Olen tästä kiistellyt monet kerrat mieheni kanssa, kun eräänä päivänä jo yli vuosi sitten hieroin hänen penistään kovaksi ja huomasin siinä 2 about 3-4mm halkaisijaltaan syvää haavaa, johon oli jo alkanut rupea muodostumaan. Haavat sijaitsivat vastakkaisilla puolilla ehkä reilu viitisen senttiä terskan alapuolella. Toinen haava oli etupuolella ja toinen kivesten puolella ja lähes täysin vastakkaisilla puolilla. Niiden paraneminen kesti pitkään ja kun rupi irtosi näkyvissä oli aika syvälle mennyt haava. Vähän, kuin kuoppa. Peniksen ihoon on tuosta jäänyt selvät vaaleammat kohdat, arpikudosta tms.
Kysyin näistä todella hämmentyneenä ja hän vakaasti väittää niiden tulleen vimmatusta tuntien runkkaamisesta. Hetken päästä aloin tajuamaan, että ne näyttävät hampaiden jättämiltä kolhaisuilta ihan, kuin rajussa suuseksissä olisi käynyt vahinko. Tai sellaisiksi voisin niiden jälkien kuvitella olevan. Sanoin tästä, mutta hän pysyy kannassaan ja väittää niitä runkkauksen aiheuttamaksi. En ole ikinä törmännyt tai edes kuullut jonkun voivat runkata tuollaiset syvät kuopat itselleen. Kipuhan pitäisi olla jo aika kova. Ymmärrän punertavat hiertymät, mutta nämä olivat kaukana siitä. Haluaisinkin nyt tiedustella onko joku törmännyt itse tällaisiin vaurioihin pelkästä runkkaamisesta. Me olemme mieheni kanssa kiistelleet tästä asiasta lukuisia kertoja mutta hän ei myönnä mitään muuta tapahtuneen. Ja minun jättämiä jälkiä ne eivät ole. En oikein tiedä mitä ajatella ja sen vuoksi kysyisin mielipidettä tai kokemukseen perustuvaa teiltä jotka jaksatte nyt ehkä lukea tämän pitkän sepustuksen. Minusta tuntuu että mielestäni on suihin ottanut joku taitamaton toinen nainen tai se on ollut jotain hyvin rajua ja vahingossa nuo jäljet varmaan tulleetkin.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo, ei runkatessa tollasia tule, voisk olla glory hole raapinnu
On tainnut kaverisi työntää Hooverin putkeen.
No on kyllä aivan normaalia, että haavoja tulee runkatessa. Ilman liukkaria ainakin minulle, jos vähänkään pidempään harrastaa omaa kivaa. Nahka ei vaan kestä ja paraneminen ottaa pari viikkoa.
No sinähän taidat olla saksikäsi-Edward jos niitä haavoja runkulla useinkin saat?!
Mulla on kyllä käynyt niin että hampaista on jäänyt haavoja.
Vanhempi nainen joten luulisi olevan kokemusta hänellä.
Aloittajana jatkan vielä kommentointia. Ne jäljet ei ollut minkäänlaisia semmoisia hiertymäjälkiä tai viiltohaavoja tai vastaavanlaisia eikä siinä ollut semmoista muunlaista punotusta peniksessä muuta kuin ne kolot jotka oli tasan vastakkaisilla puolilla suunnilleen peniksen keskiosassa. Ne jäljet oli tismalleen siinä kohdassa kun joku ottaisi suihin suoraan edestä esimerkiksi polvillaan ja hampaat olisivat vahingossa osuneet todella kovaa ja aika syvältä napanneet ihoa pois. Jotenkin itse ajattelisin et ennen kuin edes noin syvää haavaa muodostuu niin peniksessä kipu alkaisi olla jo niin kovaa että sitä runkkaamista ei pysty jatkamaan. Mulla on niin epäileväinen olo ja siksi yritän löytää onko joku oikeasti kokenut tai kuullut tai tietää tämmöisen kuitenkin olevan mahdollista että voi runkata itselleen pistemäiset syvät lommot peniksen molemmille puolille. Mies ei anna palaakaan periksi asiassa ja mä olen nähnyt joskus kyllä hiertymiä mitä runkkaamisesta on tullut ja kokonaan punaiseksi menneen ihon ja pieniä hiuksen hienoja haavaumia jotka ovat todella vain siinä pinnassa mutta että tollaisia kuoppia. Voi voi on mullakin ongelmat mut tuntuu niin pahalta kun uskon että hän valehtelee.
Luulen kuten joku ketjussa jo arvelikin että hän on käynyt glory holessa imettämässä vehjettään. Siinä kun 2 vessakopin välissä olevasta pienestä reiästä tunkee kalunsa seinän toisella puolella imevälle toiselle äijälle, käy helposti juuri noin että kun se toinen pää innosta nykien imee meisseliä, se helposti ottaa osumaa reiän kumpaankin reunaan jotka voivat olla lisäksi teräviä ja aiheuttavat symmetriset kolomaiset vauriot peniksen molemmille sivuille.
Hän ei vaan kehtaa myöntää että on antanut toisen äijän imeä. Häpeää sitä selkeästi niin paljon.
Sinänsä ymmärrän tuon että mistä ne olisi voinut tulla myös muuta kuin hampaista mutta jotenkin hänet sen verran monen vuoden takaa tuntien en usko että hänellä on edes millään tavoin jonkunlaista salaista kiinnostusta miehiä kohtaan ja eikö siellä voi olla myös nainen toisella puolella antamassa suikkaria? Joka tapauksessa oma on silmääni ne näyttivät ne kuopat juurikin semmoisilta mitä kuvittelisi jälkien olevan kun vahingossa hampailla raapaisee peniksen vartta. Itse en vaan millään järjellä pysty kuvittelemaan et kukaan voi runkata noin pitkälle keskeyttämättä sitä tumputtamista tollasten haavojen jo ollessa siinä koska niiden olisi pitänyt olla v**** pitkään jos se olisi pelkkää runkkaamista että ihan hetkessä ei saa tommosia jälkiä ja tosiaan niin yhteen kohtaan vaan peniksen vartta vastakkaisille puolille muu pelissä oli täysin eheä ja kunnossa ei hiertymän hiertymää.
Voi glory holessa nainenkin olla imemässä mutta se on äärimmäisen harvinaista että joku nainen menisi yleiseen miesten vessaan moista harrastamaan.
Ai saakeli tämä glory hole on selvästi mulla nyt ihan vääränlainen käsitys siitä. Mä oon jotenkin aina ajatellut et näitä suikkarireikiä voi olla vaikka tyyliin pornoliikkeen takahuoneessa tai jossain strippibaareissa tai oikeastaan missä vaan missä sellaisen nyt pystyy pitämään mutta en oo tiennyt tuota että se on joku miesten vessan ja Miesten välinen runkkaus sessio. No ainakin mä jossain asiassa viisastuin tän ketjun avulla että kiitos siitä 😂 edelleen jotenkin kaipaisin tietoa onko kenelläkään omakohtaista tai kuullut runkkauksesta koituvan vastaavanlaisia syviä kuoppia?
Kyllä tuollaisia ihan virallisia glory holeja löytyy tietääkseni esim. Keltaisesta ruususta mutta kyllähän käytännössä melkein kaikki glory holet ovat täysin epävirallisia ja niitä on useimmiten esim. Markettien miesten vessoissa, huoltoasemilla, kirjastoissa yms yleisissä tiloissa joissa ne on joku kiimainen äijä askarrellut jollain työkalulla niin että on saanut aikaiseksi reiän kahden toisistaan väliseinällä erotetun wc-kopin välille. Niissä se työn jälki on usein karkeaa ja rosoista kun ne on kiireellä salaa kyhättyjä eikä kovin moni seppä niitä tehdessään kanna mukanaan mitään Makitan akkukäyttöistä työkaluarsenaalia. Siinä niitä kulleja menee pahaan kuntoon kun kiimaiset uroot keskenään touhuavat tuollaisen teräväreunaisen imutuskolon kautta!
Miehesi on käynyt motarin levähdyspaikalla homoilemassa.