Ihmiset kokoontuivat sankoin joukoin...

Ennen Lieskan rautatieasemalla oli mustanaan väkee, kun kun höyryjuna saapui asemalle. Kaikki tiesi ketkä nousi junaan ja ketkä jäi asemalle.
Onko käyny niin että tuo aseman toisinto on toteutunu tuossa silta avajaisissa.
Kaikki tykkää olla ajan hermolla ja mitä kulloinkin tapahtuu. Ei huono

Siellä katselin siltaa kuin sonni uutta veräjää 🤠

Sinäkö kyylä tännekin kirjoittelet pohjoisen asioita mitkä ei liity Lieksaan.

Keittoa jonotti pitkä jono enpä olisi yhen sopan takia vaivautunut

Oli kirkas ja kuulas syysaamu Lieksan jokivarrella, kun Matti ja Liisa astelivat muiden pitäjäläisten matassa kohti rantaa. Ilmassa oli suuren juhlan tuntua; suuri lihakeittotykki höyrysi houkuttelevasti, ja ihmisjoukon yllä velloi harras jännitys. Pitäjään oli kohonnut jotain sellaista, mitä ei näillä seuduin oltu ikinä ennen nähty – silta.

Matti harppoi edellä pitkin savista tietä, ja Liisa asteli perässä kohentaen huiviaan. Kumpikin oli kuullut huhuja tästä ihmetyksestä, joka kurotti joen puolelta toiselle kuin jättiläisen käsi, mutta vasta omin silmin nähtynä sen suuruus salpasi hengen.

Kun he saapuivat perille, oli joenranta jo mustanaan väkeä. Kaikki seisoivat hihkumatta, katsellen välillä kuumaa soppalautastaan ja välillä tuijottaen siltaa ihmeissään. Ei kuulunut naurua eikä joutavaa turinaa, sillä rakennelman mahtavuus veti hiljaiseksi. Siinä se lepäsi vankkojen arkkujen varassa, lankut siistissä rivissä, ylittäen kuohuvan virran niin itsestäänselvästi, että se tuntui melkein synniltä luontoa vastaan. Miten ihminen saattoi kävellä veden päällä kastumatta?

Pian väkijoukon eteen, aivan sillan korvaan pystytetyn puhujanpöntön taakse, astui pitäjän herroja koreissa vaatteissaan. Joku heistä rykäisi kuuluvasti, levitti paperinsa ja julisti mahtavalla äänellä:
”Täten, tämän historiallisen päivän kunniaksi, julistetaan tämän uuden, uljaan maantiesillan nimeksi Hovilansilta!”

Matti hätkähti niin, että oli vähällä pudottaa piippunsa maahan. Hän kahtoi Liisaa silmät selällään ja kuiskasi hätäisesti:
”Hovilan… Herranen aika, Liisa! Sehän on hovi! Sieltähän tulloo varmasti itte kuningas Karles!”

Samassa Matti tempaisi hattunsa päästä niin liukkaasti, että hiukset pörhistyivät syystuulessa. Liisa seurasi heti perässä, nykäisi huiviaan alemmas ja painoi päänsä kunnioituksesta nöyräksi, sydän pamppaillen.

”Heitä hattu mättäälle ja kummarra sinäkin syvään, sieltä se herrojen herra nyt astelloo!” Matti suhisi hätäpäissään.

Kumpikin jäi henkeään pidätellen tuijottamaan sillan tyhjää kantta, odottaen hetkellä millä hyvänsä näkevänsä kruunupäisen hallitsijan astuvan Lieksan maaperälle uutta hienoa siltaa pitkin.

Kuningasta ei kuitenkaan kuulunut. Juhlaväki rupesi jo hajaantumaan, puheet oli pidetty ja lihakeittotykki tyhjenemään päin, mutta kukaan ei tullutkaan sillan yli kultavaunuilla. Matti kahtoi pitkään tyhjää Hovilansillan kantta, asetti hattunsa takaisin päähän ja pyöräytti päätään.

”Eipä tullut Karles, ei”, Matti huokaisi pettyneenä, mutta hänen katseensa naulaantui uudestaan uutuuttaan kiiltäviin sillan lankkuihin. ”Mutta kahtohan sinä, Liisa, tuota siltataidettoloa. Nuo lankuthan on niin tasan pantu, ettei herrojen kengänkanta varmasti nyrjähdä.”

Väen vähetessä kumpikin uskaltautui varovasti kokeilemaan ihmistekeleen kestävyyttä. Matti astui ensin, painoi saappaallaan mahtipontisesti ensimmäistä puupalkkia, aivan kuin olisi odottanut sen antavan periksi tai sillan kaatuvan koskeen. Mutta silta pysyi hievahtamatta. Liisa seurasi perässä, pitäen tiukasti kiinni kaiteesta, silmät yhä selällään. Jokainen askel oli kuin pyhällä maalla kävelyä – virta kuohui raivokkaasti alhaalla, mutta he seisoivat sen yllä kuivina ja turvassa.

Kun he oli päässeet keskelle virtaa, sillan korkeimmalle kohdalle, Matti pysähtyi ja pyyhki otsaansa. Pelko oli tiessään, ja sen tilalle oli tullut suuri, levollinen rohkeus. Hän katsahti joen toiselle puolelle kimmeltävään rantaan ja oikaisi selkänsä juhlallisesti.

”Kuulehan, Liisa”, Matti virkkoi ja osoitti kämmenellään eteenpäin. ”Nyt kun ollaan kerta täällä ja tämä hovivärkki kerran kantaa, niin mennään samantien joen toiselle puolelle Muskottiin ostamaan Pircca-olutta!”

Liisa katsoi Mattia, sitten kaupan häämöttävää kattoa, ja hänen kasvonsa sulivat hymyyn. Niin he jatkoivat matkaansa rohkein askelin yli Lieksan uuden ihmeen, jättäen kuninkaan odottelun sikseen ja suunnaten kohti kylän parhaita antimia.

Sanotaan kokoomuksesta mitä tahansa, niin viime vaalien alla tarjosivat joinsuun torilla mahottoman hyvee lihakeittoo. Oli hyvistä ja reiluista aineista ja hyvin tehty. Oli niin hyvee että ihan meinasin kokoomusta iänestee, mutta kun söin vielä persuilta ja temareilta makkarat ja kepulta pari muurinpohjalettuu, niin läksin lieksaan miettimään asioo. Sillä reissulla oon vielähi.