Rahalla saa ja

Suomalaissyntyinen megamiljonääri on ostanut itselleen mahtavan Boeing Super 727-100 -lentokoneen.

- Nykypäivän lentomatkustaminen on tehty entistä hankalammaksi. Lentokentille pitää saapua muutama tunti ennen koneen lähtöä turvatarkastuksia varten ja jonoissa pitää seistä kymmeniä minuutteja. Minulla ei ole yksinkertaisesti sellaiseen aikaa

-koneeseen tulee mm. elokuvateatteri, jossa on 71 tuuman valkokangas. Yhteen osaan koneesta tulee suomalainen sauna. Suihkuhuoneen seinä on lasia, jonka välissä juoksee jatkuva vesiputous.
-----
Tämmöisessä olisi jo lipun hinta korkea

Mutta, eipä hätiä mitiä Mepit huomannneet markkinaraon, maksavat tavallisen rahvaan lipun hinnan, ja laskuttavat sitten kalleimman mahdollisen mukaan, jonka itseleen suoneet

Suoraan sanoen hyvin "rehellistä", vai mitähän mieltä edustaja Hassi?
12251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mepit saavat kulukorvauksen könttäsummana kalleimman lipunhinnan mukaan. Tämä pitkäaikainen käytäntö, mikä on ollut vallalla 20 vuotta (eli ennen Vihreää liittoa) mahdollistaa ylimäärisen tulon, kun meppi matkustaa halvimmalla lipulla.

Osoittaisit vihdoinkin toteen vastustiko Hassi muutosta kulukorvausten maksamiseksi kuittia vastaan ja sen toteuttamista nopeammassa aikataulussa? Toisin sanoen on nykykäytännön kannalla. Muutoin olet ollut vain pelkkä trolli, minkä ainoa tarkoitus on paskanpuhuminen puolueesta. Taidat olla tosi varhain liikkeellä eduskuntavaalikampanjoinnissa.

Äänestä
  • mikä olen!

    Mutta kieryys, ja sen puolusteleminen ei oikein sovi ajatusmaailmaan, ja se ihmetyttää kun jo vihreätkin tuota harrastaa

    Mitä tarkoitat "könttäsummalla", olet ilmeisimmin käsittänyt asian väärin, tai sanoneet muut, joita sokeasti uskonut

    Ei edes ole mitään könttäsummaa, on vain aina 1-matka ja siihen kalleimman hinnan oikeus, ja mennään halvemmalla, jopa 3- kertaa, joka jää sitten erotus itselle verovapaana, heillä "rehellistä" muttei muilla

    Ja heihin kuuluu 1 vihreäkin, joka kynsin hampain puolustaa tätä, ja kun kysyy sanoo muuttuvan, muutos päätös jo tehty

    Niin onkin mutta vasta 2009, se "unohtuu" mainitsematta

    Mitäs se Vennamo näistä aikoinaan sanoikaan?

    Äänestä

  • olen kirjoitti:

    mikä olen!

    Vai onko sinulla jokin pakkomielle tuohon lentämiseen. Olisiko siellä lähellä vaikka jokin "lentokerho" joka rauhoittaisi ajatuksiasi!

    Äänestä

  • Jäänyt koukkuun kirjoitti:

    Vai onko sinulla jokin pakkomielle tuohon lentämiseen. Olisiko siellä lähellä vaikka jokin "lentokerho" joka rauhoittaisi ajatuksiasi!

    Otetaanpa "ameriikan kokouksen" kone MD11

    Suurin polttoainemäärä (kg) 116 505 , on litroina 140 000

    Jo tällä yksistään lämmitetään omakotitaloa 70 vuotta, tai 60 vuotta, sitä luokkaa

    Vihreä Eliitti pumpannut jäseniinsä, ettei nämä kuluta, kun vihreän eliitin asiat niin tärkeitä

    Äänestä

  • tärkeä kirjoitti:

    YK:n kokous jonne kaiken maailman "vihreät" saapuivat (Putin, Chirac, Scröder, jne. Onhan se hyvä, että yhteisiä asioita hoidetaan. Huonompi vaihtoehto olisi, ettei hoidettaisi. Keskiajalla ei lennetty ja naapurit kommunikoi asein - siellä Lapissakin Uunon naapurissa.

    Äänestä

  • Mielessä jokin kirjoitti:

    YK:n kokous jonne kaiken maailman "vihreät" saapuivat (Putin, Chirac, Scröder, jne. Onhan se hyvä, että yhteisiä asioita hoidetaan. Huonompi vaihtoehto olisi, ettei hoidettaisi. Keskiajalla ei lennetty ja naapurit kommunikoi asein - siellä Lapissakin Uunon naapurissa.

    Onko Putinkin vihreä, ja Ranskan Rresidentti, Saksan johtajasta ei niin takeita, ainakin siellä hipit hallituksessa, juuri samat jotka hilluivat kaduilla maailmaa parantamassa aiemmin

    Olen käynyt lapissa muutamaan otteeseen tänäkin kesänä, ja kyllä oli Kemijoen vesimäärä alhainen, tuli mieleen, kun olisi mieluummin 2-allasta, saisi nytkin tarpeen mukaan sitten sitäkin hyödyntää

    Mutta ei, kiirus vain lentokoneisiin, ja takseihin, vihreillä, ja ihan turhaan

    Miksi vihreät ottavat lentokone kyytiä mieluusti?

    Äänestä

  • porukkaa kirjoitti:

    Päätettiin kaikkien puolueiden äänillä. Minäkin kova kokoomuslainen (ja ylpeä siitä) olin mukana äänestämässä Vuotoksen suojelun puolesta. Järki käteen Lappilaiset!

    Äänestä

  • Kyllä Vuotos kirjoitti:

    Päätettiin kaikkien puolueiden äänillä. Minäkin kova kokoomuslainen (ja ylpeä siitä) olin mukana äänestämässä Vuotoksen suojelun puolesta. Järki käteen Lappilaiset!

    ja töppösen suu kiinni!

    Ei sitä noin ajettu, että kaikki puolueet olisi olleet mukana

    Oli vain muutama vihreä jotka saivat vallassa ollessaan tämänkin aikaiseksi, ei sitä kukaan muu olisi noin ajanut

    Tennilä nyt oli soutamassa mukana, hänhän ei työpaikoja olisikaan luomassa, uskotellessaan että ovat suuryrityksen, kapitalismia hänen mukaansa, mutta hänkin tässä asiassa väärärässä

    Etelän vihreiden hommaa, poliittista sellaista, tottakai aina joku paikallinenkin sitten tulee mukaan, muttei kuitenkaan enemmistö, eli taas vähemmistö rulaa

    Äänestä

  • olen kirjoitti:

    mikä olen!

    Mutta kieryys, ja sen puolusteleminen ei oikein sovi ajatusmaailmaan, ja se ihmetyttää kun jo vihreätkin tuota harrastaa

    Mitä tarkoitat "könttäsummalla", olet ilmeisimmin käsittänyt asian väärin, tai sanoneet muut, joita sokeasti uskonut

    Ei edes ole mitään könttäsummaa, on vain aina 1-matka ja siihen kalleimman hinnan oikeus, ja mennään halvemmalla, jopa 3- kertaa, joka jää sitten erotus itselle verovapaana, heillä "rehellistä" muttei muilla

    Ja heihin kuuluu 1 vihreäkin, joka kynsin hampain puolustaa tätä, ja kun kysyy sanoo muuttuvan, muutos päätös jo tehty

    Niin onkin mutta vasta 2009, se "unohtuu" mainitsematta

    Mitäs se Vennamo näistä aikoinaan sanoikaan?

    "Mutta kieryys, ja sen puolusteleminen ei oikein sovi ajatusmaailmaan, ja se ihmetyttää kun jo vihreätkin tuota harrastaa"

    Mistä lähtien virheellisyyksien osoittaminen on ollut puolustelemista? Onhan se tietysti ikävää, kun pilataan propagandatarkoituksessa tehty hyvä väite.

    "Mitä tarkoitat "könttäsummalla", olet ilmeisimmin käsittänyt asian väärin, tai sanoneet muut, joita sokeasti uskonut

    Ei edes ole mitään könttäsummaa, on vain aina 1-matka ja siihen kalleimman hinnan oikeus, ja mennään halvemmalla, jopa 3- kertaa, joka jää sitten erotus itselle verovapaana, heillä "rehellistä" muttei muilla"

    Kulukorvauskäytäntö europarlamentissa on täysin rehellistä puolueesta riippumutta. Moraalisesti kikkailun mahdollistava käytäntö on tuomittavaa. Kyllä se kulukorvaus maksetaan könttäsummana kalleimman lipunhinnan mukaan. Lue vaikka uutisista.

    "Vaikka suomalaisedustajien palkka nousee selvästi nykyisestä noin 5 000 eurosta kuukaudessa, niin kokonaistulo pienenee jopa kolmanneksella, kun kiinteät kulukorvaukset poistuvat."

    http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=195673&search=EU-parlamentti

    "Ja heihin kuuluu 1 vihreäkin, joka kynsin hampain puolustaa tätä, ja kun kysyy sanoo muuttuvan, muutos päätös jo tehty

    Niin onkin mutta vasta 2009, se "unohtuu" mainitsematta"

    Ja osoita jo vihdoin lausunto lähdeviitteineen, missä Hassi on nykykäytännön kannalla. Muuten kukaan ei usko jorinoitasi. Minulle väite ei muutu todeksi jatkuvalla inttämisellä!

    Äänestä

  • Pasifisti kirjoitti:

    No, eipä inttämisellä muutukaan tällä tasolla. He tehneet lait itselleen, joka senmukaan täysin laillista, mutta jos muut samoin menettelisi, tulisi rangaistus, nimellä "rikos", on jo oikeuden päätöskin olemassa

    Se siinä ihmetyttääkin kun jo vihreätkin mukana tuommoisessa juonimassa itselleen etuisuuksia, joku moitiskelee, niin sanotaankin "että muut sen tehneet, ei he", he vain ovat kun on muutkin?

    Mitä "muutkin" sitten edes tekee sielläkään, kun muut tekevät päätökset?

    Melkein ääneen naurattaa tuo eduskunnankin edustajat, muka oikein vihreitä!

    Äänestä

  • muut. kirjoitti:

    "No, eipä inttämisellä muutukaan tällä tasolla. He tehneet lait itselleen, joka senmukaan täysin laillista, mutta jos muut samoin menettelisi, tulisi rangaistus, nimellä "rikos", on jo oikeuden päätöskin olemassa"

    Sinun käsityksesi mukaan Vihreä liitto on ollut mukana Euroopan unionin päätöksenteossa sen perustamisesta saakka.

    "Se siinä ihmetyttääkin kun jo vihreätkin mukana tuommoisessa juonimassa itselleen etuisuuksia, joku moitiskelee, niin sanotaankin "että muut sen tehneet, ei he", he vain ovat kun on muutkin?"

    Puolueen on ollet vähän vaikea olla mukana juonimassa itselleen etuuksia EU:n päätöksenteossa. Mikäli olet sattunut unohtamaan Suomi liittyi jäseneksi vasta 1995 ja kulukorvauskäytäntö oli olemassa jo sitä ennen. Osottaisit nyt, Vihreä liiton on ollut juonimassa itselleen etuuksia EU-parlamentissa.

    "Mitä "muutkin" sitten edes tekee sielläkään, kun muut tekevät päätökset?"

    Sinun käsityksesi mukaan Vihreä liitto on vaikutusvaltaisin ryhmä. Sinusta siis Päätökset tehdään aina yhden tai neljäntoista äänen vähemmistöllä vastaan yli 730 tai 185.

    "Melkein ääneen naurattaa tuo eduskunnankin edustajat, muka oikein vihreitä!"

    Minä en tiedä nauraakko vai itkeäkö tällä palstalla esiintyvälle typeryydelle. No uskonnonvapauden puitteissa jokaiselle sallittakoon säilyttää omat uskomuksensa Vihreästä liitosta.

    No, sanotaan sitten että viisaita vihreitä!

    Sitten kysytään, miten se viisaus ilmenee, aloitetaan ehkäpä heikkoimmasta lenkistä

    Miten vihreitä ovat Khorn ja Meriläinen?

    Vai tasolla "tupailta" sinne kerääntyi puheliaimpia, etuäässä naisia, ja oli asiaa ettei tahtoneet keretä sanomaan

    ja oli ja lienee edelleenkin jokaisen puolueen tapa viettää näitä "tupailtoja"

    On kyllä ihme että pääkaupungissakin näitä valtuutettuina enemmän kuin riittävästi, onko tosiaan niin hyvä aika, että nämäkin voi aikaansa kuluttaa noinkin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lentokoneella pääsee kirjoitti:

Suomalaissyntyinen megamiljonääri on ostanut itselleen mahtavan Boeing Super 727-100 -lentokoneen.

- Nykypäivän lentomatkustaminen on tehty entistä hankalammaksi. Lentokentille pitää saapua muutama tunti ennen koneen lähtöä turvatarkastuksia varten ja jonoissa pitää seistä kymmeniä minuutteja. Minulla ei ole yksinkertaisesti sellaiseen aikaa

-koneeseen tulee mm. elokuvateatteri, jossa on 71 tuuman valkokangas. Yhteen osaan koneesta tulee suomalainen sauna. Suihkuhuoneen seinä on lasia, jonka välissä juoksee jatkuva vesiputous.
-----
Tämmöisessä olisi jo lipun hinta korkea

Mutta, eipä hätiä mitiä Mepit huomannneet markkinaraon, maksavat tavallisen rahvaan lipun hinnan, ja laskuttavat sitten kalleimman mahdollisen mukaan, jonka itseleen suoneet

Suoraan sanoen hyvin "rehellistä", vai mitähän mieltä edustaja Hassi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu