Oulun Rauhanyhdistyksen salissa vallitsi sunnuntai-iltapäivänä perinteinen, harras ja seesteinen tunnelma. Ihmiset olivat asettuneet penkkiriveilleen, ilmassa leijui kahvin ja villapaitojen tuoksu, ja taustalla kuului vain hiljaista takkien kahinaa ja vauvan tyyntynyttä tuhinaa.
Vuorossa oli illan puhe. Korokkeelle astui arvokas, pitkän linjan puhujaveli, joka korjasi rauhallisesti silmälasejaan, levitti muistiinpanonsa saarnatuolin reunalle ja katsoi tyynesti tuhatpäistä yleisöä. Kaikki odottivat tuttua ja turvallista alkusanojen virtaa armosta ja uskosta.
Mies otti syvän vatsasta asti kumpuavan hengenvedon, lähestyi mikrofonia ja kajahti ilmoille äänen, joka pysäytti koko Oulun:
> ”Hail saatana!”
>
Seuraava sekunti
Koko valtava sali jähmettyi paikoilleen kuin siihen paikkaan pakastettuna. Kukaan ei uskaltanut hengittää.
* Etupenkillä vanhempi rouva puristi kädessään Siionin laulujen kantta niin lujaa, että rystyset muuttuivat valkoisiksi.
* Kaikkialla salissa päät kääntyivät hitaasti toisiaan kohti. Katseissa luki pelkkä epäusko: Kuulimmeko me todella juuri sen, minkä luulimme kuulleemme?
* Puhujakorokkeella mies itse tuijotti mikrofonia silmät pyöreinä, suukäännöksen jäädessä puolitiehen, aivan kuin hänen kielensä olisi tehnyt totaalisen oikosulun tai joku olisi painanut hänen sisäistä reset-nappulaansa kesken kaiken.
Kukaan ei tiennyt, miten tilanteessa olisi pitänyt toimia. Oliko kyseessä kaikkien aikojen kielten sekoittuminen, selittämätön aivomyrsky vai kirkkohistoriaa mullistava lipsahdus?
Lopulta takarivistä kuului vain yksinäinen, nariseva ääni, kun joku vaihtoi asentoaan puupenkillä: ”Voi herran tähden… mitä nyt?” Sen jälkeen salin valtasi syvä, käsinkosketeltava hiljaisuus.
Vuorossa oli illan puhe. Korokkeelle astui arvokas, pitkän linjan puhujaveli, joka korjasi rauhallisesti silmälasejaan, levitti muistiinpanonsa saarnatuolin reunalle ja katsoi tyynesti tuhatpäistä yleisöä. Kaikki odottivat tuttua ja turvallista alkusanojen virtaa armosta ja uskosta.
Mies otti syvän vatsasta asti kumpuavan hengenvedon, lähestyi mikrofonia ja kajahti ilmoille äänen, joka pysäytti koko Oulun:
> ”Hail saatana!”
>
Seuraava sekunti
Koko valtava sali jähmettyi paikoilleen kuin siihen paikkaan pakastettuna. Kukaan ei uskaltanut hengittää.
* Etupenkillä vanhempi rouva puristi kädessään Siionin laulujen kantta niin lujaa, että rystyset muuttuivat valkoisiksi.
* Kaikkialla salissa päät kääntyivät hitaasti toisiaan kohti. Katseissa luki pelkkä epäusko: Kuulimmeko me todella juuri sen, minkä luulimme kuulleemme?
* Puhujakorokkeella mies itse tuijotti mikrofonia silmät pyöreinä, suukäännöksen jäädessä puolitiehen, aivan kuin hänen kielensä olisi tehnyt totaalisen oikosulun tai joku olisi painanut hänen sisäistä reset-nappulaansa kesken kaiken.
Kukaan ei tiennyt, miten tilanteessa olisi pitänyt toimia. Oliko kyseessä kaikkien aikojen kielten sekoittuminen, selittämätön aivomyrsky vai kirkkohistoriaa mullistava lipsahdus?
Lopulta takarivistä kuului vain yksinäinen, nariseva ääni, kun joku vaihtoi asentoaan puupenkillä: ”Voi herran tähden… mitä nyt?” Sen jälkeen salin valtasi syvä, käsinkosketeltava hiljaisuus.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.