Nautiskelen usein luonnossa. Liekö tietoisuus siitä, että koskaan ei voi tietää onko lähistöllä muita kulkijoita vaiko mikä, mutta jo pelkkä ajatus tästä saa minut kosteaksi. Liikun paljon metsissä ja usein näin tehdessäni riisun osan tai jopa kaikki vaatekappaleeni. Minusta on ihanaa ja erittäin kiihottavaa kulkea pitkin polkuja alasti, pysähtyä jossakin ja painaa paljas pylly vasten kosteaa sammalta jne. Olen joskus jopa istuutunut puroon nautiskelemaan. Ja syrjäisten metsälampien rannat, ne vasta onkin ihania paikkoja kesäisin. Myös talvisin nautiskelen luonnossa. Erityisen kivaa on painaa paljas pylly hankeen, kunhan muistaa ettei ole siinä liian kauaa ja riisun usein talvisinkin kaikki vaatekappaleeni hetkeksi ja nautin pakkasesta paljaalla ihollani. Tätä ei tietysti voi tehdä kirpeimmillä pakkasilla.
Aivan kotoni lähimetsässä on jo joitakin vuosia sitten kaatunut paksu puu, joka on aivan ihana paikka. Siinä on yksi oksa juuri sopivasti sojollaan ylöspäin, ja puukolla olen vuollut sen sopivan mittaiseksi ja pyöristellyt terävät kulmat. Siinä sitten istun sen päällä oksa sisälläni ja rynkytän ylös - alas - ylös -alas... välillä pysähtyen ja taas jatkaen... Joko kokonaan alasti tai vain alakroppa riisuttuna. Talvella yleensä vain housut riisuttuna, joskus toki takki avoinna ja paita kainaloissa... Tämä puu on ollut ahkerassa käytössäni nyt jo kolmisen vuotta ja vierailen siellä lähes päivittäin, tänäänkin olen siellä jo käynyt. Läheltä menee suosittu lenkkipolku ja usein olen puiden lomasta nähnyt siellä liikettä, pystymättä kuitenkaan lopettamaan nautintoani. Onneksi itse puu on sellaisessa paikassa, että sinne on vaikea nähdä. Mutta kuka tietää vaikka joku olisi joskus leikkini huomannutkin...
Minkälaisia leikkejä / kokemuksia muilla on luontoon liittyen? Mitä olette tehneet ja oletteko koskaan "paljastuneet"?

Vastaukset 1
Vanhimmat
voi kun kiva luonnossa on olla sen verran kesäih-
misiä olen. transuna voin sanoa että ,mekottelu on aivan kivaa metsässä.näin marja-aikaan (siis
lähden kodistani aivan normaaleissa marjastajan asussa )ajelen minulle tuttuun metsään otan lauk
kuni ja vaihdan aivan toisenlaiset vaatteet pääl-
leni voi olla että olen jo kotona laittanut alus-
asut valmiiksi mutta päällysvaatteiden vaihto käy autossa .alle laitan yleensä puolikorsetin
rintsikat .jalkaan vaaleat semi obague 40den
sukat sekä ruskeat lena korolliset kumisaapikkaat
hame on ehdottamasti lyhyt tumma .lyhyt ruskea
peruukki ja aitikas huivi .yleensä laitan vielä
puolipitkän muovitakin tosin hiukan läpinäkyvän
viimekerralla oli punainen .sitten rintsikoihin täytteet ja marjaänpäri sekin punainen käteen ja
metsään ,olen hoikka 178/73 .voi että sydän syk-
kii kun polkua myöden hissukseen etenen .yleensä on niin että aina joku on samallla aluella tai tulee ,mutta en vielä oo niin rohkeeta immeistä
tavannu että jutteleen tulisi suomalainen jättää metsässäkin jonkinlaisen hajuraon.aivan mahtava
tunne kyykkiä mättäällä välillä takki auki.rin-
nat pomppien .(käytän vesitäytteitä)jaloissa kor-
kokumisaapikkaat sääret sukkien verhoamina ,hame
hiukan nousseena keräilen marjoja katselen ympä-
rilleni sopivaa huilauspaikkaa kiveä tai muuten
kivaa alustaa .mihin istua.voi että on tyttömäi-
nen olo hyväilen rintoja ja annan toisen vaeltaa
reittä ylöspäin sukkien ja sukkanauhojen sekaan
uuh on tullut aika kiihkoni käy sietämättömäksi
posliinipallini ovat aivan kovana sekä myös kaik-
ki muu sen ympärillä on vain ajan kysymys koska
annan itselleni luvan sellaiseen mitä olen tänne
tekemään kyse ei ole marjojen poiminnasta,tullut.
nyt en ole enää tässä maailmassa on aivan sama
onko joku kyykkimässä mättäällä tai puun takana
elän itselleni ja vain tämän hetken jälkeen olen
suunnattomasti tyytyväinen uuh jatkuu joskus
jos ei marjat lopu.