Rehellinen EX60 vs XC60 mielipide koeajon jälkimainingeissa

Anonyymi-ap

EX60 ei mielestäni ole missään nimessä huono auto, mutta ehkä suurin ongelma on siinä, että odotukset olivat todella korkealla. XC60 on ollut luokassaan erittäin onnistunut auto, joten EX60:ltä odotin selvästi enemmän, etenkin kun puhutaan tämän hintaluokan autosta.

Ulkonäössä ensimmäinen pettymys on se, ettei EX60 mielestäni näytä juuri sen arvokkaammalta kuin huomattavasti pienempi ja halvempi EX30. Sama vaikutelma jatkuu sisällä. Sisustan muotoilu on toki modernia ja pelkistettyä, mutta materiaalit eivät ainakaan itselleni anna sellaista premium-vaikutelmaa, jota tämän hintaiselta Volvolta odottaisin. XC60:ssä on ollut enemmän oikean auton ja laadukkaan premium-tuotteen tuntua, kun taas EX60:n sisusta tuntuu paikoin yllättävän edulliselta.

Myös käytettävyydessä on menty omaan makuuni väärään suuntaan. Lähes kaikki toiminnot on viety kosketusnäyttöön, mikä näyttää esitteessä siistiltä mutta ei ole ajossa erityisen käytännöllistä. Esimerkiksi peilien säätökin löytyy näytön kautta. Avaimessa ei ole perinteisiä painikkeita, mikä on taas yksi pieni asia, jossa yksinkertaisesta toiminnosta on tehty tarpeettoman moderni. Rattikaan ei oikein vakuuttanut. Sen muoto on erikoinen, eikä ainakaan omaan käteen löytynyt kunnolla luonnollista asentoa.

Ajossa EX60:ssä on myös paljon hyvää. Auto on todella hiljainen ja suoralla tiellä erittäin mukava. Rauhallisessa matka-ajossa se toimii hienosti. Mutta kun tie alkaa mutkitella, ajotuntuma jää mielestäni hyvin etäiseksi. Ohjauksesta ei juuri välity tietoa siitä, mitä eturenkailla tapahtuu. Auto kyllä menee sinne minne käskee, mutta kuljettajan ja tien välinen yhteys jää aika ohueksi.

Lasikatto on näyttävä ja tuo sisälle avaruutta, mutta siinä ei ole perinteistä fyysistä verhoa. Kalliimmassa versiossa lasia voidaan tummentaa sähköisesti, mutta se ei ole sama asia kuin eristävä verho. Suomen talvessa iso lasipinta pään yläpuolella voi myös tuntua kylmänä hohkana, vaikka matkustamo muuten olisikin lämmin.

Kokonaisuutena EX60 on hiljainen, mukava ja teknisesti moderni sähköauto, eikä sitä voi huonoksi autoksi sanoa. Pettymys tulee enemmän siitä, mitä Volvolta ja erityisesti XC60:n seuraajalta odotti. Kun XC60 on onnistunut yhdistämään mukavuuden, laadukkaan sisustan ja premium-tunnelman niin hyvin, EX60 tuntuu omaan makuuni enemmän isolta EX30:ltä kuin sähköiseltä XC60:ltä. Tässä hintaluokassa olisin odottanut selvästi enemmän tunnetta siitä, että istuu oikeasti arvokkaassa autossa.

35

62

    Vastaukset 35

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      XC60 kanta työsuhde autoina on valtava suomessa. Sähköversiossa autoetu on joitakin satasia pienempi vastaavan hintaisena. Tämä on monelle se jatkumo eli tarvitaan sopimuksen päätteeksi uusi auto ja mukavaa kun autoetu pienenee. Työsuhdeautoilijoilla ei aina ole mahdollisuutta poiketa merkistä ja firmoilla voi olla hyvät diilit tietyn liikkeen kanssa. Näin ollen varmasti automaattista vaihtoa tapahtuu XC60>EX60 eikä tässä välttämättä edes käydä koeajolla kuten ennakkomyynnit on osoittaneet. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka iso osa EX60 on tilattu työsuhdekäyttöön ja kuinka paljon yksityisille? Se on kuitenkin jo lehdessä kerrottu että EX60 on ollut ainakin jonain kuukautena tilatuin työsuhdeauto.

      • Anonyymi00004

        Liikkeethän eivät itse liisaushintoja päätä, vaan rahoitusyhtiö.


      • Anonyymi00006
        UUSI

        Varmasti leasing on juuri noin. Meidän yrityksessä autot ostetaan aina eikä liisata koskaan. Helpompaa vaihtaa kun tykkää.


    • Anonyymi00002

      Heheheheheheh. Hihihihihihihiiiii. Haaveilkaa pojat. HAAVEILKAA!!! Hihihihihihihiiii

      • Anonyymi00003

        Hihi ilmestyi paikalla taas. Sen tietää tästä lauludta jossa oletetaan että kaikki on köyhiä eikä kenelläkään ole varaa edes perus autoon kuten EX60.

        Suomessa uusien autojen keskihinta on 50000e tällä hetkellä, volvo on juuri kätevästi työsuhdeautoilijan ulottuvilla alennusten jälkeen noin 60000e hinnallaan, oletettavasti P6 mallia tulee menemään eniten.


    • Anonyymi00005

      Ulkonäkö ja sisustus ovat makuasioita ja Volvolla on ollut aina hieman oma skandinaavinen tyylinsä ja nyt yleinen tyyli on pelkistettyyn suuntaa muutenkin. Taitaa ne ajat olla ohi, että sisutan pitää olla täynnä tingeliä ja tangelia, jalopuuta, hiilikuitua ja paljon muuta turhaa.
      Toinen asia mikä tuossa aloituksessa on hauska ja "hirveän iso hankaluus" kun peilien säätö on näytössä. Eihän niitä peilejä yhtenään säädellä.

      • Anonyymi00007
        UUSI

        Siellä näytössä on oikeastaan kaikki muukin. Samalla kun ajon aikana käytät näyttöä niin auto varoittaa ja piippaa että pitäs keskittyä ajamiseen. Kyseessähän on toki EX60 yksi suurimmista selkeistä suunnitteluvirheistä ja uskon että tuo korjataan vielä faceliftissä vuoden parin sisään. Eiköhän tuo ratti mene myös vaihtoon.


      • Anonyymi00008
        UUSI

        "Yleinen tyyli"= halpuutetut autot, eli riisutaan auto kaikesta hienosta ja samalla lisätään hintaa, vaihdetaan alumiini muoviksi ja maalataan alumiinin väriseksi, vaihdetaan nahka keinonahaksi ainakin ovissa ja keskikonsolissa kalsari kankaaksi(oisko vielä kierrätettyä?) kerrotaan vielä että sisusta tehty kalaverkoista ja on pelkistetty niin avot...johan apinaa koijataan.

        Luojan kiitos mersulta saa vielä autoja laatu sisustalla.

        Onneksi tämä "yleinen tyyli"...ja "skandinaavinen premium"....sopii vain näihin kiinan peleihin..


      • Anonyymi00009
        UUSI
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        "Yleinen tyyli"= halpuutetut autot, eli riisutaan auto kaikesta hienosta ja samalla lisätään hintaa, vaihdetaan alumiini muoviksi ja maalataan alumiinin väriseksi, vaihdetaan nahka keinonahaksi ainakin ovissa ja keskikonsolissa kalsari kankaaksi(oisko vielä kierrätettyä?) kerrotaan vielä että sisusta tehty kalaverkoista ja on pelkistetty niin avot...johan apinaa koijataan.

        Luojan kiitos mersulta saa vielä autoja laatu sisustalla.

        Onneksi tämä "yleinen tyyli"...ja "skandinaavinen premium"....sopii vain näihin kiinan peleihin..

        "Scandinaavinen premium"= nykyajan yksi selittely termi sille että "hei teimme kaiken ihan vtun halvalla ja sinä saat maksaa tästä silti lisää"😆


      • Anonyymi00010
        UUSI
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        "Scandinaavinen premium"= nykyajan yksi selittely termi sille että "hei teimme kaiken ihan vtun halvalla ja sinä saat maksaa tästä silti lisää"😆

        Älä lapsi kommentoi asioita joita et tajua ja kateuskaan ei asiaa paranna.


      • Anonyymi00020
        UUSI
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Älä lapsi kommentoi asioita joita et tajua ja kateuskaan ei asiaa paranna.

        Käy istumassa niin tiedät mistä aloittaja puhuu. Volvo liikkeeseen ei tarvitse pukua laittaa, verkkareilla sisään.


      • Anonyymi00029
        UUSI
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        "Yleinen tyyli"= halpuutetut autot, eli riisutaan auto kaikesta hienosta ja samalla lisätään hintaa, vaihdetaan alumiini muoviksi ja maalataan alumiinin väriseksi, vaihdetaan nahka keinonahaksi ainakin ovissa ja keskikonsolissa kalsari kankaaksi(oisko vielä kierrätettyä?) kerrotaan vielä että sisusta tehty kalaverkoista ja on pelkistetty niin avot...johan apinaa koijataan.

        Luojan kiitos mersulta saa vielä autoja laatu sisustalla.

        Onneksi tämä "yleinen tyyli"...ja "skandinaavinen premium"....sopii vain näihin kiinan peleihin..

        On perseestä,että useimmissa sähköautoissa ihmiset pakotetaan istumaan muovimatoilla tai jollakin synteettisestä langasta kudotuilla kankailla. Synteettiset materiaalit ovat usein hiostavia ja epämukavia. Ne eivät ole myöskään kestäviä. Tosin onko sillä kertakäyttötuotteissa niin väliäkään?


    • Anonyymi00011
      UUSI

      Hauska avaus. "rehellinen mielipide" on tietenkin totta ja kaikkien muidenkin aito totuus.

      • Anonyymi00013
        UUSI

        Aloittajalle paras auto on Toyota.


    • Anonyymi00012
      UUSI

      Volvo EX60 taitaa olla ihan yhtä hyvä tai jopa parempi kuin kilpailevat sähköautot BMW:n ja Mersun vastaavat.
      Ei ole paljon parannettavaa autossa.
      Hiljainen ja hyvä ajaa. Jopa mukavampi kuin Mersu!
      https://www.youtube.com/watch?v=gR37ICMg8Sg

      • Anonyymi00019
        UUSI

        Sisusta pilaa volvon. Turha verrata edes mersuun. Tottakai kaupallisia youtube videoita saa somettajat tekemään sellaisiksi kuin halutaan😃


    • Anonyymi00014
      UUSI

      AP:n mielestä auton pitää näyttää arvokkaalta?
      No mikä on nykyinen autosi?
      Ei taida olla vaihtoauton arvo sitä luokkaa että hyvitys riittäsi realistiseen mahdollisuuteen hankkia 80.000 euron hyvin varusteltu Volvo.

      • Anonyymi00017
        UUSI

        Kaksi eri XC60 oli, myös XC90. Kaikki hankkinut uutena. Tätä nykyä ajan Mercedeksen GLE:llä.


      • Anonyymi00018
        UUSI

        Älä nyt vitsaile että joku maksaisi EX60 80 000e, ei maksa.


      • Anonyymi00026
        UUSI
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Älä nyt vitsaile että joku maksaisi EX60 80 000e, ei maksa.

        Tilauksia on jo niin iso määrä, että alkavat valmistaa autoa toisessakin tehtaassa.


    • Anonyymi00015
      UUSI

      Ehkä syynä on se että se mitä nykyään mielletään sisutan premiumiksi ei ole sitä samaa kuin se oli vielä XC60 kulta-aikaan. EX30 kuten EX60 on tyyliltään näitä moderneja Tesla-johdannaisia mistä joko tykkää tai sitten. Ite en tykkää eikä ilmeisesti aloittajakaan.

