Minä jäin siihen kohtaan
jossa toinen jo lähti.
En vain huoneeseen,
en vain hiljaisuuteen,
vaan keskelle kysymyksiä
joilla ei ollut enää vastaanottajaa.
Mitä minä en nähnyt?
Missä kohtaa käsi irtosi kädestä?
Milloin yhteisestä tuli
vain minun muistoni?
Ja pahimpana kaikista
yksi kysymys jäi elämään:
oliko siellä jo joku toinen?
Joku, jolle annettiin ne sanat
joita minä vielä odotin.
Joku, jonka puoleen katse kääntyi
ennen kuin minulle kerrottiin
että kaikki oli ohi.
En tiedä.
Ja juuri siksi se sattuu.
Koska epäilys osaa tehdä
melkein saman kuin totuus.
Se käy vanhojen hetkien kimppuun,
avaa valokuvat,
tutkii hiljaisuudet,
muuttuneet katseet
ja kaikki ne pienet asiat
joita silloin en osannut pelätä.
Se kysyy minulta:
oliko tämäkään totta?
Olinko minä viimeinen joka tiesi,
että meitä ei ehkä enää ollut?
Pettäminen,
tai jo pelkkä sen mahdollisuus,
ei vie vain ihmistä.
Se sotkee menneisyyden.
Ja jättäminen tekee toisen tempun.
Se jättää sydämeni päälle valon palamaan,
vaikka talossa ei enää asu ketään.
Minä kuljen vielä huoneesta toiseen
etsien ääntä,
jota ei tule.
Silti minussa on jotain
mitä toinen ei saanut mukaansa.
Kaikki se mitä annoin aidosti.
Kaikki ne hetket
joissa rakastin ilman varmistuksia,
ilman takaovea,
ilman toista ihmistä odottamassa varjossa.
Jos minut petettiin,
se ei ollut minun tekoni.
Jos minua ei petetty,
epäily kertoo silti siitä,
kuinka pahasti luottamus ehti särkyä.
Kumpikaan ei tee
minun rakkaudestani naurettavaa.
Ne hetket eivät muutu valheeksi
vain siksi että loppu oli ruma.
Minä en ole se, joka jäi tyhjäksi.
Minä olen se,
joka kantoi liikaa yksin
vielä silloinkin
kun toinen oli ehkä jo
irrottamassa otettaan.
Ja jonain yönä
tämä kipu ei enää huuda nimeä.
Se ei enää kysy
kuka, milloin, missä.
Se vain hengittää hiljaa vierelläni
kuin vanha arpi,
jota minun ei tarvitse enää selittää.
Silloin minä huomaan:
minut jätettiin,
ehkä myös petettiin,
mutta minä en jäänyt siihen.
Minä jatkoin.
Hiukan särkyneenä,
hiukan vihaisena,
hiukan viisaampana,
mutta yhä kykenevänä
rakastamaan.
Ja sitä
yksikään lähtijä
ei voi minulta viedä.
jossa toinen jo lähti.
En vain huoneeseen,
en vain hiljaisuuteen,
vaan keskelle kysymyksiä
joilla ei ollut enää vastaanottajaa.
Mitä minä en nähnyt?
Missä kohtaa käsi irtosi kädestä?
Milloin yhteisestä tuli
vain minun muistoni?
Ja pahimpana kaikista
yksi kysymys jäi elämään:
oliko siellä jo joku toinen?
Joku, jolle annettiin ne sanat
joita minä vielä odotin.
Joku, jonka puoleen katse kääntyi
ennen kuin minulle kerrottiin
että kaikki oli ohi.
En tiedä.
Ja juuri siksi se sattuu.
Koska epäilys osaa tehdä
melkein saman kuin totuus.
Se käy vanhojen hetkien kimppuun,
avaa valokuvat,
tutkii hiljaisuudet,
muuttuneet katseet
ja kaikki ne pienet asiat
joita silloin en osannut pelätä.
Se kysyy minulta:
oliko tämäkään totta?
Olinko minä viimeinen joka tiesi,
että meitä ei ehkä enää ollut?
Pettäminen,
tai jo pelkkä sen mahdollisuus,
ei vie vain ihmistä.
Se sotkee menneisyyden.
Ja jättäminen tekee toisen tempun.
Se jättää sydämeni päälle valon palamaan,
vaikka talossa ei enää asu ketään.
Minä kuljen vielä huoneesta toiseen
etsien ääntä,
jota ei tule.
Silti minussa on jotain
mitä toinen ei saanut mukaansa.
Kaikki se mitä annoin aidosti.
Kaikki ne hetket
joissa rakastin ilman varmistuksia,
ilman takaovea,
ilman toista ihmistä odottamassa varjossa.
Jos minut petettiin,
se ei ollut minun tekoni.
Jos minua ei petetty,
epäily kertoo silti siitä,
kuinka pahasti luottamus ehti särkyä.
Kumpikaan ei tee
minun rakkaudestani naurettavaa.
Ne hetket eivät muutu valheeksi
vain siksi että loppu oli ruma.
Minä en ole se, joka jäi tyhjäksi.
Minä olen se,
joka kantoi liikaa yksin
vielä silloinkin
kun toinen oli ehkä jo
irrottamassa otettaan.
Ja jonain yönä
tämä kipu ei enää huuda nimeä.
Se ei enää kysy
kuka, milloin, missä.
Se vain hengittää hiljaa vierelläni
kuin vanha arpi,
jota minun ei tarvitse enää selittää.
Silloin minä huomaan:
minut jätettiin,
ehkä myös petettiin,
mutta minä en jäänyt siihen.
Minä jatkoin.
Hiukan särkyneenä,
hiukan vihaisena,
hiukan viisaampana,
mutta yhä kykenevänä
rakastamaan.
Ja sitä
yksikään lähtijä
ei voi minulta viedä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Selvennykseksi eräälle, että tuo kirjoittaja ei ole S.
Eli susi?
Mikähän tässä on taas on homman nimi?
Ai niin tästä puuttui 🍁🍂😢
Juuri näin !! ⌛
"yksi kysymys jäi elämään:
oliko siellä jo joku toinen?"
Joo, sun aviovaimosi oli siellä jo. Get over it.