Rakastan Persuja, koska kurittavat omien äänestäjiensä köyhempää puolikasta minkä kerkiävät. 🥰
Taitaa 80 % Persujen äänestäjistä joutua maksumiehiksi puolueensa politiikalla enemmän taikka vähemmän?
Taitaa 80 % Persujen äänestäjistä joutua maksumiehiksi puolueensa politiikalla enemmän taikka vähemmän?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Keneltä muilta voisi leikata, säästää valtion menoja, velkarahaa kuin niiltä jotka sitä saavat. Et taida olla ihan penaalin terävimpiä kyniä.
Mutta kerro toki. Miten säästetään ja saadaan natseille rahaa lähetettyä miljardeja. Aika vaikea yhtälö. Ja jos kannatat Ukrainan natsien rahoittamista, EU-rahoitusta. Haista vittu. Sinulla ei ole oikeutta edes itkeä kun rahasi viedään.
Sinä Soinia fanittava ja Hallapersuja maalittava antipersu toistat 18-22 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä yhden ja saman kaavan jokaisella palstalla joissa trollaat. Kirjoittaen avauksia joiden viestiketjuihin tuot vastakkaisia leirejä edustavat mielikuvituskaverisi väittelyn aikaansaamiseksi niiden välillä. Turvautuen sensuuriin kun yksinpuhelujasi häiritään vastaamalla sinun viestien kalasteluviesteihin joilla niitä vastauksia kalastelet.
Lisää vuosia vanhaa kopioiden toistoa - todellakin älykästä, miksi toistelet noita hulluja juttujasi ? Etkö osaa, pysty kirjoittamaan aiheeseen liittyviä kirjoituksia ? Yrität siis sotkea sellaisten keskusteluja jotka pystyvät - koetko itsesi ulkopuoliseksi ja siksi haluat heittää paskaa lattialle ja taputella sitä vuodesta toiseen kopioimalla ja toistelemalla.
Ota ap banaani ja rauhotu kun sait taas raivarit siitä, että sinut käräytettiin pään aukomisesta avaajalle joka olet sinä itse.
Saako kysyä persupakkomielteinen trolli miksi KAIKKI muiden kirjoittelu S24 palstoilla on aina sinun häiriköintiä ihmisten vastatessa sinun viestien kalasteluviesteihin joilla sinä niitä vastauksia kalastelet?? Asia mitä itket KAIKILLA palstoilla joissa trollaat raivareinesi kun sinun keskustelujen avauksiin ja provoihin vastataan. Sinun naurettavimmillaan huutaessa ylläpitoa apuun kun esim. sinun kysymyksiin vastaa joku muu kuin sinä itse. Sinun sensuroidessa usein saamasi vastaukset provoihisi sinun jatkaessa "loogisesti" sen jälkeen trollaamistasi millä sinä vastauksia kalastelet 18-22 tuntia 365 vrk vuodessa.
Kremlin suomi24 trolli se jaksaa...
Sattuu olemaan kokoomusministeri joka leikkaa esim. sos.etuuksista 2,5 miljardia Purran saadessa siitä syyt niskoilleen. Kuten myös työttömien määristä joka kuuluu edelleen kokoomuslaisen ministerin vastuualueeseen. Kokoomuksen sukeltaessa koska se ei pääministeripuolueen asemassa saa velanottoa ja työttömyyttä loppumaan eikä taloutta kasvuun jne. kuten lupasi.
Montako kertaa Laasonen on ollut otsikoissa sen takia kun vie sosiaaliturvaministeriltä köyhiltä sosiaalietuuksia? Korvaajana äityisloman aikana Partanen joka syyttää kokoomuksen sukeltamisesta tietenkin persuja kun kokoomukselta jää kaikki vaalilupaukset toteuttamatta.
Vasemmalle kallellaan olevat valtamediat hyvin mielellään julkaisee kerta toisensa jälkeen artikkeleissaan kuvia Purrasta saksien kanssa. Vaikka se on kokoomus joka pääasiassa määrittelee mistä leikataan ja mistä ei.
Paras oli iltalehden toimittelija joka haukkui Purran pystyyn sen takia ettei hän suostunut tekemään 1,4 miljardin lisäleikkauksia joita oppositio oli häneltä vailla hallituskumppaneiden sen estäessä. Sama toimittaja joka ennen sitä opposition tavalla haukkui Purran pystyyn leikkausten takia joita tietenkin vastustivat. Logiikka huipussaan.
"Sattuu olemaan kokoomusministeri joka leikkaa esim. sos.etuuksista 2,5 miljardia Purran saadessa siitä syyt niskoilleen."
Näinhän se on.
Purra on vastustanut koko hallituskauden ajan ankarasti pienituloisten etuuksista leikkaamista, mutta minkäpäs hän, hento nainen, on Orvolle mahtanut kun Orpo on mies.
Purra muuten vastusti pienituloisten etuuksista leikkaamista jo ennen viime eduskuntavaaleja ja on pysynyt siitä saakka tinkimättömästi kannassaan.
Älä jauha paskaa vaan lue persujen vaaliohjelma missä PS sitoutuu kahden hallituskauden ajaksi sopeutustoimiin leikkauksineen.
No onneksi sinä saat kohta vassarihallituksen joka nostaa sos.etuuksia jotka kuittaa korottamalla veroja ja ottamalla velkaa. Minkä takia Orpon hallitus on niin vihattu kun se makselee esim. Marinin hallituksen vekseleitä sinne tänne.
Eikä se ollutkaan Purra, joka sanoi vaalipropagandassaan, että se ei meille käy?
Orvon hallitus ei maksele mitään vaan tekee seuraaville hallituksille vielä suuremmat maksettavat kuin se sai perinnöksi edellisiltä hallituksilta.
Kokoomus toteuttaa vain ne vaalilupaukset, jotka se antoi Elinkeinoelämän keskusliitolle, ja toteuttaa ne yhdessä perussuomalaisten kanssa.
Juu, se on jo tiedossa kuinka "mutta kun edellinen hallitus" korttia koko hallituskauden heiluttanut oppositio (hallituksen edustajien muistuttaessa edellisiä eduskuntasalissa kuin he syyttää taas hallitusta hankkeista jotka itse eduskunnassa läpi ajoivat edellisessä hallituksessa) tulee syyttämään edellistä hallitusta seuraavassa hallituksessa kun pettävät vaalilupauksensa. Orpon hallituksen saadessa syyt niskoilleen kun Lindtmanin hallitus korottaa veroja, leikkaa ja niin saatanasti minkä lisäksi tekee ennätyksen velanotossa. Mm. sen takia että sotien jälkeisten sukupolvien ikääntymisen seurauksena sotemenot kasvaa kasvamistaan kuten myös valtionvelan korot. Siihen vielä puolustusmenojen kasvut jotka Nato kippasi mm. Suomen vastuulle Marinin hallituksen viedessä Suomen Natoon kuvitellen kuinka USA hoitaa venäjänuhan Suomi sen kohteena.
Thaimaalaisten postimyyntivaimojen omaavien nykyisten ex persujen viha persuja kohtaan on huvittavaa seurattavaa persujen facebook sivuilla. Niiden vaikeuttaessa kansalaisuuden saamisen ehtoja esim. vaatimuksien kiristämisineen toimeentulosta. Kansalaisuuden jäädessä saamatta jos nämä ex persu ukot ei elätä postimyyntivaimoaan tai potki sitä töihin.😄
PS pitää Suomen ja suomalaisten puolta isoissa asioissa ja siten se hyödyttää jokaista suomalaista, tahtoi sitä tai ei.
Mainitsepa muutama tuollainen "iso asia".
..ttu näitä sinun monologeja itsesi kanssa ap..😂
Persuista ajat sitten kela elätit lähteneet sdp. Nyt jäljellä kova ydin.
Totta helkutissa petetyt jättävät puolueen.
Ne kelan elätit saa enemmän kuussa käteen kuin marinin hallituksen aikana. Huolimatta leikkaukista jotka edelliset saa toimeentulotukena takaisin euroakaan menettämättä. Päinvastoin saavat enemmän kuin aikaisemmin indeksikorotuksien yms seurauksena. Asia mistä esim opposiittiön edustajat on jostain syystä ihan hiljaa..