Ei kela sitten sanonut sitä että diagonissa avustus jutuista seurakunta tehnyt säästöjä eli leikanneet vähävaraisten avustamisesta puolella..
Mutta on jännä ettei henkilökunnan palkoista uskalleta säästöä kerätä.
Mutta on jännä ettei henkilökunnan palkoista uskalleta säästöä kerätä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se on diaKonia.
Seurakuntamestari eli suntio on perinteinen ja samalla ajan haasteiden mukana muuttuva kirkon ammatti. Työn arvoperustana on kristillinen usko, kristillinen ihmiskäsitys sekä niistä nouseva vastuu luonnosta ja ympäristöstä.
Suntion työhön kuuluu huolehtia seurakunnan kirkkorakennuksesta ja muista tiloista, sekä toimia vahtimestarina. Suntion tehtävänä on esimerkiksi valmistella kirkkosali jumalanpalvelusta varten vaihtamalla oikean väriset kirkkotekstiilit eli paramentit, asetella kukat alttarille ja huolehtia kirkonkellojen soitosta.
Pienemmissä seurakunnissa suntion tehtäviin saattaa kuulua myös siivoojan, haudankaivajan tai hautausmaanhoitajan tehtäviä. Joissain seurakunnissa suntion tehtävät rajoittuvat kirkossa järjestettävissä toimituksissa avustamiseen, jolloin seurakuntamestari huolehtii esimerkiksi haudankaivuusta ja hautausmaan hoidosta.
Jep tuo on törkeää, että leikataan kaikista hädänalaisimpien auttamisesta, joilta on jo leikattu viimeiset kolme ja puoli vuotta hallituksen toimesta. Tee niin lähimmäisellesi kuin haluaisit itsellesi tehtävän, vai miten se meni?