Puhoksen segregaatio on faktaa, sitä ei voi kiistää

juuri tämä ottaa vasemmisto-suvakkeja päähän. (palsavassujen puhos-huuto lässähti, kun persut nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi.)

Puhoksella notkuvista suurin osa on muslimeita. Alueella on raportoitu avointa huumekauppaa, ja syksyllä 2024 poliisi paljasti laajan rikollissyndikaatin, joka pyöritti toimintaansa ostarilla sijaitsevasta kahvilasta käsin. Hyvin Tukholman ghettolähiöiden malliin.

Puotinharjun alueen asukkaista ulkomaalaistaustaisia oli vuoden 2022 lopussa 35%, tänä päivänä 40% ja nousee.

Mutta mikä funktio sillä on, että Helsingin laitamille on alettu rakentamaan kehitysmaista tulleille joukkosaapujille omaa kehitysmaata? Mitä hienoa punavihreät siinä näkevät, eivätkö he vieläkään tajua mitä Ruotsissa on tapahtunut?

Mikä tarkoitus Tukholmassa on Järvan alueen viidellä jättimäisellä maahanmuuttajalähiöllä Rinkebyllä, Tenstalla, Akallalla, Husbyllä ja Kistalla, jossa asuu 80 000 ihmistä, ja joista 85 % on ulkomaalaisia?

Tukholmassa asuessani kävin noissa jokaisessa, ne olivat jo silloin muslimivoittoisia ghettolähiöitä joista kaikki ruotsalaiset pyrki pois puoluekantaan katsomatta.
19108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Mutta fakta on edelleen se että persut näyttivät millaisia pelkureita he ovat. ;)

1Äänestä
  • Ei onnistunut valehtelunne. Et muute takuulla ole käynyt Puhoksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Ei onnistunut valehtelunne. Et muute takuulla ole käynyt Puhoksessa.

    Ja mikä tuossa on valetta? Ja en ole käynyt koska en edes asu Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Ja mikä tuossa on valetta? Ja en ole käynyt koska en edes asu Suomessa.

    Miksi sitten sauhuat täällä?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Miksi sitten sauhuat täällä?

    En minun tarvitse mitään "sauhuta". Persuthan tästä ovat hermona, ja sitä on hauska katsoa. ;)

    Äänestä

Chicken

Äänestä

Onko palstan vasemmistolaiset koskaan tehneet töitä, vai ainako eläneet Kelan rahoilla?

Äänestä
  • Varmasti ovat. Mutta miksi sinä et ole töissä, vaan olet tällä palstalla höpisemässä tyhmiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Varmasti ovat. Mutta miksi sinä et ole töissä, vaan olet tällä palstalla höpisemässä tyhmiä?

    Sinä vassu elät Kelan tuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Sinä vassu elät Kelan tuilla.

    Miksi taas valehtelet kuin persu?

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Sinä vassu elät Kelan tuilla.

    me perussuomalaiset lähiöiden baarisoturit olemme katkeria kun mamut saavat meitä keppanareppanoita paremmat asunnot ja Kelan etuudet.

    Äänestä

niin pistää blondin sille alueelle ja katsoo mitä tapahtuu

Äänestä
  • No teillähän on se huuhaa-Huhtasaarenne. Persujen oma Zaharova.

    Äänestä

vasemmisto/andersson,vihreet/virta,sdp/tuppurainen ja muut tollot
sivuuttavat faktat, vaikka ne ovat aivan heidän omien silmiensä edessä.
Julistavat valhe propagandaa totuutena omia etuja ajaakseen.
Shame on you!

https://www.facebook.com/reel/815428000766393
palestiina/hamas/terroristin poika kertoo omin sanoin un pelle laumalle miten asiat oikeasti ovat.
Ei pitäis olla kenellekkään epäselvää mikä toi kuvio on.

Äänestä
  • Olet selvästi persu kun vihaat suomalaisia noin paljon.

    Äänestä

Mitä persut ja sinimustat sitten käytännössä tekee asian muuttamiseksi? Huutaa netissä että mihin tämä maa on menossa ja miten vihervassut hyysää muslimeja. Silläkö asia muka selviää ja mamut häviää maisemasta?

2Äänestä

Persun harmituksella ei ole rajaa, mutta ymmärryksellä on sitäkin enemmän.

Äänestä

Suomalaista kulttuuria pitäis Suomessa vaalia.Ollaan ristittyjä ja joskus jalatki ristissä.Sunnuntaina kirkossa ja lauantaina saunassa.Olemme niin rehellisiä,että nukumme ovet lukitsematta.Emme koskaan juo Suomen viinoja loppuun ja rillaamme.Tykkäämme kulkea alasti ja nusahtaa pusikossa kesäisin.Talvella vain pakkanen panee.Olemme hiljaa ja meille ei saa puhua.Ei edes hymyillä.Maassa maan tavalla.Ilo ilman viinaa on teeskentelyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

juuri tämä ottaa vasemmisto-suvakkeja päähän. (palsavassujen puhos-huuto lässähti, kun persut nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi.)

Puhoksella notkuvista suurin osa on muslimeita. Alueella on raportoitu avointa huumekauppaa, ja syksyllä 2024 poliisi paljasti laajan rikollissyndikaatin, joka pyöritti toimintaansa ostarilla sijaitsevasta kahvilasta käsin. Hyvin Tukholman ghettolähiöiden malliin.

Puotinharjun alueen asukkaista ulkomaalaistaustaisia oli vuoden 2022 lopussa 35%, tänä päivänä 40% ja nousee.

Mutta mikä funktio sillä on, että Helsingin laitamille on alettu rakentamaan kehitysmaista tulleille joukkosaapujille omaa kehitysmaata? Mitä hienoa punavihreät siinä näkevät, eivätkö he vieläkään tajua mitä Ruotsissa on tapahtunut?

Mikä tarkoitus Tukholmassa on Järvan alueen viidellä jättimäisellä maahanmuuttajalähiöllä Rinkebyllä, Tenstalla, Akallalla, Husbyllä ja Kistalla, jossa asuu 80 000 ihmistä, ja joista 85 % on ulkomaalaisia?

Tukholmassa asuessani kävin noissa jokaisessa, ne olivat jo silloin muslimivoittoisia ghettolähiöitä joista kaikki ruotsalaiset pyrki pois puoluekantaan katsomatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu