Mistä tunnistaa aidon jyväskyläläisen?...

...Reppanoita on pienenä roikotettu ja vedetty sieraimista!!! Nöfnöf
982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nimenomaan...juurikin sinä kyseessä äipän pikku nasu.

Äänestä

Se on juurikin näin. Naisilla naama norsun v###lla ja miehillä k###ä otsassa. Käytöstapoja ei ollenkaan. Jos Oulua haukutaan paskaksi kaupungiksi, niin Jyväskylä on se mistä sitä paskaa puskee.

Äänestä

tosshii kiva, tosshii kiva

Äänestä

Ennen jyväskylän perustamista täällä olleet eivät olleet jyväskyläläisiä. Vasta heti kaupungin perustamisen jälkeen kaupungissa syntyneet olivat jyväskyläläisiä.

Äänestä

Huomioitavaa on, että osa Savosta saapuneista jäi jo Vaajakoskelle, joka oli silloin Maalaiskuntaa, koska pelkäsivät yhtäkkistä siirtymistä kaupungin sykkivään elämään.

Äänestä
  • Mistä kohdasta Jyväskylää löytyy sykettä? 🤔

    Äänestä

Niitä on jo 700 jäsenenä suvimäen klubitalolla.

Äänestä
  • Siis sinun kotona

    Äänestä

Salvesen sai nöyrää ja uskollista työvoimaa Vaajakosken rautatieasemalta ja tuo nöyryys jatkui sitten SOK:n ollessa isäntänä.
Edelleenkin tuo Salvesenin henki leijailee paikkakunnan yllä ja se näkyy mm. kiihkouskollisena osuuskaupan palvontana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

...Reppanoita on pienenä roikotettu ja vedetty sieraimista!!! Nöfnöf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu