Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vaimo suostuu seksiin vieras mukana vaikkei

Nauti vaan vain miehensä mieliksi. Näin on aloitus aikana jo vaimo sanonut ja 2 vuotta noin on tätä pikaista tapahtunut. Vieras on kohtuu suurella varustettu itseäni suurempi selvösti ja hieman nuorempi. Noin kerta kuussa tämä tapahtuu joskus lomien sattuessa hyvin useamminkin. Itse panotapahtuma on nopeahko 30-45 minuuttia korkeintaan. Paikkakin vaihtelee joskus ulkona ja silloin on 15min normi pikainen. Kotosalla ja joskus hotelli ja asuntoauto sillä paikan vaihtuminen tuo myös kivaa vaihtelua joka sopii hyvin vaimon mieleen myös. Akti on vuoronperään muutamasta kivasta asennosta vaihtelua tiuhaan niin vaimo joutuu kovankin takomisen kohteeksi. Myös anaaliin saadaan panna ja yhtä aikaa ähelletään myös ja onneksi on nuorempi hoikka kaveri niin jaksaa takoa pahemmassakin asennossa. On kyllä kova panomies itseäni pystyvämpi ja se on hyvä kun on niin hemmetin kivaa katsoa vaimon tyydytystä. Niin vaimo sanoo että suostuu koska tahdon niin kovasti. Mutta on viimeaikoina myös sanonut että kyllä alkanut nauttimaan kun saa olla kahden miehen himojen kohteena ja mitään tunne rasitusta ei ole vaan pelkkää nautinnollista seksiä. Vasta jotain puolivuotta on vaimo alkanut saamaan itsekkin orgasmeja jopa useamman kuin yhden pidemmän session aikana. Muistan kun alku eka kertoina vaimo oli hiukan tympeänä jonka kaverinikin joskus mainitsi että onkohan jotain ongelmaa mutta oli kyllä itse iloinen nauttija kuten pitikin. Aika pian vaimon käytös kuitenkin pehmeni ja nykyisin voihkii ja nauttii silminnähden ja on paljin aktiivisempi liikkeissään ns notkeutta ja vapautuneisuutta tullut lisää. Myös komentaa meitä kun haluaa itse juuri parasta hyväntekevää tunnetta ja sehän meille miehille sopii. On ilo silmille ja aisteille saada nähdä ja kokea naisen seksuaalista nauttimista. Viime sunnuntain oli oikein mukava hetki kun halusin vaimolle kummankin reiän täyteen ja saada nähdä kun vaimo saa myös orgasmin siinä välissä ollessaan. Jotenkin se on kiihottavaa kun tuntee ison kalun panevan vaimon anaalia samalla kun oma kalu on pohjassa. Se on vaan kiihottavaa nähdä ja tuntea vaimon himon. Nyt oltiin sovittu että vaimolle orgasmi kaverin kanssa whatsappi ennakko sovittuna juttuna ja se minun haluama juttu että kun vaimo alkaa saamaan orgasmin niin me miehet aletaan nopeaa panemaan kovaa pohjaan asti että vaimo saa kovaa takomista niin että hytkyy kunnolla. Joskus asiat sujuu suunnitelmien mukaan ja nyt oli se hetki. Taottiin vaimon vohkiessa orgasmiaan sai kovaa nussintaa ja se vaimon voihkinta ja uikutus oli mahtavaa ja viimein irtosi myös spermat kumpaankin reikään. Vaimo melkein pyörtyi kun kertoi myöhemmin kun teki hyvää ja sai orgasmiaan samalla. Kaveri myös myöhemmin soitteli jo kotimatkaltaan että olipa hieno aktihetki. Eli summasummarum alkuajan vain miestään miellyttääkseen tunnelmat on vaihtunut myös omaan nautintoon johtaviksi. Hyvä niin.
7622
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä siitä nauttii kun vaimo saa vieraan käsittelyssä.
Ite en oo ollut mukana mut hieroja johtaa kivaa on näyttänyt pätkiä videoita. Siinä vaimoni alasti hieronnassa ja kun klitorista hieroo ja saa

Äänestä

Nyt vaan panetta porukalla ryhmässä on naintia jota kaikki haluaakin ja paljon nuoret pojathan haluaakin jonon kanssa että kaikki saa sisään vuorollaan spermasuihkun sisään

Äänestä

jokos se nuorimies nai anoppia omassa makuuhuoneessa sillä hyvänkokosella kyrvällä.

Äänestä
  • Täyttä Bull shittiä tämäkin aloitus ja tyhmät uskoo

    Äänestä

Itsellä vaimoke sekstailee naispuolisen parhaan kaverinsa kanssa pääosin mun mieliksi yhteisissä illanvietoissa, yleensä paljussa. On myöntänyt, että on usein märkänä, mutta ei sinänsä siitä kaverinsa kanssa puuhailusta, vaan tilanteesta yleensä ja kun tietää, että minä ja kaverinsa mies tykätään katsella. Välillä meillä miehilläkin on kädet naisten kivoissa paikoissa. Vaimoke on omien sanojensa mukaan umpihetero, mutta voisi kuulemma harrastaa kaverinsa kanssa kunnolla seksiä ainakin kerran.

1Äänestä
  • Kerran nähty. Vaimon kieli kaverinsa vitussa ja toisinpäin. Todella kiihottavaa! Nainen nuolemassa naista livenä. Näkee että homma sujuu oaremmin kuin miehiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kerran nähty. Vaimon kieli kaverinsa vitussa ja toisinpäin. Todella kiihottavaa! Nainen nuolemassa naista livenä. Näkee että homma sujuu oaremmin kuin miehiltä.

    Porsaita äidin ootte kaikki röh röh

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nauti vaan vain miehensä mieliksi. Näin on aloitus aikana jo vaimo sanonut ja 2 vuotta noin on tätä pikaista tapahtunut. Vieras on kohtuu suurella varustettu itseäni suurempi selvösti ja hieman nuorempi. Noin kerta kuussa tämä tapahtuu joskus lomien sattuessa hyvin useamminkin. Itse panotapahtuma on nopeahko 30-45 minuuttia korkeintaan. Paikkakin vaihtelee joskus ulkona ja silloin on 15min normi pikainen. Kotosalla ja joskus hotelli ja asuntoauto sillä paikan vaihtuminen tuo myös kivaa vaihtelua joka sopii hyvin vaimon mieleen myös. Akti on vuoronperään muutamasta kivasta asennosta vaihtelua tiuhaan niin vaimo joutuu kovankin takomisen kohteeksi. Myös anaaliin saadaan panna ja yhtä aikaa ähelletään myös ja onneksi on nuorempi hoikka kaveri niin jaksaa takoa pahemmassakin asennossa. On kyllä kova panomies itseäni pystyvämpi ja se on hyvä kun on niin hemmetin kivaa katsoa vaimon tyydytystä. Niin vaimo sanoo että suostuu koska tahdon niin kovasti. Mutta on viimeaikoina myös sanonut että kyllä alkanut nauttimaan kun saa olla kahden miehen himojen kohteena ja mitään tunne rasitusta ei ole vaan pelkkää nautinnollista seksiä. Vasta jotain puolivuotta on vaimo alkanut saamaan itsekkin orgasmeja jopa useamman kuin yhden pidemmän session aikana. Muistan kun alku eka kertoina vaimo oli hiukan tympeänä jonka kaverinikin joskus mainitsi että onkohan jotain ongelmaa mutta oli kyllä itse iloinen nauttija kuten pitikin. Aika pian vaimon käytös kuitenkin pehmeni ja nykyisin voihkii ja nauttii silminnähden ja on paljin aktiivisempi liikkeissään ns notkeutta ja vapautuneisuutta tullut lisää. Myös komentaa meitä kun haluaa itse juuri parasta hyväntekevää tunnetta ja sehän meille miehille sopii. On ilo silmille ja aisteille saada nähdä ja kokea naisen seksuaalista nauttimista. Viime sunnuntain oli oikein mukava hetki kun halusin vaimolle kummankin reiän täyteen ja saada nähdä kun vaimo saa myös orgasmin siinä välissä ollessaan. Jotenkin se on kiihottavaa kun tuntee ison kalun panevan vaimon anaalia samalla kun oma kalu on pohjassa. Se on vaan kiihottavaa nähdä ja tuntea vaimon himon. Nyt oltiin sovittu että vaimolle orgasmi kaverin kanssa whatsappi ennakko sovittuna juttuna ja se minun haluama juttu että kun vaimo alkaa saamaan orgasmin niin me miehet aletaan nopeaa panemaan kovaa pohjaan asti että vaimo saa kovaa takomista niin että hytkyy kunnolla. Joskus asiat sujuu suunnitelmien mukaan ja nyt oli se hetki. Taottiin vaimon vohkiessa orgasmiaan sai kovaa nussintaa ja se vaimon voihkinta ja uikutus oli mahtavaa ja viimein irtosi myös spermat kumpaankin reikään. Vaimo melkein pyörtyi kun kertoi myöhemmin kun teki hyvää ja sai orgasmiaan samalla. Kaveri myös myöhemmin soitteli jo kotimatkaltaan että olipa hieno aktihetki. Eli summasummarum alkuajan vain miestään miellyttääkseen tunnelmat on vaihtunut myös omaan nautintoon johtaviksi. Hyvä niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu