Kokkolasta suunnitellaan junarataa Keski-Suomeen

Ideaa on pohdittu kaikessa hiljaisuudessa Keski-Pohjanmaan liitossa ja nyt muutama päivä sitten ajatuksesta tehtiin ensimmäinen virallinen kirjaus. Tosin kirjaus on vielä mainintana maakuntajohtajan ajankohtaisissa asioissa, mutta silti ideaa on jalostettu jo varsin pitkään.

– Tätä ideaa aletaan nyt selvittää ja tämä on ehdottomasti selvittämisen arvoinen idea, Keski-Pohjanmaan liiton hallituksen puheenjohtaja Matti Louhula Perhosta kertoo.

Kiteytettynä ajatuksena on rakentaa Kokkolasta raideyhteys Keski-Suomen radalle. Sen lisäksi samaan ”kehityskäytävään” tulisi metaaniputki palvelemaan lähinnä Kokkolan kemian teollisuutta ja maakunnan raaka-ainehuoltoa.

Louhulan mukaan Perhon, Vetelin, Kinnulan ja monen pohjoisen Keski-Suomen kunnan laajat metsät ovat tavallaan liikennemotissa. Rata kulkee nykyään varsin kaukana Äänekoskelta Haapajärvelle.
51282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Kansanedustaja ehdokkaalta loistava ehdotus ja kuten hän kertoo asiaa on mietitty vuosia. Kyllä Keskustapuolue tietää maakunnan tarpeet ja tekee töitä niiden edistämiseksi.

Äänestä
  • Hyvä Ressu. Ideasi vuosikymmenten takaa on vihdoin otettu käsittelyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hyvä Ressu. Ideasi vuosikymmenten takaa on vihdoin otettu käsittelyyn.

    Siis rata puutavaralle ja vetyputki siihen rinnalle?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Siis rata puutavaralle ja vetyputki siihen rinnalle?

    Metaaniputki puutavararadan rinnalle. Ei ole Ressun ideoima.

    Äänestä

  • Ei ole Louhulan, eikä minkään puolueen ehdotus. Junarata Saarijärveltä Kokkolaan on Kivelän Reijon aloite, idea ja esitys. MOT

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ei ole Louhulan, eikä minkään puolueen ehdotus. Junarata Saarijärveltä Kokkolaan on Kivelän Reijon aloite, idea ja esitys. MOT

    Asiaa ovat lukuisa määrä henkilöitä esittäneet jo ainakin sadan vuoden ajan. Kaikilla junalla Jyväskylään reissavillakin on varmasti tullut sama mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hyvä Ressu. Ideasi vuosikymmenten takaa on vihdoin otettu käsittelyyn.

    Ressulla ei ole mitään tekemistä tämän idean kanssa. Rautatiehankkeen isä on maakuntahallituksen puheenjohtaja Matti Louhula. Ressu voi jatkaa kaikessa rauhassa oman navan tonkimista siellä kompostin äärellä.

    Äänestä

Perhosta tämä ehdottaja on mutta ei tämä tänne alati joutavia kirjoitteleva ja itselleen naurava Kivelä.

Äänestä

Keskipohjanmaa lehdessä oli juttua asiasta eikä tätä reijo ressu yrttilahoa mainittu siinä mainittu.

Äänestä

Keskustapuolue taas maakunnan asialla.

Äänestä

Mika Lintilä haastatteluissaan maininnut nämä ratahankkeet vuonna 2003 eli kyllä tämä on kepulaisten suunnitelma. Rahaa tosin ei varmasti tähän nykyisessä taloustilanteessa löydy.

Äänestä
  • Kas vain. Miten kehtaat ja uskallat valehdella Lintilän kustannuksella. Mika ei tästä tykkää. Se kyllä uskotaan, että Lintilä tulee kannattamaan Reijo Kivelän ideaa. Ressun aloitteen, idean ja kirjoittelun jälkeen ei ole puhuttu sanaakaan "tunnin radasta" välille Helsinki-Turku. MOT

    Äänestä

Raiteen potentiaalisia kohteita ovat Ullavan Rautajalka niminen metsäalue,sekä Kälviän Yhteishirsimetsä alue.

Äänestä
  • Ehkä niinkin. Ressu esitti ratalinjaa valtatie 13 oheen, jossa pengerrys, maasto, silta-maapohja on aikanaan käsitelty. Tosin pistoraide - raiteet on rakennettava huomioiden myös tulevat "malmilouhokset" mm Halsua-Kälviä alueella oleva ilmeniittikaivos, sekä Keliberin laajennussuunnitelmat. MOT

    2Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ehkä niinkin. Ressu esitti ratalinjaa valtatie 13 oheen, jossa pengerrys, maasto, silta-maapohja on aikanaan käsitelty. Tosin pistoraide - raiteet on rakennettava huomioiden myös tulevat "malmilouhokset" mm Halsua-Kälviä alueella oleva ilmeniittikaivos, sekä Keliberin laajennussuunnitelmat. MOT

    ...Halsua-Kälviä alueelle perustettava ilmeniittikaivos...

    Äänestä

Eiköhän Eino Riutta Perhosta ole alkuperäinen idean isä joskus -60 luvulla. Riutan suunnitelmissa oli muistaakseni junayhteys Kokkolasta Perhon kautta Saarijärvelle. Yhteys olisi varmaan monisatakertaisesti tienannut itsensä juurikin puutavara kuljetusten ansiosta yhteyden olisi tarvinnut jatkua kuitenkin ainakin Äänekoskelle saakka. Kunnia sille jolle se kuuluu.

Äänestä

Mitään suunnitelmaa ei ole käynnistetty. Kyse on vain yksittäisestä heitosta. Jos tällaista oikeasti alettaisiin suunnitella, niin asia lähtisi ns. puhtaalta pöydältä, eikä perustuisi johonkin vanhoihin suunnitelmiin.

Äänestä

Mika on kuitenkin idean isä. Radan toteutuessa esitän nimeksi Ministeri Lintilän rata.

Äänestä
  • Non nih, johan alkoi taas ilmestyä haaskalintuja Ressun aloitteen ympärille. Olihan tämä odotettavissakin, kuten niin usein aiemminkin. Muun muassa Kokkojoen pohjapadon, saostusallas Tervalammen, ihmiskrematorio Krempan, moottoriradan, Morsiussaaren sillan ja -tien, Varvinlammen, torisuunnitelman, Kahakkasillan, Kukkulan ja Meripuiston kehittämisen, Lottelundin kiertoliittymän ("Kivelän kierros"), ja kymmenien muiden Ressun ideoitten varastamisyrittäjiä. Surullisinta on, että kymmeniä vuosia sitten edesmenneitä henkilöitä, "poissaolevia" kansanedustajia yms vedetään mukaan kateellisten kirjoitteluun, hah hah haaa!!!... MOT
    JK Keksihän jumalakin kaikkea mahdollista. Loi mm ihmisen maan päälle; lähetti Moosekselle 10 käskyä ym jne...
    Tiedoksi: Kokkolan kaupunki ja paikalliset kansanedustajat.

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Non nih, johan alkoi taas ilmestyä haaskalintuja Ressun aloitteen ympärille. Olihan tämä odotettavissakin, kuten niin usein aiemminkin. Muun muassa Kokkojoen pohjapadon, saostusallas Tervalammen, ihmiskrematorio Krempan, moottoriradan, Morsiussaaren sillan ja -tien, Varvinlammen, torisuunnitelman, Kahakkasillan, Kukkulan ja Meripuiston kehittämisen, Lottelundin kiertoliittymän ("Kivelän kierros"), ja kymmenien muiden Ressun ideoitten varastamisyrittäjiä. Surullisinta on, että kymmeniä vuosia sitten edesmenneitä henkilöitä, "poissaolevia" kansanedustajia yms vedetään mukaan kateellisten kirjoitteluun, hah hah haaa!!!... MOT
    JK Keksihän jumalakin kaikkea mahdollista. Loi mm ihmisen maan päälle; lähetti Moosekselle 10 käskyä ym jne...
    Tiedoksi: Kokkolan kaupunki ja paikalliset kansanedustajat.

    Yhden puutarhajutun tiedetään olleen. Minään aloitteiden tekijänä ei repaskaa tunneta.

    Äänestä

Onhan Reijo kehittänyt takapuolen pyyhkimisen miehille etupuolelta. Kirjoitti asiasta tänne sivustolle eli kyllä hän jonkinlainen keksijä on.

Äänestä
  • Sopinee munattomille. Joku testannuthan kommentoi sotkeneensa vehkeensä paskaan. Eli paska idea kerta kaikkiaan tämäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sopinee munattomille. Joku testannuthan kommentoi sotkeneensa vehkeensä paskaan. Eli paska idea kerta kaikkiaan tämäkin.

    Ressu on nero, Kokkolan Kingsi, Sotatieteiden Maisteri, nyrkkeilyn Suomen Mestari, TOSIrealisti, Kokkolan kaupungin ulkoalueitten kehittäjä, kunnioitettu Kadettiupseeri, HERRA MAJURI. Kaikkien ystävä ja kaveri. MOT

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ressu on nero, Kokkolan Kingsi, Sotatieteiden Maisteri, nyrkkeilyn Suomen Mestari, TOSIrealisti, Kokkolan kaupungin ulkoalueitten kehittäjä, kunnioitettu Kadettiupseeri, HERRA MAJURI. Kaikkien ystävä ja kaveri. MOT

    Yksi puutarhajuttu ollut. Mistään ulkoalueitten kehittämisestä ei ole juttua ollut, eikä muustakaan, paitsi se puutarhajuttu.

    Äänestä

Ressu taitaa olla munaton ruumiin raiskausta yrittänyt. Upseerin titteli kokee häväistyksen Reijossa. Saman kylän kasvatti ei kykene tunnustamaan Eino Riuttaa alkuperäisenä ideoijana. Taitaa palstan kaikilla negatiivisilla kommentoineilla olla kuitenkin vahva pohja.

Äänestä

Naurettava esitys tuo rautatie Kokkolasta Keski-Suomeen ja siitä itään. Rata Kokkolasta itään on jo rakennettu! Se kulkee suoraan Iisalmeen ja jos pitää viedä rajalle saakka, se on mahdollista toteuttaa. Ei ole mitään järkeä rakentaa 40 kilometrin päähän toisistaan samansuuntainen länsi-itä rautatie. Tuohan on hullu ehdotus ja pahempi kuin Turun tunninjunahanke. No, ei onneksi tule koskaan toteutumaan.

Äänestä

Keskusta-puolueen piikkiin ei pidä laittaa näin järjetöntä esitystä.

Äänestä

Kiitos Ressu, sinun pitkän työsi ansiosta tämäkin asia on saatu eteenpäin.

Äänestä

Tuleeko Lintilän rata tässä taloustilanteessa?

Äänestä
  • Se oli vain heitto, jota ei kohta edes muisteta.

    Äänestä

Turvat tukkoon!! tämä ratahanke on saanut alkunsa Majuri Kivelän tekemistä yksityiskohtaisista suunnitelmista ja laskelmista. Ratahankkeella on vain yksi isä!

Äänestä
  • Tanssikoulun suorittanut osaa yksityiskohtaisesti laskea ainoastaan housuihinsa.

    Äänestä

Joku muu perholainen siitä lehdessä kirjoittelee ja Lintilä tästä kertoi Perhossa vaalitilaisuudessa 2003 olin paikalla.

Äänestä

Lintilän Mika sen Storån sillan remontin järjesti. Kyllä hän on maakunnan asialla ministeri mies ja ulkomailla työskennellyt sotatoimialueella sotilaana.

Äänestä

Lintilä on hoitanut hyvin Keski-Pohjanmaan asioita. Samaan aikaan persut ovat vain öyhöttäneet mamuista ja luvanneet euron bensaa. Näillä spekseillä on helppo äänestää Lintilä uudelle kaudelle eduskuntaan.

Äänestä
  • Sano edes yksi asia, minkä Lintilä on saanut aikaiseksi. No, yksi "saavutus" oli, kun Mika esitti akkutehdasta Vaasaan. Miksi ei Kokkolaan - omaan maakuntaan. Tehdas perustettiinkin "Venäjän naapuriin" - Kotkaan.
    Pahoin pelkään, että Arctial -alumiinitehdas "varastetaan jonnekin etelän suuntaan". Onneksi kaivoksia ei voi varastaa, saati siirtää "Helsinkiin"... MOT

    Äänestä

Kuitenkin valittu seitsemän kertaa eduskuntaan ja toiminut ministerinä. Näitä noin viisi ääntä saaneita kunnallisvaali persuja riittää kuten tämäkin Perhon Tiltu jonka saavutukset ja teot ovat vain tänne kirjoittelua.

Äänestä
  • Älä muuta sano. Jopa ministerinä toiminut, eikä saanut mitään aikaiseksi. Ei muuta kuin syytökset "juopottelusta" yms. Jopa Heimo Linna teki paljon enemmän maakuntamme hyväksi, kuin Lintilät (Aaro ja Mika) yhteensä.
    Toinen saamaton passkiainen Lintilän ohella oli "tuppisuu", Kari Urpilainen. Ja entä Bjarne Kallis, joka sai aikaiseksi vain puolueen uuden nimen - Kristillisdemokraatit. Entä Esko Aho. Nyt ei voi muuta kuin nauraa passkaisesti, hah hah haaa!!!... MOT
    JK Onneksi tuo "Tubee-Pekkarinen" on Keski-Suomalainen keskinkertaisuus...

