Keputotuus…

…ja muiden totuus ovat kuin itä ja länsi, ja ne eivät toisiaan koskaan kohtaa.

Esimerkkejä eri aiheista väittämäni perusteluiksi (keputotuus = Kt, muiden totuus = Mt):

Keskustan poliittinen luonne:

Kt: Keskusta on porvarillinen puolue, jota ohjaavat edistykselliset periaatteet ja tavoitteet ja joka on kaikkien suomalaisten asialla meidän kaikkien parhaaksi. * Mt: Keskusta on selvästi sosialistinen puolue, sillä se kannattaa tulonsiirtoja, ja ainoana väestöryhmänä Suomessa keskustan kannattajat (maanviljelijät ja kepukuntien vähäväkiset) saavatkin tuloja muiden maksamista veroista selvästi enemmän kuin itse veroja maksavat. Keskustan ohjelmissa ja varsinkin sen käytännön toiminnassa yhdistyvät taantumuksellinen konservatismi ja sosialismi, johon tosiasiaan kai puolueen nimikin vihjaa.

Urho Kekkonen:

Kt: Kekkonen pääsi valtaan ja pysyi vallassa puhtain keinoin, kansan vapaasta tahdosta, ilman manipulaatiota ja Neuvostoliiton tukea, hän kunnioitti parlamentarismia ja hallitsi demokraattisesti ja pelasti Suomen Neuvostoliitolta ja hänen työnsä oli ainoastaan hyödyksi Suomelle ja suomalaisille. * Mt: Kertominen tässä tarpeetonta, sillä viime päivinäkin sitä on esitetty paljon ja vakuuttavasti perustellen.

Paavo Lipponen:

Kt: Hän taitamaton pääministeri, diktatorinen öykkäri, joka tuhosi Suomessa alueellisen ja sosiaalisen tasapainon ja yritti viedä meidät sotaan Irakiin USA:n kumppanina. * Mt: Lipponen johti viiden puolueen hallitusta, jossa tarvitaan taitoa ja demokraattista mielenlaatua, hänen pääministeriaikanaan työttömyys lähes puoliintui ja Suomi nousi joka alueella suurempaan kukoistukseen kuin koskaan ennen ja tuli tunnetuksi ja arvostetuksi tekijäksi myös kansainvälisesti, varsinkin EU:ssa.

Anneli Jäätteenmäki:

Kt: Oli hyvä puoluejohtaja ja pääministeri, eikä valehdellut kertaakaan. * Mt: Puoluejohtajana hänen halunsa oli suurempi kuin taitonsa ja sortui valheisiin, joiden johdosta hänen pääministerikautensa jäi onneksi kovin lyhyeksi. Tästä kai keskustan johtajat ovat samaa mieltä kanssani, sillä miksipä muuten he olisivat antaneet Annelille potkut.

Martti Ahtisaari:

Kt: Huonoin presidenttimme kautta aikojen, ei saanut Suomen ja suomalaisten eduksi mitään aikaan enempää kotimaassa kuin kansainvälisestikään. * Mt: Yksi parhaita presidenttejämme niissä asioissa, jotka ovat presidentin päätehtävät, eli oikean hengen kohottamisessa kansalaisissa, maan tunnetuksi tekemisessä maailmalla ja Suomen kauppa- ja muiden suhteiden edistämisessä kansainvälisesti. Hän on edelleen tunnetuin ja arvostetuin nykysuomalainen maailmalla.

Matti Vanhanen:

Kt: Hyvä pääministeri, korkeamoraalinen, taitava ja määrätietoinen johtaja, joka on palauttanut alueellisen ja sosiaalisen tasapainon ja edistänyt suomalaisten hyvinvointia ja parantanut Suomi-kuvaa maailmalla. * Mt: Tarpeetonta kertoa, koska sitä on niin paljon ja hyvin perustein tuotu täällä esiin viime aikoinakin.

Kepukauna:

Kt: On olemassa jokin erityinen kepukauna, ja sen ilmentymänä kepuvastainen salaliitto, johon kuuluvat mm. Yle, MTV, Erkon media, Suomen Kuvalehti, Seiska, SAK ja oikeastaan ylivoimainen enemmistö mediasta ja kaikki ne ihmiset, jotka eivät kannata keskustaa (siis lähes 80 % kansasta). * Mt: Ei ole mitään kaunaisuutta siinä, jos ei kannata puoluetta, jonka ei näe palvelevan omia etujaan ja maamme parasta. On mahdottomuus, että nuo mainitut, kovin erilaisia etuja ja intressejä edustavat tahot voisivat yhdistää voimansa vain jotakin puoluetta vastaan ja että parlamentaarisesti ohjattu mediakin olisi liitossa mukana.

”Hagiksen punakone”:

Kt: Jokin hirmuinen jossakin Helsingin Hakaniemessä sijaitseva kone, joka syöksee tulta, tulikiveä, tauteja ja muuta surkeutta keskustan ja kepulaisten niskaan, mutta roiskeitakaan siitä eivät saa muut. * Mt: Kunpa tietäisi, mikä tuo ”punakone” on! Vasemmistoliiton päämaja on kyllä Hakaniemessä (Viherniementiellä), samoin SAK:n (Hakaniemenrannassa), mutta SDP:n oikeastaan Siltasaarella (Saariniementiellä) ja kommunistisen puolueen Vantaan Tikkurilassa, Tikkuraitilla (Oiva Härkösen maisemissa siis!)

Kävin muuten tänään Hakaniemessä, torilla ja hallissa, ja poikkesin myös Työväentalon graniittilinnan Eläintarhanlahden puoleisessa kulmauksessa sijaitsevan Juttutuvan terassilla juomassa siiderin. Missään en nähnyt tuota hirmuista punakonetta, vaan kukat kukoistivat ja linnut lauloivat Työväentalon edustalla olevassa idyllisessä Paasivuoren puistossakin!

Minä:

Kt: Olen vallankumouksellinen punikki, tuon ihmeellisen ”Hagiksen punakoneen osa”, että minä olisin hyvin tyhmä ja en osaisi kirjoittaa, olisin elämääni pettynyt ja katkeroitunut mutta toisaalta itsetyytyväinen narsisti, raihnainen ja dementti vanhus mutta toisaalta viriili irstailija, kiinnostunut myös pojista ja pikkutytöistä (olisin ”piilotellut” profiilillani 13-vuotiaan pikkutytön kuvaa ja tietoja), että minulla olisi hallussani varastettu ase, että minut eräs kepulainen sankari olisi työntänyt hevosen p-eeseen ja haisisin pahalta, minä kirjoittelisin yhtenään nimettömänä ja vastaisin itselleni kehuen itseäni yms.

* Oma totuuteni, jonka uskon olevan myös monen muun totuuden minusta: Olen koko elämäni tehnyt työtä paitsi itseni myös tämän maan ja jopa talonpojan puolesta, ansioituneesti ja palkitusti, en ole kuulunut koskaan mihinkään puolueeseen eikä minulla ole sementoitua puoluepoliittista kantaa (selvä arvopohja kylläkin), elämääni ja siinä menestymiseen olen varsin tyytyväinen, näyttöjä on siitä, että olen ikääni paremmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti, mielestäni (monien muidenkin mielestä) tiedän melko paljon eri asioista, ymmärrän niitä ja osaan jopa niistä kertoa ja kirjoittaa, en ole koskaan syyllistynyt mihinkään rikoslaissa tuomittaviin laittomuuksiin, sukupuolivietiltäni olen aina ollut hetero ilman kiinnostusta pikkutyttöihin, ja hevosen hännän alle en ole katsonut vuosikymmeniin, kun ei ole ollut hevosta valjastettavana. En haise, kun en tupakoikaan, ja hoidan hyvin henkilökohtaisen hygieniani. Ja nimettömänä en kirjoittele tänne koskaan, eikä minun tarvitse kehua itseäni, sillä en ole kiitoksen kipeä, vaan mieluummin kerron mielestäni totta – kuten nytkin – vaikka siitä saisi vain haukkuja ja herjoja.

Muuten, jos olisin kepupsykologi, vetäisin kyllä johtopäätöksen, että se, joka sanoo minun ”piilotelleen” profiilillani tiettyä pikkutyttöä ja joka sanoo työntäneensä minut hevon p-eeseen, tuntee viehtymystä pedofiliaan ja seksuaalista kiinnostusta eläimiin. Mutta kun en ole kepupsykologi, niin en vedä noin oikoisia johtopäätöksiä, vaan panen tuollaisen vain hänen poikkeuksellisen suuren typeryytensä piikkiin. Minua homoseksuaaliksi arvelevat sen sijaan projisoinevat minuun omia, kieltämiään tuntemuksiaan. Ja ne, jotka sanovat minun kirjoittelevan nimettömänä, tekevät sitä kyllä itse, se on hyvin helppo havaita.

* * * * *

Tätä luetteloa voisi jatkaa vielä paljon. Tämä kuitenkin riittänee esimerkiksi siitä, että keputotuudella ja muiden totuudella ei ole muuta yhteistä kuin olla toistensa vastakohtina. Vai onko joitakin asioita, joissa kepulaisten puheisiin täällä voisi luottaa, joissa he elävät reaalimaailmassa ja puhuvat totta? Minä en vaan tiedä. Kertokoon hän, ken tietää!
852355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

Keputotuuden mukaan presidentti tarja Halonen on lesbo, ja hän oli avainasemassa vaatimassa DDR:n tunnustamista.

Hän itse on kertonut ja monet muut ovat vakuuttaneet, että hän on hetero, ja oli SETAn puheenjohtajana vain osoittaakseen tukeaan syrjityksi näkemälleen vähemmistölle. Eilen viimeksi joku nosti saitille DDR:n tunnustamista vaatineen todistuksen siitä, että Tarja halosella ei ollut aktiivista roolia asiassa, johon hän SAK:n lakimiehenä tuli SAK:n silloisen puheenjohtaja Niilo Hämäläisen määräyksestä.

Tarja Halosen onnistumisesta presidenttinä voidaan sen sijaan olla aiheellisesti erimielisiä, enkä ole tässä asiassa hänen kannattajansa edes siinä määrin kuin esim. kepulainen Oiva Härkönen. Kepulaiset varmaan tulevissakin vaaleissa varmistavat Tarjalle jatkot.

Äänestä
  • jäädä vähille vastauksille. Vastustajasi tuntevat Sinun sanankäyttötaitosi, eivätkä uskalla vastata nolauttamisen pelossa.

    Äänestä

Otsikossa kaikki.

Äänestä
  • Korhonen on vanha jaarittelija, mutta ei päästään läpimätä kuten...

    Äänestä

  • ...pitkille kirjoituksilleni:

    "Kyvyssä on kyse määrästä. Kyky ei kirjoita yhtä sivua: se kirjoittaa kolme sataa". - Jules Renard

    Toinen syy on se, että kun luen ja ajattelen paljon, niin tulee myös paljon sanottavaa.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...pitkille kirjoituksilleni:

    "Kyvyssä on kyse määrästä. Kyky ei kirjoita yhtä sivua: se kirjoittaa kolme sataa". - Jules Renard

    Toinen syy on se, että kun luen ja ajattelen paljon, niin tulee myös paljon sanottavaa.

    Olet huono kirjoittaja. Johtuu varmaan mielisairaudestasi.

    Äänestä

  • Kirjoittaja1 kirjoitti:

    Olet huono kirjoittaja. Johtuu varmaan mielisairaudestasi.

    Mika Waltari, Kalle Päätalo, Arto Paasilinna, Juhani Suomi, Max Jakobson - vain muutamia suomalaisia, jokainen ainakin yli 10 ooo sivua kirjoittaneen mainitakseni.

    Löinkö muuten tuolla avuksellani niin pahasti luun kurkkuun Sinullekin, että et edes yritä kumota siinä sanomaani, vaan haluat vain todistaa minun olevan oikeassa siinä, mitä keputotuutena kerroin tuossa itseäni koskevassa osiossa?

    Heh-heh! Sinä olet korkeintaan 5. divisioonan tasoa.

    Äänestä

  • asiaa. Hänen vastustajansa henkilökohtauksia solvauksia.

    Äänestä

  • iutiutuitg kirjoitti:

    Heh-heh! Sinä olet korkeintaan 5. divisioonan tasoa.

    HAHA!

    ...harrastelija tälläkin saralla kuten historiassakin, mutta palkittu sellainen. Saivathan muistelmani Päällystöliiton ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran perinnekeräyskilpailun pääpalkinnon. Kilpailussa oli sentään osanottajia enemmän kuin eräällä kepuehdokkaalla täällä Stadissa äänestäjiä.

    Ja missään kouluissani en ole yhden yhtä kertaa saanut muita kuin kiitettäviä arvosanoja suomen kielestä tai ainekirjoituksesta tahi millä nimellä niitä kulloinkin on kutsuttu. (En kyllä juuri muissakaan aineissa muita kuin kiitettäviä, noin sivumennen sanoen).

    Mitkäpä ovat Sinun pätevyytesi ja meriittisi, joilla annat lausuntosi?

    Et halunnut vastata. Veikkaan, että sisäinen narsistisi käski, hulluparka.

    Äänestä

  • kirjoittaa kirjoitti:

    asiaa. Hänen vastustajansa henkilökohtauksia solvauksia.

    Otsikoissa kaikki.

    Äänestä

  • Siinä se ero. kirjoitti:

    Otsikoissa kaikki.

    Kirjoitustyylisi on yhtä veltto kuin kyrpäsi, Jorma-setä.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...harrastelija tälläkin saralla kuten historiassakin, mutta palkittu sellainen. Saivathan muistelmani Päällystöliiton ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran perinnekeräyskilpailun pääpalkinnon. Kilpailussa oli sentään osanottajia enemmän kuin eräällä kepuehdokkaalla täällä Stadissa äänestäjiä.

    Ja missään kouluissani en ole yhden yhtä kertaa saanut muita kuin kiitettäviä arvosanoja suomen kielestä tai ainekirjoituksesta tahi millä nimellä niitä kulloinkin on kutsuttu. (En kyllä juuri muissakaan aineissa muita kuin kiitettäviä, noin sivumennen sanoen).

    Mitkäpä ovat Sinun pätevyytesi ja meriittisi, joilla annat lausuntosi?

    Miksi vertaat itseäsi nimimiehiin?

    Äänestä

  • jlijiwiikk kirjoitti:

    Miksi vertaat itseäsi nimimiehiin?

    ...ymmärryksesi, ettet tajua vastauksen olevan juuri siinä viestissä, jota kommentoit?

    En taida pystyä siinä tapauksessa kovin nopeasti auttamaan, sillä ihmeitä teen kyllä käden käänteessä, mutta mahdottoman tekeminen vie jonkin verran aikaa.

    Äänestä

  • lijhliuriu890u kirjoitti:

    Kirjoitustyylisi on yhtä veltto kuin kyrpäsi, Jorma-setä.

    ...niin saanen puuttua sivusta, vaikka muille tuon osoitatkin.

    Mistäpä luulet tietäväsi sen elimeni kunnon? Etkö tiedä, että mitä vanhempi kelo, sen kovempi oksa.

    No, eipä tuohon oksaan ole vähiin aikoihin mitään ripustettu, enkä sellaista ripustettavaa etsikään, joten vaikka olisit naispuolinenkin, Sinulla ei taitaisi olla mahdollisuuksia.

    Ja minua eivät kaltaisesi reppanat komenna poistumaan taakse tai minnekään, tai ainahan voitte komentaa, mutta en noudata komentojanne.

    Äänestä

  • iutiutuitg kirjoitti:

    Heh-heh! Sinä olet korkeintaan 5. divisioonan tasoa.

    Mitä B-rapun pojille kuuluu?

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...ymmärryksesi, ettet tajua vastauksen olevan juuri siinä viestissä, jota kommentoit?

    En taida pystyä siinä tapauksessa kovin nopeasti auttamaan, sillä ihmeitä teen kyllä käden käänteessä, mutta mahdottoman tekeminen vie jonkin verran aikaa.

    "oikea" kirjailija. Sopii taudinkuvaasi, narsistivanhus.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...niin saanen puuttua sivusta, vaikka muille tuon osoitatkin.

    Mistäpä luulet tietäväsi sen elimeni kunnon? Etkö tiedä, että mitä vanhempi kelo, sen kovempi oksa.

    No, eipä tuohon oksaan ole vähiin aikoihin mitään ripustettu, enkä sellaista ripustettavaa etsikään, joten vaikka olisit naispuolinenkin, Sinulla ei taitaisi olla mahdollisuuksia.

    Ja minua eivät kaltaisesi reppanat komenna poistumaan taakse tai minnekään, tai ainahan voitte komentaa, mutta en noudata komentojanne.

    Ammu luoti ohimoosi!

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...ymmärryksesi, ettet tajua vastauksen olevan juuri siinä viestissä, jota kommentoit?

    En taida pystyä siinä tapauksessa kovin nopeasti auttamaan, sillä ihmeitä teen kyllä käden käänteessä, mutta mahdottoman tekeminen vie jonkin verran aikaa.

    helppoon kysymykseen. Vertaatko itseäsi oikeasti hyviin kirjoittajiin?

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...niin saanen puuttua sivusta, vaikka muille tuon osoitatkin.

    Mistäpä luulet tietäväsi sen elimeni kunnon? Etkö tiedä, että mitä vanhempi kelo, sen kovempi oksa.

    No, eipä tuohon oksaan ole vähiin aikoihin mitään ripustettu, enkä sellaista ripustettavaa etsikään, joten vaikka olisit naispuolinenkin, Sinulla ei taitaisi olla mahdollisuuksia.

    Ja minua eivät kaltaisesi reppanat komenna poistumaan taakse tai minnekään, tai ainahan voitte komentaa, mutta en noudata komentojanne.

    se sanontahan menee näin:

    "Kun latva lahoo niin oksa kovoo".

    -- Toivottavasti se pitää paikkansa sinun kohdalla.

    Äänestä

  • pieleen.. kirjoitti:

    se sanontahan menee näin:

    "Kun latva lahoo niin oksa kovoo".

    -- Toivottavasti se pitää paikkansa sinun kohdalla.

    ...sillä olen sellainen pohjoisten korpien kuusikelo, jolla myös latva pysyy kovana ja terävänä!

    Äänestä

  • Majurismies kirjoitti:

    Ammu luoti ohimoosi!

    ...luulen, että olet ollut liian kauan siellä löylyssä, kun pääsi on jo noin pehmennyt. Kaadapa ämpärillinen kylmää vettä niskaasi ja palaa todellisuuteen!

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...sillä olen sellainen pohjoisten korpien kuusikelo, jolla myös latva pysyy kovana ja terävänä!

    Onko saatana hullumpaa nähty? Ei ikimaailmassa. Täysi punikkitollisko ja pillunkuvamaalari.

    Äänestä

ei voi olla

Äänestä
  • siitä, että miten Suomessa nyt elettäisiin, jos Honkaliitto olis päässyt valtaan?

    Äänestä

  • se satu.. kirjoitti:

    siitä, että miten Suomessa nyt elettäisiin, jos Honkaliitto olis päässyt valtaan?

    Minä ja Seppo olisimme maksaneet veronmaksajille kärsimyskorvauksia. Siis jos emme olisi persaukisia.

    Äänestä

  • se satu.. kirjoitti:

    siitä, että miten Suomessa nyt elettäisiin, jos Honkaliitto olis päässyt valtaan?

    Tarkoitin kysymyksen sille satu sedälle!

    Äänestä

  • ...ja vääriä käsityksiä Sinulla on.

    Kerroin jo kauan sitten sen, kuinka ja miksi silloin kirjoittelin eri nimillä, ja kerroin myös lopettaneeni sellaisen, ja siinä päätöksessä olen pysynyt, eikä muuhun ole aihetta näkyvissäkään.

    Olin vuoden 1973 vaaleissa sitoutumattomana ehdokkaana SDP:n listoilla, sillä en olisi voinut muun laisena ollakaan, kun olin tuolloin vielä sotilas, joille puolueisiin kuuluminen oli ja lienee yhä kiellettyä. Siitä huolimatta sain kyllä yli kaksitoistakertaisesti sen äänimäärän, jonka ilmeisesti puolueeseen kuuluva ja täällä kovasti uhoava kepulainen sai viime vaaleissa Helsingissä.

    En ole koskaan sanonut olevani historian tutkija, ainoastaan lukija ja pohdiskelija (siis historian harrastaja), ja niistä lähtökohdista otan asioihin kantaa täälläkin. Minun rasitteenani ei ole sellaisia poliittisia sitovuuksia, joita monella historiantutkijana itseään pitävälläkin näkyy olevan. Jos sanon jotakin jyrkkääkin jostakin asiasta, olen todella sitä mieltä.

    Viimeksi avauksessani "kotona taas" (toissapäivänä) kerroin, kuinka sydäntäni lähellä ovat maaseudun ihmiset ja heidän asiansa, mutta kepun en katso olevan heidän asiallaan noiden ihmisten vuoksi ja heidän osaansa parantaakseen, vaan ainoastaan sitoakseen heidät äänestäjikseen pitämällä maaseudun vailla muita mahdollisuuksia noille ihmisille.

    Niillä tulonsiirroilla tarkoitan niitä rahoja, joita kepun äänestäjät saavat maataloustukiaisina ja peräkamarien pojat ja muut sinne kurjille kepuseuduille elätettävät sosiaalitukina, jotka kustannetaan mm. asutuskeskusten työläisten ja muiden palkansaajien verovaroin.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...ja vääriä käsityksiä Sinulla on.

    Minun rasitteenani ei ole sellaisia poliittisia sitovuuksia, joita monella historiantutkijana itseään pitävälläkin näkyy olevan. Jos sanon jotakin jyrkkääkin jostakin asiasta, olen todella sitä mieltä.

    -Nimenomaan, esität mielipiteitäsi! Olet niin hullu, että et edes ymmärrä tilaasi.

    välttämätöntä, niiden tukiaisten saamiseksi?

    "Niillä tulonsiirroilla tarkoitan niitä rahoja, joita kepun äänestäjät saavat maataloustukiaisina ja peräkamarien pojat ja muut sinne kurjille kepuseuduille elätettävät sosiaalitukina, jotka kustannetaan mm. asutuskeskusten työläisten ja muiden palkansaajien verovaroin."

    ahaa eli ne rahat jota saavat kokoomuksen ja jopa vasemmisto äänestäjät eivät ole tulonsiirtoja vaikka hekin saavat näitä maataloustukia.
    Sinunolis hyvä tutustua kokoomuksen ja demarien ohjelmiin maatalouden tukien suhteen. Kokoomuksen ohjelmassa juuri vaaditaan tukien nostamista.

    On aika vaikea käsittää sinun ajatuksen juoksuasi kun esim. kokoomuksen esittämät tukipuheet ovat OK mutta kepun esitykset samoista asioista eivät ole.

    Ja mikä kaikista hauskinta on se että juuri sinä olet sellainen henkilö joka niitä tukien vaikutuksia on päässyt nauttimaan. Juuri sinua ovat ne sinun peräkamarin pojat elättäneet.

    Tiedätkö että USA:n viljelijä saa samanlaisia tukia kuin suomalainen vain nimeke on erillainen, onkohan sielläkin kepu puolue olemassa.

    Toisaalta mikäs olisi kaupunkiin muuttaa kun jos on vähän perhettä niin saa ison asunnon jonka vuokran kunta maksaa ja vielä saa kaupparahaakin.

    Taitaa juuri tuo sosiaalituki olla maalla pienempää kuin kaupungissa.
    Ei kun sinä taidat tarkoittaa sitä että kun kehitysvammainen saa sosiaalipuolelta rahaa on se siltä otettava pois.

    "Olin vuoden 1973 vaaleissa sitoutumattomana ehdokkaana SDP:n listoilla, sillä en olisi voinut muun laisena ollakaan, kun olin tuolloin vielä sotilas, joille puolueisiin kuuluminen oli ja lienee yhä kiellettyä."

    eli olisit ottanut jäsenkirjan jos laki olisi antanut myöten.

    sinulle pieni linkki todellisuudesta
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000009050886#22000000009050886

    Äänestä

  • Voi voi pappaa! kirjoitti:

    ...ymmärtääkseni, että aina en ole kyllin viisas. Sen olen saanut monta kertaa todeta jälkeenpäin tehtyäni joitakin vääriä (yleensä liian hätäisiä) ratkaisuja yksityiselämässäni. Työasioissani olen ollut varovaisempi, ja täällä kirjoitellessa ei tarvitse aina pyrkiä olemaan kovin viisas, kun lukijakuntakin on enimmäkseen...no, sellaista, mitä on. Jos haluaisi tulla suosituksi ja vaikuttaa heidän mielipiteisiinsä, olisi Suurimpana vaikeutena pudottautua tasolle, jolla tulisi aina ymmärretyksi.

    Muuten, tätä pappaa ei tarvitse voivotella, ei missään mielessä. Oletan Sinunkin olevan kyllin viisas sentään sen tajutaksesi, mutta et kai ole kyllin viisas tajutaksesi, että minä tajuan sinun tajuavan.

    Äänestä

  • äänestäminen kirjoitti:

    välttämätöntä, niiden tukiaisten saamiseksi?

    korhosen totuus.

    voit äänestää vaikka vihreitä eikä sekään estä tukia koska hekin kannattavat maataloustukia

    Äänestä

  • ei voi olla kirjoitti:

    "Niillä tulonsiirroilla tarkoitan niitä rahoja, joita kepun äänestäjät saavat maataloustukiaisina ja peräkamarien pojat ja muut sinne kurjille kepuseuduille elätettävät sosiaalitukina, jotka kustannetaan mm. asutuskeskusten työläisten ja muiden palkansaajien verovaroin."

    ahaa eli ne rahat jota saavat kokoomuksen ja jopa vasemmisto äänestäjät eivät ole tulonsiirtoja vaikka hekin saavat näitä maataloustukia.
    Sinunolis hyvä tutustua kokoomuksen ja demarien ohjelmiin maatalouden tukien suhteen. Kokoomuksen ohjelmassa juuri vaaditaan tukien nostamista.

    On aika vaikea käsittää sinun ajatuksen juoksuasi kun esim. kokoomuksen esittämät tukipuheet ovat OK mutta kepun esitykset samoista asioista eivät ole.

    Ja mikä kaikista hauskinta on se että juuri sinä olet sellainen henkilö joka niitä tukien vaikutuksia on päässyt nauttimaan. Juuri sinua ovat ne sinun peräkamarin pojat elättäneet.

    Tiedätkö että USA:n viljelijä saa samanlaisia tukia kuin suomalainen vain nimeke on erillainen, onkohan sielläkin kepu puolue olemassa.

    Toisaalta mikäs olisi kaupunkiin muuttaa kun jos on vähän perhettä niin saa ison asunnon jonka vuokran kunta maksaa ja vielä saa kaupparahaakin.

    Taitaa juuri tuo sosiaalituki olla maalla pienempää kuin kaupungissa.
    Ei kun sinä taidat tarkoittaa sitä että kun kehitysvammainen saa sosiaalipuolelta rahaa on se siltä otettava pois.

    "Olin vuoden 1973 vaaleissa sitoutumattomana ehdokkaana SDP:n listoilla, sillä en olisi voinut muun laisena ollakaan, kun olin tuolloin vielä sotilas, joille puolueisiin kuuluminen oli ja lienee yhä kiellettyä."

    eli olisit ottanut jäsenkirjan jos laki olisi antanut myöten.

    sinulle pieni linkki todellisuudesta
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000009050886#22000000009050886

    Tuossa linkissäsi on ihan mielenkiintoinen kirjoitusketju, tuo muu sanomasi on tyhjän pyöritystä, johon en yritä tarttua kiinni.

    Mutta tuo:

    >> Ja mikä kaikista hauskinta on se että juuri sinä olet sellainen henkilö joka niitä tukien vaikutuksia on päässyt nauttimaan. Juuri sinua ovat ne sinun peräkamarin pojat elättäneet. > eli olisit ottanut jäsenkirjan jos laki olisi antanut myöten.

    ">> Ja mikä kaikista hauskinta on se että juuri sinä olet sellainen henkilö joka niitä tukien vaikutuksia on päässyt nauttimaan. Juuri sinua ovat ne sinun peräkamarin pojat elättäneet.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Tuossa linkissäsi on ihan mielenkiintoinen kirjoitusketju, tuo muu sanomasi on tyhjän pyöritystä, johon en yritä tarttua kiinni.

    Mutta tuo:

    >> Ja mikä kaikista hauskinta on se että juuri sinä olet sellainen henkilö joka niitä tukien vaikutuksia on päässyt nauttimaan. Juuri sinua ovat ne sinun peräkamarin pojat elättäneet. > eli olisit ottanut jäsenkirjan jos laki olisi antanut myöten.

    Hyväksytkö todella Jorma Korhonen tuon kaksoiseläkkeen saamisen? Miksi et tyytynyt yhteen eläkkeeseen ja eläkkeellä oloon, olisit antanut sen työpaikan Valiolla jollekin sitä todella tarvitsevalle.

    Tosiasiahan on, että sotilaat pääsevät eläkkeelle suht. nuorina ja ryntäävät uuteen virkaan ja nauttimaan sitten tätä kaksoiseläkettä. Miksi Jorma olit ahne, kerropa se meille totuudenmukaisesti mitään jättämättä julki.

    Äänestä

  • hyi hitto ahnetta kirjoitti:

    demari.

    ...siitä, että se otti minut palvelukseensa. Valio kuitenkin toimii liikeperiaatteella ja tekee myös henkilöstöratkaisunsa näkökulmasta, mikä on yrityksen menestykselle parasta. Eli pyrkii saamaan kuhunkin tehtävään mahdollisimman sopivan henkilön.

    Ensimmäinen tehtäväni Valiolla, konttoripalveluesimies, jonka alaisuudessa olivat pääkonttorin varastot, koko Valion arkistotoimi ja erinäiset muut palvelut, oli vaatimattomampi ja pienipalkkaisempi kuin isännöitsijän toimi, jossa olin sitten 13 vuotta.

    Isännöitsijäksi minut valittiin yhtenä tietääkseni yli kahdestakymmenestä hakijasta, joiden joukossa pitkäaikaisempia valiolaisia ja minua korkeammalle teknisesti tai kaupallisesti koulutettuja, mm. ekonomi, joka sittemmin oli alaiseni. Mutta taas Valion johto katsoi minut sopivimmaksi.

    Joten voit osoittaa valituksesi Valion johdolle. Toisaalta olisit siinä jo pahasti myöhässä. Ja siitä voit olla varma, että ainakaan Sinulta en leipää vienyt.

    Ja mitä kasoiseläkkeeseeni tulee, niin täysin lainmukainen sekin on. Nykyisin eivät tosin sotilaatkaan pääse eläkkeelle siinä iässä kuin minä pääsin, mutta silloisten lakien mukaan sotilaseläke oli mahdollista ansaita 25 vuodessa ja päästä nauttimaan sitä heti palveluksesta erottuaan olipa sitten muussa työssä tai ei. Ja tuollekin käytännölle oli perusteensa - mm. sotilaiden pienten palkkojen vuoksi ja kolutetun reservi kasvattamiseksi valmiussyistä - ja en tiedä kenenkään tuohon etuun oikeutetun siitä kieltäytyneen.

    palkkasi?

    Äänestä

  • valio sinut kirjoitti:

    palkkasi?

    Itse hain aikanaan Valiolle ja hain myös sitä avautunutta isännöitsijän paikkaa. Miksi en olisi niin tehnyt, kun tiesin olevani sopiva mies hyödyttämään noissa tehtävissä hyvää taloa, ja samoin siis ajattelivat Valion ylimmät johtajatkin.

    Vai kieltäytyä minun olisi pitänyt! Minä en ole koskaan kieltäytynyt mistään, mihin minut on katsottu tarpeelliseksi, en sotaväestäkään enkä muistakaan kansalaisvelvollisuuksistani, en edes kauniiden naisten pyynnöistä henkilökohtaisiin palveluksiin.

    ...

    Äänestä

Tuo kohta jossa kehuit Lipposta, oli ainoa josta hieman provosoiduin. Siis mikä se myönteinen käänne Suomen taloudessa oli, jonka Lipposen hallitus sai aikaan?
Paras tapa sen kertomiseen on tietenkin tilastot.

Äänestä
  • ...sen osoittavat mm. työttömyyden pienenemisessä, ulkomaankaupan kasvussa ja tervehtymisessä, kansantulon kohoamisessa, suomalaisten yritysten menestymisessä ja monessa muussa, mm. suomalaisen kouluosaamisen näytöissä.

    Mutta yhtä merkittävänä pidän Suomen kansainvälisen aseman ja arvostuksen kohoamista joka osaltaan kohotti suomalaisten valtaosan itsetuntoa, joka sittemmin on laskenut ja aivan aiheellisesti.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...sen osoittavat mm. työttömyyden pienenemisessä, ulkomaankaupan kasvussa ja tervehtymisessä, kansantulon kohoamisessa, suomalaisten yritysten menestymisessä ja monessa muussa, mm. suomalaisen kouluosaamisen näytöissä.

    selkeästi nykyisestä ulkopolitiikan johdosta, presidentistä ja ulkoministeristä jotka ovat vanhoja , ihmeellisiä stalinistikommunistejä ja DDR faneja!

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...sen osoittavat mm. työttömyyden pienenemisessä, ulkomaankaupan kasvussa ja tervehtymisessä, kansantulon kohoamisessa, suomalaisten yritysten menestymisessä ja monessa muussa, mm. suomalaisen kouluosaamisen näytöissä.

    Mutta yhtä merkittävänä pidän Suomen kansainvälisen aseman ja arvostuksen kohoamista joka osaltaan kohotti suomalaisten valtaosan itsetuntoa, joka sittemmin on laskenut ja aivan aiheellisesti.

    Sinä tiedät varsin hyvin itsekin, että tuo vastaus oli täysin mitätön.
    Minä pyysin sinua kertomaan, että mikä oli se KÄÄNNE, joka Suomen taloudessa tapahtui Lipposen hallitusten aikana?
    Minä en siis pyytänyt sinua kertomaan, että mitkä taloutemme osa-alueet ovat Lipposen hallitusten aikana jatkaneet Ahon hallituskaudella alkanutta tervehtymistään, vaan pyysin kertomaan, että mikä se KÄÄNNE oli, joka Lipposen kaudella tapahtui?
    Vielä kerran, mikä se KÄÄNNE oli?
    Anna yksikin tilasto, joka tällaisen KÄÄNTEEN osoittaa tapahtuneen, niin minä annan heti viisi tilastoa jotka osoittavat ettei mitään KÄÄNNETTÄ tapahtunut.

    Myytti Lipposen suuresta arvostuksesta maailmalla on "sitoutumattoman" median luoma kupla. Vähän samanlainen kuin myytti siitä maailmankuulusta suomalaisesta, josta ei tiedetty Suomen rajojen ulkopuolella mitään.

    Äänestä

  • Keskustaporvari kirjoitti:

    Olet Sinä aika jäpikäs, kun aina vaan pyydät esittämään sellaista, jonka minäkin olen jo moneen kertaan esittänyt, ja myös muut ovat tehneet samoin.

    Mutta vielä yritän, vaikka nyt onkin kiire muihin hommiin:

    Tämän linkin takaa löytyy bruttokansantuotteen muutokset neljännesvuosittain 1985-2004.

    http://www.etla.fi/suhdanne/Gif/t02a.gif

    Siitä näkyy se syvä kuoppa, jossa olimme 1991, mutta siitä nousu Ahon hallituksen aikaan näyttää komeammalta kuin mitä se oli, koska vertailukohtana on aina niin huono edellinen vuosi. Sen sijaan Lipposen hallituksen aikainen nousutrendi on rahamääräisesti merkittävää kasvua, koska aina verrataan jo varsin hyvään edelliseen vuoteen.

    En löydä nyt täällä jo joskus aikaisemmin esittämääni tilastoa työttömyyden vähentymisestä Lipposen hallitusten aikoina, mutta sehän lähes puoliintui lähtökohdastaan, kuten kai muistanet.

    Enkä nyt tähän hätään ehdi etsiä muitkaan indikaattoreita, mutta tämän linkin takaa löytyy ainakin tilastokeskuksen tilastoja:

    http://www.stat.fi/

    Ne kyllä osoittavat (toki mediankin kautta tiedetyn) totuuden siitä, että esim. työttömyyden väheneminen on selvästi hidastunut Vanhasen hallituksen aikana.

    Lipposen hallituksen ehkä suurimmat ansiot ovat kuitenkin asioissa, joita ei voida heti aineellisilla arvoilla mitata. Yritin kyllä jo kertoa niistä, kuten suomalaisten tulevaisuuden uskon kohottamisesta, joka näkyi mm. yritystemme menestyksenä, satsauksena tutkimukseen, nuorten kansainvälisesti arvostellen korkeana koulumenestyksenä yms. Ne olisivat tuottaneet myös hyvää aineellista tulosta tulevaisuudessa, ellei tämän hallituksen aikana olisi tapahtunut käännettä, jonka johdosta työpaikat kuten koulutetut ihmisetkin karkaavat ulkomaille ja tutkimus ja tuotekehitys on taantunut.

    Ehkäpä Sinä nyt pläjäytät saitille ne lupaamasi viisi tilastoa, jotka osoittavat muuta kuin mitä minä kerroin.

    Liikun kyllä sen verran ulkomailla, että tiedän hyvin, mitä siellä arvostetaan Suomesta ja mitä ei. Ainakin valistuneimmissa piireissä tunnetaan hyvin Lipponenkin, joskaan ei yhtä hyvin kuin Ahtisaari. Myös Halonen tunnetaan, ehkä osaksi naiseutensa ansiosta, mutta Vanhasta ei tunneta ollenkaan.

    Tunnettiin Suomi ja Kekkonen jo 1965-66, jolloin olin ensimmäisellä YK-komennuksellani Kyproksella. Minulle oli järkytys, millaisina tunnettiin, ja vielä suurempi järkytys oli, kun tajusin, että he ovat oikeassa.

    Vielä viime kesänä Romanian kiertomatkallani, kun olimme juuri tutustuneet Ceaucescun mielipuolisiin rakennuskohteisiin ja hänen viimeisten päiviensä tapahtumiin Bukarestissa, kysyi romanialainen bussikuskimme minulta ruokapöydässä: ”tapettiinko Kekkonen silloin, kun vanha valta Suomessa romahti”. Hänen englantinsa oli melko huonoa, ja minun täytyi kysyä kaksi kertaa, ennen kuin olin varma hänen tarkoituksestaan. Selitin, miten asiat meillä oikeasti olivat ja miten ”vallanvaihto” tapahtui. Näin bussikuskin silmistä, että hän ei oikein uskonut selitystäni.

    Kiitos kuitenkin Sinulle, että olet kiinnostunut itse asiasta, etkä vain minusta! Olet sikäli harvinainen keskustalainen – et siis kepulainen. Siksi koetin vastata noinkin pitkästi.

    Muuten, olisi tuossa avauksessani monta muutakin kohtaa, johon voisit tarttua. Vai oletko Sinäkin sitä mieltä, että keputotuus niissä ei kestä tarkastelua muiden totuutta vasten?

    http://www.etla.fi/kultap/valik/kp01.html

    http://www.ek.fi/ek_suomeksi/talous/tietoa_Suomen_taloudesta/kuvat/tal24_w.png

    http://www.etla.fi/suhdanne/Png/y01c.png

    http://www.ek.fi/ek_suomeksi/talous/tietoa_Suomen_taloudesta/kuvat/tal28_w.png

    http://www.etla.fi/suhdanne/Gif/c01a.gif

    Tuossa nyt ovat taas ne viisi tilastoa, jotka osoittavat vastaansanomattomasti, että Lipponen sai istua valmiiseen pöytään. Ei tarvinnut kuin pitää ja päästää, markkinatalouden lainalaisuudet pitivät lopusta huolen.

    Selityksesi, että Lipposen aikana kasvu oli rahassa mitaten suurempaa kuin Ahon aikana, on hieman huvittava. Onhan selvää, että kun talous on saatu käännetyksi kasvu-uralle, niin eihän se kasvu heti käänteen tapahduttua voi olla täysvauhtista.

    Olihan siinä aloituksessasi toki monta muutakin kohtaa, mutta en nyt laiskuuttani ryhdy niitä kommentoimaan, kun ei tuo puoluepolitiikka sinällään niin kauhean tärkeä asia minulle ole. Mutta jos jossain kirjoituksessa kehutaan Lipposta, niin se saa minut aina syttymään.

    Tutuilta vaikuttivat, ja kun tutkin tarkemmin suosikkilistaani, niin sieltähän ne löytyivät, ja olen ilmeisesti itsekin niitä joskus esitellyt.

    Mielestäni nuo kyllä todistavat enemmän minun kuin Sinun näkemyksen puolesta. Totta kai Ahon oli helppo saada näyttäviä prosentuaalisia kasvulukuja aikaan, kun lähtökohta oli niin katastrofaalisen alhainen. Mutta ei hän vielä reaalisesti kovin korkealle päässyt. Lipponen se vasta todellisen, yhteiskuntaamme rikastuttavan kasvun aikaansai, ja myös piti sen vauhdissa.

    Nyt se näyttää pysähtyneen ja jopa taantuneen. Tämän päivän lehdetkin taas kertoivat surullisia uutisia siitä, että nyt jo tutkimustakin ulkoistetaan ulkomaille, ja että työttömyyden väheneminen on ennusteita vähäisempää.

    No sovitaan sitten niin, että talouden syöksykierteen kääntäminen nousu-uralle on aivan naurettavan helppo homma. Ja aivan tanssiksi se muuttuu silloin, jos vielä oppositio ja ay-liike alkaa paiskomaan kapuloita rattaisiin.

    Ei aihetta enempään.

    Äänestä

...luun kurkkuun kepulaisille, kun vain muutama on yrittänyt tarttua esittämääni asiaan? Valtaosa on yrittänyt käydä kiinni vain minuun ja todistaa niin oikeaksi sen, mitä sanoin avauksessa itseäni koskevassa osiossa keputotuudesta.

Eipä näköjään kannata "päivystää" mahdollisiin vastineihin vastaillakseni, vaan rupean katsomaan noita Bisletin GP-kisoja.

Äänestä
  • olet vain todennut olevasi pätevämpi tulkitsemaan historian kirjoja kuin sen alan ammatti-ihmiset.

    Keputotuus on vain niinkuin tuolla jössakin sanoit vain sinun oma mielipiteesi.

    kyllähän mielipiteitä esittää saa ja pitääkin, mutta niiden esittäminen totuuksina on aivan eri juttu.

    Sinullahan on niitä totuuksia olemassa sellaisena olet esittänyt senkin etteivät 14-vuotiaat lapset homottele toisiaan ja muita ihmisiä.

    totuutena tunnut esittävän myös senkin että vain ja ainoastaan kepu ajaa maataloustukia viljelijöille. Ilmeisesti demarit ja kokoomus kirjoittelevat ohjelmissaan valheita ja niin se on oltava jos sinun puheesi ovat "totuuksia".

    Äänestä

  • mutta ei kiinnosta. - Kenessä vika?

    Äänestä

  • pahasti kirjoitti:

    olet vain todennut olevasi pätevämpi tulkitsemaan historian kirjoja kuin sen alan ammatti-ihmiset.

    Keputotuus on vain niinkuin tuolla jössakin sanoit vain sinun oma mielipiteesi.

    kyllähän mielipiteitä esittää saa ja pitääkin, mutta niiden esittäminen totuuksina on aivan eri juttu.

    Sinullahan on niitä totuuksia olemassa sellaisena olet esittänyt senkin etteivät 14-vuotiaat lapset homottele toisiaan ja muita ihmisiä.

    totuutena tunnut esittävän myös senkin että vain ja ainoastaan kepu ajaa maataloustukia viljelijöille. Ilmeisesti demarit ja kokoomus kirjoittelevat ohjelmissaan valheita ja niin se on oltava jos sinun puheesi ovat "totuuksia".

    ...mitä sanot, olet sanonut jo moneen kertaan eri yhteyksissä, ja olen kai vastannutkin, joten siitä ei enempää.

    Kuitenkin tuo, jota myös toistelet:

    >> Sinullahan on niitä totuuksia olemassa sellaisena olet esittänyt senkin etteivät 14-vuotiaat lapset homottele toisiaan ja muita ihmisiä.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...mitä sanot, olet sanonut jo moneen kertaan eri yhteyksissä, ja olen kai vastannutkin, joten siitä ei enempää.

    Kuitenkin tuo, jota myös toistelet:

    >> Sinullahan on niitä totuuksia olemassa sellaisena olet esittänyt senkin etteivät 14-vuotiaat lapset homottele toisiaan ja muita ihmisiä.

    mutta et ole vastannut olet vain joka ainoa kerta väitteesi jälkeen toistanut tuon että olet siihen jo kerran aikaisemmin vastannut.

    On se kumma juttu että muutamia tarinoita olet toistellut muutaman vuoden aina silloin tällöin, mutta eräissä asioissa kuitenkin vetäydyt sanomalla että olet siihen jo kerran vastannut tai m-pankki siihen jo vastasi.
    Muuten m-pankki ei ollut edes samaa kieltä sinun kanssasi kyseisetä asiasta.

    "Ei minulla ole tuohon omakohtaista tietoa, kun en ole kovin paljon tekemisissä murrosikäisten enkä ainakaan huonotapaisten kanssa, mutta vaimoni sisko, joka on peruskoulun opettaja (nyt jo eläkkeellä) tuollaista kertoi. Hän todellakin sanoi, että sen jälkeen, kun nuoret oppivat tietämään, mitä homoseksualisuus oikeasti on, he eivät käytä sitä lyömäaseena kavereitaan vastaan."

    no voin sanoa että hän on väärässä.
    Tullaahan eräissä pääkaupunki kouluissa sanomaan opettajalle (esim.jos on puuttunut muutamien oppilaiden nahisteluun) "mun veli tappaa sut".
    Muutakin kivaa sieltä löytyy mahtaako ympärostötekijät vaikuttaa että oppilaat ovat tuollaisia.

    Siinä sitten voit kuvitella etteivät samat kaverit haukkuisi homoiksi toisiaan ja muita.

    V-alkuinen sana on nykyajan pilkku

    Äänestä

  • näin perättömään ja typeryydessään arvottomaan kirjoitukseen.

    On meillä muutakin tekemistä kuin tingata joutavanpäiväisyyksistä jonkun Korhosen kanssa.

    Pittää laskea niitä tukimarkkoja kun niitä vyöryy joka ovesta ja ikkunasta.

    Ei ole enää kuin puoli vuotta aikaa kun ne pitää olla laskettuna ja varottajalle ilmoitettuna.

    Hikiä pukkaa kuin Roopella kun yrittää kaiki tukimarkat ehtiä laskea.

    Äänestä

...tällä erää ihailijansa.

Kun huomaan, että ette kepulaiset - muutamaa poikkeusta lukuunottamatta - pääse eroon lumouksestani, niin minun lienee syytä poistua. Jospa sitten voisitte ajatella - kukin kykynne mukaan - noita esille nostamiani asioitakin ja ottaa jotakin kantaa myös niihin eikä pelkästään vain minuun.

Vai ovatko nuo esille tuomani asiat aivan liian tosia ja siksi niin kipeitä, että puhutte minusta vain kääntääksenne huomion pois niistä?

No, oli miten oli; sellaiseen "debattiin" en enää osallistu. Mutta mikäli joku rohkea on kyllin varma kyvyistään yrittääkseen puhua myös noista asioista, niin mielihyvin palan niihin huomenna.

Nyt: Hyvää yötä!

Äänestä
  • että sinäkin tajuat, että tää keskustan palsta on kaikkein luetuin ja suosituin!

    Kokeilepa "debattia" jonkun muun puolueen palstalla, niin et saa vastaukseksi muuta kuin sen perinteisen Lipposmaisen: "ööö ...ööö ööö.

    Äänestä

  • hyvä.. kirjoitti:

    että sinäkin tajuat, että tää keskustan palsta on kaikkein luetuin ja suosituin!

    Kokeilepa "debattia" jonkun muun puolueen palstalla, niin et saa vastaukseksi muuta kuin sen perinteisen Lipposmaisen: "ööö ...ööö ööö.

    ...että "missä p-a, siellä kärpäset". Ja voihan niiden joukossa olla joku ampiainenkin.

    Mutta totta on, että esim. demarien ja kokoomuksen saitit ovat niin hiljaiset, että herää kysymys: ovatko nuo puolueet niin arkipäiväisesti "normaaleja" tässä kansanvaltaisessa tasavallassamme, että ne eivät herätä sen suurempia intohimoja kuin leipä tai muut jokapäiväiset välttämättömyytemme, vai ovatko ne hoitaneet leiviskänsä niin hyvin, että haukkumiselle ei juuri jää sijaa, ja kansa on tunnetusti hidasta kiittämään vallanpitäjiään - paitsi kepulaiset omiaan.

    Äänestä

...lueskelin vielä kenkenlukuisiksi jääneitä vanhempiankin lehtiä, ja Suomen Kuvalehden numerossa 29 oli kiva tehtävä, jonka annan nyt teille. Käännä englanniksi seuraava:

Kolme noitaa katsoo kolmea Swatch-kelloa. Mikä noita katsoo mitäkin Swatch-kelloa?

Jos halukasta kääntäjää (tai SK n:o 29:n omistajaa) ei löydy, annan käännöksen huomenna!

Ai, miten tämä liittyy avaukseen? Miten siihen liittyvät monet kepulaisten vastineet? Niiden perusteella katson tämän hyvin kuuluvan keskustelun aihepiiriin.

Äänestä
  • miksi kukaan muu ei sinusta pidä, kuin ainoastaa sinä itse. Miksi sinun pitää päivästä toiseen
    kehua irseäsi, eikö kukaan muu suostu tekemään
    sitä puolestasi.
    Viittaisiko tuo jo jonkinkaltaiseen sairauteen.

    Äänestä

  • mustahattu kirjoitti:

    miksi kukaan muu ei sinusta pidä, kuin ainoastaa sinä itse. Miksi sinun pitää päivästä toiseen
    kehua irseäsi, eikö kukaan muu suostu tekemään
    sitä puolestasi.
    Viittaisiko tuo jo jonkinkaltaiseen sairauteen.

    Onhan tässäkin ketjussa minua monikin kehunut, ja ne tunnetuimmat historiantuntijat ja eräät muutkin viisaat ovat nyt poissa.

    Ja olenhan monta kertaa sanonut ja todella myös tarkoittanut sitä, että mieluummin kuin kehuja kerään kepulaisten haukkuja ja herjoja, sillä silloin tiedän onnistuneeni tarkoituksessani, eli kolauttamaan kepulaista ja saamaan hänet käyttäytymään niin, että hän näyttää todellisen minänsä - avuttomuutensa ja typeryytensä. Kuten Sinäkin juuri nyt.

    ei ole paskankaan arvoinen, niinkö?

    Äänestä

  • mustahattu kirjoitti:

    ei ole paskankaan arvoinen, niinkö?

    ...tarkoitustasi, enkä usko siinä mitään menettäväni, ja kun "yömyssynikin" on lopussa, niin lähden nukkumaan.

    Koeta sinäkin saada unta, vaikka et saakaan ajatuksiasi pois minusta - ehkäpä koet sen onnen, että tulen uniisi!

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...tarkoitustasi, enkä usko siinä mitään menettäväni, ja kun "yömyssynikin" on lopussa, niin lähden nukkumaan.

    Koeta sinäkin saada unta, vaikka et saakaan ajatuksiasi pois minusta - ehkäpä koet sen onnen, että tulen uniisi!

    vanhalle ukolle pettymys, mutta minun unissani
    esiintyy ainoastaan terveitä ihmisiä.
    Siltikään sinun sanasi ei ole paskankaan arvoinen

    Äänestä

  • Kun kukaan ei ole yrittänyt kääntää tuota antamaani tehtävää englanniksi, niin itseni täytynee se sitten tehdä. Näin se kuuluu:

    Three witches watch three Swatch watches. Which witch watch which Swatch watch?

    Tehtävän sujuva suorittaminen - lausuttuna tai kirjoitettuna - toimii alkotesterinä. Siksipä en eilen illaalla pienessä yömyssyssä sitä yrittänytkään.

    Äänestä

- Kepukauna:

Kt: On olemassa jokin erityinen kepukauna, ja sen ilmentymänä kepuvastainen salaliitto, johon kuuluvat mm. Yle, MTV, Erkon media, Suomen Kuvalehti, Seiska, SAK ja oikeastaan ylivoimainen enemmistö mediasta ja kaikki ne ihmiset, jotka eivät kannata keskustaa (siis lähes 80 % kansasta). * Mt: Ei ole mitään kaunaisuutta siinä, jos ei kannata puoluetta, jonka ei näe palvelevan omia etujaan ja maamme parasta. On mahdottomuus, että nuo mainitut, kovin erilaisia etuja ja intressejä edustavat tahot voisivat yhdistää voimansa vain jotakin puoluetta vastaan ja että parlamentaarisesti ohjattu mediakin olisi liitossa mukana. -

Noin se on. Hyvää ja totta on muukin kirjoituksessasi.

Äänestä

Sä kuulemma(nämä nettijututu) pidät yöpöydän laatikossa ladattuna YK:n pistoolia.

Voit käydä helposti palauttamassa sen Poliisille kun soitat etukäteen ja kerrot, että olet tulossa palauttamaan tällaista sotamuistoa ;-). Ei tule edes nuhtelua.

Mutta jos aiot pitää pössykän himassa, niin voi voi.......

Äänestä
  • Kaverihan antoi itse itsensä ilmi omalla nimellään. Heti maanantaina Korhosen kehuskeluviesti ja nimi lähtevät poliisille.

    Äänestä

Äkkiä vilkaisten todeten huomaan, että ei ole yön aikanakaan tullut yhtään asiallista, itse asiaan liittyviä vastinetta. Sen sijaan kepureppanat ovat pyrkineet kaivelemaan minua, mutta niin perin avuttomalla tavalla, että tuollainen aiheuttaa vain pienen säälivän hymyn.

En siis ala mokomiin vastailla. Yhdestä asiasta - josta on näköjään tehty oma avauskin - muistuttaisin:

Ei teidän reppanoiden tarvitse noin pelätä sitä asettani, ellette yritä tunkea tänne kotiini. Se on kyllä asianmukaisesti säilyetty, sillä vanhana sotilaana ja lain tuntevana tiedän, miten aseita säilytetään, ja osaan myös niitä käyttää. Miksi minun pitäisi kertoa teille sen merkki ja mistä olen sen hankkinut? Käykää katsomassa Helsingin poliisilaiteoksen rekisteristä, jos se niin kovin kiinnostaa, sikäli kuin poliisit rekisteritietoja ulkopuolisille antavat.

- - - - - - - - - -

Olen jo aikaisemmin tehnyt sähköpostitse Enirolle esityksen, että näillä palstoilla saisi keskustella ainoastaan rekisteröidyillä nimillä tai nimimerkeillä, ja että yksi henkilö saisi rekisteröidä vain yhden nimen. Silloin vastattiin, että "toistaiseksi katsomme nykyisen käytännön palvelevan parhaiten mahdollisimman monia".

Juuri äsken tein saman esityksen kirjallisena, jonka osoitin Eniro Finland Oy Ab:n pääkonttoriin Espooseen. Pyysin siihen myös perusteltua vastausta kirjallisena. Nyt lähden kauppoihin ja pudotan matkalla kirjeeni postilaatikkoon. Saa nähdä, millaisen vastauksen saan vai saanko vastausta ollenkaan.

Tämä mieletön hulabaloo ja minun ja eräiden muiden syyttely kepulaisille epämieluisten mielipiteiden esittämistä nimettömänä ei lopu ennen kuin siirrytään ehdottamaani käytäntöön.

- - - - - - - - - -

Jos avaukseeni tai muualle tähän ketjuun tulee asiallisia vastineita, niihin tietenkin pyrin vastaamaan. Minua koskevan törkyilyyn en puutu, vaan jätän sen törkyilijän häpeäksi.

Äänestä
  • Törkyilylle loppu! Törkyilijät törkyilemään muualle!

    Äänestä

Luettelin avauksissani erinäisiä asioita, joissa keputotuus ja muiden totuus ovat toisistaan kaukana kuin itä lännestä. Lopetin melko pitkän avaukseni seuraavasti:

>> Tätä luetteloa voisi jatkaa vielä paljon. Tämä kuitenkin riittänee esimerkiksi siitä, että keputotuudella ja muiden totuudella ei ole muuta yhteistä kuin olla toistensa vastakohtina. Vai onko joitakin asioita, joissa kepulaisten puheisiin täällä voisi luottaa, joissa he elävät reaalimaailmassa ja puhuvat totta? Minä en vaan tiedä. Kertokoon hän, ken tietää!> Juuri tuo on se asia,
Kirjoittanut: htl47 29.7.2005 klo 21.17

   mikä kepouleita keljuttaa. Nimittäin tuo sinun pätevyytesi. Heille olisi helppoa potkia (yrittää potkia) sinua päähän, jos olisit heidän tasoaan, mutta niin alas on paha vajota. Pitää olla "syntynyt tyhmänä, ja kiitettävästi lisätä sitä synnyinlahjaansa", kuten TimoTA aikoinaan ansiokkaasti kuvasi.
Jatka ihmeessä noita kirjoittelujasi nimenomaan tällä palstalla. Saavatpahan edes pienen kuvan sivistyneestä ihmisestä. > Korhonen
Kirjoittanut: kirjoittaa 29.7.2005 klo 20.47

   asiaa. Hänen vastustajansa henkilökohtauksia solvauksia. > Just noin.
Kirjoittanut: Siinä se ero. 29.7.2005 klo 21.16

   Otsikoissa kaikki.>korhonen on äijä.
Kirjoittanut: mies pystyy 30.7.2005 klo 02.17

   yksinään saattamaan vatsahaavan palstalliselle keskustalaisia.

tuskinpa korhonen kirjoittelee elämänkertojaan itseään viihdyttääkseen. hän tietää saavansa jollain perähikiällä suorittamastaan seiväsmatkasta enemmän hiiltyneitä kepuleita lukijoikseen kuin lipposen kummatkaan hallitukset saivat aikaiseksi.

olette te kepulaisporvarit ihme vekkuleita. yksi vanha mies on syrjäyttänyt keskustan politiikasta keskustelun keskusteluun vanhan miehen elämästä. paljon häviitte kun ei korhonen ole puolellanne.

Äänestä

Hohoijaa. Eihän tässä jutussa ole yhtään järkeä, eikä edes esitetä täsmällisesti mitään mistä pääsisi sitten asiallisesti kiinni. Tämähän on pelkkää pöpertämistä tyhjillä käsitteillä.

Otetaan nyt malliksi vaikka tämä ihan ensimmäinen väite: "Keskusta on selvästi sosialistinen puolue, sillä se kannattaa tulonsiirtoja." Mitä ihmettä tällä oikein halutaan sanoa? Onko Suomessa yhtään puoluetta - sosialistista tai ei-sosialistista, ihan siitä riippumatta miten tämä epämääräinen käsitejako tehdään - joka periaatteessa vastustaa kaikkia tulonsiirtoja? Entä minkä periaatteen mukaan maatalouden tukeminen poikkeaa muista yhteisesti tuetuista infrastruktuuriprojekteista? Onko eri asia tukea maataloutta kuin tukea yritystoimintaa, koululaitosta tai vaikkapa armeijaa? Millaisten periaatteiden tai käsitejäsennysten mukaan se on eri asia ja miten? Tämähän pitäisi selvittää ennenkuin koko väitteellä olisi mitään sisältöä. Se olisi sitä asiakeskustelua, joka siis tässä sivuutetaan kokonaan ja lähdetään tyhjän herjanheiton tielle.

"Suomessa keskustan kannattajat (maanviljelijät ja kepukuntien vähäväkiset) saavatkin tuloja muiden maksamista veroista selvästi enemmän kuin itse veroja maksavat." Jaa? Siis mitä? Saavatko maanviljelijät tuloja vai maanviljely tukea? Kertositko mistä asiasta puhut? Entä nämä "vähäväkiset" ihmiset - tarkoitatko jotenkin sanoa, että kepukuntien vähäväkiset nauttivat jotain erityistä tulonsiirtoa jota muiden kuntien vähäväkiset eivät nauti? Entä keitä ovat nämä "itse veroa maksavat"? Lauseestasi ei käy ilmi muuta kuin että tämä merkillinen ihmisjoukko koostuu joistakuista joiden tulot ovat pienemmät kuin esim. ko. vähäväkisten tulot? Voisitko täsmentää ja kertoa, kuka Suomessa maksaa veroja, ja mitkä verot olet tässä rinnastuksessasi ottanut vertailtaviksi maanviljelijöiden tuloihin? Jos mielestäsi Suomessa vähäväkisiäkin pienempituloiset maksavat veroja niin huomattavasti että maatalouden tuki rahoitetaan heidän työllään, eikö siinä asiassa vallitse varsinainen epäkohta? Miksi et hyökkää tätä epäkohtaa vastaan? Vai tiedätkö edes yleensäkään mistä ja kenen tuloista Suomessa verokertymät muodostuvat? Kumman esimerkiksi luulet olevan suurempi veronmaksaja, maatalouden vai yritystoiminnan, joka saa verovapaasti käyttää yksistään tuotekehittelyyn summan, joka on samaa suuruusluokkaa kuin koko BKT:n vuosittainen kasvu? (Osan tästä rahasta suorana valtion rahallisena tukena.)

Hyökkäät maatalouden saamaa tukea vastaan tietämättä oikeastaan yhtään mitään ja tajuamatta tuen luonnetta saati sitten sen suhdetta muuhun yhteiskuntaorgaanin ylläpitoon. Heität typerää herjaa, etkä jaksa asiallisesti eritellä ja perustella edes sitä mitä yrität esittää.

No menee ne päivät tietysti noinkin. Jos on itse tyttyväinen omiin vähäjärkisiin tuotoksiinsa, mitäpä siinä sitten. Hyvää jatkoa.

Äänestä
  • Löysit taas minut. Sepä kiva. Ei kai minun tarvitse tuohon vuodatukseesi enää vastata, kun jo olen ilmoittanut lopettavani tämän ketjun osaltani, ellei jotakin asiallista tarvetta vastineisiin ilmene. Nyt sitä ei ole.

    Ihmettelen minä hieman, kuinka Sinulla on aikaa tuollaiseen, kulkea tällaisen eläkeläismiehen perässä häntä arvioimassa. Luulisi, että Sinulla ei olisi tuollaiseen tarvetta eikä aikaakaan. Kun aikaa kerran näkyy olevan, miksi et tee avauksia, niistä oikeista asioista ja oikealla tavalla, joissa jakelisit viisauttasi ja saisit suuren ihailijajoukon sitä ylistämään? Vai etkö usko sitä saavasi? Onko Sinulla sittenkin hieman heikko itsetunto?

    No, minä kyllä pääsin tuollakin tavalla hyvin tarkoitukseeni. Lähemmäs pari tuhatta kävijää näkyy ketjussa olleen ja yli 80 puheenvuoroakin - omani mukaan lukien - on käytetty. Minun puheenvuoroni ovat tietysti mielestäsi yhtä tyhmiä kuin avauksenikin, mutta ehkäpä nuo kepulaisten vastineet tyydyttävät älyllisiä vaatimuksiasi.

    Eräät ei-kepulaiset eivät näköjään ymmärrä niiden arvoa, kun antavat tällaisia lausuntoja:

    >> Juuri tuo on se asia,
    Kirjoittanut: htl47 29.7.2005 klo 21.17

    mikä kepouleita keljuttaa. Nimittäin tuo sinun pätevyytesi. Heille olisi helppoa potkia (yrittää potkia) sinua päähän, jos olisit heidän tasoaan, mutta niin alas on paha vajota. Pitää olla "syntynyt tyhmänä, ja kiitettävästi lisätä sitä synnyinlahjaansa", kuten TimoTA aikoinaan ansiokkaasti kuvasi.
    Jatka ihmeessä noita kirjoittelujasi nimenomaan tällä palstalla. Saavatpahan edes pienen kuvan sivistyneestä ihmisestä. > Korhonen
    Kirjoittanut: kirjoittaa 29.7.2005 klo 20.47

    asiaa. Hänen vastustajansa henkilökohtauksia solvauksia. > Just noin.
    Kirjoittanut: Siinä se ero. 29.7.2005 klo 21.16

    Otsikoissa kaikki.>korhonen on äijä.
    Kirjoittanut: mies pystyy 30.7.2005 klo 02.17

    yksinään saattamaan vatsahaavan palstalliselle keskustalaisia.

    tuskinpa korhonen kirjoittelee elämänkertojaan itseään viihdyttääkseen. hän tietää saavansa jollain perähikiällä suorittamastaan seiväsmatkasta enemmän hiiltyneitä kepuleita lukijoikseen kuin lipposen kummatkaan hallitukset saivat aikaiseksi.

    olette te kepulaisporvarit ihme vekkuleita. yksi vanha mies on syrjäyttänyt keskustan politiikasta keskustelun keskusteluun vanhan miehen elämästä. paljon häviitte kun ei korhonen ole puolellanne.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Löysit taas minut. Sepä kiva. Ei kai minun tarvitse tuohon vuodatukseesi enää vastata, kun jo olen ilmoittanut lopettavani tämän ketjun osaltani, ellei jotakin asiallista tarvetta vastineisiin ilmene. Nyt sitä ei ole.

    >> kulkea tällaisen eläkeläismiehen perässä häntä arvioimassa

    Kulepas nyt, arvon 50 vuotta musiikkia harrastanut kitaravirtuoosi ja septimisointujen hallitsija. Tuo ei riitä. Voisit määritellä itsesi vähän pätevämmin. Et hallitse septimisointuja, mutta et hallitse mitään muutakaan. Puhua rötöstät leveästi asiakeskustelua kaivaten, mutta kun sinulle esitetään asiaa, siirryt oitis puhumaan ihmisistä. Teet siis juuri sen tempun, josta suureen ääneen muita moitit. Taannut henkisesti lapsen tasolle ja rupeat tulkitsemaan kaikkea läheisriippuvaisuutesi läpi. Surkeata.

    Nyt kyseessä oleva aloituksesi on ala-arvoinen. Kaikki lähtökohtaiset käsitteesi tarvitsisivat edes jonkinlaisen määrittelyn ja selvennyksen. Puhut esim. falskisti "tuloista" kun ilmeisesti tarkoitat tulonsiirtoja (talouden kielellä) tai veronmaksajia ja veronsaajia (hallinnon kielellä). Lähtökohtaisten käsitteiden määrittelemättömyys on kuitenkin vain toinen puoli suttuisen ajattelusi harhoja. Toinen seuraa siitä, että äänensävyysi sisältyy pyrkimys väittää, että jokin Keskustan politiikkaa tai yleisemmin maataloutta koskeva taloudellinen järjestely ei nyt ole oikein, ja että olisi jokin parempi vaihtoehto tarjottavana. Kuinka kuvittelet voivasi puhua tällaisella äänensävyllä, jos jo talouden peruskäsitteet ovat hallussasi yhtä vähän kuin ne septimisoinnut?

    *Varsinkin tuossa viimeisessä lausunnossa on totuus, ja sen kirjoittaja oivaltaa varsin hyvin myös tämän kirjoitteluni pääasiallisen tarkoituksen.*

    Sinä sitten väistät ne keskustelut joissa joutuisit puhumaan asiaa, etkä vain omia totuuksia.

    Ehän sinä kyennyt edes kommentoimaan edellisen kirjoittamaan tekstiin yhtään mitään, ainostaan lainailit kehumistekstejä.

    No, olethan sinä jo korottanut itsesi viisaammaksi kuin mitä ovat historian professorit.

    Äänestä

  • ukkorähjää... kirjoitti:

    Etkö ymmärrä tarkoitustani täällä, vaikka edellisessä enemmän kuin vihjaisin siihen? Täytyy sanoa se selvin sanoin:

    Pääasiallinen tarkoitukseni on saada mahdollisimman monta kepureppanaa kimppuuni ja siten antamaan oikean kuvan itsestään, jonka perusteella voidaan päätellä paljon myös heidän kannattamastaan puolueesta. Minun konsteillani ja taidollani - jotka tuo viimeinen kommentoija edellisessä älykkäästi huomaa - siinä hyvin onnistun. Kuten Sinunkin suhteesi, taas kerran!

    No, puhunhan minä oikeata asiaakin, kuten tässäkin avauksessa, ja varmasti sekin menee kimppuuni käyvien alitajuntaan, ja siten toteutuu toinen tarkoitukseni. Kuten näkyy toteutuneen Sinunkin suhteesi.

    Äänestä

  • tabula rasa kirjoitti:

    ymmärtänyt.

    Äänestä

... paatoksesta, jota kapi oli saanut kepukaunassaan aikaan. En halua osallistua hänen tasoiseen keskusteluun.

Äänestä
  • Et ressukka huomannut, että olen kirjoittanut tuon avaukseni jo neljä vuotta sitten, ja tänään sen on saanut etusivulle tuo joku, joka on keksinyt tuollaisen huvittelumuodon, minkä tämä nykyinen systeemi tekee mahdolliseksi.

