Youtubettajat Arvonen ja Puopolo eivät paljon tunne vammaissektoria, tai varmaan tuntevat, mutta asia ei käy milloinkaan ilmi heidän podcasteissa. Kaikki eivät voi olla kaikkea. Heillä on reipas ulosanti, ja minä en kyllä kykenisi muokkaamaan filmejä julkaistavaan kuntoon, eikä minun äly riittäisi samalla tavalla ymmärtämään lähes kaikki haastateltavien ajatuskuviot. Minä putoaisin kärryiltä. Ihmisille on eri tavalla annettu lahjoja.
Vammaisuudesta esimerkkinä sanottakoon, että kukaan tuntemani kuuro tai sokea -- tunnen heitä enemmän kuin yhden käden sormet -- ei asu tienaamassaan omistusasunnossa. Sangen vaikea päästä tuottavaan työsuhteeseen, jos on aistivamma. Tuommoisia juttuja on monia, joille ihminen ei mahda mitään. Herra yksin tietää, kuka on omasta syystään pudonnut yhteiskunnan tuille ja olisi pystynyt parempaankin.
Sekin seikka, että kehitysvammaisten määrä ei ole vähentynyt, vaikka on abortit ynnä muut ennaltaehkäisyt. Kysyin tekoälyltä, niin kehareitten määrä on paremminkin tuplaantunut. Keskosten tehohoidon parantuminen on lisännyt kehitysvammaisten määrää, keskosista paljon isompi prosentti jää kehityksessä jälkeen, ja elossa olevien vammaisten hoito on parantunut ja elinikä pidentynyt. Yhteiskunta vain tarvitsee erilaisia ihmisiä.
Kokoomuksen slogan oli ENNEN ainakin: Oikeus tulla työllään toimeen, mutta pidetään huolta niistä, jotka eivät tule toimeen. Lääketieteen opiskelija on ylittänyt monta vaikean yhtälön kipukynnystä päästäkseen lääkäriksi, ja sitten palkasta verotetaan 60 %. Jos verotettaisiin vähemmän, saattaisi ihminen tehdä enemmän työtä ja verokertymä tulisi sitä myöten yhteiskunnalle jopa isommaksi.
Ihmiset vastaavat lukematta koko viestiä, siksi minä jätän tämän viestin varmaan oman onnensa nojaan tänne suomi24:ää rikastuttamaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.