Liikenneonnettomuus - Pyöräilijää epäillään rikoksesta

"Henkilöauto ja polkupyöräilijä ajautuivat kolariin torstaina alkuillasta Oulussa. Oulun alueen poliisipartio sai tapahtuneesta liikenneaiheisen hälytystehtävän Hiukkavaarankadulle hieman ennen kello 19.30.

Osalliset kertoivat paikalle saapuneelle poliisipartiolle, että autoilija oli pysähtynyt suojatien eteen antamaan tietä jalankulkijalle, ja lähtenyt sen jälkeen ajamaan eteenpäin. Pyöräilijä oli tullut samoihin aikoihin kevyen liikenteen väylää pitkin suojatielle, ja osunut liikkeelle lähteneen auton vasempaan etukulmaan.

Poliisi epäilee tässä vaiheessa pyöräilijää liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, sillä hän on tullut autoilijan kulkusuuntaan nähden vasemman suunnasta, ja hänen olisi kuulunut väistää hänen kulkusuunnassaan oikealta tullutta autoilijaa.

Poliisin saamien tietojen mukaan pyöräilijä oli lisäksi ajanut suojatielle huomattavaa nopeutta, eikä hän käyttänyt ajovaloja hämärästä ja vesisateisesta kelistä huolimatta.

Poliisin mukaan tapahtumapaikalla ei ole väistämisvelvollisuutta osoittavia liikennemerkkejä autoilijoille tai kevyen liikenteen väylälle."

Lähde: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cffedc2f-3da5-4264-b549-8485798c149f

Miten pihalla voi joku olla, kun kirjoittaa: " autoilijan kulkusuuntaan nähden vasemman suunnasta", kun tilanne koskee kevyenliikenteen väylää ja suojatietä. Tuollaisessa uutisen tilanteessa ei kulkusuunnalla ole merkitystä. Pyöräilijällä on väistämisvelvollisuus riippumatta kulkusuunnista, kun hän pyöräilee ajorataan suhteutettuna suoraan ajoradan yli menevän suojatien yli, eikä ajoradan ajoneuvoilla ole väistämiseen velvoittavaa liikennemerkkiä kohdassa.

24 § - neljäs momentti: "Muuta liikennettä on väistettävä tultaessa ajoneuvolla pyörätieltä ajoradalle, jollei toisella tienkäyttäjällä ole väistämisvelvollisuutta 2 tai 3 momentin perusteella." Tuo on se perussääntö eikä kulkusuunnalla ole väliä. Ajoradan ajoneuvo muuttuu riippuen tilanteesta, mahdollisesti sitten väistämisvelvolliseksi momentin 2 tai 3 myötä, tai väistämismerkin vuoksi.
116394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 116

Vanhimmat
  • Ei hyvältä näytä, jos poliisi kirjoittaa puuta heinää, eikä ole peräillä säännöistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei hyvältä näytä, jos poliisi kirjoittaa puuta heinää, eikä ole peräillä säännöistä.

    Mikä olikaan se virhe poliiisin kirjoituksessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Tämä >> "Pyöräilijää epäillään tässä vaiheessa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, koska hän on tullut autoilijan kulkusuuntaan nähden vasemman suunnasta, ja hänen olisi kuulunut väistää hänen kulkusuunnassaan oikealta tullutta autoilijaa."

    Ajoradan liikenteen tai pyöräilijän kulkusuunnalla ei ole mitään tekemistä väistämisvelvollisuuden kanssa, kun pyöräilijä ajaa "kevyenliikenteen väylältä", kuten pyörätieltä ajoradalle.

    Väistämissäännöt eivät ota kantaa kulkusuuntaan tuollaisessa tilanteessa. Joko pyöräilijä väistää molemmista suunnista tulevia ajoradan autoilijoita tai autoilija väistää molemmista suunnista tulevia pyörätien pyöräilijöitä. Riippuu tilanteesta, että kummalla se väistämisvelvollisuus kohdassa on. Tulosuunnalla/kulkusuunnalla ei ole merkitystä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Taas tätä tavanomaista hömpötystä, jossa epäillään tekijöitä ja aiheuttajia muka liikenteen vaarantamisesta, kun sehän ei pidä enää paikkaansa. Kun kolaroidaan, se ei enää ole vaarantamsita, vaan aiheuttamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Ymmärtämättömyydellesi eivät muut voi mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mikä olikaan se virhe poliiisin kirjoituksessa?

    "Pyöräilijä oli tullut samoihin aikoihin kevyen liikenteen väylää pitkin suojatielle, ja osunut liikkeelle lähteneen auton vasempaan etukulmaan.

    Pyöräilijää epäillään tässä vaiheessa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, koska hän on tullut autoilijan kulkusuuntaan nähden vasemman suunnasta, ja hänen olisi kuulunut väistää hänen kulkusuunnassaan oikealta tullutta autoilijaa. Tapahtumapaikalla ei ole väistämisvelvollisuutta osoittavia liikennemerkkejä autoilijoille tai kevyen liikenteen väylälle.

    Poliisin saamien tietojen mukaan pyöräilijä on lisäksi ajanut suojatielle huomattavaa nopeutta, eikä hän ole käyttänyt ajovaloja hämärästä ja vesisateisesta kelistä huolimatta."

    Se mistä suunnasta auto on tullut pyöräilijään nähden, pyöräilijän ajaessa suojatiellä, ei vaikuta väistämissääntöihin!

    Pyöräilijän ajaessa suojatiellä on pyöräilijä väistämisvelvollinen, jos ei ennen suojatietä ole kolmiota tai stop -liikennemerkkiä.

    Mikäli auto on kääntyvä eli kääntyy risteyksestä niin autoilija väistää risteävää tietä ylittävää pyöräilijää.

    Äänestä

Eikö poliisikaan ymmärrä väistämissääntöjä?

1Äänestä
  • Pahalta näyttää.

    Äänestä

  • Ei ainakaan täällä Vantaalla poliisit osaa kaikkia yksikertaisia liikennesääntöjä!

    Tässä muutama esimerkki:

    Ajoin polkupyörällä ajoradan oikea reunaa, sillä ajoradalla molemmilla puolin oli vain jalkakäytävät. Eikä missään ollut kielletyn ajosuunnan, ajoneuvolla ajo kielletyn tai pyörällä ajo kielletyn liikemerkkejä.

    Poliisit pysäyttivät minut ja huomauttivat, kun ajoin ajoradalla!

    Huomautin heille, että ei ole pyörätietä!

    Jalkakäytävä on ajoradasta rakenteellisesti erotettu osa. Laissa ei sanota, että se pitää merkitä jalkakäytävän liikennemerkillä. Laissa on, että pyörätie merkitään pyörätien liikennemerkillä.

    Kävelin yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän vasenta reunaa (sallittu jo 1.6.1997 alkaen) ja vastaan tuli pyöräilijä. Yritti sieltä alle puolen metrin kolosta, lumihangen puolelta, mahtua ohittamaan minut vastaantullessa. Sinne korkeaan lumihankeen taisi pyöräilijä kellahtaa, mutta en katsonut vaan jatkoin matkaa. Meni muutama sata metriä, kun takaa tuli pyöräilijä, joka huusi minulle miksi en väistänyt. Kerroin hänelle liikennesäännöt ja käskin soittamaan poliisit. Siihen totesi, että on komisario! Ei siis kutsunut työkavereitaan paikalle!

    Vantaalla, Tikkurilan Asematie on kävelykatu liikennemerkillä osoitettu kävelykaduksi (jo 6/23) ja leveyttä jopa 20-100 m. Tosin huolto- ja tontille ajo on sallittu. Väistämissäännöt ovat aina, että ajoneuvojen tulee antaa jalankulkijalle esteetön kulku.

    Kävelin kävelykadulla ja vastaan tuli auto. Pysähdyin ja autokin pysähtyi. Sitten autoilija siirtyi muutaman metrin eteenpäin, jolloin peräännyin. Autolla oli tilaa väistää n. 5 m!

    Minä en saanut poliiseja paikalle kertomalla totuuden 112:n, mutta eräs henkilö valehtelemalla sai poliisit paikalle. Henkilö (vanha gubbe) oli sitä mieltä, että kävelin ajoradalla ja hyppäsin auton eteen!

    Poliisien mielestä minä jalankulkija en olisi saanut kävellä kävelykadulla siinä kohtaa!

    Poliisit eivät siis ymmärrä liikennesääntöjä mm. väistämissääntöjen osalta!

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Ei ainakaan täällä Vantaalla poliisit osaa kaikkia yksikertaisia liikennesääntöjä!

    Kaikki tuo on ihan varmasti ihan totta. Kyllä on.

    Äänestä

Monesti on epäilty, että pyöräliitto ei tosissaan ole kiinnostunut liikenneturvallisuudesta ja turvallisuuden parantamisesta, vaan sen pyrkimykset ovat muualla. Pyöräliitto periaatteessa on sitä mieltä, että lait eivät koske pyöräilijöitä. Pyöräliiton mielestä pyöräilijöillä on vain oikeuksia, ei mitään velvollisuuksia. Lisää oikeuksia vingutaan jatkuvasti, mutta kaikkeen turvallisuutta lisäävään suhtaudutaan vihamielisesti. Hieno asenne!

Pyöräliitto on yleisellä tasolla Suomen naurettavin etujärjestö, ja sen on todistettu olevan terroristijärjestö. Miltään muulta etujärjestöltä ei ole tullut niin paljon päättömiä ehdotuksia kuin pyöräliitolta on vuosien varrelta ilmoille leijaillut. Todellisia aivopieruja suuri osa niistä. Vaikka tuolle terroristijärjestölle ei järki ihmiset mitään painoarvoa anna, niin silti moni nuori saattaa oikean tiedon puuttuessa, tuon mainitun liiton propagandan julistamisen seurauksena jopa henkensä menettää. Pyöräliitto myös pakottaa jäseniään aiheuttamaan onnettomuuksia että pyöräilijät saisivat entistä enemmän erivapauksia.

Pyöräilijät ovat täysin omalla typerällä käytöksellään ja asenteellaan tehneet itsensä yleisen halveksunnan ja vihan kohteiksi. Jos pyöräilijät haluaisivat jonkinlaista kunnioitusta, pitäisi aloittaa voimakas liikennetapojen ja -asenteiden muutos.

Ja tässä annetaan vain siloiteltu kuva pyöräliiton ja pyöräilijöiden toiminnasta.

1Äänestä
  • Aika kärjistetty kuva pyöräliitosta. Totta kuitenkin on, että pyöräliitto on yksi kovimmista lobbaajista kun suunnitellaan muutoksia tieliikenteen lainsäädäntöön. Monet suorastaan järjenvastaiset hullutukset, kuten pyörätien jatke, terrorismin edistäminen, vastavirtaan pyöräily ja nyt kovan kritiikin kohteeksi joutunut etuajo-oikeuden osoittaminen ajoradan rakenteellisella korotuksella, ovat pyöräliiton lobbauksen seurauksia. Kun tutustuu ko. liiton tavoitteisiin, ovat ne aika puistattavia. Toivoa sopii, että lainsäätäjillä riittää järkeä ja he kestävät kovan painostuksen alla ja liikennesäännöt muotoillaan siten, että ne ovat tasapuolisia kaikille ja ne oikeasti lisäisivät liikenteen turvallisuutta. Pyöräliiton tavoitteissa huokuu enemmänkin heteroideologinen lähestymistapa kuin tavoitteet parantaa liikenneturvallisuutta.

    Äänestä

  • Epäily setä/täti taas mainostamassa pyöräliittoa. Mainitsee pyöräliiton jatkuvasti, että jää ihmisillä mieleen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Epäily setä/täti taas mainostamassa pyöräliittoa. Mainitsee pyöräliiton jatkuvasti, että jää ihmisillä mieleen.

    Katsokaa kaikki pyöräliiton mannekiinin, Joonaksen (en ole ihastunut!) pyöräilyvideoita. Ne kertovat paljon kaverista itsestään ja samalla totuuden hänen edustamastaan terroristijärjestö pyöräliitosta. Nämä videot antavat osaltaan vastauksen siihen, miksi pyöräilijöitä vihataan niin paljon. Voidaan todeta, että pyöräilijöiden erittäin huono julkikuva on täysin itse aiheutettua.

    Ei ole kaikki inkkarit kanootissa sillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Epäily setä/täti taas mainostamassa pyöräliittoa. Mainitsee pyöräliiton jatkuvasti, että jää ihmisillä mieleen.

    Totta kai tuollaisen terroristijärjestön voi, saa ja pitää mainita, että ihmiset osaa siihen tuomion osoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Katsokaa kaikki pyöräliiton mannekiinin, Joonaksen (en ole ihastunut!) pyöräilyvideoita. Ne kertovat paljon kaverista itsestään ja samalla totuuden hänen edustamastaan terroristijärjestö pyöräliitosta. Nämä videot antavat osaltaan vastauksen siihen, miksi pyöräilijöitä vihataan niin paljon. Voidaan todeta, että pyöräilijöiden erittäin huono julkikuva on täysin itse aiheutettua.

    Niissä videoissa sotketaan asioita. Tuntuu siltä, että sotkeminen on tahallista ja tarkoituksellista ja yritetään pelkästään hämätä lukijoita kuvittelemaan, että väistämissääntöihin olisi tullut jokin muutos pyöräilijöiden eduksi. Miksi tällaista valheellista kuplaa halutaan pitää yllä? Mitä useampi pyöräilijä saa väärän kuvan liikennesäännöistä, sitä suurempi on onnettomuusriski. Ei pitäisi olla edes paatuneimpien pyöräfanaatikkojen eikä heteroiden intresseissä levitellä väärää kuvaa liikenteen pelisäännöistä. Tosin pyöräliitto haluaa kaikki oikeudet muilta pois ja pyöräilijät hallitsemaan kaikkea.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Totta kai tuollaisen terroristijärjestön voi, saa ja pitää mainita, että ihmiset osaa siihen tuomion osoittaa.

    Ilmaista mainontaa on mainitseminen. Jatka vaan. Pyöräliitto kiittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Eräille näyttää ottavan erittäin koville se tosiasia, että pyöräilijöillekin on säännöt ja laki myös velvoittaa niitä noudattamaan. Osa pyöräilijöistä elää kuin kullit pellossa, mutta vähitellen asiat muuttuvat. Nykyisin nämä liikenteen "vapaamatkustajat" joutuvat aina silloin tällöin vastuuseen tekosistaan. Liian harvoin, mutta kuitenkin joskus. Myös poliisi on jonkin verran terävöittänyt suhtautumistaan pyöräilijöiden rikkeisiin, mutta vasta promillen tuhannesosa joutuu vastuuseen rikoksistaan. Suunta on kuitenkin oikea. Voisikohan myös pyöräliitto vähitellen herätä ruususen unestaan ja alkaa oikeasti valistamaan pyöräilijöitä. Se propaganda ja päättäjien lobbaaminen kun ei estä yhtäkään turhaa sääntöjen noudattamattomuudesta aiheutuvaa kuolemaa tai loukkaantumista.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Whooohoooo... pyöräliitto!

    https://pyoraliitto.fi/

    https://pyoraliitto.fi/

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ilmaista mainontaa on mainitseminen. Jatka vaan. Pyöräliitto kiittää.

    Negatiivinen mainitseminen ei ole mainosta, isompiakin tekijöitä kuin terroristijärjestö pyöräliitto on kaatunut ihmisten antaman huonon palautteen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Negatiivinen mainitseminen ei ole mainosta, isompiakin tekijöitä kuin terroristijärjestö pyöräliitto on kaatunut ihmisten antaman huonon palautteen takia.

    Kyllähän se sitä lopulta on. Nimi jää ihmisillä alitajuntaan, eli mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Toiveesi on kuultu, pyöräliitto on herännyt talviunestaan ja ehdottelee aina vaan järjettömämpiä juttuja.

    https://www.iltalehti.fi/elintavat/a/617fcd7b-2726-4863-9a76-0eba6b05bfa2

    Pyöräliitto näköjään ajattelee kuin poliitikko, eli kaikki julkisuus on hyödyksi, olkoon ehdotukset sitten miten kiinnostavia tahansa. Perustelutkin ovat hyvin pyöräliittomaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kyseinen uutinen osuu hyvin teikäläseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kyllähän se sitä lopulta on. Nimi jää ihmisillä alitajuntaan, eli mieleen.

    Ei ole mainosta , ei lopulta eikä ennen sitä. Se on taas hyvä asia , että nimi jäämieleen jonka takia osaa suhtautua oikein kyseiseen terroristijärjestöön.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Meleen jää, eli alitajuntaan uppoaa.

    Ja negatiivisessä mielessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Aika kärjistetty kuva pyöräliitosta. Totta kuitenkin on, että pyöräliitto on yksi kovimmista lobbaajista kun suunnitellaan muutoksia tieliikenteen lainsäädäntöön. Monet suorastaan järjenvastaiset hullutukset, kuten pyörätien jatke, terrorismin edistäminen, vastavirtaan pyöräily ja nyt kovan kritiikin kohteeksi joutunut etuajo-oikeuden osoittaminen ajoradan rakenteellisella korotuksella, ovat pyöräliiton lobbauksen seurauksia. Kun tutustuu ko. liiton tavoitteisiin, ovat ne aika puistattavia. Toivoa sopii, että lainsäätäjillä riittää järkeä ja he kestävät kovan painostuksen alla ja liikennesäännöt muotoillaan siten, että ne ovat tasapuolisia kaikille ja ne oikeasti lisäisivät liikenteen turvallisuutta. Pyöräliiton tavoitteissa huokuu enemmänkin heteroideologinen lähestymistapa kuin tavoitteet parantaa liikenneturvallisuutta.

    Pyöräliitossa on vihervassariämmiä. Näiden pikkutaliaivojen päähän ei mahdu niinkään yksinkertainen asia, että pyöräilijä, oli sitten oikeassa tai väärässä, on se, joka saa.siipeensä ja.pahimmassa tapauksessa omaiset saa alkaa järkkäämään hautajaisia. Lisäksi ei mahdu se päähän, että kun kaupungeihin on asetettu autoilijoille nopeusrajoitukset 30-40km/h, fillaristien vauhti on tuplasti tuo. Jokainen voi ymmärtää sen, että vaikka olisit.pysähtyneenä ja sitten lähdet liikkeelle, kun tuollainen "raketti" tulee nurkan/puskan takaa tai nyt, kun on hämärtyvää, sataa, eikä noilla uunoilla ole edes valoja, niin kuinka siimä käy. Pyöräliitto on yksi paska, jossa olevilla ei ole mitään tajua mistään, niin tämmönen loispesä loisii vetonmaksajien taskuilla, samanlainen paska, kun seta. Kumpikin on vihattuja ja sen on saaneet aikaiseksi ihan itse.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Rajankäynti varsinaisesti mielisairauden kaltaisten (psykoottisten) häiriöiden ja niitä paljon tavallisempien vastaavan sävyisten uskomusten välillä on joskus vaikeaa. Vastaavasti raja vainoharhaisen psykoosin ja epäluuloisen persoonallisuushäiriön välillä on häilyvä. Tärkeä ero on siinä, että persoonallisuushäiriöissä niin sanottu realiteettitestaus eli henkilön kriittinen todellisuuden pohdinta toimii ainakin jossain määrin. Harhaluuloisuudelle on ominaista ehdoton varmuus oman perusteettoman näkemyksen totuudellisuudesta ja kriittisen ajattelun katoaminen, vaikka esillä olisi harhaisia käsityksiä kumoavaa aineistoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Hienoja sanoja vilisevä kommenttisi ei mitenkään kumoa tai saata kyseenalaiseksi, sitä tosiasiaa mitä vastaamassasi kommentissa on esitetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Hienoja sanoja vilisevä kommenttisi ei mitenkään kumoa tai saata kyseenalaiseksi, sitä tosiasiaa mitä vastaamassasi kommentissa on esitetty.

    Enkä halua, että noita ongelmiani puidaan täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Enkä halua, että noita ongelmiani puidaan täällä.

    Jahas, sitä taas toisena esiintyvä luuseri on herännyt humalastaan ja aktivoitunut palstahäiriköintiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Epäily setä/täti taas mainostamassa pyöräliittoa. Mainitsee pyöräliiton jatkuvasti, että jää ihmisillä mieleen.

    Se pitää uskaltaa tietää, eikä aina vaan epäillä ihan kaikkea

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Se pitää uskaltaa tietää, eikä aina vaan epäillä ihan kaikkea

    Poliisin tehtävä on selvittää, ei tuomita. Rikoksesta epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä.

    Äänestä

Hyvin yleinen tyypillinen esimerkki pyöräilijöiden tavasta toimia liikenteessä. Tällä kerralla tapaus on niin selvä ja röyhkeä lain rikkominen, että jopa media ja poliisi joutuvat kertomaan asiasta niiden oikeilla nimillä. Hyvä että tapaukseen on heti alusta lähtien otettu oikea asenne. Lähiaikoina on odotettavissa paljon pyöräliiton voimakastakin propagandaa tapaukseen liittyen.

Äänestä
  • Olisi mielenkiintoista tietää, toimiiko Saksassa tai vaikka Argentiinassa paikallinen pyöräliitto? Jos toimii, onko se yhtä aggressiivinen kaikkea liikenneturvallisuutta parantavia asioita kohtaan? Vai onko tällainen propagandaa tuottava kikkeliporukka vain Suomen erikoisuus?

    Pyöräliiton mielestä kaikki julkisuus on eduksi, olkoonkin että pyöräliiton ulostulojen vuoksi sen julkikuva on äärimmäisen ryvettynyt. Joonas (uih!) tietysti yrittää hieman paikata tilannetta, mutta reisille näyttäisi menevän

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Olisi mielenkiintoista tietää, toimiiko Saksassa tai vaikka Argentiinassa paikallinen pyöräliitto? Jos toimii, onko se yhtä aggressiivinen kaikkea liikenneturvallisuutta parantavia asioita kohtaan? Vai onko tällainen propagandaa tuottava kikkeliporukka vain Suomen erikoisuus?

    Fiksu ottaa selvää. Tyhmä jää tietämöttömäksi.

    Jontulla on taas tällä viikolla jääneet lääkkeet ottamatta?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Jontulla on taas tällä viikolla jääneet lääkkeet ottamatta?

    Kyselijäpösilö kyselee taas hulluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Fiksu ottaa selvää. Tyhmä jää tietämöttömäksi.

    Saksassa vaikuttaa ainakin tämä: https://www.adfc.de

    Äänestä

Viisas autoilija väistää aina jokaista kulkijaa riippumatta siitä, mikä on oikeus tahi velvollisuus kullakin osapuolella. Autoilijalla on aina oltava se ennakoiva taito ja halu väistää muita, kun on havaittavissa, ettei se heikompi osapuoli väistä. Kun kerran väistää jalankulkijaa, niin samaan syssyyn voi väistää pyöräilijääkin. Eihän siinä autoileva mitään menetä, vaikka väistäisikin väistämis velvollista. Ollaan ennenkin todettu se,miten lakia pitäisi muuttaa siten, että suojatien on oltava kaikille suojatie ja kuinka autoilijalle suojatie on samaa kuin kärkikolmio.

Äänestä
  • Älä höpötä.
    Tummissa vaatteissa ja ilman valoja pyöräilijä naamioi itsensä näkymättömäksi ja siihen kun lisätään nopeus niin kukaan ei voi väistää ja varoa tuollaisia.
    Päivastoin ehdotan kaikkiin suojateihin sellaista sigaani esteitä jolla otetaan pyöräilijältä 100% vauhti pois, lisäksi poistetaan pyöräilijältä oikeus ajaa suojatiellä.
    Vain näillä muutoksilla saadaan poistettua pyöräilijöiden häirikkökäyttäytyminen.
    Jos et tiedä niin kymmniä vuosia oli niin ettei pyörällä saanut ajaa suojatiellä ja homma pelasi pirun hyvin, kun pyöräilijälle annettiin ehdollinen lupa ajaa suojatiellä niin ongelmat alkoi kun sitä ehtoa, eli auton väistämistä ei enään noudatettu.
    Eli takaisin pyöräilukielto suojatielle ja lisäksi ne hidastepuoit niin loppuu onnettouudet.

    1Äänestä

  • Toki sitä laista paskat välittä tuollaista sontaa suoltaa, että se ei haittaa mitään jos väistämisvelvollinen, etenkin pyöräilijä, ei velvollisuuttaan noudata. Kyllä autoilijan pitää tämä ennakoida ja väistää.
    Vielä pahempaa paskaa on tuo, ettei autoilija siinä mitään menetä jos väistämisvelvollista pyöräilijää väistää. Kyllä menettää, menettää kunnioituksensa lain noudattamiseen ja siihen , että laki koskee tai ainakin pitäisi koskea kaikkia. Vielä tuotakin pahempi moka tuossa väistämisvelvollisen pyöräilijän laittomassa väistämisessä on se, että sillä opetetaan pyöräilijät huonoille tavoille josta eittämättä seuraa onnettomuuksia, joiden seuraukset sitten taas siirtyy autoilijoiden vastattavaksi.
    Lain muutos tuossa pyöräilijä väistämisvelvollisuus pykälässä ei ole tarpeen ja täysin tarpeeton on tuo hokema, että suojatie olisi autoilijalle sama kuin kärkikolmio liikennemerkki.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Älä höpötä.
    Tummissa vaatteissa ja ilman valoja pyöräilijä naamioi itsensä näkymättömäksi ja siihen kun lisätään nopeus niin kukaan ei voi väistää ja varoa tuollaisia.
    Päivastoin ehdotan kaikkiin suojateihin sellaista sigaani esteitä jolla otetaan pyöräilijältä 100% vauhti pois, lisäksi poistetaan pyöräilijältä oikeus ajaa suojatiellä.
    Vain näillä muutoksilla saadaan poistettua pyöräilijöiden häirikkökäyttäytyminen.
    Jos et tiedä niin kymmniä vuosia oli niin ettei pyörällä saanut ajaa suojatiellä ja homma pelasi pirun hyvin, kun pyöräilijälle annettiin ehdollinen lupa ajaa suojatiellä niin ongelmat alkoi kun sitä ehtoa, eli auton väistämistä ei enään noudatettu.
    Eli takaisin pyöräilukielto suojatielle ja lisäksi ne hidastepuoit niin loppuu onnettouudet.

    Ehdottamallasi tavalla pyöräilijä ja autoilijan välisiä suolatiellä sattuvia onnettomuuksia olisi edes mahdollisuus vähentää.
    Jo sillä, että onnettomuuden sattuessa tuomion saisi se joka väistämisvelvollisuutensa noudattamatta jättämisellä se onnettomuuden aiheuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ehdottamallani tavalla pyöräilijällä ei olisi mitään asiaa suojatelle muutenkuin taluttamalla pyörää ja silloin hän on jalankulkija.
    Pyörällä sattuvat suojatieonnettomuudet loppuisivat kokonaan vaikutus olisi 100%.
    Kun sitä tehostetaan vielä niillä hidastepuomeilla jolloin olisi pakko jalkautua ennen suojatietä niin aika paukapää pitäisi olla jos sen jälkeen kuitenkin ajaisi suojatietä pitkin.
    Kun yhtälöstä poistetaan se toinen osapuoli niin onnettomuutta ei voi sattua, tajuatko?
    Tehdän sääntöjen rikkominen niin vaikeaksi että se ei onnistu noin vain.
    Nyt senkun ajaa suojatielle riippumatta onko se lain mukaan sallittua aiheuttaa niitä ongelmia, laki ei vaikuta kun siitä ei seuraa huomattava sanktio.

    Äänestä

  • Edelleenkin se ennakointivelvollisuus koskee ihan jokaista liikenteessä mukana olevaa, ei pelkästään autoilijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Edelleenkin se ennakointivelvollisuus koskee ihan jokaista liikenteessä mukana olevaa, ei pelkästään autoilijoita.

    Pitää paikkansa, mutta tienkäyttäjäryhmille on asetettu tieliikennelaissa erilaisia velvollisuuksia sen mukaan, miten suuren riskin ne muodostavat toisille tienkäyttäjille.

    "Tieliikenteen yleisiä periaatteita ovat siten seuraavat periaatteet: 1) tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet eli velvollisuus noudattaa liikennesääntöjä ja tieliikenteen yleinen huolellisuusvelvollisuus; 2) tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus eli velvollisuus tarkkailla ja ennakoida toisten tienkäyttäjien toimintaa ja sovittaa oma toimintansa tekemiensä havaintojen pohjalle; 3) varovaisuusvelvollisuus muita tienkäyttäjiä kohtaan: vanhusten, lasten ja vammaisten erityisasema liikenteessä; jalankulkijoiden ja polkupyöräilijöiden erityisasema sekä 4) turvallinen ajoneuvon kuljettaminen: velvollisuus kompensoida puutteelliset olosuhteet huolellisemmalla toiminnalla."

    1Äänestä

  • - Tienkäyttäjä ei saa keskeyttää eikä estää saattueen, valvotun lapsiryhmän tai järjestäytyneen kulkueen etenemistä.

    - Ajoneuvolla käännyttäessä on väistettävä risteävää tietä ylittävää jalankulkijaa, polkupyöräilijää ja mopoilijaa.

    - Ajoneuvolla käännyttäessä on väistettävä ajorataa tai piennarta käyttävää jalankulkijaa, polkupyöräilijää ja mopoilijaa ajoradalta poistuttaessa.

    - Ajoneuvolla käännyttäessä on väistettävä tietä ylittävää jalankulkijaa, polkupyöräilijää ja mopoilijaa poistuttaessa liikenneympyrästä.

    - Ajoneuvolla on aina väistettävä jalkakäytävää tai pyörätietä käyttävää jalankulkijaa, pyöräilijää tai mopoilijaa ylitettäessä jalkakäytävää tai pyörätietä.

    - Ajoneuvolla suojatietä lähestyttäessä on noudatettava erityistä varovaisuutta ja ajettava sellaisella nopeudella, että ajoneuvon voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä.

    - Jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai valmistautuu menemään sille, on annettava esteetön kulku.

    - Ajoneuvolla ajettaessa on annettava jalankulkijalle, pyöräilijälle ja tienkäyttäjän kuljettamalle eläimelle turvallinen tila tiellä.

    - Polkupyöräilijä saa ohittaa muun ajoneuvon kuin polkupyörän oikealta.

    - Ajettaessa ajoneuvolla liikennemerkillä osoitetulla pyöräkadulla on polkupyöräilijälle annettava esteetön kulku. Ajonopeus on sovitettava pyöräilyn mukaiseksi.

    - Yksisuuntaisella tiellä voi polkupyöräliikenne olla sallittu molempiin suuntiin.

    - Lähestyttäessä ajoneuvolla pysäytettyä koulukuljetus- tai päivähoitokuljetusautoa, linja-autoa, raitiovaunua taikka lasta, vanhusta, eri tavoin vammaista ihmistä tai muuta henkilöä, jolla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä, on noudatettava erityistä varovaisuutta.

    Noiden lisäksi vielä erilaiset liikennemerkit ja ajoradalla olevat tiemerkinnät, kuten esim. pyöräkaistat ja eri tietyypit, kuten esim. pihakatu ja pyöräkatu.

    Muitakin esimerkkejä löytyy vielä varmasti tieliikennelain pykälien joukosta, jotka osoittavat sen, että moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuljettajille on asetettu erityinen huolellisuusvelvollisuus itseään heikommassa asemassa olevia kohtaan (kuten jalankulkijat ja pyöräilijät), tai että tiettyjä tienkäyttäjäryhmiä kohtaan on erityisen varomisen velvoite (kuten lapset, vanhukset ja eri tavoin vammaiset).

    3Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Pitää paikkansa, mutta tienkäyttäjäryhmille on asetettu tieliikennelaissa erilaisia velvollisuuksia sen mukaan, miten suuren riskin ne muodostavat toisille tienkäyttäjille.

    "Tieliikenteen yleisiä periaatteita ovat siten seuraavat periaatteet: 1) tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet eli velvollisuus noudattaa liikennesääntöjä ja tieliikenteen yleinen huolellisuusvelvollisuus; 2) tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus eli velvollisuus tarkkailla ja ennakoida toisten tienkäyttäjien toimintaa ja sovittaa oma toimintansa tekemiensä havaintojen pohjalle; 3) varovaisuusvelvollisuus muita tienkäyttäjiä kohtaan: vanhusten, lasten ja vammaisten erityisasema liikenteessä; jalankulkijoiden ja polkupyöräilijöiden erityisasema sekä 4) turvallinen ajoneuvon kuljettaminen: velvollisuus kompensoida puutteelliset olosuhteet huolellisemmalla toiminnalla."

    Kirjoitat edelleen pelkkää potaskaa. Tuollaista, miten suuren riski aiheuttaa muille, ei ole olemassa. Kohdassa 3 mainittua pyöräilijöiden erityisasemaa ei ole olemassa, eikä kohdan 4 kompensointia myöskään ole olemassa.
    Joten postaat tuon saman hengentuotteesi palstalle kuinka monta kertaa tahansa, niin totuudeksi se ei muutu, eikä sillä ole mitään painoarvoa tai vaikutusta yhtään mihinkään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    - Tienkäyttäjä ei saa keskeyttää eikä estää saattueen, valvotun lapsiryhmän tai järjestäytyneen kulkueen etenemistä.

    - Ajoneuvolla käännyttäessä on väistettävä risteävää tietä ylittävää jalankulkijaa, polkupyöräilijää ja mopoilijaa.

    - Ajoneuvolla käännyttäessä on väistettävä ajorataa tai piennarta käyttävää jalankulkijaa, polkupyöräilijää ja mopoilijaa ajoradalta poistuttaessa.

    - Ajoneuvolla käännyttäessä on väistettävä tietä ylittävää jalankulkijaa, polkupyöräilijää ja mopoilijaa poistuttaessa liikenneympyrästä.

    - Ajoneuvolla on aina väistettävä jalkakäytävää tai pyörätietä käyttävää jalankulkijaa, pyöräilijää tai mopoilijaa ylitettäessä jalkakäytävää tai pyörätietä.

    - Ajoneuvolla suojatietä lähestyttäessä on noudatettava erityistä varovaisuutta ja ajettava sellaisella nopeudella, että ajoneuvon voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä.

    - Jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai valmistautuu menemään sille, on annettava esteetön kulku.

    - Ajoneuvolla ajettaessa on annettava jalankulkijalle, pyöräilijälle ja tienkäyttäjän kuljettamalle eläimelle turvallinen tila tiellä.

    - Polkupyöräilijä saa ohittaa muun ajoneuvon kuin polkupyörän oikealta.

    - Ajettaessa ajoneuvolla liikennemerkillä osoitetulla pyöräkadulla on polkupyöräilijälle annettava esteetön kulku. Ajonopeus on sovitettava pyöräilyn mukaiseksi.

    - Yksisuuntaisella tiellä voi polkupyöräliikenne olla sallittu molempiin suuntiin.

    - Lähestyttäessä ajoneuvolla pysäytettyä koulukuljetus- tai päivähoitokuljetusautoa, linja-autoa, raitiovaunua taikka lasta, vanhusta, eri tavoin vammaista ihmistä tai muuta henkilöä, jolla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä, on noudatettava erityistä varovaisuutta.

    Noiden lisäksi vielä erilaiset liikennemerkit ja ajoradalla olevat tiemerkinnät, kuten esim. pyöräkaistat ja eri tietyypit, kuten esim. pihakatu ja pyöräkatu.

    Muitakin esimerkkejä löytyy vielä varmasti tieliikennelain pykälien joukosta, jotka osoittavat sen, että moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuljettajille on asetettu erityinen huolellisuusvelvollisuus itseään heikommassa asemassa olevia kohtaan (kuten jalankulkijat ja pyöräilijät), tai että tiettyjä tienkäyttäjäryhmiä kohtaan on erityisen varomisen velvoite (kuten lapset, vanhukset ja eri tavoin vammaiset).

    Mitään erityitä huolellisuusvelvoitetta pyöräilijää=ajoneuvo kohtaan ei moottoriajoneuvon kuljettajalla ole.

    Osa esittämästäsi oli potaskaa, mutta eivät ne totta olleet kohdatkaan tarkoita sitä että pyöräilijät voisivat liikenteessä sekoilla miten haluavat ilman mitään seuraamuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kirjoitat edelleen pelkkää potaskaa. Tuollaista, miten suuren riski aiheuttaa muille, ei ole olemassa. Kohdassa 3 mainittua pyöräilijöiden erityisasemaa ei ole olemassa, eikä kohdan 4 kompensointia myöskään ole olemassa.
    Joten postaat tuon saman hengentuotteesi palstalle kuinka monta kertaa tahansa, niin totuudeksi se ei muutu, eikä sillä ole mitään painoarvoa tai vaikutusta yhtään mihinkään.

    Edelleenkin se on lainsäätäjä, joka kirjoittaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Edelleenkin se on lainsäätäjä, joka kirjoittaa.

    Tuo kirjoittamasi potaska on vain sinun omaa tuotantoa, jolla ei mitään tekemistä lain kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Homo.

    Tietämättömyytesi näkyy kauaksi. Vielä vuosikymmenien päästäkin porukka nauraa, jos sattuu kirjoituksiasi lukemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Homo.

    Mitä poikkeava tuolla suuntautumisesi esittelyllä katsot olevan tekemistä nyt kyseessä olevan asian kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Tietämättömyytesi näkyy kauaksi. Vielä vuosikymmenien päästäkin porukka nauraa, jos sattuu kirjoituksiasi lukemaan.

    Eihän nyt puheena olevassa asiassa tietämyksessäni ole mitään puutetta.
    Harvan, jos kenenkään kirjoitukset, vuosikymmenien päästä ketään kiinnostaa ja onko niitä kirjoituksia silloin edes olemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Tietämättömyytesi näkyy kauaksi. Vielä vuosikymmenien päästäkin porukka nauraa, jos sattuu kirjoituksiasi lukemaan.

    Jo nyt nauretaan noille mielenvikaisille jutuille.

    2Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Jo nyt nauretaan noille mielenvikaisille jutuille.

    No, voihan sitä vastaamasi kommentin kirjoittajan kaltaisille avautumisestaan hieman hymyillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    No, voihan sitä vastaamasi kommentin kirjoittajan kaltaisille avautumisestaan hieman hymyillä.

    Pippeli.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Pippeli.

    Mitä poikkeava tuolla elimen nimen esittelyllä katsot olevan tekemistä nyt kyseessä olevan asian kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Mitä poikkeava tuolla elimen nimen esittelyllä katsot olevan tekemistä nyt kyseessä olevan asian kanssa.

    Tiedossa oleva kirjoittaja haluaa vain saada huomion käännettyä pois hänelle ikävästä asiasta. Tämä tiedossa oleva henkilö kun ei hyväksy että pyöräilijää syytetään mistään rikollisesta tai edes sitä että pyöräilijöiden rikkomuksiin mitenkään puututaan. Jopa niiden esiin tuominen tällä palstalla saa hänet raivon tilaan. Siksi hän esittelee pippeliään.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Noita pippeleitä heiluu suunnilleen jokaisessa keskustelussa. Tuo yksi saakelin vatipää voisi lopettaa niiden huomioinnin, niin se ehkä loppuisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Tiedossa oleva kirjoittaja haluaa vain saada huomion käännettyä pois hänelle ikävästä asiasta. Tämä tiedossa oleva henkilö kun ei hyväksy että pyöräilijää syytetään mistään rikollisesta tai edes sitä että pyöräilijöiden rikkomuksiin mitenkään puututaan. Jopa niiden esiin tuominen tällä palstalla saa hänet raivon tilaan. Siksi hän esittelee pippeliään.

    Rajankäynti varsinaisesti mielisairauden kaltaisten (psykoottisten) häiriöiden ja niitä paljon tavallisempien vastaavan sävyisten uskomusten välillä on joskus vaikeaa. Vastaavasti raja vainoharhaisen psykoosin ja epäluuloisen persoonallisuushäiriön välillä on häilyvä. Tärkeä ero on siinä, että persoonallisuushäiriöissä niin sanottu realiteettitestaus eli henkilön kriittinen todellisuuden pohdinta toimii ainakin jossain määrin. Harhaluuloisuudelle on ominaista ehdoton varmuus oman perusteettoman näkemyksen totuudellisuudesta ja kriittisen ajattelun katoaminen, vaikka esillä olisi harhaisia käsityksiä kumoavaa aineistoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Noita pippeleitä heiluu suunnilleen jokaisessa keskustelussa. Tuo yksi saakelin vatipää voisi lopettaa niiden huomioinnin, niin se ehkä loppuisi.

    Ei ole uskottavaa , että tuo suuntautumisensa ja elimen nimen esittelijä tuosta tavastaan luopuisi , vaikka sitä ei huomioitaisi. Olematta asiantuntija voin toki olla väärässäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Rajankäynti varsinaisesti mielisairauden kaltaisten (psykoottisten) häiriöiden ja niitä paljon tavallisempien vastaavan sävyisten uskomusten välillä on joskus vaikeaa. Vastaavasti raja vainoharhaisen psykoosin ja epäluuloisen persoonallisuushäiriön välillä on häilyvä. Tärkeä ero on siinä, että persoonallisuushäiriöissä niin sanottu realiteettitestaus eli henkilön kriittinen todellisuuden pohdinta toimii ainakin jossain määrin. Harhaluuloisuudelle on ominaista ehdoton varmuus oman perusteettoman näkemyksen totuudellisuudesta ja kriittisen ajattelun katoaminen, vaikka esillä olisi harhaisia käsityksiä kumoavaa aineistoa.

    Tuon saman, hienoja ilmaisuja vilisevä litanian, olet aiemmin postannut palstalle aivan muussa yhteydessä. Onkohan tuo nyt sellainen yleispätevä kommentti joka sopii vähän joka yhteyteen, kun ei halua sanoa asiasta oikein mitään, mutta kommentoinnin halu ja tarve on valtava.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Tämä on myös kyseisen Pippeli-miehen tuotoksia. Hänellä on näitä vastaavia suuri joukko koneellaan ja hän jakaa niitä jossakin hänen mielestään sopivassa yhteydessä. Samaan sarjaan kuuluvat myös pyöräliittoon liittyvät kommentit tuolla hieman aikaisemmin. Nämä kertovat kaverista ja erityisesti hänen henkisestä tilastaan melko paljon. Kun argumentit ja keskustelutaito loppuu, niin sitten otetaan pippelit ja pyöräliitot mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Ei ole uskottavaa , että tuo suuntautumisensa ja elimen nimen esittelijä tuosta tavastaan luopuisi , vaikka sitä ei huomioitaisi. Olematta asiantuntija voin toki olla väärässäkin.

    Homo.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Tiedossa oleva kirjoittaja haluaa vain saada huomion käännettyä pois hänelle ikävästä asiasta. Tämä tiedossa oleva henkilö kun ei hyväksy että pyöräilijää syytetään mistään rikollisesta tai edes sitä että pyöräilijöiden rikkomuksiin mitenkään puututaan. Jopa niiden esiin tuominen tällä palstalla saa hänet raivon tilaan. Siksi hän esittelee pippeliään.

    Millä tavalla kirjoittaja on tiedossa? Pyöräilijää epäillään rikoksesta.

    2 §
    Syyttömyysolettama

    Rikoksesta epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä.

    3Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Tämä on myös kyseisen Pippeli-miehen tuotoksia. Hänellä on näitä vastaavia suuri joukko koneellaan ja hän jakaa niitä jossakin hänen mielestään sopivassa yhteydessä. Samaan sarjaan kuuluvat myös pyöräliittoon liittyvät kommentit tuolla hieman aikaisemmin. Nämä kertovat kaverista ja erityisesti hänen henkisestä tilastaan melko paljon. Kun argumentit ja keskustelutaito loppuu, niin sitten otetaan pippelit ja pyöräliitot mukaan.

    Sama henkilö on usein varma siitä, että joku muu esiintyy hänenä ja kirjoittaa hänen kirjoituksensa hänen puolestaan.

    Voit olla hyvinkin oikeassa, jotain vikaa päässä tuolla pippeli-hemmolla joka tapauksessa on.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Homo.

    Mitä poikkeava tuolla suuntautumisesi esittelyllä katsot olevan tekemistä nyt kyseessä olevan asian kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Millä tavalla kirjoittaja on tiedossa? Pyöräilijää epäillään rikoksesta.

    2 §
    Syyttömyysolettama

    Rikoksesta epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä.

    Onkohan kyselijä tuo pippeli-mies?
    Kommentti asiaan kuulumattomuudessaan viittaa siihen suuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Sama henkilö on usein varma siitä, että joku muu esiintyy hänenä ja kirjoittaa hänen kirjoituksensa hänen puolestaan.

    Tuota toisena esiintymistä taidat harrastaa vain sinä, eikä kukaan ole koskaan edes kuvitellut, että joku toisen puolesta kirjoitukset laatisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Tuota toisena esiintymistä taidat harrastaa vain sinä, eikä kukaan ole koskaan edes kuvitellut, että joku toisen puolesta kirjoitukset laatisi.

    Siinä taas toisena esiintyvä poikkeava esittelee tyhmyyttään.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Siinä taas toisena esiintyvä poikkeava esittelee tyhmyyttään.

    Eipä vastaamasi kommentti olekaan toisena esiintyvän käsialaa.
    Menikö se noin pahin ihon alle?

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Eipä vastaamasi kommentti olekaan toisena esiintyvän käsialaa.
    Menikö se noin pahin ihon alle?

    Pippeli.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kirjoitat edelleen pelkkää potaskaa. Tuollaista, miten suuren riski aiheuttaa muille, ei ole olemassa. Kohdassa 3 mainittua pyöräilijöiden erityisasemaa ei ole olemassa, eikä kohdan 4 kompensointia myöskään ole olemassa.
    Joten postaat tuon saman hengentuotteesi palstalle kuinka monta kertaa tahansa, niin totuudeksi se ei muutu, eikä sillä ole mitään painoarvoa tai vaikutusta yhtään mihinkään.

    Ei ole minun kirjoitus, vaan lainsäätäjän tekstiä. Jos väität lainsäätäjän kirjoittamaa potaskaksi, niin se on sinun mielipiteesi, eikä vaikuta paljon mihinkään. Saat vapaasti olla tuota väärää mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Eipä vastaamasi kommentti olekaan toisena esiintyvän käsialaa.
    Menikö se noin pahin ihon alle?

    Onhan. Turha sinun poikkeavan on tekojasi kiistää.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Pippeli.

    Mitä poikkeava tuolla elimen nimen esittelyllä katsot olevan tekemistä nyt kyseessä olevan asian kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Ei ole minun kirjoitus, vaan lainsäätäjän tekstiä. Jos väität lainsäätäjän kirjoittamaa potaskaksi, niin se on sinun mielipiteesi, eikä vaikuta paljon mihinkään. Saat vapaasti olla tuota väärää mieltä.

    Aivan vapaasti olen sitä oikeaa mieltä, että potaskaa nuo itsesi kirjoittamat, vastaamassasi kommentissa mainitut kuvitelmasi on.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Onhan. Turha sinun poikkeavan on tekojasi kiistää.

    Eipä vastaamasi kommentti olekaan toisena esiintyvän käsialaa.
    Menikö se noin pahin ihon alle?

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Aivan vapaasti olen sitä oikeaa mieltä, että potaskaa nuo itsesi kirjoittamat, vastaamassasi kommentissa mainitut kuvitelmasi on.

    Siinä taas toisena esiintyvä poikkeava esittelee tyhmyyttään.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Eipä vastaamasi kommentti olekaan toisena esiintyvän käsialaa.
    Menikö se noin pahin ihon alle?

    En minä sitä kirjoittanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Siinä taas toisena esiintyvä poikkeava esittelee tyhmyyttään.

    Eipäs olekaan, tuolla toiselta kirjoittajalta lainaamallasi tavalla.
    Jolla lainauksella sinällään ei ole mitään tekemistä nyt kyseessä olevan asian kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    En minä sitä kirjoittanut.

    Valehtelet.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Vakka lukemaasi et ymmärrä, niin potaskaa nuo kuvitelmasi vastaamassasi kommentissa mainitut hölynpölysi on.

    Heh... et ilmeisesti ymmärrä eduskunnan sivulla olevaa tietoa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Homo.

    Mitä poikkeava tuolla suuntautumisesi esittelyllä katsot olevan tekemistä nyt kyseessä olevan asian kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Mitä poikkeava tuolla suuntautumisesi esittelyllä katsot olevan tekemistä nyt kyseessä olevan asian kanssa?

    Enkä edelleenkään halua puhua homoudestani täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Heh... et ilmeisesti ymmärrä eduskunnan sivulla olevaa tietoa.

    Ei nuo potaskaa olevat kuvitelmasi ja vastaamassasi kommentissa mainitut hölynpölysi ole eduskunnan sivuilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Toki siis on totta, ettei ne ole kuvitelmaa. Joten pippeli.

    Osaava löytää sen tiedon ihan sekunneissa kyseiseltä sivulta. Ei ole meidän muiden vika, jos et osaa.

    3Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Enkä edelleenkään halua puhua homoudestani täällä.

    Eikä edelleenkään toisena esiintyvä luuseri kykene olemaan vakuuttava.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Toki siis on totta, ettei ne ole kuvitelmaa. Joten pippeli.

    Ei poikkeavan elimen nimen esittely muuta sitä, että potaskaa olevat kuvitelmasi ja vastaamassasi kommentissa mainitut hölynpölysi ole eduskunnan sivuilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Osaava löytää sen tiedon ihan sekunneissa kyseiseltä sivulta. Ei ole meidän muiden vika, jos et osaa.

    Ei osaamisesta ole kyse, kun arvioi että nuo potaskaa olevat kuvitelmasi ja vastaamassasi kommentissa mainitut hölynpölysi on vain omantyhjän pään tuotosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Eikä edelleenkään toisena esiintyvä luuseri kykene olemaan vakuuttava.

    Kai täällä nyt muitakin homoja saa olla kuin sinä.

    Teknisestä tai kognitiivisesta osaamattomuudesta taitaa olla kyse, jos ei kykene avaamaan "Tutustu kotimaisiin oikeuslähteisiin" kohtaa. Jos taas ei ymmärrä, mitä siellä lukee, niin sitten on eri osaamattomuus kyseessä.

    4Äänestä

    Eli jos puhuu homoudestaan, niin esiintyy sinuna. Nyt tiedämme, mikä tuon kiukuttelun aiheuttaa ❤️🌈

    1Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Kai täällä nyt muitakin homoja saa olla kuin sinä.

    Vaan minäpä kun en ole homo, enkä toisena esiintyvä, niin turhaa tuollainen esittämäsi on.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Teknisestä tai kognitiivisesta osaamattomuudesta taitaa olla kyse, jos ei kykene avaamaan "Tutustu kotimaisiin oikeuslähteisiin" kohtaa. Jos taas ei ymmärrä, mitä siellä lukee, niin sitten on eri osaamattomuus kyseessä.

    Ei noiden avaamisen osaamisesta ollut tai ole kyse vaan siitä, että vastaamassasi kommentissa mainitut hölynpölysi on vain omantyhjän pään tuotosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Osaamattomuutesi ja ymmärtämättömyytesi on jo huvittavaa tasoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Vaan minäpä kun en ole homo, enkä toisena esiintyvä, niin turhaa tuollainen esittämäsi on.

    Ei siinä ole mitään hävettävää.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Osaamattomuutesi ja ymmärtämättömyytesi on jo huvittavaa tasoa.

    Toki vastaamassasi kommentissa mainitut hölynpölysi on vain omantyhjän pään tuotosta, jolle toki voit myös huvittunut olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Ei siinä ole mitään hävettävää.

    Ei tietenkään ole mitään hävettää kun olen terve hetero.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Eli jos puhuu homoudestaan, niin esiintyy sinuna. Nyt tiedämme, mikä tuon kiukuttelun aiheuttaa ❤️🌈

    Homoudestaan täällä puhuu vain tuo joka asiaan kuin asiaan vastaava "homo" kommentilla , jonka poikkeavuus taitaa olla niitä sinun juttuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Ei tietenkään ole mitään hävettää kun olen terve hetero.

    Ei heteroilla ole tarvetta korostaa sitä. Mutta mistäs sinä sen olisit tiennyt...

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Ei noiden avaamisen osaamisesta ollut tai ole kyse vaan siitä, että vastaamassasi kommentissa mainitut hölynpölysi on vain omantyhjän pään tuotosta.

    Kikkeli.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Ei heteroilla ole tarvetta korostaa sitä. Mutta mistäs sinä sen olisit tiennyt...

    Ei terveyttään kukaan ole korostanut, tuo normaalista poikkeavuuden esiintuominen se näyttää sinullekin olevan erikoisen tärkeää.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Kikkeli.

    Mitä poikkeava tuolla elimen nimen esittelylläsi katsot olevan tekemistä nyt kyseessä olevan asian kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Ei terveyttään kukaan ole korostanut, tuo normaalista poikkeavuuden esiintuominen se näyttää sinullekin olevan erikoisen tärkeää.

    En ole tuonut esiin mitään, enkä tiedä, mikä tässä nyt sinun näkemyksesi mukaan on minulle tärkeää. Mutta enpä minä tässä mitään onneksi menetä.

    Äänestä

Autoilija selvästi homo

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

"Henkilöauto ja polkupyöräilijä ajautuivat kolariin torstaina alkuillasta Oulussa. Oulun alueen poliisipartio sai tapahtuneesta liikenneaiheisen hälytystehtävän Hiukkavaarankadulle hieman ennen kello 19.30.

Osalliset kertoivat paikalle saapuneelle poliisipartiolle, että autoilija oli pysähtynyt suojatien eteen antamaan tietä jalankulkijalle, ja lähtenyt sen jälkeen ajamaan eteenpäin. Pyöräilijä oli tullut samoihin aikoihin kevyen liikenteen väylää pitkin suojatielle, ja osunut liikkeelle lähteneen auton vasempaan etukulmaan.

Poliisi epäilee tässä vaiheessa pyöräilijää liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, sillä hän on tullut autoilijan kulkusuuntaan nähden vasemman suunnasta, ja hänen olisi kuulunut väistää hänen kulkusuunnassaan oikealta tullutta autoilijaa.

Poliisin saamien tietojen mukaan pyöräilijä oli lisäksi ajanut suojatielle huomattavaa nopeutta, eikä hän käyttänyt ajovaloja hämärästä ja vesisateisesta kelistä huolimatta.

Poliisin mukaan tapahtumapaikalla ei ole väistämisvelvollisuutta osoittavia liikennemerkkejä autoilijoille tai kevyen liikenteen väylälle."

Lähde: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cffedc2f-3da5-4264-b549-8485798c149f

Miten pihalla voi joku olla, kun kirjoittaa: " autoilijan kulkusuuntaan nähden vasemman suunnasta", kun tilanne koskee kevyenliikenteen väylää ja suojatietä. Tuollaisessa uutisen tilanteessa ei kulkusuunnalla ole merkitystä. Pyöräilijällä on väistämisvelvollisuus riippumatta kulkusuunnista, kun hän pyöräilee ajorataan suhteutettuna suoraan ajoradan yli menevän suojatien yli, eikä ajoradan ajoneuvoilla ole väistämiseen velvoittavaa liikennemerkkiä kohdassa.

24 § - neljäs momentti: "Muuta liikennettä on väistettävä tultaessa ajoneuvolla pyörätieltä ajoradalle, jollei toisella tienkäyttäjällä ole väistämisvelvollisuutta 2 tai 3 momentin perusteella." Tuo on se perussääntö eikä kulkusuunnalla ole väliä. Ajoradan ajoneuvo muuttuu riippuen tilanteesta, mahdollisesti sitten väistämisvelvolliseksi momentin 2 tai 3 myötä, tai väistämismerkin vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu