Venäjä on pakko tuhota kokonaan, sääli

Oidän venäläisestä kulttuurista, taiteesta ja ruoasta. Jos ei lasketa jonon ohittajia, niin suurin osa on mukavia ihmisiä ja hyvää seuraa.

On kuitenkin niin, ettei maapallo kestä valtiota, joka tekee jatkuvasti kiusaa katkomalla kaapeleita, hyökkäämällä muiden maiden kimppuun, murhaamalla ihmisiä ja sulattelemalla jääkaappeija. Myöskään jatkuva trollaaminen ei ole mukava asia.

Koska Venäjä ei ymmärrä tekemäänsä haittaa ja jopa ylpeilee sillä, johtopäätös on vaikea, mutta väistämätön. Sellainen valtio pitää vain eliminoida.
Venäjälle pitää toki antaa muutama viikko aikaa muuttaa suuntaansa ja korvata aiheuttamansa vahingot.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sekin toki kelpaisi, että Venäjä kääntyy sisäänpäin ja kiusaa vain omia kansalaisiaan kuten Pohjois-Korea.

1Äänestä

On ihmeellistä, miten maa, joka aikoinaan ruokki käytännössä koko Euroopan ja Amerikan, on taantunut siirtomaaksi, joka vie vain raaka-aineita ja pahaa mieltä.

80 vuotinen sosialistinen kokeilu ja nykyinen mielipuolinen kleptokratia ovat saaneet vauraasta kansoista ensin maaorjia ja nyt vain tykinruokaa.
USA osoitti, että demokratia iskee takaisin, vaikkakin hitaasti.

Miten käy Venäjän?
Demokratiasta tuli vain uusi diktatuuri. Siitä ei voi syyttää vain johtajia vaan kansalla on omituinen tarve tehdä pahaa kuin pikkulapsella, joka rikkoo omat lelunsa.

Äänestä

Valtio, jonka keskeiset vientituotteet ovat murhat, trollaus, pakastimien sulattelu, pommiuhat, ihmissalakuljetus ja terrorismi, on valinnut väärän viestintätoimiston.

Oy Putin Ab ei ole tehtäviensä tasalla. Se on kallis käyttää ja se vain tuhoaa imagon.

Äänestä

Miten yksi maa voi olla niin keskittynyt pelkän pahan tekemiseen, ettei tajua edes omaa parastaan?

Pitäisi kaivaa kanava EU:n ja Venäjän väliin.

Samalla voi ilmoittaa Kiinalaisille, että saavat pitää koko maan.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oidän venäläisestä kulttuurista, taiteesta ja ruoasta. Jos ei lasketa jonon ohittajia, niin suurin osa on mukavia ihmisiä ja hyvää seuraa.

On kuitenkin niin, ettei maapallo kestä valtiota, joka tekee jatkuvasti kiusaa katkomalla kaapeleita, hyökkäämällä muiden maiden kimppuun, murhaamalla ihmisiä ja sulattelemalla jääkaappeija. Myöskään jatkuva trollaaminen ei ole mukava asia.

Koska Venäjä ei ymmärrä tekemäänsä haittaa ja jopa ylpeilee sillä, johtopäätös on vaikea, mutta väistämätön. Sellainen valtio pitää vain eliminoida.
Venäjälle pitää toki antaa muutama viikko aikaa muuttaa suuntaansa ja korvata aiheuttamansa vahingot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu