Työeläke ei ole valtion jakama avustus

Anonyymi-ap

Miksi eläkettä verotetaan 2 kertaa.Töissä ollessa ja sen jälkeen kun saa Eläkkeen


Se on työuran aikana ansaittua ja työntekoon perustuvaa toimeentuloa. Ansaitulla työeläkeoikeudella on myös perustuslain turvaama omaisuudensuoja. Indeksikorotuksista voidaan säätää lailla, mutta se ei tee niiden leikkaamisesta oikeudenmukaista eikä taloudellisesti järkevää.
Eläkeleikkaus iskisi myös tuleviin eläkeläisiin. Jos työuran aikana ansaitun eläkkeen arvo voidaan jälkikäteen poliittisella päätöksellä murentaa, samalla murennetaan luottamusta koko eläkejärjestelmään. Miksi nuori luottaisi lupaukseen tulevasta eläkkeestä, jos lupauksen sisältöä voidaan myöhemmin yksipuolisesti heikentää?

Valtiontalous tarvitsee korjaamista. Mutta siihen tarvitaan kasvua, työllisyyttä ja riittävää veropohjaa – ei näennäissäästöä, joka pienentää verotuloja, vähentää kotimaista kysyntää ja siirtää laskun ihmisille, jotka ovat eläkkeensä omalla työllään ansainneet.

Eläkeläisen tasku ei siis ole valtion vararahasto.

8

<50

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Nyt vähän rajaa idioottimaisuuksiin. Kaikesta päätellen olet pientä eläkettä saava perussuomalainen.

      • Anonyymi00002
        UUSI

        Kummallinen kommentti. En ole persu, mutta pienellä eläkkeellä olen ja tein töitä miltei viisikymmentä vuotta. En koskaan ole ollut työttömänä. enkä nirsoillut millekään tehtävälle. Nuoret ihmiset eivät ymmärrä, mikä eläke on. He luulevat, että se on sosiaaliapu, mikä menee valtion pussista vaan eläkevakuutusyhtiöiltä. Jos he nyt huonontavat eläkejärjestelmää, sitä ei koskaan korjata, koska seuraava sukupolvi kadehtii "ilmaista" rahaa taas heiltä. Vanhuus koittaa jokaiselle, eikä sitä voi välttää.

        En ole tämän keskustelun aloittaja.


      • Anonyymi00007
        UUSI
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Kummallinen kommentti. En ole persu, mutta pienellä eläkkeellä olen ja tein töitä miltei viisikymmentä vuotta. En koskaan ole ollut työttömänä. enkä nirsoillut millekään tehtävälle. Nuoret ihmiset eivät ymmärrä, mikä eläke on. He luulevat, että se on sosiaaliapu, mikä menee valtion pussista vaan eläkevakuutusyhtiöiltä. Jos he nyt huonontavat eläkejärjestelmää, sitä ei koskaan korjata, koska seuraava sukupolvi kadehtii "ilmaista" rahaa taas heiltä. Vanhuus koittaa jokaiselle, eikä sitä voi välttää.

        En ole tämän keskustelun aloittaja.

        Jotkut väittävät, että työeläkkeestäkin suurin osa tulee Kelalta.


    • Anonyymi00003
      UUSI

      Työeläkeyhtiöt voisivat myös tasapuolista maksujaan ainakin heille, joiden työeläke on alkanut karttumaan vasta 23 vuotiaasta.
      Siinä on osalla vähän alle 10 vuotta saatavia tehdystä työstä ja maksetuista työeläkemaksuista.

    • Anonyymi00004
      UUSI
    • Anonyymi00005
      UUSI

      Jos Suomalaisissa olisi sisua lähtisimme Helsinkiin potkimaan paskahallituksen pellolle, kun ei itse ymmärrä lähteä.!!!!!!!

      • Anonyymi00006
        UUSI

        Kokeile, minä olen tyytyväinen hallitukseen.


      • Anonyymi00008
        UUSI

        Kansa luovuttaa eduskuntavaaleissa vallan kansanedustajille ajaa maan asioita, sen vaalikauden, joksi tulevat valituksi. Kannattaa ensi vaaleissa äänestää eri tyyppejä, jos nykyisten teot eivät miellytä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      58
      1412
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      27
      1030
    3. 78
      899
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      778
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      754
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      685
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      680
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      652
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      636
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      562
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    14. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      100
      558
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    16. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      33
      504
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      492
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      475
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      37
      471
    Aihe