Harry Potter

Mitä mieltä tämän foorumin ihmiset ovat kyseisestä elokuvasta.Katsoin pari päivää sitten elokuvan ja voin sanoa että oli parempi kuin odotin ,en kyllä suosittele ihan perheen pienimmille.Aluksi suhtauduin skeptisesti elokuvaan mutta se osoittautui paremmaksi.Mielenkiintoiseksi tämän harry potter manian tekee se että KAIKKI harry potter kirjat aiotaan filmata,kirjoja on kirjoitettu nyt neljä ja vielä kolme on tulossa,aikamoinen urakka.Minua kiinnostaa harry potterissa se että kirjat kertovat harryn tarinan ja kasvun lapsesta aikuiseksi joten kun viimeinen kirja ilmestyy on harry siinä 17 vuotias.Myöhemmät elokuvat tulevat olemaan rankempia,aikuisempia ja monimutkaisempia kuin ensimmäiset ja seuraavat kirjojen juonta,joten odottelen innolla.Entäs foorumilaiset,kiinnostaako harry potter maniana vai tarinana.
7254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mielestä se elokuva oli aika huono...se jotenkin hyppi kohtauksesta toiseen enkä pysyny perässä...kirjat on kyllä todella hyviä, mutta en tykkää tästä potter keräily tavarasta ja muusta potter krääsästä..ne pilaa hyvän kirjan

Äänestä

Kävin leffassa aikoinaan katsomassa HP:n muistaakseni kolmekin kertaa ja kirjat oon lukenu kaikki viimeistä lukuunottamatta kax kertaa....
Oikeessa oot, leffa ei todellakaan sovellu aivan pienimmille, mut se ei oo tarkotuskaan. HP kiinnostaa mua lähinnä tarinana.
Olin alux sitä mieltä, etten varmana lue niitä, ku pidin kirjoja pelkkänä nössönä lastenkirjallisuutena, mut onnex kaveri sai suostuteltuu ja nyt oon täysin koukussa sarjaan.
Pakko lukee ne uudetki kirjat ja videoina/DVD:nä on saatava kaikki HP-leffat.
Kirjojen perusteella tietää suunnilleen, mitä muissa leffoissa tulee käymään, mut kyllä ne aina osaa yllättää. Sen näki jo ekasta leffasta.

Äänestä

Onko hienoo ku Harry Potterista tehään elokuva? Tai siis on jo tehty!? Mua kiinnostaa enemmän ne kirjat! Kaikki meen luokalla sanoo et daniel on ihana! Harry Potter on ihana! AHA! Kyllä! Mä oon ihastunu Draco Malfoyhin en näyttelijään vaan kirjan henkilöön.
Sitä paitsi mä petyin elokuvaan. Useammat kohdat oli liijoteltua tai liian vähäisiä! Ja kaikki parhaat jutut jotka oli kirjassa on jätetty elokuvasta pois. Joo, tottakai siit olis tullu pitkä. Taru sormusten herrasta oli sentään hyvä elokuva ja kirjakin on hyvä. En silti väitä etteikö siin oltas liioteltu...
Sanotaan näin että kaikissa elokuvissa liiotellaan....

Äänestä

Harry Potter on mun mielestä tosi hyvä kirjasarja. En tykkää siitä silleen leffana,koska se ei tee oikeutta niille
monille,upeille kohtauksille mitkä siitä on jätetty pois.Vaan ne kirjat
on tosi hyviä!Oon lukenu ne kaikki jo,ja nyt on toinen kierros meneillään. J.K Rowlingillä on aivan mieletön
mielikuvitus!Ootan kyl myös seuraavaa HP-leffaa, koska mua kiinnostaa nähä, miten kirjan kohtaukset on toteutettu
elokuvassa..

Äänestä
  • älähän nyt Kati nolaa ittees tolleen!! eihän sun kanssa kehtaa enää kulkee ku sä tollasta kirjotat!!! et sille tykkä leffasta!! JOO nii varmaa!!! oot kattonu sen varmaa 5 miljoonaa kertaa!!! ja minkäköhän takii ;).... you see I know your little secret! BUHAHAHAHAA!!! Toinen kierros!!!!! meinaatko sä JOSKUS lukee sen TSH:n sitte??!! sul on ollu se jo jotain 3 kuukautta....melkeen...Suatana sun kanssas!!! SHAME ON YOU!! SHAAME!!!! You'll never get me in to you crazy HP obsession!! NEVAA!!! Toka leffa tulee muuten ELOKUUSSA!!! halleluuja mään!

    Äänestä

Ensin en kiinnostunut ollenkaan HP:stä. Minusta se oli vain lapsille tehty. Mutta sitten koitti kirjoituksia edeltävä lukuloma ja en sitten muuta tehnytkään kuin luin Pottereita. Ja ylioppilaslahjaksi sain sitten sen leffan. Kirjat ovat todella hyviä. Niihin jää koukkuun. Kun kirjaa aloittaa lukemaan, ei voi lopettaa ennen kuin kirjan on saanut luettua loppuun. Elokuvakin oli hyvä mutta paras kohta, eli se kun hermione keksii mitä taikajuomaa täytyy juoda että pääsee viisasten kiven luo, on jätetty pois.
Odotan innolla seuraavaa kirjaa ja elokuvaa!!

Äänestä

Pidän enemmän kirjoista kuin leffoista, toisaalta
leffassa saattaa selvitä asia jota ei ymmärrä.
olisiko kenelläkään tiedossa muita hyviä fantasia
kirjoja kuin TSH ja Harry Potter? molemmat on ihan sanoin kuvaamattoma HYVIÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


daniel kirjoitti:

Mitä mieltä tämän foorumin ihmiset ovat kyseisestä elokuvasta.Katsoin pari päivää sitten elokuvan ja voin sanoa että oli parempi kuin odotin ,en kyllä suosittele ihan perheen pienimmille.Aluksi suhtauduin skeptisesti elokuvaan mutta se osoittautui paremmaksi.Mielenkiintoiseksi tämän harry potter manian tekee se että KAIKKI harry potter kirjat aiotaan filmata,kirjoja on kirjoitettu nyt neljä ja vielä kolme on tulossa,aikamoinen urakka.Minua kiinnostaa harry potterissa se että kirjat kertovat harryn tarinan ja kasvun lapsesta aikuiseksi joten kun viimeinen kirja ilmestyy on harry siinä 17 vuotias.Myöhemmät elokuvat tulevat olemaan rankempia,aikuisempia ja monimutkaisempia kuin ensimmäiset ja seuraavat kirjojen juonta,joten odottelen innolla.Entäs foorumilaiset,kiinnostaako harry potter maniana vai tarinana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu