"Suomi EU:n suurin tukien antaja bkt:llä mitattuna
BRYSSEL
STT
Suomi osoittautuu yllättäen EU:n suurimmaksi valtiontukien maksajaksi, kun summa suhteutetaan bruttokansantuotteeseen (bkt). EU:n komissio julkisti torstaina jäsenmaissa vuonna 2000 maksettujen tukien kokonaismäärät. Kaikkiaan niitä kertyi 82,4 miljardia euroa.
Suomen tukiosuus oli 1,8 miljardia euroa, mikä oli 1,44 prosenttia bkt:sta. Jäsenmaiden keskiarvo asettui 0,99 prosenttiin. Toiseksi suurin suhteellinen maksaja oli Belgia (1,34 prosenttia), ja listan pienin prosentti (0,46) oli Britannialla.
Komission selvityksessä Suomen suhteellisesti korkeaa pottia selitetään varsin isoilla maataloustuilla, joiden osuus apupaketista oli noin 70 prosenttia.
Rahallisesti selvästi eniten tukia maksoi Saksa, 25 miljardia euroa. Sitä seurasivat Ranska (15,7 mrd euroa) ja Italia (10,4 miljardia euroa). Ruotsin tukisumma oli sama 1,8 miljardia euroa kuin Suomella.
Aleneva suunta
Kokonaisuudessaan tukien määrä on hienoisessa laskussa. Edellinen lukema on vuodelta 1996, 105 miljardia euroa.
Kilpailukomissaari Mario Monti toivotti valtiontukien niukkenemisen tervetulleeksi painottaen kuitenkin samalla, että 82 miljardin euron tuet vääristävät edelleen huomattavasti kilpailua EU:n sisämarkkinoilla.
Montin mukaan jäsenmaiden tulisi leikata jatkossakin tukia ja ohjata niitä enemmän muun muassa tutkimuksen, ympäristönsuojelun, työllisyyden sekä pienen- ja keskisuuren teollisuuden kehittämiseen.
Veronmaksajat kustantavat jauhojulpin elelyn
kansantanhukepu
2
155
Vastaukset
- niin
Kun täällä tukia maksetaan niin kuulutetaan suureen ääneen "EU-tukea viljelijöille"
Hyvin pienellä präntätään lopussa että kansallista
-tukea ja se unohdetaan mainita kokonaan mitä kansallinen tuki tarkoittaa.
ETTÄ NE MAKSETAAN MEIDÄN VERONMAKSAJIEN PUSSISTA Hilipatipippan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30636