Niinpä, mt sairaus kannustaa kiusantekoon.
Miksi Puolangalla on kaksi valittaja kahelia ?
Anonyymi-ap
561074
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Näiden pahoin oireilevien valittajien suusta en ole kuullut ainuttakaan ehdotusta asioiden korjaamiseksi. Vain valheellista tietoa ja kuntapäättäjien mustamaalaamista.
Joka kylästä löytyy omat kylähullunsa.
Nämä ovat "pakolaisia" toisesta kunnasta.
Oho!
Eikö olekaan sukurutsattuja, kuten kaikki kepujen orjapyramidin pohjasakkaa. Eivätkä varmaan kuulu siihen 83%-yksikköön, johon orjat kuuluu. Vaan siihen 17%-yksikköön.
Pohjasakka on rutsauksen vuoksi degeneroituneita.
Lähde: https://varjokirjuri.substack.com/p/tekoaly-ei-tee-tollosta-neroa
Puolangan kunnan julkaisemassa Tilastokeskuksen korkea-asteen tutkinnonaineistoneiden osuus 15 vuotta täyttäneistä oli vuonna 2020:
Puolanka 17,6 %
Kainuu 25,6 %
koko Suomi 32,6 %.
Puolangan vain noin 54 osuus oli siis valtakunnan tasosta .
Kontrasti on raju: Puolangalla korkea-asteen tutkinnon suorittaneita oli vain 17,6 % yli 15-vuotiaista, kun Helsingissä osuus oli noin 44 %, Espoossa noin 48 % ja Kauniaisissa noin 55 % .
Melkoinen osa akateemisista on sekunda akateemisia. Niistä Puolanka on saanut tarpeekseen. Nykyään valitaan vain päteviä.
Pormestari vastaa kymmentä sekunda-akateemista.
Oletko itse korkeakoulutettu? EPÄILEN.
Voisivat perustaa oman valitustoimiston ja siten työllistää itsensä.Kuntalaiset veisivät valitusaloitteita,esim.säästä.
Kalliin lemmikin järjestivät Kanniainen ja Peltola:
https://varjokirjuri.substack.com/p/oliko-puolangan-biolaitos-peltolan
Ja huolellisiakin ovat:
https://varjokirjuri.substack.com/p/3-miljoonan-biokaasupommi-tilinpaatos
Ja luvatkin haetaan jos muistetaan:
https://varjokirjuri.substack.com/p/puolangan-miljoonahanke-levisi-kasiin
Kertokaa kepujen orjapyramidin pohjasakka, mikä viranomaisasiakirja on näissä virheellinen? Vai onko teidän tuskanne siinä, että niitä ei enää piiloteta vaan esitetään koko maailmalle. Vapaasti luettavaksi, kopioitavaksi ja esitettäväksi.
Tekoälyllä tuollaisia sepostuksia pystyy paviaanikin tekemään.
Mutta kun ei ole tehty millään tekoälyllä, vaan omalla älyllä.
Ja sekin kateilun kohde, kun joillakin sitä on ja joiltakin sitä puuttuu.
Jos puuttuu -ei ole muuta mahdollisuutta kuin pyllistää anus kepuseniilisedille ja ryhtyä heidän orjaksi.
Kerron orjat, että tämä vapaan ajattelijan elämä on suorastaan kuninkaallista. Ymmärrätkö vähälahjainen rutsattu orja?
Jos elämäsi on "suorastaan kuninkaallista" niin myönnä pois, että on tainnut mennä liri housuun ?
Eikö edelleenkään rutsauksen uhrit ja kepuseniilien orjat kykene vastaamaan mikä julkaistu dokumentti ei pidä paikkaansa ja minkä viranomaisen s-posti tai asiakirja on virheellinen? Uskon vankasti ettei nämä julkaistut dokumentit jää viimeisiksi.
https://varjokirjuri.substack.com/
Ei kai se uskonasia ole
Sinuun on usko mennyt. Usko pois.
Kalliin lemmikin järjestivät Kanniainen ja Peltola:
https://varjokirjuri.substack.com/p/oliko-puolangan-biolaitos-peltolan
Ja huolellisiakin ovat:
https://varjokirjuri.substack.com/p/3-miljoonan-biokaasupommi-tilinpaatos
Ja luvatkin haetaan jos muistetaan:
https://varjokirjuri.substack.com/p/puolangan-miljoonahanke-levisi-kasiin
Kertokaa kepujen orjapyramidin pohjasakka, mikä viranomaisasiakirja on näissä virheellinen?
Pari pandaa tulee aina halvemmaksi kuin pari sarjavalittajaa.
Hyvä kun kerrot kannattavasi mummoille 3 000 000 euron velan. Sehän on kepujen tavoite. Mummot velan vakuudeksi.
Ymmärsikö kepulaisten rutsatut orjat, että kepuTauno kerjäsi meitä järjissään olevia avuksi. Pelkkä orja-armeija ei auta, kun pää on pelkkä lippisteline. Luetun ymmärtäminenkin puuttuu rutsatuilla kepuorjilla.
https://varjokirjuri.substack.com/p/jalkijuna-tauno-kuntalaiset-loytyivat
Jälleen kerran tekoälyllä tehtyä sontaa.
Ei reppana.
Ei orjan kirjoittaminen vaadi mitään tekoälyä. Osoitat kaikille lukijoille, ettei sinulla ole mitään ymmärrystä tekoälystä.
Kerropa mikä on se josta minun kirjoitukseni muuttuu tekoälyksi, kun olet niin mielestäsi tekoälyosaava. Ei tekoäly tiedä Puolangan sukurutsattuja kepuorjia. Minä tiedän.
Teet valituksia teköälyn avulla. Mene kuntavaaliin ehdolle niin nähdään kuinka moni sinuun reppanaan luottaa.
Miksi minun pitäisi mennä kuolevan kunnan ehdokkaaksi? Minulla on jo vajaa sata kunnan työntekijää, joiden palveluihin minulla on kuntalaisena ja veronmaksajana oikeus.
Miksi minun pitäisi hakea kepulta hyväksyntää tai mielistellä ketään päästäkseni käyttämään kuntalaiselle kuuluvia oikeuksia? En tarvitse puoluekirjaa tehdäkseni tietopyyntöjä, vireillepanoja tai oikaisuvaatimuksia.
Sinulla ei ole sittisontiaisen verran valtaa mihinkään kunnan asiohin
Ei kukaan ota näitä haukkuja enää tosissaan. Maku on mennyt ajat sitten. Kaikki huomaa missä mennään.
On niitä enemmän
Orja kuuntelee pilliä. Hän miellyttää sitä, joka puhaltaa siihen, ja katsoo ympärilleen ennen kuin uskaltaa muodostaa oman kantansa.
Itsenäinen ja riippumaton toimija tekee toisin. Hän toimii niin kuin itse parhaaksi katsoo, eikä tarvitse siihen puolueen, ryhmän tai muun isännän lupaa.
Ja siinä taitaa olla kaikkein katkerin totuus kepuorjalle. Itsenäistä ihmistä ei voi komentaa, erottaa ruodusta eikä palauttaa puoluekurilla paikalleen.
Orja voi saada sääliä. Arvostusta saa se, joka seisoo omilla jaloillaan.
Eikä itsenäinen toimija hae hyväksyntää orjapopulaatiosta. Hän hakeutuu vertaistensa joukkoon. Niiden, jotka kykenevät ajattelemaan ja toimimaan ilman pillinpuhaltajaa.
Yksinkertaisen henkilön päästä tulee tuollaista tekstiä. Teksti ei ole tekoälyllä tehtyä.
Ymmärsikö orja lukemansa?
Puolangalla on kaksi kahelia siksi, että elukatkin tarvitsevat lajitoverin.Valittajakin tarvitsee samanhenkisen tukemaan valituksia
-housunpersaus ruskiana riman parkissa-
Niinpä.
Sitäpaitsi valittajat ovat Puolangalla haitallinen vieraslaji.
Muualta tulleita sabotöörejä. Milloin heidät palautetaan kotimaihinsa?
Heille ei kelpaa tuulivoima, ei biokaasu.Venäjän öljyä,kaasua ja ydinvoimaa pitäisi suosia.
Venäjä myönteisiä sabotöörejä, jotka pilkistelevät luonnonsuojelijoiden seassa.
KEPUORJAN ELÄMÄNTILINPÄÄTÖS
Kepuorja ei uskalla edes laillisesti valittaa laittomasta päätöksestä. Ei, vaikka laki antaisi siihen oikeuden. Lehmänlypsäjää ei sovi suututtaa. Isäntä käskee, orja kumartaa ja kiittää vielä nöyryytyksestä.
Meille muille lehmänlypsäjä ei ole isäntä. Hän on kuntalaisten palvelija, jonka päätöksistä saa valittaa ja jonka vallankäyttöä saa arvostella.
Ja sitten koittaa kepuorjan viimeinen tilinpäätös hoitolaitoksen sängyssä:
Saatana. Koko elämä meni polvillaan lehmänlypsäjän edessä. En saanut rahaa, valtaa enkä edes omaa tahtoa. Myin selkärankani, eikä kukaan edes tarjonnut siitä mitään.
Orjuuden surkein muoto on se, jossa orja itse puolustaa kahleitaan.
Ei keskustajäsenkirja ole kahle. Se on omaan ajatteluun ja sen julkiseen esiintuomiseen Puolangalla oikeuttava asiakirja. Jäsenkirjattomat huudelkoot omiaan ja kyllä ne kuriin saadaan keinoin tai konstein. Kunhan biokaasulaitos tulevana vuonna on täydessä 180 tuhannen tonnin tuotannossa, niin varjokirjuri saadaan maksettua hiljaiseksi keskustajäsenkirjaiseksi.
Maanvaiva tullut näistä kepuseniileistä. Laitoksissa riesa. Kun muistisairaina ja lopun edellä vasta uskaltavat kertoa totuuden. Että olisivat halunneet sellaista elämää kuin minä elän jokainen päivä. Ajatella itsenäisesti, eikä olla lehmänlannalle haiskahtavien orjina.
Kalliita, mutta turhia on veronmaksajille meidän kaikkien elätettävät pormestarinsa orjakepuliseniilivalittajat ja heidän pormestarinsa.
Kalliiksi tulee valttajakaheleiden räksytys kunnanjohtoa kohtaan, nimittäin kaheleille.
Kalliiksi tuli myös seurakunnalle
Varjokirjuri voisi antaa raportin, miten seurakunnassa päästiin eroon räksyttäjästä.
No anna itse kepuliloinen asiakirjat sisältävä raportti asiasta ja samalla raportti myös miten kunnassa päästäisi eroon kalleista ja kieroista kepuräksyttäjistä.
Onneksi seurakunta on vapaa räksyttäjistä
Anna itse asiasta kaikki asiakirjat sisältävä raportti ja lisäksi raportti miten kunnassa päästäisi eroon kalleista ja kieroista kepuliräksyttäjistä.
Menikö elämäntapavalittajalla pupu pöksyyn kun ei uskaltanut mennä edes ehdolle srk-vaaleihin? Vai oliko liikaa ehdokkaita, jolloin pelkkä oma ääni ei riitä valituksi tulemiseen?
Kyllä Varjokirjurin raportti asian tiimoilta olisi paikallaan.
Tämä rappiovalittaja näkyy suoltavan prslävestään täyttä p.. kaa!
Täällähän on teille kepuorjille, jotka ette uskalla valittaa uusia julkaisuja.
Miksi ette uskalla valittaa laittomista kepuhuijareista?
Koska olette huijareiden orjia. Luovuttaneet elämänne orjaksi, ei ihmiseksi.
Vain itsenäinen kuntalainen voi käyttää laillisia oikeuksiaan. Ei kepuorja. Mutta kepuorja osaa kyllä kateilla itsenäistä kuntalaista, joka ei alistu orjan elämään.
https://varjokirjuri.substack.com/p/puolangan-jatesirkuksessa-kaikki
https://varjokirjuri.substack.com/p/peltolan-moykkaamisesta-hairintailmoitus
Varjokirjurille tiedoksi, että sinun räyhäämisen vuoksi äänestämme kaikki Harria ja Maria seuraavissa kuntavaaleissa.
Kepuorjalle tiedoksi: Pidämme kastemadon tasolla jonkun maanviljeijän henkilökulttia. Sitä on vain (pakotettuna) Pohjois-Koreassa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä. Niin ja Puolangalla muutaman kepukahelin sekoillessa.
Ja tiedoksi. Itsenäiseen ajatteluun kykenevä ei milloinkaan elämässään alennu moiseen. Vain kastemadon tasolla oleva orja.
Valittajahörhöille tiedoksi voitte saada 1-2 ääntä edellisen viiden asemasta.
Ääniä vain 1 jos viinakasseja on äänestyspäivänä polkupyörän sarvessa vain 1 ja 2 ääntä jos molemmissa sarvissa heiluu saman painoinen viinakassi ?
Tämä oli kepuorjille ennakoitua kiusallisempi kysymys.
Seuraavat vaalit marraskuussa. Kumpaa äänestätte samaa sukupuolta meidän kotikirkossa vihkimistä kannattavaa Voodoo-Taunoa, vai perinteisiä arvoja vaalivaa Anttia?
Orjilla kerran elämässä vapaa valinta.
https://varjokirjuri.substack.com/p/taunon-uskonasiat-pride-voodoo-ja
Valittahahörhöille tiedoksi myös, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Kumpaa orja äänestää? Orjuudessa elävälle vähäkin vapaus on huumaavaa!
Saako kirkkovaltuustovaaleissa ehdokas varmasti neljä ääntä keskustapuoluelaisilta jos ajaa kylällä viinakassit molemmissa pyöränsarvissa ja vielä kaljaloota molemmilla puolin tarakkaa. Ei helpompaa takuuvarmaa läpipääsyä keskustapuolueen siunaamalla tuella ehdokkaalla, kun lastaa kaikkien kavereiden juomamateriaalin pyöräänsä ja ajelee parina päivänä kylällä. Sähköpyörä helpottaa optimaalisen äänisaalistakuumateriaalin kuljettamisessa.