En kestä enäää tätä yksinäisyyttä. Masennun täysin tähän tyhjyyteen, erakkouteen.Kauhistuttaa, jos tätä jatkuu vielä monta vuotta eteenpäin.
Itken yksin pimeässä ja kyyneleet tulvivat poskille.
Itken yksin pimeässä ja kyyneleet tulvivat poskille.
Liian yksin
Onneton
91499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ei soita. :(
Olen myös usein yksin, vaikka minulla on perhe. Olen päivät kotona sairauteni vuoksi, mieheni on töissä ja lapset töissä tai koulussa. Joskus yksinäisyys on niin kurjaa, että oikein itkettää, mutta silloin soitan äidille, siskolle tai jollekin tutulle. Jos kukaan ei vastaa, kirjoitan sähköpostia työkavereilleni, tutuille tai aivan oudoille ihmisille ja aina joku vastaa ja silloin huomaa, että ei olekaan yksin, vaikka vierellä ei olekaan ketään. Surffaan myös paljon netissä, aina löytyy mielenkiintoisia asioita ja yksinäisyys unohtuu.
Olen usein huomannut, että kun on oikein mieli maassa ja itkettää, niin seuraava päivä on aina parempi... ja yleensä asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella.
Pyyhi silmäsi, nuku yösi hyvin ja huomenna lähde ulos aurinkoon ja hymyile kaikille vastaatuleville ihmisille. Mene johonkin paikkaan, jossa on paljon ihmisiä, ole iloisella mielellä... niin aina joku huomaa sinut. Ajattele positiivisesti... kyllä kakki muuttuu paremmaksi.
Mulla ei ole sukulaisia ja elämäni tuki&turva huomasi,ettei rakasta enää. Eli samaa alamäkeä mennään-mun tapauksessa hiuksia kiskoen päästä...=(
Tuntuu että tähän yksinäisyyteen kuolee! Ei voi spontaanisti esim. soittaa jollekin ja kysyä,että lähdetäänkö vähän ulos. Miksi? No koska ei ole yhtään ketään!!! Tilanne,joka on monelle ihmiselle mahdoton kuvitella...Ymmärrän,että on olemassa esim. perheenäitejä,jotka kokevat hetkittäistä yksinäisyyttä esim. päivisin,mutta sitä ei todellakaan voi verrata siihen,mitä kerrot, Onneton!
moni ihminen odottaa puhelua.. kuten sinä..
mutta kukaan ei soita.. ET EDES SINÄ...
tyhmähän sie olet..
tiedän täsmälleen miltä susta tuntuu. Kaikkein vittumaisinta tässä kaikessa on se että hirveesti kaipaa läheisyyttä ja todellista ystävää mutta vuosien yksinäisyys on jättäny jälkensä eikä enää oikein osaa olla lähellä toista. yksinäisyys, joka "normaaleille" tallustajille on vaan ohimenevä ja väliaikainen olotila, on muuttunu perusilmapiiriksi. sairastahan se on, mutta todellisuutta. jotenkin oon ihan turtunu tähän kaikkeen enkä enää jaksa. en jaksa enää edes itkeä.
jaksan vielä itkeä, itken lähes päivittäin. On ihmisiä, joista tiedän, että haluavat olla ystäviäni, mutta en osaa olla.
Kun tyttöystäväni jätti minut 8 vuotta sitten, en ole sen jälkeen halunnut olla kenenkään kanssa. Vaikka haluaisin rakastaa, en uskalla koska pelkään pettyväni uudelleen. Olen aina ottanut kaikki ihmissuhteeni vakavasta enkä ole leikkinyt toisen ihmisen tunteilla koskaan. Tämäkö on rehtiydestä palkka jonka sain 8vuotta sitten ja saan kärsiä siitä loppuelämäni? Olen varma että jos kohtaisin sellaisen naisen jonka kanssa voi keskustella syvällisesti asioista elämäni saisi taas sisältöä. Myös on tärkeää että ihmisen kanssa voi olla hiljaa, koska sanat eivät kerro kaikkea. Joidenkin ihmisten kanssa ei vain voi olla hiljaa. Hiljaisuus muuttu joidenkin ihmisten kanssa pahaksi hiljaisuudeksi. Jotkut taas saavat aikaan hyvää hiljaisuutta jota minä henk.kohtaisesti kaipaan. Lupaa olla hiljaa jos siltä tuntuu.
lähtekää ulos koloistanne! Ruvetkaa itse hyväntekijöiksi, ruvetkaa jollekin ystäväksi!
Miksi marista ettei kukaan soita. Soittakaa itse!
Miksi itkeä, ettei kukaan puhu teille. Hommautukaa paikkoihin joissa voi jutella ja tutustua ihmisiin!
Heti huomenissa käykää min. 3 minuutin keskustelu jonkun kanssa, saman tekevää kenen! Eipä aikaakaan, kun reippaasti syöksähdätte vain elämään, teillä on tuttavia ja ystäviä!
Aloitekykyä, ihmiset!
Voi itku teidän kanssa! Tekisitte jotain asioiden eteen mielummin, kuin parutte yksinäisyyttänne täällä. Netti on täynnä treffipalstoja ja kun hetken istutte yksin baarissa, niin aivan varmasti on kohta miehet iskemässä! Vaikka olisitte rumia, niin aina varmaan joku löytyy. Rumia te varmaan oottekin, mut mitäs pienistä!
Terveisin
Renttu