Koittamaan kestää toverit
Kohta saadaan Marin taksin hoitamaan Suomen asioita
Lindman maan ei tiedä että hänet sivuutetaan
Puolueen puheenjohtaja
Kohta saadaan Marin taksin hoitamaan Suomen asioita
Lindman maan ei tiedä että hänet sivuutetaan
Puolueen puheenjohtaja
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nämä viimeiset 5 kuukautta on leikkiä enää. Etenkin
hallituksen pelleilyä ääntenkalastamisyrityksissä.
Ei Marin tule takaisin kuuntelemaan persumölymystöä,
mutta pärjätään me muutenkin.
Kunhan ei riistäjiä äänestetä emmekä me tietenkään koskaan ole
sitä tehneet emmekä tule tekemään.
Perunakellariin piiloutuvaa riistäjää ei tulisi mieleenkään äänestää.
Suomessakin pitäisi olla jonkinmoiset välivaalit pesujen kaltaisten puolueiden takia jotka tekevät muuta kuin lupaavat .
Mitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaeksi Suomen kansalle
Kertokaa se jos tiedätteKansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, aina työntekijöiden kiky-maksujen palauttamisesta työnantajille lähtien.
Hiljaista on ollut. Aina on kysymys yritetty kääntää jonkun muun syyksi. Etenkin edellinen hallitus on ollut suosikkisyyllinen, jopa persujen omiin tekemisiin.
Nyt kun vaalikautta on jäljellä enää vuosi, niin eväät näyttää olevan syöty persuleirissä. Mutta.
Kysytään nyt vielä kuitenkin, ihan vaan tulevia eduskuntavaaleja varten, että mitkä ovat persujen perustelut vaalilupauksiensa pettämiselle, ja oliko päätös ainutkertainen ratkaisu tälle hallituskokoonpanolle, toisin sanoen pakon sanelema tilapäisratkaisu? Pääministeriasemassa kansalaisten kannalta huonot päätökset peruttaisiin ja toteutettaisiin lupaukset, jotka annettiin ennen kevään 2023 vaaleja?
Yksinkertaistaen; jatkossa lupaukset siis pidetään, jos vielä kerran annamme äänenne teille, ja teemme persuista suurimman vallankäyttäjän?