    Mutta kiva, että vielä "jaksoit" sitä vähän lukea; se on siis säilyttänyt ajankohtaisuutensa. Heikko jaksamisesi kyllä ihmetyttää, kun kertomasi mukaan olet joskus jaksanut lukea jonkun kirjankin.
    ´
    Insinöörimiehellä luulisi muuten olevan paremman kielikorvan. Tulisi sanoa "en halua osallistua hänen tasoiseensa keskusteluun".

    Äänestä

kaikki vanhat viestinsä. Mitä vielä. Itse tämänkin nosti esiin. Hullu, mikä hullu.

Äänestä
  • Hyvä. Kyllä se sen ansaitseekin.

    Äänestä

Aliupseeri-ressukka ja minulla on hyvä eläke!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

JormaKKorhonen kirjoitti:

…ja muiden totuus ovat kuin itä ja länsi, ja ne eivät toisiaan koskaan kohtaa.

Esimerkkejä eri aiheista väittämäni perusteluiksi (keputotuus = Kt, muiden totuus = Mt):

Keskustan poliittinen luonne:

Kt: Keskusta on porvarillinen puolue, jota ohjaavat edistykselliset periaatteet ja tavoitteet ja joka on kaikkien suomalaisten asialla meidän kaikkien parhaaksi. * Mt: Keskusta on selvästi sosialistinen puolue, sillä se kannattaa tulonsiirtoja, ja ainoana väestöryhmänä Suomessa keskustan kannattajat (maanviljelijät ja kepukuntien vähäväkiset) saavatkin tuloja muiden maksamista veroista selvästi enemmän kuin itse veroja maksavat. Keskustan ohjelmissa ja varsinkin sen käytännön toiminnassa yhdistyvät taantumuksellinen konservatismi ja sosialismi, johon tosiasiaan kai puolueen nimikin vihjaa.

Urho Kekkonen:

Kt: Kekkonen pääsi valtaan ja pysyi vallassa puhtain keinoin, kansan vapaasta tahdosta, ilman manipulaatiota ja Neuvostoliiton tukea, hän kunnioitti parlamentarismia ja hallitsi demokraattisesti ja pelasti Suomen Neuvostoliitolta ja hänen työnsä oli ainoastaan hyödyksi Suomelle ja suomalaisille. * Mt: Kertominen tässä tarpeetonta, sillä viime päivinäkin sitä on esitetty paljon ja vakuuttavasti perustellen.

Paavo Lipponen:

Kt: Hän taitamaton pääministeri, diktatorinen öykkäri, joka tuhosi Suomessa alueellisen ja sosiaalisen tasapainon ja yritti viedä meidät sotaan Irakiin USA:n kumppanina. * Mt: Lipponen johti viiden puolueen hallitusta, jossa tarvitaan taitoa ja demokraattista mielenlaatua, hänen pääministeriaikanaan työttömyys lähes puoliintui ja Suomi nousi joka alueella suurempaan kukoistukseen kuin koskaan ennen ja tuli tunnetuksi ja arvostetuksi tekijäksi myös kansainvälisesti, varsinkin EU:ssa.

Anneli Jäätteenmäki:

Kt: Oli hyvä puoluejohtaja ja pääministeri, eikä valehdellut kertaakaan. * Mt: Puoluejohtajana hänen halunsa oli suurempi kuin taitonsa ja sortui valheisiin, joiden johdosta hänen pääministerikautensa jäi onneksi kovin lyhyeksi. Tästä kai keskustan johtajat ovat samaa mieltä kanssani, sillä miksipä muuten he olisivat antaneet Annelille potkut.

Martti Ahtisaari:

Kt: Huonoin presidenttimme kautta aikojen, ei saanut Suomen ja suomalaisten eduksi mitään aikaan enempää kotimaassa kuin kansainvälisestikään. * Mt: Yksi parhaita presidenttejämme niissä asioissa, jotka ovat presidentin päätehtävät, eli oikean hengen kohottamisessa kansalaisissa, maan tunnetuksi tekemisessä maailmalla ja Suomen kauppa- ja muiden suhteiden edistämisessä kansainvälisesti. Hän on edelleen tunnetuin ja arvostetuin nykysuomalainen maailmalla.

Matti Vanhanen:

Kt: Hyvä pääministeri, korkeamoraalinen, taitava ja määrätietoinen johtaja, joka on palauttanut alueellisen ja sosiaalisen tasapainon ja edistänyt suomalaisten hyvinvointia ja parantanut Suomi-kuvaa maailmalla. * Mt: Tarpeetonta kertoa, koska sitä on niin paljon ja hyvin perustein tuotu täällä esiin viime aikoinakin.

Kepukauna:

Kt: On olemassa jokin erityinen kepukauna, ja sen ilmentymänä kepuvastainen salaliitto, johon kuuluvat mm. Yle, MTV, Erkon media, Suomen Kuvalehti, Seiska, SAK ja oikeastaan ylivoimainen enemmistö mediasta ja kaikki ne ihmiset, jotka eivät kannata keskustaa (siis lähes 80 % kansasta). * Mt: Ei ole mitään kaunaisuutta siinä, jos ei kannata puoluetta, jonka ei näe palvelevan omia etujaan ja maamme parasta. On mahdottomuus, että nuo mainitut, kovin erilaisia etuja ja intressejä edustavat tahot voisivat yhdistää voimansa vain jotakin puoluetta vastaan ja että parlamentaarisesti ohjattu mediakin olisi liitossa mukana.

”Hagiksen punakone”:

Kt: Jokin hirmuinen jossakin Helsingin Hakaniemessä sijaitseva kone, joka syöksee tulta, tulikiveä, tauteja ja muuta surkeutta keskustan ja kepulaisten niskaan, mutta roiskeitakaan siitä eivät saa muut. * Mt: Kunpa tietäisi, mikä tuo ”punakone” on! Vasemmistoliiton päämaja on kyllä Hakaniemessä (Viherniementiellä), samoin SAK:n (Hakaniemenrannassa), mutta SDP:n oikeastaan Siltasaarella (Saariniementiellä) ja kommunistisen puolueen Vantaan Tikkurilassa, Tikkuraitilla (Oiva Härkösen maisemissa siis!)

Kävin muuten tänään Hakaniemessä, torilla ja hallissa, ja poikkesin myös Työväentalon graniittilinnan Eläintarhanlahden puoleisessa kulmauksessa sijaitsevan Juttutuvan terassilla juomassa siiderin. Missään en nähnyt tuota hirmuista punakonetta, vaan kukat kukoistivat ja linnut lauloivat Työväentalon edustalla olevassa idyllisessä Paasivuoren puistossakin!

Minä:

Kt: Olen vallankumouksellinen punikki, tuon ihmeellisen ”Hagiksen punakoneen osa”, että minä olisin hyvin tyhmä ja en osaisi kirjoittaa, olisin elämääni pettynyt ja katkeroitunut mutta toisaalta itsetyytyväinen narsisti, raihnainen ja dementti vanhus mutta toisaalta viriili irstailija, kiinnostunut myös pojista ja pikkutytöistä (olisin ”piilotellut” profiilillani 13-vuotiaan pikkutytön kuvaa ja tietoja), että minulla olisi hallussani varastettu ase, että minut eräs kepulainen sankari olisi työntänyt hevosen p-eeseen ja haisisin pahalta, minä kirjoittelisin yhtenään nimettömänä ja vastaisin itselleni kehuen itseäni yms.

* Oma totuuteni, jonka uskon olevan myös monen muun totuuden minusta: Olen koko elämäni tehnyt työtä paitsi itseni myös tämän maan ja jopa talonpojan puolesta, ansioituneesti ja palkitusti, en ole kuulunut koskaan mihinkään puolueeseen eikä minulla ole sementoitua puoluepoliittista kantaa (selvä arvopohja kylläkin), elämääni ja siinä menestymiseen olen varsin tyytyväinen, näyttöjä on siitä, että olen ikääni paremmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti, mielestäni (monien muidenkin mielestä) tiedän melko paljon eri asioista, ymmärrän niitä ja osaan jopa niistä kertoa ja kirjoittaa, en ole koskaan syyllistynyt mihinkään rikoslaissa tuomittaviin laittomuuksiin, sukupuolivietiltäni olen aina ollut hetero ilman kiinnostusta pikkutyttöihin, ja hevosen hännän alle en ole katsonut vuosikymmeniin, kun ei ole ollut hevosta valjastettavana. En haise, kun en tupakoikaan, ja hoidan hyvin henkilökohtaisen hygieniani. Ja nimettömänä en kirjoittele tänne koskaan, eikä minun tarvitse kehua itseäni, sillä en ole kiitoksen kipeä, vaan mieluummin kerron mielestäni totta – kuten nytkin – vaikka siitä saisi vain haukkuja ja herjoja.

Muuten, jos olisin kepupsykologi, vetäisin kyllä johtopäätöksen, että se, joka sanoo minun ”piilotelleen” profiilillani tiettyä pikkutyttöä ja joka sanoo työntäneensä minut hevon p-eeseen, tuntee viehtymystä pedofiliaan ja seksuaalista kiinnostusta eläimiin. Mutta kun en ole kepupsykologi, niin en vedä noin oikoisia johtopäätöksiä, vaan panen tuollaisen vain hänen poikkeuksellisen suuren typeryytensä piikkiin. Minua homoseksuaaliksi arvelevat sen sijaan projisoinevat minuun omia, kieltämiään tuntemuksiaan. Ja ne, jotka sanovat minun kirjoittelevan nimettömänä, tekevät sitä kyllä itse, se on hyvin helppo havaita.

* * * * *

Tätä luetteloa voisi jatkaa vielä paljon. Tämä kuitenkin riittänee esimerkiksi siitä, että keputotuudella ja muiden totuudella ei ole muuta yhteistä kuin olla toistensa vastakohtina. Vai onko joitakin asioita, joissa kepulaisten puheisiin täällä voisi luottaa, joissa he elävät reaalimaailmassa ja puhuvat totta? Minä en vaan tiedä. Kertokoon hän, ken tietää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu