Aamu valuu hiljaa ikkunaan,
kahvi höyryää pöydällä.
Lokakuu on jo pitkällä,
ja kesä tuntuu kuuluvan
jonkun toisen ihmisen elämään.
Muistot kulkevat mielessä
kuin vanha elokuva,
jonka jokaisen kohtauksen tunnen,
mutta jonka loppua en olisi
koskaan halunnut nähdä.
Kohta on lähdettävä töihin.
Maailma jatkaa tavallista kulkuaan,
vaikka omassa sisimmässä
aika on välillä pysähtynyt.
Silti jossakin tämän harmaan aamun takana
on vielä päiviä, joita en ole elänyt,
ihmisiä, joita en ole kohdannut,
ja hetkiä, joista en vielä tiedä
tuleeko niistä joskus yhtä rakkaita muistoja.
Nostan kahvikupin huulilleni.
Tänäänkin olen täällä.
Hyvää huomenta ja lempeää viikonloppua
kaikille, jotka kantavat muistojaan mukanaan.
kahvi höyryää pöydällä.
Lokakuu on jo pitkällä,
ja kesä tuntuu kuuluvan
jonkun toisen ihmisen elämään.
Muistot kulkevat mielessä
kuin vanha elokuva,
jonka jokaisen kohtauksen tunnen,
mutta jonka loppua en olisi
koskaan halunnut nähdä.
Kohta on lähdettävä töihin.
Maailma jatkaa tavallista kulkuaan,
vaikka omassa sisimmässä
aika on välillä pysähtynyt.
Silti jossakin tämän harmaan aamun takana
on vielä päiviä, joita en ole elänyt,
ihmisiä, joita en ole kohdannut,
ja hetkiä, joista en vielä tiedä
tuleeko niistä joskus yhtä rakkaita muistoja.
Nostan kahvikupin huulilleni.
Tänäänkin olen täällä.
Hyvää huomenta ja lempeää viikonloppua
kaikille, jotka kantavat muistojaan mukanaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Nostan kahvikupin huulilleni.
Tänäänkin olen täällä."
Niinpä. Tänne asti on jaksettu eikä tulevaisuus välttämättä ole niin synkkä, miksi sen ajatuksissaan maalailee.
Tänäänkin vielä jaksan toivoa...
Niin kauan on toivoa kuin on elämää...