      Ohjaustunto on myös tätä samaa osastoa. Kiinan automarkkina on maailman suurin ja USA kakkosen. Kummassakin auton halutaan olevan toki suuntavakaa mutta se ei saa tempoilla ohjausta ja siksipä tehtaat suodattaa sen tunnon kokonaan pois. Tästä samasta morkattiin joitakin vuosi sitten 5-sarjalaista mutta kun päämarkkina ei ole Eurooppa niin minkäs teet.

      • Anonyymi00016
        UUSI

        Tekisivät näytöt edes kunnollisiksi. Se Aixam tyylin mopo mittaristo ei sovi premium henkeen. Pilailun ytimessä ollaan näissä.


      • Anonyymi00021
        UUSI
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Tekisivät näytöt edes kunnollisiksi. Se Aixam tyylin mopo mittaristo ei sovi premium henkeen. Pilailun ytimessä ollaan näissä.

        Mercedes GLC 400ev. Siinä vasta upea sisusta ja se iso näyttö kalleimmissa huh. Mutta se tietysti maksaa.


      • Anonyymi00027
        UUSI
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Mercedes GLC 400ev. Siinä vasta upea sisusta ja se iso näyttö kalleimmissa huh. Mutta se tietysti maksaa.

        Maksaa 100ke varusteilla. Eri luokan peli kuin joku volvo myös hinnaltaan.


      • Anonyymi00028
        UUSI
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Maksaa 100ke varusteilla. Eri luokan peli kuin joku volvo myös hinnaltaan.

        Mercedes on premium auto jota ihaillaan ja jota tavoitellaan. Mersun tunnistaa kaikki. Mersu on sellainen josta pikkulapset haaveilee. Pikkulapset eivät haaveile ostavansa kiinalaista autoa.


      • Anonyymi00031
        UUSI
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Mercedes GLC 400ev. Siinä vasta upea sisusta ja se iso näyttö kalleimmissa huh. Mutta se tietysti maksaa.

        GLC on meluisampi auto kuin Volvo EX60.
        Mersu on todella ruma ulkoa päin katsottuna.
        Mersun ovet rämisee oudosti kun laittaa oven kiinni.
        https://www.youtube.com/watch?v=N9YRNpMmIF4

        Mersun takapenkki ei kaadu 40/20/40 suhteessa.
        Mersun android ruutu on onneton keskinäytössä.
        Ei kummonen kottero oikeasti.


    • Anonyymi00022
      UUSI

      Bmw IX3 pystyi sanomaan että on jopa hlvetin hyvä ajaa. Volvossa ei ole tämmöistä ajettavuutta. Volvo tuntuu sellaiselta junalta joka menee eteenpäin mukisematta mutta jonka rattia ei haluaisi kääntää.

    • Anonyymi00023
      UUSI

      Ostakaa hyvä Volvo plugari, ajettu 72 tkm, SOH 80 %

    • Anonyymi00024
      UUSI

      Kiinalainen auto. En osta.

      • Anonyymi00025
        UUSI

        En minäkään. Ei tuo sillai hassumman näköinen ole.

        XC60 ompi vain parempi kaikin tavoin ja tuntuu autolta.


      • Anonyymi00033
        UUSI

        Lapsi, Volvo ei ole kiinalainen.


    • Anonyymi00030
      UUSI

      Niinpä ei kiinnosta kiinalaiset pommit

      • Anonyymi00032
        UUSI

        Onneksi Volvo ei ole kiinalainen.


      • Anonyymi00034
        UUSI
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Onneksi Volvo ei ole kiinalainen.

        Sie oot huumormies ku tuollaista päästelet..


    • Anonyymi00035
      UUSI

      Kuuskymppinen vielä testivaiheessa. Interiööri pannaan kuntoon vasta jos akut kestävät käyttöä. Se juttu on vielä avoin kysymys. Odottaisin kolme vuotta ennen EX60:seen ryhtymistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1324
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      947
    3. 69
      787
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      758
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      728
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      655
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      622
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      605
    10. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      548
    12. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      78
      539
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      532
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      527
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    16. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      90
      472
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      455
    18. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      454
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      451
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      447
    Aihe