Avataanpa oma otsikko datakeskuksille. Aiheena vähän samanlainen kuin tuulivoima, eli keskusteluissa pyörii paljon epämääräistä tietoa, yleistyksiä ja luuloja. Ja tunteita. Aihe, johon moni suhtautuu hyvin tunneperäisesti, mikä tekee asiallisen keskustelun välillä mahdottomaksi.
Datakeskuksiin liittyy ihan aiheellisia huolia, mutta se ei tarkoita että pitäisi ryhtyä nelipyöräjarrutukseen. Puhtaan sähkön tuotantoa voidaan lisätä ja verkkoja kehittää, vaikka se tietysti ei tapahdu hetkessä. Tekniikka kehittyy ja vaihtoehdot lisääntyvät. Lainsäädäntöä ollaan jo uusimassa. Datakeskus ei ainoastaan kuluta energiaa, se myös tuottaa sitä lämmön muodossa. Suomen ilmastossa ja uudella tekniikalla veden kulutus on ihan eri luokkaa kuin monella muulla alueella, Asia ei ole yksin Suomen ongelma, vaan samoja aiheitä käsitellään EU-tasoisesti ja myös EU-lainsäädäntöä kehitetään.
Totta kai populistiset tahot yrittävät lietsoa pelkoa ja paniikkia ja toimia taas ainoana järjen äänenä sekä pelastajana, onhan tässä vaalitkin tulossa ;)
Datakeskuksiin liittyy ihan aiheellisia huolia, mutta se ei tarkoita että pitäisi ryhtyä nelipyöräjarrutukseen. Puhtaan sähkön tuotantoa voidaan lisätä ja verkkoja kehittää, vaikka se tietysti ei tapahdu hetkessä. Tekniikka kehittyy ja vaihtoehdot lisääntyvät. Lainsäädäntöä ollaan jo uusimassa. Datakeskus ei ainoastaan kuluta energiaa, se myös tuottaa sitä lämmön muodossa. Suomen ilmastossa ja uudella tekniikalla veden kulutus on ihan eri luokkaa kuin monella muulla alueella, Asia ei ole yksin Suomen ongelma, vaan samoja aiheitä käsitellään EU-tasoisesti ja myös EU-lainsäädäntöä kehitetään.
Totta kai populistiset tahot yrittävät lietsoa pelkoa ja paniikkia ja toimia taas ainoana järjen äänenä sekä pelastajana, onhan tässä vaalitkin tulossa ;)
Vastaukset 80
Vanhimmat
Puskeekoha lämmön kaukolämpöverkkoon niinku sunbit.fi
Sunbitin lämmöt ei paljoa lämmittä varsinkaan talvikuukausina .
Yhtä kuumina tietokoneet käy kesällä ku talvellaki
Kyylähän ne sen 50-60 asteen välillä tuottaa sitä lämpöä koko ajan , mutta toi kun ei oikee riitä talvella.
Ja ei ainakaan tämä 5,3KW järjestelmä.
Lausuntokierroksella juuri nyt kaksi datakeskuksiin liittyvää hallituksen esitystä, joilla jo taklataan osin mm. kansalaisaloitteessa nostettuja huolia. Siitä nyt aktiivit lukemaan ja kommentoimaan:
- HE eduskunnalle laiksi sähkömarkkinalain muuttamisesta: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=a9038003-f60c-4a49-8236-31a1f2914975
- HE laiksi datakeskusrekisteristä: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=968b0bcc-5f62-431c-b625-d60566c0b231
Kuka tahansa voi myös kommentoida ehdotusta asetukseksi: Datakeskukset EU:ssa – vähimmäistehokkuusvaatimukset: https://ec.europa.eu/info/law/better-regulation/have-your-say/initiatives/19293-Euroopan-datakeskukset-vahimmaistehokkuusvaatimukset_fi
Isossa kuvassa datakeskuksissa on kyse myös EU:n suvereniteetista eli siis kilpailukyvystä ja turvallisuudesta. EU:n tavoite on kolminkertaistaa datakeskusten kapasiteetti seuraavan 5-7 vuoden kuluessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_26_1187
"EU:n tavoite on kolminkertaistaa datakeskusten kapasiteetti seuraavan 5-7 vuoden kuluessa"
Jonnekin datakeskuksia joka tapauksessa rakennetaan, ja paljon. Syrjäseuduille rakentaminen on tuonut työtä ja elämää tilanteessa, jossa sitä ei oikein mistään muualta tule (https://yle.fi/a/74-20229663).
Enää ei puhuta pelkistä datakeskuksista vaan tekoälytehtaista tai gigatehtaista. Gigatehdas on Kotuksen kuukauden sana syyskuussa 2026. EU:lla on oma ohjelmansa tekoälytehtaiden rakentamiseksi Eurooppaan, niistä yksi Kajaanin LUMI. Nokia suunnittelee omaansa Ouluun (https://yle.fi/a/74-20244804).
Hurjaa menoa kun käydään taistelua siitä, kuka jää tekniikan kehittämisessä ja hyödyntämisessä jalkoihin ja kuka ei.
Suomessa euroopan vihreimmät datakeskukset: https://teknologiateollisuus.fi/suomi-on-eun-ykkonen-datakeskusten-kestavyydessa-etumatka-pitaa-kaantaa-innovaatioiksi-ja-vienniksi/
Suomessa datakeskusten vedenkulutus on murto-osa esim. USA:n vastaavien datakeskusten kulutuksesta. Muuttotappioalueilla, joissa myös muu vettä kuluttava teollisuus vähenee, datakeskuksen tuoma lisäys kulutuksessa ei ole mikään ongelma. On datakeskuksia, jotka eivät käytä vettä ollankaan:
https://yle.fi/a/74-20175822
Media ei järkevää keskustelua edistä otsikoillaan, joihin nostetaan mm. Amerikasta ongelmia. Tekstissä saatetaan kertoa, että Suomessa on tilanne toinen, mutta iso osa lukee vain sen otsikon ja perustaa näkemyksensä siihen, tahallaan tai tahattomasti. Öyhötysaiheita etsivä populisti keskittyy tietysti kohuotsikoihin, ei sitä faktat kiinnosta.
Foliohatut huutaa lujimpaan.
sama porukka folioilee rokotteista , 5G:stä , tuulivoimaloista, lentokoneiden jättövanoista , ukrainan avusta, maahan muutosta jne ..
