mite persut mielestänne meni, Suomessa Euroopan pahin työttömyys, lähes kalleinta pensaa ja tiiseliä,halpa sähkö ja tontit myyty alehintaa datakeskuksille, terveydenhuolto kriisissä.
noh, enää reilu puolivuotta niin vaalit tulevat ja purran perushölmöily loppuu.
noh, enää reilu puolivuotta niin vaalit tulevat ja purran perushölmöily loppuu.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Tämän EK:n ostaman paskahallituksen oikea osoite olisi kuritushuone.
Oulun vanha vankila on tyhjillään odottamassa asukkaita.Kaikki porvarihallitukset sinne rikoksista omaa kansaa vastaan.
Persut ainakin on perkeleen hyvää työtä näin äänestäjän näkökulmasta. Harmi vain, että suurin osa heidän maahanmuuton vaikeuttaumisista kyseisen politiikan järkevöittäminen astuu voimaan 1.1.2027 mikä tulee näkymään pahimmillaan seuraavan hallituskauden aikana missä he eivät välttämättä itse ole. Vähän kuten ylikansallisien yhtymien puolesta toimivan agentin tuhot näkyvät yhä mitä persut ovat joutuneet korjailemaan
Persujen aiheuttamat tuhot näkyvät jo nyt kansan kurjistumisena, ei tarttee odotella 1.1.2027 asti.
Onko?
"Kaksi edellistä hallitusta on todistanut valtapuolueiden kyvyttömyyden tehdä isänmaallista politiikkaa, joten on hulluutta äänestää valtapuolueita, kun todisteet niiden toiminnasta ovat niin selvät. Työttömyys ja konkurssit sekä maahanmuutto ovat huippulukemissa Suomessa, mutta taas seuraavissa vaaleissa äänestäjät menevät äänestämään samoja puolueita kuin aiemmin."
https://www.tampereensanomat.fi/uutiset.html?257835
Persut ja kokoomus pahimmat valeisämmaalliset.Toisen isämmaa Putin ja toisen Trump.
Mainitse edes yksi Suomen etua aidosti ajava puolue eduskunnasta?
Kaikki muut paitsi nykyiset hallituspuolueet.
Kertoohan se jotain kun Putin,Trump ja Netanjahu ovat hallituspuolueiden idolit.Kaikki äärioikeistolaisia seinähulluja.
Etkö enää muista Marinin hallituksen sekoiluja? Ja etkö ole kuullut miten sekavia Marin on viime aikoina puhunut?
Marinin hallitus sekoili vähemmän mitä orpon tai sipilän hallitus, yhteinen tekijä molemmissa kokoomus ja ps.
No mitäs sekavaa hän on viime aikoina puhunut?
Persut ja Kokoomus saanut vain pahaa aikaiseksi pieni-ja keskituloisille, mutta rikkaat kiittää 👎
Etkö kuullut Marinin huuteluita lentokoneiden alasampumisesta?
Etkö kuullut miten Halla-aho oli Marinin kanssa samaa mieltä?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012364341.html
No mutta kansanedustajilla pyyhkii ihan hyvin, mitäs niistä muista.
Onkohan työttömyyslukuihin vaikuttanut Suomeen 2022-2025 muuttaneet noin 170 000 nettomaahanmuuttajaa? :D
Jep, mamut tekevät työt ja persut vain valittavat.
Onko persut vetäneet 170000 maahanmuuttajaa kolmen vuoden aikana?
Kova saavutus maahanmuuttovastaiselle puolueelle.
Persut pettää aina, siihen voi luottaa
Kyllä persujen lahkossa paskan määrä on vakio.
malttakaa vielä hetki,puolen vuoden päästä orposta ja purrasta on päästy eroon.
IS: n teettämän kokkarien omistaman ja johtaman Taloustutkimus-Gallup yhtiön internetkyselyn 1100 henkilön otoksen mukaan 2/3 kansasta ei halua hyviä suhteita Venäjän kanssa.
Miten kansa olisi voitu aivopestä näin pahoin omia etujaan vastaan?
Seitsemän EU-maata jatkaa esimerkiksi kauppaa Venäjän kanssa Suomen rajasulun jälkeen Suomen antaessa kilpailijoille lyhyiden toimitusten raaka-aineiden jalostusedutkin ilmaiseksi samalla, kun omaisuusarvot ovat romahtaneet yli 50 mrd € idänkaupan talousjalan amputoinnin takia omakotitalojen 1.1 milj kpl, osakehuoneistojen 1.5 milj kpl, kesäpaikkakiinteistöjen 0.5 milj. kpl ja liikekiinteistöjen ym. yli 100.000 kpl kohdalla. Samalla turismituloja jää saamatta 1-2 milj. euroa päivässä.
Tällaisen itsemurhapolitiikan seuraukset ovat maan johdon kontolla ei kenenkään muun. On haukuttu ja syytetty väärää puuta. Mitä Kiovan pohjattoman kankkulan kaivon täyttölahjoituksilla meille kuuluu, kun oma kansa kärsii puutetta. Päättäjien harkintakyky on vähintäin kyseenalainen.
SAMA OIREYHTYMÄ KUIN NATO-GALLUPISSA
Vain 25 % kannattaisi hyvien suhteiden palauttamista itään.
Muistissa on miten Niinistö vetosi saman Gallupfirman 1100 otokseen kansanäänestyksen sijaan lähes samoin prosenttiluvuin, kun hän huijasi Suomen avukseen likaisen pelin avulla järjestetyn Marinin kanssa maan lähinnä itse keksittyjä macchiavellistisia uhkia ja valheita käyttäen NATOn rotanloukun syötiksi ja ensi-iskun kohteeksi Arkadian 188 puolue-edustajaa ylipuhuttuina ilmeisen 6.5 kk: n pituisten täyspalkkaisten lomien ja vapaa-aikojen laitostamina lihapatansa reunasta rystyset valkoisina kiinni pitäen.
Onko Suomen tiedotuksen aivopesukone voinut pitää näin tiukasti itäfobistien pimeää viholaissäkkiä katselijoiden ja kuulijoiden päässä päinvastoin kuin muualla Euroopassa, että kansa ei saisi ymmärtää omaa parastaan poliittisissa, taloudellisissa ja sotilaallisissa kysymyksissä jonkinasteiseen joukkohysteriaan saatettuna.
Ei ihme jos J D Vance totesi Munchenissa käydessään, että EU on uhka ja vaara itselleen ei Venäjä. Suomi on tästä räksytyskehityksestä malliesimerkki kompetenssin puutteisen johdon takia saatettuna onnettomaan jamaan, josta ei voi syyttää muita kuin omia päättäjiä. Eikä Kiova ole mikään typerien päätösten puolustus.
Trump totesikin tuntien sodan taustasyytkin, että Ukrainan sota on Bidenin järjestämä häpeällinen sota. Apunaan Bidenillä oli Venäjän vankiloissa katkeroitunut Jukosin M. Chodorovskyj ja sittemmin poliittisena hyvä veli-poliittisena torpedonaan Tallinnan risteilijänä kunnostautunut Niinistö jarruttamassa sopimuksia, toimien omavaltaisena Putin-asiantuntijana maailman lehtien otsikoissa ja lopulta Ukrainan sodan kipinämikkona.
Jos gallup pitäisi paikkansa laajemmin kansaa koskien suomalaisten ennätysmäinen onnellisuuskin perustuisi silloin masokistiseen kärsimysten, kipujen ja vaikeuksien aiheuttamiin onnellisuuden tunteisiin vastoin kaikkia normaaleja psykologisia prinsiippejä.
Terve järki ja harkinta vaikuttavat olevan hakusessa Suomen asioiden hoidossa oman kansan etujen jatkuvasti jäädessä vieraiden etujen jalkoihin nykysotku tuloksena.
Muualla Euroopassa omien maiden epäkohtiin on alettu reagoida laajoin mielenosoituksin, joita YLE vaikuttaa pimittävän ja "sokeroivan", kun Suomen omat asiat ovat vielä huonommassa kunnossa kuin mielenosoitus- ja mellakkamaissa Ranska, Saksa, Italia, Espanja, Albania ja Kreikka. Syynä uutisoinnin hidasteluun ja manipulointiin on ilmeisesti pelko mielenilmausten leviämisestä Suomeen.
se vuoksi,että on parempi olla vaikka sillan alla kun ryssän vallan alla.ryssä pettää aina.
Suomessa kun toimii poliittinen yhteistyö niin hyvin. Sitä kylvää mitä niittää. Itseasiassa on aivan totta, että monia kiinnostaa vain omat asiat, ei muiden. Tässä yhteiskunnassa kun jokainen sillä tavoin on ns. Käpertynyt omiin asioihinsa, vaivoihinsa ja rahalliseen pärjäämiseensä. Se kyllä on aivan totta. Erillinen Suomi, sitähän se on jo pitkään ollut, sille ei kyllä oikeen mitään voi.
Sähkö tänään jopa 52snt/kWh! Mitä tekee persut?
Purra vuonna 2022:, oppositiossa"Me perussuomalaiset olemme valmiita tulemaan töihin, vaikka jouluaattona, tekemään päätöksiä suomalaisten parhaaksi eli sähkön hinnan laskemiseksi."
Persut vuonna 2026:hallituksessa Suomessa sähkövero on kokonaisuutena noussut vuonna 2026 valtion tekemien päätösten (kuten huoltovarmuusmaksun korotuksen 1.4.2026 alkaen) myötä, eikä Perussuomalaiset ole ajanut yleistä sähköveron tai sähkön hinnan laajaa alentamispakettia tällä hetkellä.
Joko Purra on kutsunut hätäkokouksen koolle?
Persujen tunnus nykyään "sitä saat mitä pilaat".
Alkaa näkyä persueliitin kasvoilla väsymyksenä jo jatkuva pahuus,valehtelu ja viha.
Tässä maassa alkaa vielä sisällissota.. ongan tuo jo nähty ja koko ajan nähdään miten esim. Eduskunnassa keskustellaan. Mitä töihin tukee, kyllä niitä tekevälle nuorellekin aina löytyy, kyse on siitä, viitsiikö tehdä.
Niitä suhteita kannattaa vaalia, että työpaikka on kestävällä pohjalla. Suomi on muuttunut maa. Ikävä asua on , etteivät eri ihmisryhmät ole kykeneviä keskustelemaan, vaan väittelemään/riitelemään. Mytta niin, tuosta työhomnasta, kun niitä tarpeeksi tekee niin ei tartte olla kateellinen muille omaisuudesta.
Pitäisi tehdä kompromisseja ja hyväksyä puolet rasismia ja puolet kok/ps valehtelusta kansalle.
Kyllä on politiikan edustusakselissakin puutteita, ottakoon Oppia niistä. Puutteet työssään, politiikassakin tulee tunnistaa ja ne avoimesti myöntää. Kun kansa ei käy dialogia, esimerkiksi, syntyy ongelmia avoimesta puhunattomuudesta. Nuorilla on ongelmia, johtuu monesti vanhemmistakin, heidän lapsellisuudestaab esimerkiksi elämän asioiden suhteen. Nuorelka on tärkeätä päästä ajoissa, mieluiten mielestäni ennen 25tta ikävuotta virkaan, joka on kestävällä pohjalla, tienaten. Myöhemmin säästyy "naapurikateudelta" sitten. Ja työ on työtä vaan, Nuoret!siinä hommassa juuri niin , kuten olen mähnyt:ulkonäkö hyvä, leveä hymy, kysymys kanta-asiakkuydesta. Pätkääkään ei tarvitse oikeasti ottaa "asiakkaan"asioota, kunhan hoitaa osansa ja pitää asiakastyytyväisyyden yllä. Kulissia ja tissiä työtkin. Asenteella:teen päivän ja otan rahani, sillä pärjää. Lycka till vaan uraputkiin!hyvin monee aika monella.
Osittain vähän Huumoria pelissä, mutta kerran tuttuni, kuuskyt, että juuri noin. Edustus, asiakastyytyväisyys, sen ajo.
Kompromissit voivat olla jsks hankalia, jos on eri elämänarvoja jne, se on totta. Moni homma kusasee sen vuoksi, luulen. Harmillista.
Persut on tuhonneet Suomen. Velkakuningatar Purra on lyönyt viimeisen naulan Suomen arkkuun.
Valtionvelka 201,5 miljardia euroa, josta Purran saldo 50 miljardia euroa tähän mennessä ja vielä ehtii.
Sepä onkin hyve kun ei tue erityisesti mitään puoluetta. Olisi vaan tärkeää, jos puoluepoliittisesti Oikeita ja Tärkeitä asioita ajettaisiin ilman mitään Tietämättömyyttä asioista(kaikki ammattialat)tai älämölöä, mitä eduskunnassakin esiintyy.😷 onkohan se kuitenkin niinn, että aikuisuus tulee monille vasta 60-vuotuaana, jos silloinkan:)
Kukin toki tyylillään taplaa, mutta kyllä olen huomannut, että monella on oikeasti Järjeä noon 55-65vuotiaana.(naiset). Se epävarmuus ja lapsekkuus niin huokuu, ettei tee mieli oikein jutelka mitäön, kun ei ole samalla aallonpituudella. Jospa teillä ne työt nyt ja vanhemmuus jotenkuten sujuisi:) lycka tiiil vaan, kaikenikäisille:)
Ei se työttömyys ole minkään puolueen vika. Tekoälyautomaatio vain vapauttaa ihmiset orjuudesta.
Toivottavasti tekoäly tarvittaessa tulee ihmisen sijaiseksi, kun näyttää todellakinnsiltä, ettei kenestäkään mihinkään oikein ole.
Ei onnistu kaikki ei. Moni asia on niiin läpinäkyvää, kansa kyllä tuonkin soten toimimattomuuden ja nelikymppisten tyhmyyden tietää. Kun ei toimi,voi siinä asiakaskato tulla, mutta toivotaan että toimii, niin edes jotku käyttävät muita kuin vain pakollisia kirurgiaa jne. Pääosa ihmisistä onkin aika yksinkertaisia, mutta kyllä kansa on monesti aika valveutunuttakin. Hyvät iltamat ja oikein paljon onnea ja menestystä . Onnea myös, mitä tulee Ammatti-ja lastenkasvatus, kodinhoito-ja elämäntaitojen kans , onnea niidenkin suhteen, niissä onkin monesti hiomista.
11% alkaa olla jo melko kilpailukykyinen luku. Mutta odottakaas kun päästään yli 20% työttömyyteen. Sekin tulee vielä ja tuskinpa kasvu siihen jää. Suomi syöksyy ennätyksestä toiseen. Hyvä Suomi!