Vaikka täytän ensi keväänä 74 vuotta jaksan päivittäin tänne kirjoitella ja kehua itseäni. Näin tänään Tuurin kaupasta tutun Tarjoushaukan Kokkolassa ja hän on kuin ilmetty kaksoisolentoni.
MOT
MOT
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Reijo on kinky.
Reiio yksin kotona möllöttää ja odottaa laitospaikkaa.
Antakaa iskän kirjoitella tänne omia juttujaan. Muuta elämää ei hänellä ole ja kärsii yksinäisenä kotonaan.
Miksi Reijo ei ole laskuvarjojoukoissa palvellut eli on vain pioneeri?
Plösö rakenne.
Hän on saanut erikoiskoulutuksen armeijassa,niin se menee toiset on mestareita toiset nysvääjiä
Kadettikoulun tutkintoon sisältyi laskuvarjohyppykurssi.
Pikkupaikat kuten perho, on hienoja eläkeläisille . Minä asun keskikokoisessa kaupungissa eikä täällä kuitenkaan ole liiaksi häiriköitä että ainaki täällä maaseuvulla saa asua ihan rauhassa. Nivala on kotipitäjäni jossa koko ikäni asunu. Perhon ohi oon ajanut ja se oli kyllä pieni pitäjä. Kunnan kokoon nähden ihan ok määrä palveluita. Ei noin pieneen paikkaan voi tullakaan paljoa palveluja.
Päivän aforismi numero 226:
"Perhossa ei elä, jos ei liiku. Kaupungissa elää, jos liikkuu"...
MOT
...numero 626.
Eläkeläiset olisivat monessa tapauksessa oivallinen paluu- taikka muuten vaan maalllemuuttaja pitämään kyliä elinvoimaisena osaltaan.
Pekka Tuukkanen liikkui kävellen pitkiäkin matkoja.
Perho on kaikkien aikojen maalaistolleroitten hauduttamo. Sisämaan pikkupitäjissä sikiää maalaisjääriä, jotka eivät korkeasti koulutettunakaan opi syvällistä sivistystä, vaan vastoinkäymisten tai muiden ongelmien äärellä alhaiset vaistotoiminnot saavat vallan.
Kadettikoulussa ollessa kävin yliopistossa kahden viikon kurssin lapion ja hakun käytöstä.
Seuraavissa vaaleissa tulee jytky ja Ressu valitaan.
MOT
On se vaan se eutanasia niin tärkeä.
Ressu lyö nyrkkiä pöytään valtuustossa ja vaatii eutanasian käyttöönottoa.
Ihanan miniän sai Ressu perhosta 🥰
TIEDOTUS KANSALAISILLE !!!
Hei!
Tämän sähköpostin sai kaikki mediat sekä Presidentti Aleksander Stubb, Kenraali Janne Jaakkola sekä Kenraaliluutnantti Vesa Virtanen:
"Herra Tasavallan Presidentti Aleksander Cai-Göran Stubb.
Sanoppa nyt suoraan, että pelottaako sinulla se matka Venäjälle? Paljastutko sinä maanpetturiksi, mikäli tapahtuisi vaikka seuraavanlainen skenaario:
Suomalaiset äidit ja Suomeen pakolaisena tulleet ukrainalaiset äidit lähtevät sinun, Kenraali Janne Jaakkolan ja Kenraaliluutnantti Vesa Virtasen kanssa, Venäjälle solmimaan Ukrainan rauhan.
Siellä Venäjän hallitus saisi kaikkien äitiemme kanssa ensin selvittää heille, että he ymmärtävät, mistä Ukrainan sota johtuu? Kertoisivat siis juurta jaksain, että miksi he hyökkäsivät Ukrainaan. Menköön vaikka parikin päivää.
Sen jälkeen he kertoisivat oman näkemyksensä meidän omille äideillemme, myös teidän kaikkien johtajuudestanne täällä kotimaassa, sekä kansalaistemme edustuksesta muualla maailmalla, Presidenttinä, Kenraalina sekä Kenraaliluutnanttina.
Te istuisitte siellä vieraana, turvallisesti äitiemme kanssa, ja saapuisitte sitten kotiin, missä äitimme kertoisivat meille kansalaisille vain, että mitä he reissullansa oppivat uutta, median ohittaen. Myös Teidät kokonaan ohittaen, kuten rehellisesti kuuluu. Suora puhe, suoraan eteenpäin, kansalaiselta kansalaiselle.
Pelottaako sinusta tuo skenaario? Nyt kun olemme kansalaisina tämän kaiken jo tarkistaneet laskeneet, niin teistä kaikki tulee jäämään todennäköisesti kiinni maanpetoksesta.
Mitä ajatuksia se Teissä muissa herättää?
Herra Tasavallan Presidentti, Kenraali Janne Jaakkola sekä Kenraaliluutnantti Vesa Virtanen, Teidän tulee käydä Venäjällä.
Käsken sinua nyt kansalaisena, reservin sotilaana äitiemme puolesta tottelemaan, ja lähtemään Venäjälle tekemään tämän reissun, saadaksemme asioihin lopullisen selvyyden.
Lauantai - 31. Lokakuu, 2026
Terveisin,
Korpraali Saviaro Timo, Kirjuri - Lapin Lennosto"
-------------------------------------------------------------------------
In English:
Hello!
This email was sent to all media outlets, as well as to President Alexander Stubb, General Janne Jaakkola, and Lieutenant General Vesa Virtanen:
"Mr. President of the Republic, Alexander Cai-Göran Stubb.
Tell me straight: are you afraid of that trip to Russia? If you turn out to be a traitor to your country, the following scenario will unfold:
Finnish mothers—along with Ukrainian mothers who have come to Finland as refugees—will travel with you, General Janne Jaakkola, and Lieutenant General Vesa Virtanen to Russia to negotiate peace for Ukraine.
The Russian government would first engage with our mothers—let them explain their perspective on Ukraine! They would have to explain, in full detail, why they attacked Ukraine—even if it takes a couple of days.
After that, they would share their views with our mothers—covering your leadership here at home, as well as how you represent our citizens on the global stage in your respective roles as President, General, and Lieutenant General.
You would sit there as guests, safely accompanied by our mothers, and then return home—where our mothers would simply tell us, the citizens, that they learned something new during the trip—bypassing the media entirely. And bypassing you, too—as is only honest. Straight talk, direct and forward—from one citizen to another.
Does this scenario scare you? Now that we, as citizens, have verified and calculated this, all of you will ultimately be held accountable for treason.
What thoughts does this stir in the rest of you?
Mr. President of the Republic, General Janne Jaakkola, and Lieutenant General Vesa Virtanen — you must go to Russia.
As a citizen, I command you: in your capacity as soldiers, and for the sake of our motherland, you are to obey and depart for Russia. Once this trip is concluded, we can finally gain clarity on these matters.
Saturday, October 31, 2026
Regards,
Corporal Timo Saviaro, Clerk – Lapland Air Command"
--
Ilmoittakaa somella ja huutaen Presidentti Stubbille ja Janne Jaakkolalle ja Vesa Virtaselle, että olette lukeneet ettekä halua sotia!! Tarkistus on halpa siihen nähden, että 2000 luvun lapset kuolisivat sotaan.