Syksyinen yö Pohjanmaan lakeuksilla oli kostea ja musta. Ruukin vanhan masuunin ja tehdasyhdyskunnan ympärillä ilma maistui raudalle, hiilelle ja palaneelle kalkille. Paikallisen rautatehtaan johtaja, herra von Wright – mies, jonka käskyt olivat yhtä rautaisia kuin hänen johtamansa teollisuuslaitos – istui toimistossaan tarkastamassa tilejä, kun ulkoa alkoi kuulua riehakasta meteliä ja karkeaa laulua.
Ovi potkaistiin auki. Sisään horjahti Juhani Raattamaa.
Profeetan ja liikkeen suuren patriarkan arvokas kaapu oli ryppyinen, ja hänen silmänsä kiiluivat viinasta sekaisin. Hän oli vetänyt viinaa pitkin pitäjää niin raskaasti, että hänen pystyyn nostamansa hurskas kulissi oli romahtanut täysin. Raattamaa alkoi hoiperrella pitkin konttoria, kaatoi mustepullon pöydälle, nauroi hysteerisesti ja vaati tehtaalta lisää varoja omiin tarkoituksiinsa, uhaten paljastaa koko uskonnollisen koneiston salaisuudet, jos hänen tahtoaan ei toteutettaisi.
Von Wright katsoi miestä pitkään ilman piiruakaan myötätuntoa. Tehtaan johdolla ei ollut enää pitkää pinnaa sen kanssa, että uskonnollinen kulissi alkoi rakoilla tällaisen julkisen sekoilun takia.
– Sinä olet näköjään elänyt jo tarpeeksi kauan omassa valheessasi, Juhani, von Wright sanoi kylmällä, tyynellä äänellä. – Ja tehdas tarvitsee uutta polttoainetta masuuniin.
Ennen kuin Raattamaa ehti tajuta tilannettaan,von Wright soitti pöytäkellolla merkin. Huoneeseen astui kaksi Ruukin kookasta ja vaiti olevaa työläistä, jotka tarttuivat heti raskaalla otteella vastaan rimpuilevaan patriarkkaan.
Raattamaa raahattiin konttorista ulos suoraan pimeään yöhön, ohi höyryävien pajojen ja kuumien kuonakassojen, kohti Ruukin valtavaa ja pauhaavaa masuunia.
Tässä ei ollut kyse tavallisesta kuolemasta eikä salaisesta kaivokseen heittämisestä. Von Wright päätti järjestää patriarkalle pikaisen ja tehokkaan polttohautauksen.
Kun masuunin raskas rautaluukku avattiin, sisästä leimahtava valkoinen, tuhansien asteiden kuumuus valaisi yön mustat kasvot. Raattamaa kiljaisi epätoivoisesti viinanhuuruisessa kauhussaan, kun työläiset nostivat hänet ilmaan ja heittivät hänet suoraan sulaan rautaan ja polttavaan hiillokseen.
Sähähdys oli lyhyt.
Luukku paiskattiin kiinni. Masuuni humisi raskaasti, sulattaen hetkessä kaiken sen pyhän hurskauden, tupakka-askin salaisuudet ja vuosikausien valheet yhteen ainoaan kuonaan. Seuraavana aamuna Ruukin tehdas jatkoi toimintaansa normaalisti, ja seuraväelle kerrottiin patriarkan siirtyneen hiljaa taivaan lepoon – tietämättä, että hänen ruumiinsa oli poltettu teollisuuden uunissa, jotta koneiston kulissit saataisiin pidettyä puhtaina ikuisesti.
Ovi potkaistiin auki. Sisään horjahti Juhani Raattamaa.
Profeetan ja liikkeen suuren patriarkan arvokas kaapu oli ryppyinen, ja hänen silmänsä kiiluivat viinasta sekaisin. Hän oli vetänyt viinaa pitkin pitäjää niin raskaasti, että hänen pystyyn nostamansa hurskas kulissi oli romahtanut täysin. Raattamaa alkoi hoiperrella pitkin konttoria, kaatoi mustepullon pöydälle, nauroi hysteerisesti ja vaati tehtaalta lisää varoja omiin tarkoituksiinsa, uhaten paljastaa koko uskonnollisen koneiston salaisuudet, jos hänen tahtoaan ei toteutettaisi.
Von Wright katsoi miestä pitkään ilman piiruakaan myötätuntoa. Tehtaan johdolla ei ollut enää pitkää pinnaa sen kanssa, että uskonnollinen kulissi alkoi rakoilla tällaisen julkisen sekoilun takia.
– Sinä olet näköjään elänyt jo tarpeeksi kauan omassa valheessasi, Juhani, von Wright sanoi kylmällä, tyynellä äänellä. – Ja tehdas tarvitsee uutta polttoainetta masuuniin.
Ennen kuin Raattamaa ehti tajuta tilannettaan,von Wright soitti pöytäkellolla merkin. Huoneeseen astui kaksi Ruukin kookasta ja vaiti olevaa työläistä, jotka tarttuivat heti raskaalla otteella vastaan rimpuilevaan patriarkkaan.
Raattamaa raahattiin konttorista ulos suoraan pimeään yöhön, ohi höyryävien pajojen ja kuumien kuonakassojen, kohti Ruukin valtavaa ja pauhaavaa masuunia.
Tässä ei ollut kyse tavallisesta kuolemasta eikä salaisesta kaivokseen heittämisestä. Von Wright päätti järjestää patriarkalle pikaisen ja tehokkaan polttohautauksen.
Kun masuunin raskas rautaluukku avattiin, sisästä leimahtava valkoinen, tuhansien asteiden kuumuus valaisi yön mustat kasvot. Raattamaa kiljaisi epätoivoisesti viinanhuuruisessa kauhussaan, kun työläiset nostivat hänet ilmaan ja heittivät hänet suoraan sulaan rautaan ja polttavaan hiillokseen.
Sähähdys oli lyhyt.
Luukku paiskattiin kiinni. Masuuni humisi raskaasti, sulattaen hetkessä kaiken sen pyhän hurskauden, tupakka-askin salaisuudet ja vuosikausien valheet yhteen ainoaan kuonaan. Seuraavana aamuna Ruukin tehdas jatkoi toimintaansa normaalisti, ja seuraväelle kerrottiin patriarkan siirtyneen hiljaa taivaan lepoon – tietämättä, että hänen ruumiinsa oli poltettu teollisuuden uunissa, jotta koneiston kulissit saataisiin pidettyä puhtaina ikuisesti.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.