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Älä muuta sano. Jopa ministerinä toiminut, eikä saanut mitään aikaiseksi. Ei muuta kuin syytökset "juopottelusta" yms. Jopa Heimo Linna teki paljon enemmän maakuntamme hyväksi, kuin Lintilät (Aaro ja Mika) yhteensä.
    Toinen saamaton passkiainen Lintilän ohella oli "tuppisuu", Kari Urpilainen. Ja entä Bjarne Kallis, joka sai aikaiseksi vain puolueen uuden nimen - Kristillisdemokraatit. Entä Esko Aho. Nyt ei voi muuta kuin nauraa passkaisesti, hah hah haaa!!!... MOT
    JK Onneksi tuo "Tubee-Pekkarinen" on Keski-Suomalainen keskinkertaisuus...

    Ressu kirjoittaa asiaa.

    Äänestä

Aivan mahtava esitys.
Ajatelkaapa nyt, pääsisi junalla Kaustiselle ja Jyväskylään saakka.
Ei tarvitsisi autolla sinne ajella.
Bensa on niin kallista, ettei Jyväskylään edes pysty matkustaa, kun auto kuluttaa 7l/100km ja edestakainen matka lähes 500km eli 35 litraa bensaa kuluu ja maksaa 81€, kun bensa maksaa 2.30€/l.
Sillä rahalla syö kuukauden eli kuukauden ruokatarpeet ja se raha menee yhteen edestakaiseen matkaan.

Äänestä
  • Sähköautolla tuo matka ei paljoa maksa.

    Äänestä

Lintilä varmasti ajatteli juuri samaa asiaa ja onhan siellä se Kyyjärvellä ostoskeskus Paletti ja Essolla 20 pennin pajatso.

Äänestä

Ei ole alettu suunnitella mitään ratoja. Melkoinen meteli tyhjästä.

Äänestä

Perholainen kepun ehdokas vain tuota Lintilän reilu parikymmentä vuotta sitten tekemää ehdotusta toistelee. Tämä iäkäs perholainen persu sitten taas täällä muuten vain toistelee toisten tekemisiä ominaan.

Äänestä
  • Linttilä on melko iäkäs Lamppilainen, joka ei ole saanut aikaiseksi mitään mainittavaa. Luulisi tuossa asemassa ja tuon ikäisenä jo jotain saavuttaneen. Harmi, kun hän on muuten sopiva ja mukava mies, eikä liene homo.

    Äänestä

Presidentti ainesta Stubin jälkeen.

Äänestä

Kivelän Kierros on jo ja nyt tulee Kivelän rata! Kunnian Ressulle!

Äänestä

Ei ole mitään ratasuunnitelmaa aloitettu.

Äänestä

Kokkolasta pitää suunnitella junanrata mereen.
Vain menolippuja kokkolalaisille.

1Äänestä
  • Hyvä idea! Ei ainakaan mitään vahinkoja pääse syntymään.

    Äänestä

Eiköhän Kokkolan kaupungin olisi aika jo viimein maksaa velkansa Ressulle…

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ideaa on pohdittu kaikessa hiljaisuudessa Keski-Pohjanmaan liitossa ja nyt muutama päivä sitten ajatuksesta tehtiin ensimmäinen virallinen kirjaus. Tosin kirjaus on vielä mainintana maakuntajohtajan ajankohtaisissa asioissa, mutta silti ideaa on jalostettu jo varsin pitkään.

– Tätä ideaa aletaan nyt selvittää ja tämä on ehdottomasti selvittämisen arvoinen idea, Keski-Pohjanmaan liiton hallituksen puheenjohtaja Matti Louhula Perhosta kertoo.

Kiteytettynä ajatuksena on rakentaa Kokkolasta raideyhteys Keski-Suomen radalle. Sen lisäksi samaan ”kehityskäytävään” tulisi metaaniputki palvelemaan lähinnä Kokkolan kemian teollisuutta ja maakunnan raaka-ainehuoltoa.

Louhulan mukaan Perhon, Vetelin, Kinnulan ja monen pohjoisen Keski-Suomen kunnan laajat metsät ovat tavallaan liikennemotissa. Rata kulkee nykyään varsin kaukana Äänekoskelta Haapajärvelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu