Illan hämärtyessä ja pakkasen paukkuessa vanhassa talossa oli vastakkain kaksi erilaista maailmaa. Huoneen nurkassa istui ryhmä lestadiolaisia, joiden kasvot olivat vakavat ja äänet tiukat. He toistivat vanhaa kaavaa, laskivat kätensä toistensa oloille ja julistivat syntejä anteeksi toinen toisilleen oppikirjan mukaisesti, mekaanisesti ja pintapuolisesti. Heidän sanoistaan puuttui elämä, sillä heidän omissa sydämissään asui epäilys, pelko ja salattu ahdistus – heidän oli pakko toistaa kaavaa, mutta he eivät itsekään pohjimmiltaan uskoneet sitä, mitä huuliltaan päästivät.
Samaan aikaan huoneen toisella laidalla istui mies, jota he pitivät syntisenä ja ulkopuolisen julistuksen mukaan "riivattuna". Mies katsoi tätä teatteria ja tunsi rinnassaan syvää, kirkasta rauhaa.
Hän nousi seisomaan ja sanoi hiljaisella, mutta lujalla äänellä: "Te puhutte synneistä ja jakelette anteeksiantoa toisillenne kuivin suin, mutta teidän omissa sydämissänne ei ole lepoa. Te vain pelkäätte. Todellinen synnin päästö ei ole mikään teidän ihmisten välinen ketjureaktio tai pintapuolinen fraasi."
Hän sulki silmänsä hetkeksi, ei hakeakseen hyväksyntää yhteisöltä, vaan kääntyen suoraan totuuden puoleen. Siinä hiljaisuudessa ei ollut tarvetta välikäsille tai painostukselle. Pelkkä vilpitön katse ja luottamus Jeesukseen kantoi halki kaikkien ihmisten rakentamien muurien.
Kun mies avasi silmänsä, huoneessa vallitsi hämmentynyt hiljaisuus. Lestadiolaiset katsoivat häntä – ihmistä, jota he olivat luulleet kadotetuksi – ja tajusivat pelollaan, että toisen aitous ja rauha olivat jotain sellaista, mitä heidän oma pintapuolinen järjestelmänsä ei pystynyt koskaan ostamaan tai antamaan.
Samaan aikaan huoneen toisella laidalla istui mies, jota he pitivät syntisenä ja ulkopuolisen julistuksen mukaan "riivattuna". Mies katsoi tätä teatteria ja tunsi rinnassaan syvää, kirkasta rauhaa.
Hän nousi seisomaan ja sanoi hiljaisella, mutta lujalla äänellä: "Te puhutte synneistä ja jakelette anteeksiantoa toisillenne kuivin suin, mutta teidän omissa sydämissänne ei ole lepoa. Te vain pelkäätte. Todellinen synnin päästö ei ole mikään teidän ihmisten välinen ketjureaktio tai pintapuolinen fraasi."
Hän sulki silmänsä hetkeksi, ei hakeakseen hyväksyntää yhteisöltä, vaan kääntyen suoraan totuuden puoleen. Siinä hiljaisuudessa ei ollut tarvetta välikäsille tai painostukselle. Pelkkä vilpitön katse ja luottamus Jeesukseen kantoi halki kaikkien ihmisten rakentamien muurien.
Kun mies avasi silmänsä, huoneessa vallitsi hämmentynyt hiljaisuus. Lestadiolaiset katsoivat häntä – ihmistä, jota he olivat luulleet kadotetuksi – ja tajusivat pelollaan, että toisen aitous ja rauha olivat jotain sellaista, mitä heidän oma pintapuolinen järjestelmänsä ei pystynyt koskaan ostamaan tai antamaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.