Onko toi juttu totta vai foliohattuilua?
"Robert F. Kennedy Jr. on kertonut Ukrainan sotaan liittyen asioita, joista valtamedia ei ole halunnut kirjoittaa. Follow the Money -sanonta näyttäisi jälleen kerran pitävän paikkansa, kun kulissien taakse aletaan tarkemmin katsomaan. Ukrainan sodassa on kolme eri osapuolta, joista kellään ei ole puhtaat jauhot pussissa, ja suurimpana kärsijänä sodassa on Ukrainan kansa.
Samaan aikaan kun Ukrainan kansa kärsii, niin aseteollisuus ja monet sijoittajat ovat tehneet valtavia taloudellisia voittoja. Ukrainan sota ja koronarokotteet ovat olleet valtavia tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille, jossa veronmaksajien rahoja on siirretty aseteollisuudelle ja rokotejäteille.
Asia josta valtamediamme ei ole ollut kovin innokas juttuja tekemään.
RFK Jr:n videoita moni haluaa pitää vain salaliittoteorioina, kun niin monilla kognitiivinen dissonanssi vaikuttaa omaan toimintaan ja ajatteluun. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että moni tosiasia viittaa siihen, että RFK Jr:n esittämät asiat Ukrainan sodasta pitävät paikkansa.
ChatGPT antoi arvion, että koronarokotteita myytiin maailmassa noin 185-200 miljardilla eurolla, ja Ukrainan sotaan liittyvän aseiden myynnin kokonaisarvo on myös tähtitieteellinen summa. Normaalijärkinen ihminen ymmärtää, että nuo rahat ei päädy köyhien taskuun.
Ja samaan aikaan Suomessa sairaaloita suljetaan, ja moni vanhus sekä pienituloinen miettii, miten rahat riittää ruokaan. Tietämättään moni poliitikko ajaa asetehtaiden etuja enemmän kuin oman kansansa etuja, kun uskallus ei riitä asioiden taustojen tutkimiseen ja niistä puhumiseen."
https://www.tampereensanomat.fi/uutiset.html?256911
Foliohattuilua. Oliko muuta kysyttävää?
Millä perusteella?
"ChatGPT antoi arvion, että koronarokotteita myytiin maailmassa noin 185-200 miljardilla eurolla"
Tuota ei voi ainakaan kiistää?
Ja mitä sitten? Olisiko rokotteet pitänyt ilmaiseksi antaa? Vai vaihtaa oravannahkoihin?
Maailmassa myydään n. 80 miljardilla vaippoja (lasten ja aikuisten) vuosittain. Päätykö nuo rahat köyhien taskuun? Tupakkaa myydään biljoonalla ja autoja usealla biljoonalla, päätyykö rahat köyhien taskuun? Trumpin meemikolikoilla ja kryptöhössötyksillä on tehty rahaa 1,5 miljardi, päätyikö nuo rahat köyhien taskuun? Ei, ne päätyi Trumpin taskuun.
Lisäravinteita, homeopaattisia valmisteita, energiahoitoja, vesi-ionisaattoreita, magneettirannekkeita yms. yms. huuhaata myydään sadoilla miljoonilla, päätyykö nuo rahat köyhien taskuun? Iso osa päätyy foliohattujen taskuun ja köyhien taskusta pois. Niiden taskuun, jotka pelottelee ihmisiä kaikenlaisilla rokotehaitoilla, 5G:llä, jättövanoilla yms. ja sitten myy tolloille tuota huuhaata. Rahan perässä suuri osa foliohatuistakin lopulta on, osalle riittää huomio, hössönhössö ja draamailu muuten tylsän elämän täytteeksi.
Uskottava paskapuhe vaatii tietysti faktoja siteeksi. Paskapuhetta se silti on.
Miksei ne vaihtaneet koulujen ja työpaikkojen ruokaöljyjä, päihdyttämättömään CBD-/Hamppu-öljyyn?
Siihen ei ainakaan kukaan ole kuollut, ja aika vähissä taitaa olla vakavemmat haittavaikutuksetkin..
https://www.hs.fi/maailma/art-2000008536878.html
No, ei tästäkään ota selvää:
https://tekniikanmaailma.fi/kannabis-lisaa-riskia-sairastua-vakavaan-koronatautiin-tutkimus-kertoo/
Et siis ole yhtään tutustunut mitä kaikkea ongelmia niistä koronapiikeistä aiheutui? Moni asiantuntija on sitä mieltä että ne koronapiikit oli pahempi asia kuin korona. Suomessakin kuolleisuus alkoi nousta sen jälkeen kun niitä koronapiikkejä alettiin jakamaan.
No mutta HEI!
Nyt löyty kaikkeen selitys, ilmankos porukka on niin kujalla nykyään!
Koronarokotteiden toimintaperiaatehan oli just solujen S1-piikkiproteiinin omatuotanto!
Tein sillee tyhmästi, että varmistin asian tekoälyltä:
"laittaako koronarokotteet solut tuottamaan S1-piikkiproteiinia
Kyllä — mRNA-koronarokotteiden tarkoitus on nimenomaan saada osa soluista valmistamaan SARS-CoV-2:n piikkiproteiinia (S-proteiinia) tilapäisesti. Tämä on rokotteen toimintamekanismi."
Ja yllättävän monet rokottamattomat ei sairastanu koronaaka. Kai..
Koronahan oli joka toisella, ja rokotettujaha sit viä melkein loput onki, ni hurraa, ei kaikki ympäriinsä ookka seonneita ja muuten vaan tyhmistyneitä, ne onki vaan covid/rokote-braindamageissaa..
Elitotatota, mites tätä ny katsoo, ei oikeen ainaka hotsittais braindamage-tyyppeihin panostaa liikoja.. Tartteeki alkaa listaan porukkaa jokka
A) on rokottamattomia
B) joilla ei o ollu koronaa
C) jokka ainaki koitti varoittaa ihmisiä
D) Foliohattuilijoita
Niillä varmaan kuupat parhaassa kunnossa, viimeistään nyt ku kaikki onki s1-aivovaurioissaa..
Miten sitä enää voi kenenkään kanssa edes alkaa kaverussuhdetta rakentaan, ku hetkenä minä hyvänsä, sillä voi vaan alkaa jätski maistuun suussa ja naama lerpattaa..
Tai sit tippuu sudden deathina just ku ootte rappusia katamassa ja kannettavan mööpelin alamiehenä..
Saati jos vaikka on lumia tiputtelemassa jonku tornitalon huipulla, ja turvaköysimies kippaaki yhtäkkiä, ja pulkkana sujahtaa lumien sijasta rännin yli.
Kauhuksesi vaan kattelet että paska homma, sillä oli sun turvaköysi stroke-kramppaavassa nyrkissä ja köysi vaan kiristyy..
https://tekniikanmaailma.fi/tutkijat-saivat-vahvistusta-teorialle-etta-koronavirus-kulkeutuu-aivoihimme/
Tuttavapiiriin kuuluvat biologit, rokotetutkijat tai lääkärit eivä ole kiistäneet rokotteiden hyötyjä, päin vastoin. Sen lisäksi että he työkseen seuraavat viimeisimpiä tutkimuksia ja heillä on tarvittava pätevyys ymmärtää tutkimusten laatua ja tuloksia, he näkevät työssään, mitkä sairaudet milloinkin jyllää. Vaikka turhaa tätä on sinulle kertoa, väität että heidän mielipiteet on ostettu rahalla, tutkimukset ja tilastot vääristelty.
Mikäs se sinun tietolähde on? Mistä tiedät, että se ei ole vääristeltyä tietoa? Ettei siellä liiku raha taustalla?
Kuinka paljon luotat asiantuntijoihin ja muutenkin siihen mitä media sinulle kertoo?
Olitko tästä tietoinen?
https://mkrsuomi.fi/pfizerin-johtaja-tunnustaa-covid-rokotehuijauksen/
Ilmeisesti sinä sitten uskot asiantuntemattomiin syystä että...? Kyllä tässä on ollut tapana uskoa asiantuntijoita. Kyllä se oli ihan oikea koulutettu asiantuntija eli gastrokirurgi joka poisti aikanaan umpisuolen. En olisi luottanut henkeäni tuossa tilanteessa asiantuntemattoman penan käsiin, vaikka kovasti väitti osaavansa. Pena oli ihan itse netistä opiskellut. En myöskään päästänyt itseopiskellutta tanea asentamaan vesivarajaavaa vaan otin asiantuntijan eli putkimiehen paikalle. Yhtään ei kyllä ole kaduttanut asiantuntijoihin luottaminen.
Mutta hei, jatka sinä vaan mkrsuomi, tampereensanomat yms. -sivustojen lukemista niin pääset syvemmälle kaninkoloon, kai sielläkin voi kivaa olla. Itse jatkan mm. vertaisarvoitujen tiedejulkaisujen lukemista ja keskusteluja sellaisten kanssa, jota ovat tunnustettuja asiantuntijoita alallaan. Penat ja tanet voi olla ihan kivoja ihmisiä, mutta en heidän turinoitaan kovin vakavasti jaksa ottaa.
Mikä osa tuosta Mkrsuomen jutussa ei pitänyt paikkaansa?
Tiivistettynä
MKR:n väite
Pfizer ei ollut ennen käyttöönottoa testannut tartuttamisen estämistä
-Pitää paikkansa, tässä merkityksessä kuin Small vastasi
MKR:n väite
-Rokotteen vaiheen III tutkimuksessa ei ollut tartuttamisen estämistä päätetapahtumana
-Pitää paikkansa
Tästä seuraa, ettei rokotteilla ollut koskaan näyttöä tartuttamisen vähentämisestä
-Ei pidä paikkaansa
Rokotteet eivät estäneet lainkaan tartuntojen leviämistä
-Liian absoluuttinen väite
Janine Small ”tunnusti rokotehuijauksen”
-Ei – tämä on MKR:n tulkinta, ei hänen tunnustuksensa
Rokotteen tehokkuutta ei ollut tutkittu
- Väärin – tehokkuutta COVID-19-taudin ehkäisyssä tutkittiin laajassa vaiheen III tutkimuksessa
Rokotteilla oli ainakin aluksi vaikutusta tartuntoihin ja tartuttamiseen -Kyllä, tutkimusnäyttöä oli
Eli jos kysymys on ”mikä kohta MKR:n jutussa ei pitänyt paikkaansa?”, olennaisin virhe on sanan ”ei koskaan” ja siitä johdetun ”rokotehuijauksen” käyttö. Alkuperäinen Pfizerin lausunto oli paljon kapeampi.
Yhteenveto:
MKR Suomen jutun ”Pfizerin johtaja tunnustaa Covid-rokotehuijauksen” ydin perustuu todelliseen tapahtumaan, mutta jutussa tehdään alkuperäisestä lausunnosta pidemmälle meneviä johtopäätöksiä kuin lähde itsessään osoittaa.
Pfizerin johtaja Janine Smallilta kysyttiin Euroopan parlamentissa lokakuussa 2022, oliko Pfizer ennen rokotteen markkinoille tuloa testannut, estääkö rokote viruksen tarttumisen ihmisestä toiseen. Small vastasi, ettei tätä ollut testattu ennen markkinoille tuloa. Tämä kohta MKR:n jutussa pitää paikkansa.
Tästä ei kuitenkaan seuraa, ettei rokotteen tehoa olisi testattu. Pfizer/BioNTechin vaiheen III tutkimuksessa tutkittiin ennen kaikkea oireisen COVID-19-taudin ehkäisyä. EMA:n mukaan tutkimuksessa oli noin 44 000 osallistujaa ja alkuperäinen teho oireista COVID-19-tautia vastaan oli noin 95 %. [EMA:n Comirnaty-arviointi](https://www.ema.europa.eu/en/medicines/human/EPAR/comirnaty?utm_source=chatgpt.com)
MKR:n jutun merkittävin ongelma on väite, ettei rokotteilla olisi koskaan ollut pätevää näyttöä tartuntojen tai viruksen leviämisen vähentämisestä. Tämä ei pidä paikkaansa.
Jo pandemian aikana saatiin tutkimusnäyttöä siitä, että rokotus vähensi tartuttamisen riskiä. Esimerkiksi NEJM:ssä julkaistussa Englannin aineistossa kaksi Pfizer-rokoteannosta pienensi Delta-variantin kohdalla eteenpäin tartuttamisen riskiä noin 50 % kaksi viikkoa toisen annoksen jälkeen. Vaikutus kuitenkin heikkeni ajan myötä. [NEJM:n tutkimus](https://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa2116597?utm_source=chatgpt.com)
Tärkeä ero on siis tämä: rokote ei ollut sterilisoiva rokote, joka olisi estänyt kaikki tartunnat ja kaiken tartuttamisen. Rokotettu saattoi saada tartunnan ja tartuttaa muita. Rokotus kuitenkin vähensi ainakin tiettyinä ajankohtina ja tiettyjen varianttien kohdalla sekä tartunnan että eteenpäin tartuttamisen riskiä.
Myös MKR:n otsikko ”Pfizerin johtaja tunnustaa Covid-rokotehuijauksen” menee pidemmälle kuin Smallin lausunto. Small ei tunnustanut huijausta eikä sanonut Pfizerin valehdelleen. Hän vastasi siihen, mitä Pfizer oli ennen markkinoille tuloa tutkinut. ”Huijaus” on MKR:n tulkinta, ei Pfizerin johtajan tunnustus.
Myös väite, että rokotteen EU-myyntilupa olisi perustunut vain lääkeyhtiön sanaan, on harhaanjohtava. EMA arvioi kliinisen tutkimusaineiston sekä lääkkeen laadun, turvallisuuden ja tehon. Alkuperäinen Comirnatyn lupa oli ehdollinen myyntilupa, johon liittyi lisätietojen toimittamista koskevia velvoitteita. [EMA:n hyväksyntäprosessi](https://www.ema.europa.eu/en/human-regulatory-overview/public-health-threats/coronavirus-disease-covid-19/covid-19-public-health-emergency-international-concern-2020-23/covid-19-vaccines-development-evaluation-approval-monitoring?utm_source=chatgpt.com)
Suomen koronapassi ja sote-henkilöstön rokotussuojaa koskenut tartuntatautilain 48 a § olivat todellisia. Niillä pyrittiin muun muassa suojaamaan potilaita ja asiakkaita, ja sääntely saattoi tietyissä tilanteissa vaikuttaa työntekoon ja palkanmaksuun. [Finlex](https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2021/1378?utm_source=chatgpt.com)
**Yhteenveto:** MKR:n jutun tosi ydin on se, ettei Pfizer ollut ennen käyttöönottoa osoittanut päätutkimuksessaan rokotteen estävän tartunnan saanutta henkilöä levittämästä virusta. Mutta tästä ei seuraa, ettei rokotteen tehoa olisi tutkittu tai ettei rokotuksella olisi ollut vaikutusta tartuttamiseen. Myöhempi tutkimusnäyttö osoitti tartuttamisen riskin pienentyneen ainakin tietyissä tilanteissa, vaikka suoja ei ollut täydellinen ja heikkeni ajan sekä uusien varianttien myötä.
Siksi **”Pfizerin johtaja tunnustaa rokotehuijauksen”** on huomattavasti vahvempi johtopäätös kuin mitä alkuperäinen lausunto todistaa.
Eli taas siteeksi totta, mutta sitten lähteekin lapasesta ja vedetty päättömiä johtopäätölsiä. Tyypillistä paskapuhetta.
Moni rokotteesta meuhkaaja on jäänyt kiinni juuri tuohon asiaan, ettei rokote estä tartuntaa. Ei ainakaan kokonaan. He eivät pysähdy sen kysymyksen ääreen, mitä väliä sillä on? Eikö se ole tärkeää, että harvempi sairastuu vakavasti ja kuolee? Eikö se ole itse asiassa se olennaisin asia ja hyöty rokotteesta?
Mutta toivottavasti päästää takaisin datakeskuksiin keskustelussa, ei kauheasti viitsisi lukea näitä salaliittoaivopieruja. Vaikka onhan se odotettavissa, että tämä on aihe joka saa "tietyn" porukan nousemaan koloistaan.
Ja te yhä uskotte kaiken mitä media teille syötti? Rokotepassihan perustui siihen että rokotteet estäisivät tartunnat. Ja koronavilkku osoittautui myös aivan turhaksi.
"THL tviittaa, että rokotettuna suojaat myös muita. Mihin tutkimustulokseen tieto perustuu?"
Miksi THL väitti että rokotteet estävät tartunnat? Ihan aiheellinen kysymys MKR:n sivuilla.
THL viesti ja rajoitteet asetettiin kulloisenkin tiedon mukaan. Virukset muuntuvat, tilanteet muuttuvat. Delta-variantin aikana tilanne oli toinen kuin sitten Omikron-variantin tultua. Myös tutkimustietoa tuli koko ajan lisää, olihan tutkittavaa materiaalia yllin kyllin. Tutkimus kuitenkin ottaa aina aikaa, ei mitenkään voi heti epidemian alussa tietää taudista yhtä paljon kuin esim. 2 vuotta myöhemmin.
Rokotehörhöt jumittavat tällaisissa tahallaan tai tahattomasti tehdyissä virheellisissä johtopäätöksissä. Kun rokotteet tulivat markkinoille, ne myös estivät varsin hyvin taudin tartunnat silloisella variantilla ja rokotepassilla oli oikeasti merkitystä. Kun variantteja tuli uusia, rokote ei enää tehonnut samalla tavalla ja rokotepassin merkitys hävisi.
Kun epidemia jylläsi ja porukkaa kaatui petiin, joutui teholle ja kuoli, olisiko viranomaisten vain pitänyt odotella tumput suorassa nähdäkseen, mitähän tästä tulee ja mihin kehittyy, ettei nyt vaan vahingossakaan anna virheellistä tietoa tai tee virheellistä liikettä? Totta kai tulee myös virheitä, mutta uskon vakaasti että viranmaiskoneisto teki parhaansa sillä tiedolla mitä kulloinkin sattui olemaan ja pelasti ihmishenkiä. Miksi ei olisi?
Suoraan sanoen vi...ttaa tuollaiset änkkääjät jotka "ottavat itse selvää" vaikka eivät tiedä siitä todellisuudesta hevon paskaa, missä noita päätöksiä tehdään ja ihmishenkiä pelastetaan. Eivät he ole tehneet teholla töitä kellon ympäri kuumissa suojavarusteissa ja yrittäneet tehdä parhaansa kun potilas meinaa hukkua keuhkoihin kertyvään nesteeseen. Eivät he ole vetäneet tuplavuoroja päivystyksessä kaatuakseen kaiken jälkeen umpiväsyneenä sänkyyn. Eivät he ole kauhulla katsoneet, kuinka vanhukset kuolee ympärillä kun virus pääsee heikkokuntoisten osastolle vahainkodissa. Eivät he ole istuneet lukemassa tutkimustietoa ja öitä kokouksissa pohtimassa, miten tämä katastrofi hoidetaan ja yhteiskunta pidetään kasassa.
Mutta ei siinä mitään, sen kuin luet MKR:n sivuja ja pidät itseäsi poikkeusyksilönä, joka tietää niin paljon enemmän kuin muut. Oikena älyn jättiläisenä.
Ite hieman huolestuin, kun meitä oli täällä Virroilla 4.rokotuksen aikoihin 4henkeä kahvipöydässä istumassa, olin ainoa joka ei ollut rokotettu, ja ainoa joka ei ollut ollut vyöruusun takia sairaalahoidossa.
Meille ihan virallisesti valehdeltiin ettei vuonna 2022 kukaan Suomessa kuollut koronarokotteisiin.
Kuuntelitko yhtään mitä siinä Faucin kuulusteluissa selvisi?
Tässä myös hyvä linkki. https://www.elinahytonen.fi/2021/04/rokotekuolleisuus-on-kovassa-nousussa/
"Hyvä linkki" 🤣🤣🤣🤣
Miksi joku lukisi elina-mummelin horinoita kun on tarjolla satoja laadukkaita tutkimuksia, tiedeartikkeleita, webinaareja, podcasteja yms? Niitä tekee tohtorikoulutetut lääketieteen, molekyylibiologian, immunologian, virologiam yms. asiantuntijat ympäri maailmaa.
Elina-mummeli on dramaturgi/toimittaja tms. joka hurahti vaihtoehtohoitoihin. Miksi hän olisi asiantuntevampi ja luotettavampi tietolähde näissä asioissa kuin sadat alaa opiskelleet ja tutkineet ja tunnustetut (mm. Nobel-palkitut) asiantuntijat?
Jos sairastut syöpään, menetkö mieluummin elinan hoitoon kuin onkologille?
Tiedätkö että lobotomia palkittiin Nobel-palkinnolla aikoinaan?
Ja oletko siihen Faucin kuulusteluun yhtään tutustunut?
jaa nii että ensikäden tietoja ei pareis kuunnella?
Hohhoi.
Niiden samojen lekureiden, jotka potilailleen tyrkytti rokotteet, tutkimuksiako pitäisi lukea?
Tiedäthän, ihmiset tuppaa pelkäämään työpaikkojensa puolesta..
ja jos tosiaan tollanen moka on käynyt, niin jos se virallisesti paljastettaisiin, syntyisi aika härdelli ja porukka panikoisi.
itse jätin ottamatta rokotteen, ku satuin lukaseen sillon iltalehden ja iltasanomien niistä kuolintilastoista että jos on positiivinen näyte, ja ajat kolarin ja henki pois, lasketaan se koronakuolemaksi..
siinä meni meikän raja, se, että olisin ottanut jonku rokotteen, mitä markkinoidaan kolarikuolemillakin, tuskin olisi auttanut siihen kuolinsyyhyn.
Siis, kolari olisi tod näk tappanut mut, olin ottanu rokotetta tai en.
ni vähän turha homma työntää kehoonsa mitään ylimäärästä sen tilaston perusteella..
Vai mitä sanoo vänkääjä tähän,:
jos sut pelotellaan päivittäisellä tilastoinnilla kolareissa kuolleiden avulla yms, niin juoksetko ottamaan rokotteen flunssaan?
Se onkin mielenkiintonen juttu se, ei kolari, vaan se flunssa.
Tavallinen flunssa, tavallisesti tappaa tyyliin 10000hlöä (vanhuksia pääosin) vuodessa.
Mihin se katosi, olikohan jonain koronavuonna 111 flunssakuolemaa ja kappas, koronaan kuolleita n. 11000.
Tietty maskit ja eristäytymiset saattoi inaisen vaikuttaa, mutta hohhoi mitä valkopesua, eiköhän ois koronakin ollut samaa, 111 kuoleman luokkaa, jos kerta niin hyvin eristäydyttiin, että flunssakin melkein katosi kokonaan :D :D
Vaikka mitkä tutkimukset sanoisi mitä, olen pelkästään helvetin onnellinen etten ole yhtäkään rokotetta ottanut.
Enkä ole muuten koronaakaan sairastanut, tietääkseni.
Naisetki kattoo ihan eri tavalla, ku miettivät GMO-free lapsia ;D
"...lobotomia palkittiin Nobel-palkinnolla aikoinaan?". Mitä sitten? Yritätkö sanoa, että kaikki muutkin 116 lääketieteen Nobelia on annettu syistä, jotka on voitu kyseenalaistaa myöhemmin eikä kukaan yli 230 palkonnonsaajasta ole oikeastaan yhtä luotettava tietolähde kuin dramaturgi/toimittaja/vaihtoehtohoitaja elina-mummeli? Tai MKR?
Moni perusteli Ivermektiinin tehoa koronaan Nobel-palkinnolla. AIV-liuoksella on palkinto myös saatu, tehoaisikohan sekin...😉
Meikä etsi ITSE TIETOA intternetistä ja sielä sanottiin että maapallo onkin lätty !!!!! Meikiä on kusetettu!!!!!
Ooks (G)lobotoitu, vai mikä tossa oli niin vaikee juttu?
mitä hevonketunväliä sillä lähteellä on, jos asia pitää paikkansa?
öö, tälläi sivustaseuraajana voisin koittaa vastata tohon "mitä sitten?"-juttuun että
Sitä sitten että ei ihan kaikkee "virallista tutkimustaka" paree mennä kokeilee läheisiin tai itteen, niellen pureskelematta panikoivien ja klikki-uutisten/tutkimusten kirjoittajilta, tai perehtymättä vertaistutkijatahoihin, ovathan hekin vain saattaneet suositella lähipiirilleen asiaa, ja kuten nää vängät täällä, pönkittävät vain paniikissa omia mokiaan.. Nykypäivänä muutenkin on aktiivimallit ja muut voineet laittaa ammattitaidottomia hommiin vääriin paikkoihin jne..
Kyl mä ainakin kuuntelisin MKR:rrää, Dramaturgia ja Elina-Mummelia, jos ne pystyy perustelemaan asiansa faktoihin ja (ensikäden) havaintoihin perustuen.
Ja miksi just ensikäden?
no, Somen (sosiaalinen media) ansiosta, siihen tietoon ei ole päässyt mikään rokotesuosittelija-lekurin tai muun mokansa peittelijän,
(joka ois saanu potkut "tai siirretty muihin tehtäviin" jos olisi ehdottanut Koronapaniikin ollessa päällä että ei kannata ottaa rokotetta jos on muita mahdollisuuksia koronalta suojautua)
sävelletty diagnoosi vaikuttamaan.
Vai,
Meinaatko että nyt suosittelisit ahdistuksiin ja ADHD:hen ja Skitsofrenioihin (tai mihin nyt käytetäänkään) lobotomiaa, läheisellesi tai itsellesi, kun kerta Lobotomia on saanut tieteellistä tunnusta, oikeen Nobelin palkinnon?
Luulis että lobotomian kokonaishyödyllisyys/haitat tutkitaan ennenku palkitaan millään nobeleilla.
ja aika läppä että ite oot heti mussuttamassa että jos yks lobo-juttu on väärin perustein palkittu, ni sit kaikki muut ois kans soopaa.. :D
ei, joskus sattuu mokia paremmissaki piireissä. :D
Mut ei se tarkoita myöskään ettei toista lobo-keissin tyylistä mokaa voisi maailmanhistoriassa sattua..
Myös pitää muistaa että monet rokote-vertaistutkijoista ovat aloilla, jotka liittyvät lääketieteeseen, ja tahtovat saada mainetta ja kunniaa yms, ja ratsastelevat innoissaan zombi-apocalypseissään, just niihin vertaistutkittuihin tutkimuksiin perustuen. ja seassa takuulla on pelokkaita vänkiä, jotka ei pelkää mitään niin paljoa, kuin että tulee "olin väärässä"-merkintä kulisseja kaatamaan. Saati narsistit yms..
Saati että on Korona-hype-innoissaan varannu kaikille sukulaisille ja tutuille jonku pika-ajan, ja lopuille suositellu sata lasissa.
Oisko teistä myöntämään edes itsellenne, että olette saattanut media-ja tiede-uskovaisuuden ja muun hypetyksen päräyttämänä, jättää tutkimatta tarpeeksi asiaa, ja siksi ehkä myrkyttäneet/vaarantaneet kaikki ympärillä olijat ottamaan rokotteen?
Lekurille varsinkin voi olla aika urallinen-suicide mennä myöntämään että "en tiennyt mitä suosittelin/määräsin", vaikkei tulisi edes mitään haittoja.
teikäkö ei lukenu edes sen tilaston omia ohjeita, miten on tilastoitu?
se kyllä selittää paljon.
ne kun on meinaan tarkoitettu just sitä varten, että itse tarkistaa tilastointitavan.
ja mä en kyllä usko pätkääkä mihkä flat eartheihi yms.
Antarktiksen ympäri voi varata rahtilaivoihin hyttipaikat.
Ooks meikä-pelle, luullu että meikä on joku foliohattu?
Mistä sä sellasta oot päähäs saanu?
Sensuroimattomasta?
No, mä en ees ollu siä viä sillo ku sinne oli foliojuttuja laitettu..
t.OG-meikä-aa (vai ketä meinasit?)
ps. aika läppä jos noin pellen syyn takia kaikki tää vänkäys.
Tuo lobotomia-juttu oli ihan vain muistutukseksi ettei tiedeyhteisö ole erehtymätön ja nykyisin myös raha vaikuttaa paljon mitä asioita kannatetaan ja mitä ei.
Ja eikö yhtään ihmetytä miksi rokottamatttomat selvisivät niin hyvin korona-aikana?
Kuolleisuus oli korkeampi rokottamattomilla, eikä se ihmetytä. Se ihmetyttää, että korkeampaa kuolleisuutta kutsutaan hyväksi selviytymiseksi.
onkos se ihan normaalin ihmisen touhulta ,
että jotain omaa agendaa megafonilla paasaa jossain ääsmarketin kulmilla?'
Tuota et pysty puolueettomasti perustelemaan. Sen sijaan kuolleisuus lähti nousuun kun rokottaminen alkoi, asia josta vieläkin vaietaan.
No en minä ainakaan selvinnyt rokottomattomana vaan tuli ihan syöpä. Ja sittehän foliot alkasi tivaamaan ,että olen saanut verensiirtoja ja /tai olen saanut corolla rokotteen rokotetulta shedsingillä
Ai jaa. Itse olin kipeä kuin ikinä 30 vuoteen koronasta ja en ollut ottanut biiggejä . Oliskohan sittenkin pitänyt ne ottaa vai olisko äkkikuolema korjannut ?
Kuulostaa ihan normilta haahuilla megafonin kanssa kylillä .. eiku noup
Onko teikällä käytössä muuten jotain muuta dataa kuin VALEHTELEVAN tilastokeskuksen dataa?Kun nämä kaikki tahot vain VALEHTELEE asioita ja on"epäluotettavia" , niin teikät ei voi mitenkään näitä lähteitä käyttää omina "todisteina" esim tässä mahdollisten rokotekuolemien kanssa
Itsellänikin oli sen halvan tikkutestin perusteella korona ja pari kolme päivää sairastin, oli pahempi kuin tavallinen flunssa. En ottanut yhtäkään koronarokotetta, enkä aio enää rokotteita ottaa tuon korona-ajan jälkeen.
Aivan. Esim .THL ja tilastokeskus haukutaan valehtelijoksi ,silloin kun ei sovi omaan agendaan , mutta sitten kummasti kelpaa data silloin ,kun se sopiikin siihe omaan agendaan
Noh, meikällä ei tuo biiggien ottamisen jättäminen perustunut mihkään periaatteseen ,vaan ihan historiaan että jo pelkästä puudutuksestakin tuli ikäviä seurauksia , niin sielä sitten sairaalan papereissa lukikin ettei meikälle mieluiten kannata pistään mitään . Meikällä taisi toi ensimmäinen corolla kestää viikon ja sitten taisi mennä vuosi tai pari niin uudestaan ja taas se viikko. Oli kyll vittumaisia , eikä mitenkää verratavissa siihe tavalliseen flunssaan
Jätkällähä käviki puudutuksen takia hyvä tsäkä sit!
Muista sanoo toi mulle jos joku kerta mietitää yhteistyötä ja selviää että ollaan puhuttu asiasta, tietää taas yhen lisää, jonka kans voi tehä pitkiä suunnitelmia ;D ;D
Itekki olin 10pvää vitullisessa kuumeessa yms, mut ei ollu virallisesti viä rantautunu Suomeen pöytäpeli, mut meidän porukoissa kulkiki paljon kansainvälistä DJ-porukkaa yms, ni voihan se olla että satuin ekojen joukkoon..
kerran sittemmin oli vähän kipeempi kuumeolo, mut en kyllä usko että se oli korona, tai sit oli jo niin laantunu, oisko ollu joskus 2023..
Sillon vasta olinki ilonen ettei semmosen takia tullu mentyä hakeen mitään mikä muuttaa solujen toimintaa..
Ny kuumottais tollaset TM:n s1-braindamage-uutiset :D
Onneks ei kai kukaan hullu enää uusia hae.. vai? :/
No, maailmantilanteen huomioon ottaen, ja riskiryhmäläisten iän, ni ehkä ihan siunaus kipata tai vihannestua tässä kohtaa.. :D :(
Tai siis henkilöllä, enhän mä tiiä ookko jätkä vai nainen, ja nykyää on viä kaikkee siltä väliltäki :D
Oletko koskaan selvittänyt korrelaation ja kausaliteetin eroa? Rajoitteita purettiin ja virus alkoi levitä kovaa tahtia samoihin aikoihin kun rokottaminen alkoi. Ei tullut mieleen, että hurja määrä virusta liikkeellä voisi vaikuttaa kuolemien määrään? Hiljaisella kylätielläkään ei juuri liikennekuolemia ole, mutta ruuhkaisille alueille niitä osuu vaikka olisi turvavyöt käytössä.
Ja se sinun trollitehtaiden ja kaiken maailman käärmeöljykauppiaiden sun muiden höppänien tuottama tieto on puolueetonta? Millä osaamisella ja koulutuksella pystyt edes erottamaan puolueettoman puolueellisesta?
Sinun logiikallasi kaikki maailman johtavat terveysviranomaiset ja organisaatiot järjestelmällisesti valehtelee ja vääristelee. Kymmenet, ellei sadat tuhannet asiantuntijat valehtelee. Tuhansia ja taas tuhansia artikkeleita, tutkimuksia, podcasteja, webinaareja, radio- ja tv-ohjelmia, konferenssiesityksiä, tilastoja ja luentoja on tarkoituksellisesti väristelty. Ja taitavasti onkin, koska vaikuttavat kovasti uskottavilta.
Selitäpä, miten tuo kaikki vääristely onnistuu tuossa mittakaavassa? Miten saadaan sadat tuhannet ihmiset valehtelemaan ja vääristelemään ympräri maailmaa samalla tavalla ja toistensa viestiä tukien? Ja kuinka nuo sadat tuhannet onnistuu vääristelemään samalla tavalla juuri tässä yhdessä asiassa mutta kertomaan totta monessa muussa asiassa? Sitä et kai sentään kiellä, etteikö olisi hoitomuotoja ja lääkkeitä jotka oikeasti toimii eikä vain tapa ihmisiä koska joku salainen voima taustalla vaikuttaa ja toteuttaa salaista suunnitelmaa.
Ja kai tiedät, että edelleen riskiryhmät saavat koronarokotetta, missä heidän rokotekuolleisuus näkyy? Vai olisiko niin, ettei mitään korkeaa kuolleisuutta ole...
Kyllä se on nyt sinun asiasi yrittää puolueettomasti ja vakuuttavasti perustella höpöjuttujasi. Elina-mummu ja MKR on tässä asiassa yhtä vakuuttava lähde kuin kahvinporot tulevaisuuden ennustamisessa.
kunhan kuvattiin hauska video nuorison megafonilla.
Onks siinä jotain pahaa heitellä sijoitusvinkkejä ilmoille alle minuutin?
eiku nuorisolla sattu oleen messissä, ja moikkaili mulle sillä..
ja toi on siis mun, megafonimiehen, kirjoittama kannanotto asiaan, älkää meikäilkö ja teikäilkö meikää sen enempää tähän megafoni-tempputietämättömyyksillänne :D
t. Ug-OG-Ay
siis että muut viestit tässä on kyllä muilta teikiltä ja meikiltä, oon vaan miettiny että jos meikää luulette meikäilijäks aina, ni ei, en joka meikäteikä oo :D
mut kivahan se on että hauskoja videoita vingutaan täälläki :D
t.sama AG-YG
eiku jaa, olihan siä ylempänäki, mietinki että hämärä muistikuva oli kyllä muistaki, mut selasin vaan turhan hätäseen..
tällä kertaa puhtaasti my bad, sorry sorry..
Eli tosta:
-----------------
Ooks (G)lobotoitu, vai mikä tossa oli niin vaikee juttu?
mitä hevonketunväliä sillä lähteellä on, jos asia pitää paikkansa?
Tohon asti:
-----------------
t.OG-meikä-aa (vai ketä meinasit?)
ps. aika läppä jos noin pellen syyn takia kaikki tää vänkäys.
sorry sorry kaikille, pahoittelen häiriötä, jatkakaa, olkaa hyvä..
ja toiki viä oli mun..
Tätä tää ressi teettää.. :D
Tarttee varmaan mennä viä muutama tunti koisaan :D
t.Megaman-A
Insuliinia myydään noin 30 miljardilla joka vuosi ja summan odotetaan kasvavan 10 vuodessa ainakin 10 miljardilla. Samat firmat, jotka myyvät insuliinia, myyvät myös laihdutuslääkkeitä. Mahtaako olla taustalla salaliitto? Ovatko lihavuus ja diabetes länsimaiden kansansairauksia vai keksitty juttu jolla tehdään rahaa? Mistä johtuu, että ihmiset lihovat ja sairastuvat? Myydäänkö meille mielikuvien kautta sokeria ja rasvaa ja olemme siksi sairaita?
Pikaruokaa arvellaan myytävän 800 miljardilla vuosittain. Makeisia 300 miljardilla. Nuo sairastuttaa ja tappaa ihmisiä ja niissä liikkuu paljon isommat rahat kuin koronarokotteissa. Huolestuttaako?
"Ensikäden havainnot" SOMESTA!!! Missäs ne trollitehtaat sun muut rahasta ja työkseen pa..kaa suoltavat tahot toimii? Ai niin, SOMESSA. Missäs ne algoritmit pyörii, jotka ohjaavat ihmisiä yhä syvemmälle pa...kan sisällön ääreen, jos ei pidä varansa? Ai niin, SOMESSA.
Onpa tässä hienoa metsää. Tähän sopisi hyvin datakeskus.
Juu ja Google ei tarvitse edes lupia kun kaataa metsää.
https://www.sll.fi/ajankohtaista/datakeskusten-luontovaikutukset-nakyvat-jo-googlen-laittomat-hakkuut-paljastuivat/
Voi vit mitä foliohattusakkia tollaset LVV:t, samaan kastiin ku nää ei-vänkääjät täällä, mistään mitään tiedä, ota selvää tai käytä maalaisjärkee..
Samaa sakkia ku rokote-/5g-/tuulimylly-vouhottajat,
mutu-tuntumiaan ("MUsta TUntuu") huutelee, mistään mitään tiedä..not:
"Tämä pysäyttää Googlen miljardien datakeskushankkeen Suomessa – Syynä yllättävä käänne"
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/a/13a29556-23e5-4346-8639-ac9f286f5c63
Petteri lupaa: Sähköä on!
Jukkapoika ja jenkkarekka - Pikkupoika Petteri
https://youtu.be/gdDtXIYr9so
En ota rokotetta kun erkkipetteri jako perunalla otetun kuvakaappauksen paperilapusta missä oli käsin kirjoitettu että joku rokotteen ottaja oli sulanut kuin jäätelöpallo heti vartti rokotteen jälkeen 🫠
sen täytyy olla totta kun YLE vaikenee asiasta!
Tämmöisiä ovat 99.99% rokotevastaisten jutut... valitettavasti
Kannattaa katsoa.
https://rumble.com/v12rrbh-mrna-rokote-on-solu-ja-geeniterapiaa.html
Joku nobody heittää jonnekin nettiin jonkun epämääräisen väitteen ilman yhtään mitään perusteluja. Uskotko yleensäkim kaiken mitä nobodyt nettiin kirjoittaa ilman mitään perusteluja? Jos kirjoitan tähän, että tuo on höpönlöpöä ja vielä perustelen, uskotko? Olen myös nobody, mutta onko perustelu ongelma?
https://www.reuters.com/article/fact-check/bayer-executives-comments-misinterpreted-in-social-media-posts-idUSL1N2YF1AI/
Mutta kun tuossa sanotaan "geeni"... Tavis pulliainen ei tiedä, mikä ero on geenipohjaisella hoidolla ja geeniterapialla, vain toinen niistä vaikuttaa ihmisen genetiikkaan ja se ei ole genipohjainen mRNA-rokote.
Toiset uskoo genetiikan ja immunologian asiantuntijoita tässä asiassa, toiset Petriä, jonka pääasiallinen kiinnostuksen kohde on raamatun tulkinta ja tulkintojensa jakaminen ilmeisen harvalukuiselle yleisölle.
Löydät jos haluat monia juttuja noista kokeellisista koronarokotteista joissa niitä ihan aiheesta kritisoidaan. Mutta uskallatko etsiä?
En yhtään epäile, ettenkö löytäisi. En yhtään epäile, ettenkö löytäisi juttuja myöskin litteästä maapallosta, kuunatseista, Elviksestä joka elää, lentokoneiden levittämistä myrkyistä, tuulivoiman aiheuttamista pakolaistulvista, NWO:sta, liskoihmisistä, maanalaisesta tunnelisodasta, 6000 vuotta vanhasta maapallosta, lintuinfluessaa levittävistä 5G-mastoista jne. jne. Todellakin löytäisin, mutta ei kiinnosta. Minua ei kiinnosta, eikä sinuakaan pitäisi kiinnostaa, kaikki se valheellinen ryönä mitä netissä on tolkuttomat määrät.
"Kokeellinen". Koronarokotteita on nyt jaettu kohta 6 vuotta, n. 3,6 miljardia annosta. Siis 3 600 000 000 annosta. Mitä "kokeellista" tuossa vielä on? Montako miljardia rokoteannosta mielestäsi tarvitaan, että lakkaa olemasta "kokeellinen"?
Sait sitten liskoihmisetkin mainittua. Tuo on myös valtamedian taktiikka aina kun salaliittoja haluavat kyseenalaistaa.
Rokote joka kehitettiin pikavauhtia ja josta valehdeltiin että estää tartuntoja. Jos ei olisi kokeellinen niin ei olisi tarvinnut tuostakaan valehdella.
kuntapoliitikko valittelee ettei päässyt tutustumaan Seinäjoen datakeskushankkeeseen, kun Helsingin maatalousmessut oli tärkeämmät kuin oman kaupungin talousseminaari :-D tärkeysjärjestys se olla pitää
Toinen oli seminaarissa mutta ei sanaakaan datakeskuksesta. Jättikö väliin vierailun, vai onko tosiaan samanlainen "vaikea" aihe kuin tuulivoima eikä tarkoituksella sano mitään. Pakollinen tuulivoiman vastustaminen muistui mieleen kyllä, kun kysyttiin seminaarin annista.
Amerikkalaiset tulevat ja kaatavat puut ilman lupaa nyt Googlelle sellaiset sanktioita siellä on rahaa . Otetaan sen verran rahaa, että saadaan Petterin aiheuttamat velat maksettua. Suomen päättäjät saa mennä Amerkkaa ja jotka haluaa Ukrainaan tervemenoa!!!! Kaikki eliittipummit pois Suomesta!!!!!!
Tämä ei tuo muuta, kun maksujen korotuksia kansalle. Eliitti kuorii kerma.