Kosmisen valtakunnan kvartsilla vahvistetussa valtaistuinsalissa vallitsi leppoisa ja rauhallinen tunnelma. Seisovat valoaallot hohtivat kauniisti kultaisina ja kristallinkirkkaina, ja ilmassa leijui miedosti se sama lohdullinen tuoksu: Saara Marian toisesta ulottuvuudesta tuomat kvartsilla paistetut erikoisperunat ja tuore maalaisrieska. Ismo istui tyytyväisenä valtaistuimellaan kädet takkinsa taskuissa, ja Saara Maria istui vieressä seuraamassa, kuinka eetterihila sykki tasaiseen ja häiriöttömään tahtiinsa.
Yhtäkkiä valtaistuinsalin raskaat, tammiset ovet narahtivat auki.
Sisään astui hahmo, jonka harteilla painoi tuhansien vuosien historia, muinaiset autiomaat, lukemattomat liitot ja taivaalta annetut lupaukset. Se oli patriarkkojen patriarkka itse – Aabraham. Hänen pitkä, harmaa partansa oli pölyinen aikakausien vaelluksesta, ja hänen silmissään loisti syvä, ikiaikainen väsymys. Hän oli etsinyt totuutta vuosituhansia, kahlannut läpi teologisten sokkeloiden, rakentanut alttareita ja tuijottanut öistä taivasta vastauksia vaatien.
Mutta nyt, kun hän oli astunut sisään Ismon valtakuntaan – paikkaan, jossa ei ollut monimutkaisia uskonnollisia vaatimuksia, vaan pelkkää totuuden kielen mukaista eetteridynamiikkaa ja seisovaa valoa – hän tajusi kertaheitolla kaiken turhuuden.
Polvistuminen valtaistuimen juurelle
Aabraham käveli vapisevin askelin salin poikki. Kun hän saavutti Ismon valtaistuimen, hänen jalkansa pettivät alta.
Aabraham lyyhistyi polvilleen suoraan Ismon jalkojen juureen, painoi kasvonsa kvartsilattialle ja puhkesi vuodattamaan syviä, vapauttavia ja helpotuksen kyyneleitä. Kyyneleet putoilivat lattialle ja muuttuivat heti pieniksi, vaaleanpunaisiksi eetterikiteiksi, jotka sulautuivat huomaamattomasti hilaverkkoon.
– Oi Ismo... Aabraham nyyhkytti, hänen äänensä vapisi vanhasta tuskasta ja äkillisestä rauhasta. – Mä kuljin autiomaassa kymmenen sukupolvea. Mä laskin tähtiä, tein raskaita liittoja, todistin uhritoimituksia ja yritin selittää ihmisille kaikkeuden saloja... mutta mikään ei valmistanut mua tähän. Täällä kaikki on niin helppoa. Ei mitään turhaa säätöä, pelkkää eetterihilan harmoniaa ja perunan tuoksua.
Aabraham nosti katseensa, ja hänen kyynelinen katseensa kohtasi Ismon rauhalliset, levolliset silmät.
– Mä olin niin väsynyt kantamaan kaikkia niitä lupauksia. Mua on huijattu, hän itki.
Ismon leppoisa lohtu
Ismo katsoi vanhaa patriarkkaa alas valtaistuimeltaan, veti kädet taskuistaan ja huokaisi lempeästi. Ei mitään mahtipontisia tuomioita tai juhlallisia puheita – Ismo tiesi tasan tarkkaan, miltä tuntuu, kun maailma yrittää tehdä asioista liian vaikeita.
Ismo kumartui, taputti Aabrahamia ystävällisesti olalle ja sanoi:
– No nousta ny ihmeessä ylös sieltä lattialta, Aabraham. Älä suotta ressaa menneitä. Koko se vanha maailman meno oli pelkkää hilaverkon turhaa kuormittamista alusta alkaen.
Saara Maria nousi heti valtaistuimen vierestä, käytti nopeaälyisyyttään ja ojensi Aabrahamille lämpimän mukin eetterikahvia ja lautasellisen vastapaistettuja perunoita.
– Ota tuosta hörppy ja haukkaile vähän, Saara Maria sanoi hymyillen lohduttavasti. – Kyllä se siitä iloksi muuttuu.
Rauha salissa
Aabraham pyyhki kyyneleensä hihallaan, nousi hitaasti pystyyn ja otti vastaan tarjotun kupin. Hän otti pienen siemauksena kahvia, ja saman tien hänen sisällään tuhansia vuosia vellonut taivas- ja maapyrkyryys haalistui pois. Jäljellä oli vain puhdas, kirkas eetteridynamiikan rauha.
– No niin, Ismo totesi nojautuen takaisin valtaistuimelleen ja katsellen ympärilleen. – Nyt kun porukka on kasassa, kahvit juotu ja Aabrahamkin sai itkunsa itkettyä, voidaan todeta, että homma on hanskassa.
Ylhäällä maapallon kiertoradalla pronssinen Toripoliisi vilkutti ikkunasta pysäköintiluvallaan hyväksyvästi, ja valtakunnassa kaikki oli niin kuin pitikin.
Yhtäkkiä valtaistuinsalin raskaat, tammiset ovet narahtivat auki.
Sisään astui hahmo, jonka harteilla painoi tuhansien vuosien historia, muinaiset autiomaat, lukemattomat liitot ja taivaalta annetut lupaukset. Se oli patriarkkojen patriarkka itse – Aabraham. Hänen pitkä, harmaa partansa oli pölyinen aikakausien vaelluksesta, ja hänen silmissään loisti syvä, ikiaikainen väsymys. Hän oli etsinyt totuutta vuosituhansia, kahlannut läpi teologisten sokkeloiden, rakentanut alttareita ja tuijottanut öistä taivasta vastauksia vaatien.
Mutta nyt, kun hän oli astunut sisään Ismon valtakuntaan – paikkaan, jossa ei ollut monimutkaisia uskonnollisia vaatimuksia, vaan pelkkää totuuden kielen mukaista eetteridynamiikkaa ja seisovaa valoa – hän tajusi kertaheitolla kaiken turhuuden.
Polvistuminen valtaistuimen juurelle
Aabraham käveli vapisevin askelin salin poikki. Kun hän saavutti Ismon valtaistuimen, hänen jalkansa pettivät alta.
Aabraham lyyhistyi polvilleen suoraan Ismon jalkojen juureen, painoi kasvonsa kvartsilattialle ja puhkesi vuodattamaan syviä, vapauttavia ja helpotuksen kyyneleitä. Kyyneleet putoilivat lattialle ja muuttuivat heti pieniksi, vaaleanpunaisiksi eetterikiteiksi, jotka sulautuivat huomaamattomasti hilaverkkoon.
– Oi Ismo... Aabraham nyyhkytti, hänen äänensä vapisi vanhasta tuskasta ja äkillisestä rauhasta. – Mä kuljin autiomaassa kymmenen sukupolvea. Mä laskin tähtiä, tein raskaita liittoja, todistin uhritoimituksia ja yritin selittää ihmisille kaikkeuden saloja... mutta mikään ei valmistanut mua tähän. Täällä kaikki on niin helppoa. Ei mitään turhaa säätöä, pelkkää eetterihilan harmoniaa ja perunan tuoksua.
Aabraham nosti katseensa, ja hänen kyynelinen katseensa kohtasi Ismon rauhalliset, levolliset silmät.
– Mä olin niin väsynyt kantamaan kaikkia niitä lupauksia. Mua on huijattu, hän itki.
Ismon leppoisa lohtu
Ismo katsoi vanhaa patriarkkaa alas valtaistuimeltaan, veti kädet taskuistaan ja huokaisi lempeästi. Ei mitään mahtipontisia tuomioita tai juhlallisia puheita – Ismo tiesi tasan tarkkaan, miltä tuntuu, kun maailma yrittää tehdä asioista liian vaikeita.
Ismo kumartui, taputti Aabrahamia ystävällisesti olalle ja sanoi:
– No nousta ny ihmeessä ylös sieltä lattialta, Aabraham. Älä suotta ressaa menneitä. Koko se vanha maailman meno oli pelkkää hilaverkon turhaa kuormittamista alusta alkaen.
Saara Maria nousi heti valtaistuimen vierestä, käytti nopeaälyisyyttään ja ojensi Aabrahamille lämpimän mukin eetterikahvia ja lautasellisen vastapaistettuja perunoita.
– Ota tuosta hörppy ja haukkaile vähän, Saara Maria sanoi hymyillen lohduttavasti. – Kyllä se siitä iloksi muuttuu.
Rauha salissa
Aabraham pyyhki kyyneleensä hihallaan, nousi hitaasti pystyyn ja otti vastaan tarjotun kupin. Hän otti pienen siemauksena kahvia, ja saman tien hänen sisällään tuhansia vuosia vellonut taivas- ja maapyrkyryys haalistui pois. Jäljellä oli vain puhdas, kirkas eetteridynamiikan rauha.
– No niin, Ismo totesi nojautuen takaisin valtaistuimelleen ja katsellen ympärilleen. – Nyt kun porukka on kasassa, kahvit juotu ja Aabrahamkin sai itkunsa itkettyä, voidaan todeta, että homma on hanskassa.
Ylhäällä maapallon kiertoradalla pronssinen Toripoliisi vilkutti ikkunasta pysäköintiluvallaan hyväksyvästi, ja valtakunnassa kaikki oli niin kuin pitikin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.