Kannatan sinällään poliittisen kansalaiskeskustelun vapautta myös typerissä ja epämiellyttävissä ääripäissä. Se koskee myös sinimustan liikkeen typeryyksiä. Olen myös perusluonteeltani maahanmuuttokriittinen.
Kuitenkin, kun sinimustien kampanjaväki levittää väestönvaihtotyperyyksiään päiväkotien pihoihin, menettävät he silmissäni kohdallaan tämän oikeutensa.
Edellä kuvatun tapauksen repimisen lisäksi tästä eteenpäin tulen aina tilaisuuden saadessani repimään tai muuten peittämään tai tuhoamaan kaikki sinimustan liikkeen tarrat, julisteet ja vastaavat ulostulot sellaisiltakin paikoilta, joilla moinen kansalaiskeskustelu sinällään on objektiivisesti siedettävissä.
Kun tarpeeksi kokeilee huonon käytöksen rajoja periaatteessa hyvin vapaassa asiassa, ne tulevat kyllä jossain kohdin vastaan. Väärinkäytetyn oikeuden menetys ei ole vääryys. Sinimustien kohdalla se piste tuli omalta osaltani tässä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitten voi ruveta kannattamaan vähiten huonoa puoluetta.
Kumpaa tarkoitat, Kristallipuoluetta vai Piraattipuoluetta?