei riidellä koska he tahtoo että me riitelisimme ja sotisimme että he saavat rauhassa häärätä* taustalla. Se on psygologista sodankäyntiä kun laitat lampaat riitelemään keskenään niin sudet saavat rauhassa käydä lauman edellä.

        Kuitenkin minä tahdon sanoa teille ei meillä ole sota lihaa ja verta vastaan vaan päämiehiä vastaan ja saarnaajia vastaan kansan johdattajia vastaan ja pahoja henkiä vastaan taivaan avaruuksissa.

      • Anonyymi00207
        Anonyymi00206 kirjoitti:

        Mutta minä tahdoin raamatun avata pitkästä aikaa ja rukoilin herraani avaa se en minä tiedä enkä ymmärrä.

        Eikä niin voimakasta ajatusta ole mistä pitäisi lukea mutta jos edes pieni ajatus olisi. Ja niin tuli hyvin pieni ajatus lukea sakariaan kirjasta. Tosin en ole sitä koskaa lukenut raamattu aukesi tällä kertaa tästä ja tähän on hyvä päättää: 7luvusta.

        4. II. Ja Herran Zebaotin sana tapahtui minulle ja sanoi:
        5. Puhu kaikelle maan kansalle ja papeille, sanoen: kuin te paastositte ja paruitte viidennellä ja seitsemännellä kuukaudella*, nyt seitsemänkymmentä vuotta, oletteko te minulle paastonneet+?
        6. Ja kuin te syötte ja juotte, ettekö te syö ja juo itse teillenne?
        7. Eikö tämä se ole, jota Herra antoi entisten prophetain saarnata, kuin vielä Jerusalemissa asuttiin, ja oli lepo kaupungeissa ympärillä, kuin asuttiin sekä etelään päin että laaksoissa?
        8. Ja Herran sana tapahtui Sakarjalle, sanoen:
        9. Näin sanoo Herra Zebaot: tuomitkaat oikein*, ja tehkäät jokainen hyvää ja laupiutta veljellensä.
        10. Ja älkäät tehkö vääryyttä leskille ja orvoille, muukalaisille ja köyhille: ja älkään kenkään ajatelko pahaa sydämessänsä veljiänsä vastaan.
        11. Mutta ei he näistä tahtoneet ottaa vaaria, vaan käänsivät selkänsä minua vastaan, ja tukitsivat korviansa, ettei he kuulisi;
        12. Ja asettivat sydämensä niinkuin timantin*, ettei he kuulisi lakia ja sanoja, jotka Herra Zebaot hengellänsä lähetti entisten prophetain kautta: sentähden on niin suuri viha Herralta Zebaotilta tullut.
        13. Ja se on niin tapahtunut kuin saarnattiinkin; mutta ettei he tahtoneet kuulla, niin en minäkään tahtonut kuulla, kuin he huusivat*, sanoo Herra Zebaot.
        14. Ja niin minä olen heidät hajoittanut kaikkein pakanain sekaan, joita ei he tunteneet; ja maa on heidän jälkeensä autioksi jäänyt, ettei kenkään siinä vaella eikä asu; sillä he ovat sen ihanan maan hävittäneet.

      • Anonyymi00208
        Anonyymi00200 kirjoitti:

        Minä olen ulos tuomittu. Esikoislestaadiolainen kenessä on perkele.

        Mutta etkö tiedä että puhuin siitä mikä on nyt ja mikä lopun aikoina vielä kerran irti päästetään ?

        Sen nimi on hengellinen pappeus. Ja se näyttää kyllä Israelin kuninkaalta vaikka se onkin perkele kuka on tullut ainoastaan varastamaan profeetan Jeesuksen Kristuksen viinitarhan. Joka on profeetan ääni.

        Kävelepä rauhanyhdistykselle, siellä saarnataan todellista elävää evankeliumia. Esikoislestadiolaisessa opetuksessa on ulkonaisesti samoja piirteitä, mutta se on lainomaisempaa ja ennen kaikkea siitä puuttuu eläväksi tekevä henki. Tiedäthän, että jos vaelletaan valkeudessa, Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa uskovia kaikesta synnistä ja kristityillä on yhteys toisiinsa. Olet kadottanut yhteyden eriseuraan, sillä eriseurahan se on, sillä jos el-liike olisi meitä ollut, se olisi meidän kansamme totisesti pysynyt, mutta koska se ei ollut meitä, sen piti meistä lähteä. Siellä on varmasti paljon kunnollisia ihmisiä, mutta minä luulen, että ehkä olet kadottanut yhteyden eriseuraan, koska Jumala tahtoo johdattaa askeleesi Jumalan lasten joukkoon Jumalan seurakuntaan. Näin ristitään kädet puolestasi. Älä katso taaksesi, niin kuin Lootin vaimo teki, etsi todellinen armon valtakunta, jossa rahatta ja hinnatta huudetaan: tulkaa kaikki te janoiset ja juokaa elämän lähteestä.

      • Anonyymi00208 kirjoitti:

        hoitokokouksissa Jeesus heitettiin ulos vl-liikkeestä ja sanottiin, että vl-uskovaiset lukevat vain bibliaa 1776.
        Olen monta kertaa tuonut esille, että hoitomiehet vihaavat Jeesusta, bibliassa ei mainita Jeesus kuin pari kertaa ja raamatussa 1992, Jeesuksen nimi on siellä tuhansia kertoja.

        Tämmöinen on tämä hoitomiesten oikeana pitämä raamattu, sieltä on Jeesus poistettu.

      • Anonyymi00209

        Bibliassa (1776) se on kirjoitettu enimmäkseen Jesus. Hakusana "Jesus*" palauttaa 556 jaetta ja "Jesuk*" 397 jaetta. "Jeesu*" antaa vain kaksi jaetta, yht. 955.

        VKR 1938 palauttaa palauttaa 942 jaetta.

        1992 käännös palauttaa 1514 jaetta johtuen siitä, että "hän" on useissa kohdissa korvattu nimellä "Jeesus", esim. Matt. 4:4:

        4 Mutta hän vastasi ja sanoi: kirjoitettu on: ei ihminen elä ainoasti leivästä, mutta jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.
        4 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee'."
        4 Mutta Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'"

        Loppupäätelmänä todettakoon, että tohtoriksi et havainnollasi pääse.

      • Anonyymi00209 kirjoitti:

        ok, en huomannut, että bibliassa on Jesus.

        Miksi hoitokokouksissa sanottiin, ettei muita käännöksiä saa käyttää, ainostaan bibliaa.

      • Anonyymi00210
        tiklis kirjoitti:

        ok, en huomannut, että bibliassa on Jesus.

        Miksi hoitokokouksissa sanottiin, ettei muita käännöksiä saa käyttää, ainostaan bibliaa.

        Luultavasti, koska Bibliassa on monet kohdat käännetty parhaiten, esim. 2. Kor. 3:8:ssa on 1992 käännöksessä (UKR) hengen palveluvirka, 1938 käännöksessä (VKR) hengen virka ja 1776 Bibliassa se on auki selitettynä virka, joka hengen antaa. 2. Kor. 4:1:ssä uskovilla on UKR:ssa palveluvirka Jumalan armosta, VKR:ssa virka laupeuden mukaan, mutta Bibliassa auki selitettynä virka sen jälkeen, kun armo on uskovia kohtaan tapahtunut. Gal. 4:26:ssa äiti on UKR:ssa taivaallinen Jerusalem, VKR:ssa Jerusalem ylhäällä ja Bibliassa Jerusalem ylhäältä. Muutamia kohtia mainitakseni. Voit itse arvioida eri käännösten yhteensopivuutta vl-opetuksen kannalta em. raamatunkohdissa. Kaikki sopivat vl-opetukseen, mutta minkähän käännökset kuvaavat kaikkein parhaiten sitä opetusta, mitä vl-liikkeessä opetetaan hengen virasta ja seurakunnasta eläviä kristittyjä hengen voimalla synnyttävänä äitinä?

        Ehdotonta Biblian puolesta kiivailua on pidetty lakihenkisenä ja kososlaisuuden piirteenä. Pidän uskottavana, että hoitokokousten aikaan on Biblian puolesta kiivailtu liikaa, koska Biblia on edelleen ykköskäännös vl:ille. Nykyään seuraraamattuna käytetään kuitenkin Trio-raamattua, jossa on rinnakkain 1776, 1933/1938 ja 1992 käännökset. Jokaisessa käännöksessä on vahvuutensa ja heikkoutensa.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      32
      1658
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1311
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1261
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      13
      1106
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1055
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      959
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      92
      927
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      147
      771
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      732
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      55
      633
    12. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      624
    13. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      619
    14. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      611
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      608
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      42
      607
    17. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      587
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      576
    20. 46
      563
    Aihe