Aki Nummelin, Pori (Akin lakiapu)

En suosittele Akin lakiapua. Akin lakiapu-nimen takana on porilainen poliitikko Aki Nummelin. Nummelin edusti aiemmin Vasemmistoliittoa. Sittemmin Nummelin on ollut mukana venäjämielisessä, salaliittoteorioita levittävässä "Uudessa Rauhanliikkeessä". Nummelin puolustaa voimakkaasti Venäjän poliittisia näkemyksiä, levittää rokotevastaisia salaliittoteorioita ja vastustaa jyrkästi Suomen NATO-jäsenyyttä.

Nummelin joutui eroamaan korruptioskandaalin vuoksi luottamustoimistaan vuonna 2016, kun selvisi, että hän oli ostanut ääniä maksamalla uusien jäsenten jäsenmaksuja osuuskunta Tradekan vaaleissa. Nummelin käytti vaalivilpissään hyväksi myös Pormestarinluodossa asuvia venäläisiä maahanmuuttajia. Nummelin yritti päästä vastaavanlaisella toiminnalla Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi vuoden 1999 liittokokouksessa käyttämällä hyväkseen kielitaidottomia venäläisiä maahanmuuttajia.

Nummelin on tuomittu entisen puolisonsa pahoinpitelystä vuonna 2012. Tuomion mukaan Nummelin löi sanaharkan seurauksena silloista avovaimoaan nyrkein käsivarsiin ja huitaisi häntä kasvoihin kesäkuussa 2011.

Nummelin käyttää harhauttavasti itsestään termiä "lakimies", mutta tästä huolimatta Nummelin ei ole asianajaja. Koulutukseltaan Nummelin on verkkosivujensa mukaan sosiaalityöntekijä. Asianajajien virallinen valvontaelin Valvontalautakunta antoi Nummelinille varoituksen epälojaalisuudesta ja oikeudenkäyntiavustajan velvollisuuksien vastaisesti toimimisesta joulukuussa 2025.

Nummelin on tunnettu oikeuslaitosta kuormittavista valitusten tekemisestä. Hän on mm. kehottanut sosiaalisen median seuraajiaan "valittamaan korona-asioista käräjäoikeuksiin" sekä vaatimaan työnantajilta kymmenien tuhansien eurojen korvauksia. Vuonna 2018 Nummelin syytti johtavassa asemassa ollessaan Väinölän Kirjastoyhdistys ry:ssä työskennellyttä henkilöä mm. kavalluksesta ja varkaudesta sekä irtisanoi tämän laittomasti. Vuonna 2022 syytteet todettiin perättömiksi ja heidät velvoitettiin maksamaan 20 800 euron korvaukset entiselle työntekijälleen perusteettomasti päätetystä työsuhteesta.
1108
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uusi Räyhänliike?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu