Jopas poistuu

Rahhoo nyt tarvitaan teijän apua.
Rahhoo rahhoo rahhooooo

Ripattilan Akka - kertomus riippuvuudesta, vainosta ja vastuusta.

Hän syntyi kylään, jossa talvet olivat pitkiä ja kodin seinät kätkivät enemmän kuin näyttivät. Vanhempien elämä pyöri alkoholin ympärillä. Ruoka, puhtaat vaatteet ja turvallisuus olivat sattumanvaraisia. Lapsi oppi kuuntelemaan oven ääniä ja päättelemään askeleista, millainen ilta olisi tulossa. Kun hän pyysi lohtua, aikuiset eivät useinkaan jaksaneet vastata.

Naapurit tiesivät tilanteesta, mutta tieto ei muuttunut avuksi. Joku toi jouluna ruokakassin, toinen kehotti olemaan reipas. Akka kasvoi uskomaan, ettei keneenkään voinut nojata. Koulussa hän takertui ihmisiin ja työnsi heidät pian pois. Torjunta tuntui hyökkäykseltä, eikä hän osannut näyttää pelkoaan muuten kuin kiukkuna.

Vaikea lapsuus jätti jälkiä, mutta se ei määrännyt hänen tulevia tekojaan. Hän olisi voinut saada apua ja opetella toisenlaisen tavan elää. Sen sijaan hän alkoi vuosien mittaan rakentaa ympärilleen selitystä, jossa kaikki hänen tekemänsä oli aina jonkun muun syytä.

Nuorena akka lähti kotikylältä ja kuvitteli, että uusi paikka pyyhkisi vanhat vuodet pois. Aluksi elämässä oli juhlia, tuttavuuksia ja öitä, jolloin kukaan ei kysynyt vaikeita kysymyksiä. Hän halusi tulla nähdyksi, mutta ei kestänyt sitä, että joku näki liian tarkasti. Ihmissuhteet syttyivät nopeasti ja päättyivät riitoihin.

Alkoholi siirtyi viikonlopuista arkeen. Myöhemmin mukaan tulivat muut aineet, joiden luvattiin hiljentävän pään. Helpotus kesti hetken, ja seuraavana päivänä levottomuus palasi entistä kovempana. Akka sanoi, että elämä oli kohdellut häntä väärin ja että hänellä oli oikeus edes johonkin hyvään.

Työpaikat jäivät lyhyiksi. Hän myöhästeli, jätti vuoroja väliin ja syytti työnantajia epäoikeudenmukaisuudesta. Kun joku tarjosi apua, hän kuuli arvostelua. Kun joku asetti rajan, hän kuuli vihamielisyyttä. Ihmiset väsyivät, mutta akka tulkitsi heidän etääntymisensä todisteeksi siitä, että kaikki olivat häntä vastaan.

Eräänä yönä akka lähti ajamaan päihtyneenä. Hän vakuutti olevansa kunnossa, vaikka ajatukset harhailivat ja katse sumeni. Märkä tie kaartui pimeässä, auto ajautui pois linjaltaan ja törmäsi. Kukaan ei kuollut, mutta seuraukset olivat vakavat. Akka sai lievän aivovamman ja joutui pitkään toipumaan.

Sairaalassa hän oli hetken hiljaa. Kotiin päästyään hän alkoi kuitenkin syyttää tietä, säätä ja muita ihmisiä. Hän ei suostunut sanomaan ääneen, että rattiin tarttuminen päihtyneenä oli ollut hänen oma päätöksensä. Aivovamman jälkeen keskittyminen ja tunteiden säätely vaikeutuivat, mutta päihteet pahensivat tilannetta entisestään.

Hän alkoi epäillä ilmeitä, puheluita ja sattumia. Jos joku ei vastannut viestiin, se oli tarkoituksellista. Jos kaksi ihmistä puhui keskenään, he puhuivat hänestä. Kolari oli varoitus, jonka hän sivuutti. Hän olisi voinut pysähtyä ja hakea apua, mutta valitsi vanhan pakotien.

Kun työ ei pysynyt elämässä, akka alkoi etsiä rahaa nopeasti. Hän huomasi, että pennuista sai ilmoituksilla rahaa, ja alkoi pitää kissoja ja koiria kuin ne olisivat tavaraa. Hän lupasi hyvää hoitoa ja vastuullisia koteja. Todellisuudessa ruokaan ja eläinlääkärikäynteihin ei ollut varaa, mutta päihteisiin löytyi aina jokin järjestely.

Kodin arki muuttui kaoottiseksi. Likaiset alustat, tyhjät kupit ja hoitamattomat vaivat kertoivat siitä, ettei eläinten perustarpeista huolehdittu. Akka suuttui, jos joku kysyi niiden voinnista. Hän väitti, että kyselijät olivat kateellisia tai halusivat vahingoittaa häntä.

Meripäivien aikaan pennut kuolivat. Akka selitti tapahtuneen huonolla onnella eikä suostunut puhumaan siitä, mitä oli jäänyt tekemättä. Hän vaihtoi aihetta aina, kun joku kysyi tarkemmin. Hän ei nähnyt pentuja elävinä olentoina, jotka olivat riippuvaisia hänestä, vaan syytöksenä, jonka hän halusi vaientaa.

Yksi koirista oli lopulta niin huonossa kunnossa, että viranomaiset hakivat sen pois. Sen kylkiluut näkyivät, turkki oli takkuinen ja voimat vähissä. Vieras ihminen puhui sille lempeästi, ja koira nosti päätään. Akka näki tilanteessa vain nöyryytyksen: joku oli tullut hänen kotiinsa ja vienyt jotakin, jonka hän katsoi kuuluvan itselleen.

Hän kertoi kylällä, että koira oli viety valheiden perusteella. Hän ei puhunut sen kunnosta eikä siitä, kuinka kauan eläin oli joutunut elämään puutteessa. Hän alkoi kerätä nimiä ja päätti, ettei kukaan saisi enää asettua häntä vastaan.

Koira pääsi hoitoon ja myöhemmin turvalliseen kotiin. Se oppi vähitellen luottamaan ihmisiin, jotka ruokkivat sitä säännöllisesti ja antoivat sen levätä. Sen elämä jatkui. Akan mielessä tapahtuma jäi kuitenkin avoimeksi haavaksi, jota hän raapi aina, kun joku muistutti vastuusta.

Akan ympärillä alkoi kiertää kertomuksia eläimistä, jotka vaihtoivat kotia ilman selvää sopimusta tai katosivat kokonaan. Hän saattoi väittää pelastaneensa kissan, vaikka sen omistaja etsi sitä. Hän saattoi sanoa koiran olevan hänelle annettu, vaikka lupaa ei ollut. Jos omistaja vaati eläintä takaisin, akka käänsi tilanteen päälaelleen ja syytti tätä julmuudesta.

Eläimet eivät ymmärtäneet akan selityksiä. Ne ymmärsivät tutun hajun, ruokakupin, rauhallisen äänen ja turvallisen paikan. Ne eivät olleet todisteita akan hyvyydestä eivätkä välineitä huomion saamiseen. Ne olivat eläviä olentoja, joiden elämä riippui ihmisistä.

Kun ihmiset alkoivat tehdä ilmoituksia ja vaatia kirjallisia sopimuksia, akka tulkitsi jokaisen varovaisuuden hyökkäykseksi. Hän ei ymmärtänyt, että luottamus oli kadonnut hänen omien tekojensa vuoksi. Hän näki vain vihollisia, vaikka moni yritti suojella niitä, jotka eivät voineet itse puolustautua.

Päihteiden käyttö muuttui arjen rungoksi. Akka nukkui epäsäännöllisesti, söi milloin sattui ja valvoi öitä puhelimen ääressä. Päivisin hän oli uupunut, iltaisin kiihtynyt ja täynnä varmuuksia, joille ei ollut näyttöä. Hän alkoi uskoa, että naapurit tarkkailivat häntä ja tuttavat lähettivät piiloviestejä.

Jos joku sanoi vastaan, hän palasi asiaan tuntien päästä ja vielä viikon kuluttua. Hän luki vanhoja viestejä uudelleen ja löysi niistä merkityksiä, joita niissä ei ollut. Kun todellisuus ei sopinut hänen päätelmiinsä, hän rakensi uuden selityksen. Päihteet ja valvominen pahensivat sekavuutta.

Hän ei aina erottanut, mikä oli tapahtunut, mikä oli pelkoa ja mikä päihteiden väsyttämän mielen synnyttämää varmuutta. Silti hän teki valintoja: lähetti viestejä, levitti väitteitä ja rikkoi muiden rajoja. Sairaus tai riippuvuus saattoi selittää osan sekavuudesta, mutta se ei tehnyt vahingoittamisesta hyväksyttävää.

Ripattilan akan tytär oli kasvanut kodissa, jossa eläimet olivat aina olleet osa elämää – mutta eivät välttämättä sellaisella tavalla kuin niiden olisi pitänyt olla. Hän oli nähnyt äitinsä hankkivan eläimiä hetken mielijohteesta, lupaavan niille hyvän elämän ja suuttuvan, kun joku uskalsi kysyä, miten eläinten asiat oikeasti olivat. Hän oli nähnyt myös sen, miten vastuu muuttui äidin puheissa aina jonkun muun syyksi. Ehkä juuri siksi hän ei koskaan oppinut, että eläimen ottaminen tarkoittaa sitoutumista sen turvallisuuteen, terveyteen ja koko elämän mittaiseen hyvinvointiin.

Tytär ei pitänyt itseään äitinsä kaltaisena. Hänen mielestään hän oli aivan eri ihminen, vaikka toimintatavoissa oli hämmästyttävän paljon samaa. Hänellä oli useita koiria, eikä niiden yhteensopivuutta tai arjen turvallisuutta tullut aina mietittyä loppuun asti. Hän saattoi innostua uudesta eläimestä ja kuvitella, että kaikki kyllä järjestyisi, kunhan pentu vain pääsisi kotiin. Käytännön kysymykset jäivät helposti myöhemmäksi.

Eräänä päivänä hän hankki kiinanharjakoiran pennun. Pieni, herkkä ja hauras koiranalku saapui kotiin, jossa vastassa oli jo joukko muita koiria. Pennun turvallisuudesta olisi pitänyt huolehtia erityisen tarkasti. Sen olisi pitänyt saada oma rauhallinen tila, valvottuja tutustumisia ja suojaa tilanteilta, joissa isommat tai voimakkaammat koirat olisivat voineet satuttaa sitä. Mutta kaikki ei mennyt niin kuin olisi pitänyt.

Muut koirat tappoivat pennun.

Tapahtuma olisi voinut pysäyttää kenet tahansa. Pienen pennun kuolema olisi voinut pakottaa katsomaan omaa vastuuta ja sitä, miten eläinten turvallisuus oli järjestetty. Se olisi voinut olla hetki, jolloin tytär olisi päättänyt, ettei kotiin hankita enää yhtäkään eläintä ennen kuin nykyisten koirien olosuhteet ja keskinäinen turvallisuus ovat varmasti kunnossa.

Mutta Ripattilan akan tyttären ajatukset näyttivät kulkevan toiseen suuntaan. Hän ei jäänyt pitkäksi aikaa pohtimaan, miksi pentu oli joutunut sellaiseen tilanteeseen tai mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Sen sijaan hän alkoi tavoitella uutta pentua. Hän otti yhteyttä kasvattajaan ja yritti saada tilalle uuden kiinanharjakoiran, aivan kuin menetys olisi ollut vain epäonnistunut hankinta, jonka voisi korvata toisella.

Kasvattaja ei kuitenkaan suostunut. Hän ei antanut uutta pentua tyttärelle. Päätös oli pennun kannalta ratkaiseva, sillä kasvattajan tehtävä ei ollut täyttää ostajan toivetta hinnalla millä hyvänsä, vaan huolehtia siitä, että pentu päätyisi turvalliseen kotiin. Tällä kertaa joku katsoi asiaa eläimen näkökulmasta eikä vain sen mukaan, mitä aikuinen ihminen halusi.

Tytär ei saanut uutta pentua, mutta tapahtumasta ei näyttänyt syntyvän sellaista pysähtymistä, jota olisi voinut odottaa. Hän koki lähinnä tulleensa torjutuksi. Hän ei ehkä ymmärtänyt, ettei kasvattajan kielteinen vastaus ollut kiusantekoa tai henkilökohtainen loukkaus. Se oli seuraus siitä, ettei pennun turvallisuudesta voitu olla varmoja.

Ripattilan akka olisi voinut nähdä tyttärensä tapahtumissa peilin omalle toiminnalleen. Hän olisi voinut kertoa, että eläintä ei hankita siksi, että sitä halutaan, vaan siksi, että sille pystytään tarjoamaan hyvä ja turvallinen elämä. Mutta sellaista opetusta ei tässä perheessä ollut opittu. Tytär oli seurannut äitinsä jalanjälkiä juuri siinä, missä olisi pitänyt osata kääntyä toiseen suuntaan.

Ja niin pieni kiinanharjakoiran pentu jäi tarinassa muistutukseksi siitä, että eläin ei ole korvattava esine. Sen elämä oli ainutkertainen. Se ansaitsi kodin, jossa sen turvallisuus olisi ollut ensimmäinen asia, ei jälkikäteen mietittävä yksityiskohta.

Internet tarjosi akalle näyttämön, jossa kukaan ei nähnyt hänen kasvojaan. Hän vaihtoi nimimerkkejä kuin takkeja ja esiintyi eri keskusteluissa eri rooleissa. Välillä hän oli huolestunut sivustakatsoja, välillä vanha tuttu, välillä ihminen, joka oli muka kuullut jotakin luotettavalta taholta. Hän kuvitteli, että uusi nimi teki väitteistä uskottavampia.

Hän alkoi seurata tiettyjä ihmisiä pakkomielteisesti. Hän tarkisti heidän julkaisunsa, kommenttinsa ja kuvansa. Jos joku kertoi tavallisesta työpäivästä, akka päätteli tämän yrittävän näyttää hänet huonossa valossa. Jos joku julkaisi koirakuvan, akka näki siinä piikin itseään kohtaan.

Viestit muuttuivat pitkiksi ja toistuviksi. Jos vastaanottaja esti yhden tilin, akka palasi toisella. Jos keskustelu suljettiin, hän etsi uuden paikan jatkaa. Hän ei kysynyt, miksi toinen ei halunnut olla yhteydessä. Hän tulkitsi rajan todisteeksi siitä, että hän oli osunut arkaan kohtaan.

Akan epäluulot eivät enää rajoittuneet verkkoon. Hän saattoi epäillä, että kaupan jonossa seisova ihminen oli tullut tarkkailemaan häntä. Hän vaihtoi reittiä nähdessään tutun auton ja tulkitsi sattumanvaraiset kohtaamiset suunnitelluiksi. Hän soitti tuttaville keskellä yötä ja vaati näitä tunnustamaan asioita, joita ei ollut tapahtunut.

Hän keräsi kuvakaappauksia ja muistiinpanoja, mutta aineisto oli sekava. Hän oli liittänyt katkelmiin omia pelkojaan ja rakentanut niistä tarinoita. Jos joku yritti oikaista häntä, hän piti tätä valehtelijana. Jos joku vaikeni, se oli hänen mielestään tunnustus.

Läheiset alkoivat varoa sanojaan. Puheluihin ei vastattu, vierailuja peruttiin ja yhteydenpito väheni. Akka tulkitsi etääntymisen salaliitoksi, ei seuraukseksi siitä, että hänen kanssaan oli käynyt mahdottomaksi keskustella rauhallisesti.

Kannattaa lukea säännöt. Esim. solvaaminen on kielletty. Ihan aiheesta on poistettu, ja kirjoittajien omien sääntöjen vastaisten kirjoittelujen takia. Syyllinen löytyy peilistä, jos sinne kurkkaat. ;)

Taitaa poistua pj toimesta. Ei halua luonnollisesti totuuksia julki:) kuka omasta päästä keksisi noin tarkkoja asioita? Ei kukaan!

Eräänä iltana joku kirjoitti akalle keskustelupalstalla lyhyen eriävän mielipiteen. Se ei ollut uhkaus eikä erityisen ilkeä viesti. Akka luki sen yhä uudelleen, kunnes jokainen sana tuntui hyökkäykseltä. Hän avasi useita keskusteluja ja alkoi kirjoittaa.

Yö kului viestien lähettämiseen. Hän syytti ihmistä valehtelijaksi, vaati selityksiä ja kertoi muille tämän olevan vaarallinen. Kun viestejä poistettiin, hän siirtyi toiseen palveluun. Hän lähetti yksityisviestejä, julkaisi vihjailuja ja esiintyi eri nimillä. Hän ei enää tavoitellut vastausta, vaan tunnetta siitä, että toinen joutuisi valvomaan hänen kanssaan.

Vastaanottaja sulki puhelimensa. Akka kirjoitti lisää ja kuvitteli hiljaisuuden merkiksi siitä, että toinen pelkäsi. Aamun valjetessa hän istui yhä ruudun ääressä. Kahvi oli jäähtynyt, silmät punoittivat ja huone haisi vanhalta tupakalta. Hän ei ollut ratkaissut mitään, mutta oli onnistunut tekemään toisesta ihmisestä oman yönsä päähenkilön.

Akan kertomukset muuttuivat sitä mukaa, kun niitä kerrottiin. Ensin hän väitti kuulleensa jotakin, sitten nähneensä sen itse. Myöhemmin hänellä oli muka viestejä ja todistajia. Kun joku pyysi näyttöä, hän sanoi, ettei voinut paljastaa lähteitään. Hän ei huomannut, miten monta ristiriitaa tarinoihin oli kertynyt.

Hän sekoitti vanhoja riitoja uusiin tapahtumiin ja esitti arvauksia varmoina tietoina. Hän käytti toisten nimiä ja antoi ymmärtää, että joku muu oli kirjoittanut viestin. Hän kuvitteli olevansa ovela, vaikka toiminnasta jäi jälkiä: aikaleimoja, viestiketjuja ja ihmisiä, jotka olivat saaneet tarpeekseen.

Yksi kohteista päätti kerätä aineiston ja hakea apua. Hän ei halunnut kostaa, vaan saada yhteydenotot loppumaan. Akka nauroi kuullessaan ilmoituksesta ja sanoi, ettei kukaan voisi todistaa mitään. Hän ei tiennyt, että hänen uhrinsa oli jo lopettanut väittelyn ja siirtänyt asian viranomaisten käsiteltäväksi.

Kirje tuli tavallisena arkipäivänä. Akka repäisi kuoren auki ja luki tekstin kahdesti. Hänen toimintaansa selvitettiin, ja häntä pyydettiin toimittamaan tietoja sekä saapumaan kuultavaksi. Hän tunsi pelon, mutta ei näyttänyt sitä kenellekään.

Hän kertoi tutuilleen, että kyse oli väärinkäsityksestä. Kuulemisessa vastaukset eivät pysyneet samoina. Hän syytti kateutta, väärentämistä ja järjestelmää. Kun hänelle näytettiin viestejä, hän sanoi, ettei muistanut niitä. Kun aikaleimat eivät sopineet kertomukseen, joku oli hänen mukaansa muuttanut niitä.

Prosessi eteni asiakirjojen ja selvitysten kautta. Akan mielestä hitaus oli todiste siitä, että kaikki juonittelivat. Todellisuudessa hänelle annettiin mahdollisuus vastata tekoihinsa. Hän käytti ajan uuden syyllisen etsimiseen.

Ystävät olivat vähentyneet jo vuosia, mutta nyt myös viimeiset alkoivat vetäytyä. Yksi sanoi suoraan, ettei halunnut enää kuunnella syytöksiä eikä vastaanottaa yöllisiä puheluita. Toinen palautti avaimen. Kolmas lakkasi vastaamasta. Akka tulkitsi jokaisen päätöksen petokseksi.

Päihteet veivät yhä enemmän rahaa ja aikaa. Laskut jäivät avaamatta, koti rapistui ja eläintenpito oli viranomaisten valvonnassa. Hänellä ei ollut enää sellaista arkea, johon palata. Oli vain seuraava annos, seuraava riita ja seuraava keskusteluketju.

Hän jäi yksin myös siksi, että oli toistuvasti käyttänyt muiden luottamusta hyväkseen. Hän olisi voinut pyytää apua, mutta ei halunnut luopua tarinasta, jossa kaikki paha tuli aina ulkopuolelta.

Oikeussalissa ei ollut yleisöä, jota voisi hurmata pitkällä puheella. Siellä oli asiakirjoja, todistajia ja kysymyksiä. Syyttäjän esittämä kokonaisuus koostui viesteistä, julkaisuista, yhteydenotoista ja muiden kertomuksista.

Yksittäinen lause saattoi näyttää vähäpätöiseltä, mutta toistuvuus kertoi muuta. Akka oli jatkanut yhteydenottoja kielloista huolimatta, levittänyt perättömiä väitteitä ja käyttänyt toisten henkilöllisyyksiä. Kyse ei ollut yhdestä rumasta kommentista, vaan pitkään jatkuneesta toiminnasta.

Hän yritti selittää kaiken riidaksi. Hän sanoi, että netissä ihmiset kirjoittavat kaikenlaista. Mutta toiset olivat joutuneet muuttamaan arkeaan hänen toimintansa vuoksi. Ensimmäistä kertaa hänen oma versionsa ei ollut ainoa, jota kuunneltiin.

Oikeuden ratkaisu tuli myöhemmin. Akka sai tuomioita teoista, joiden näyttö oli koottu pitkän ajan kuluessa. Mukana oli korvausvelvollisuuksia ja muita seuraamuksia, jotka eivät kadonneet kirjekuoren sulkemisella. Hänen toimintansa ei enää ollut vain nettiriitaa: sillä oli oikeudelliset seuraukset.

Hän raivostui ja väitti tuomiota vainoksi. Hän ei puhunut siitä, miten monta kertaa ihmiset olivat pyytäneet häntä lopettamaan. Hän ei puhunut unettomista öistä tai siitä, miten läheiset olivat joutuneet selittelemään valheita. Hän puhui vain omasta häpeästään.

Tuomio ei palauttanut uhreille menetettyjä öitä eikä tehnyt vahinkoa tekemättömäksi. Mutta se vahvisti, ettei heidän kokemuksensa ollut kuviteltu. Akan oli vastattava teoistaan, vaikka hän ei suostunut ymmärtämään niiden vaikutusta.

Tuomion jälkeen akka yritti vielä palata verkkoon. Hän avasi uusia tilejä ja kirjoitti, että hänet oli vaiennettu. Hän väitti oikeuden uskoneen väärää puolta ja lupasi totuuden paljastuvan pian. Hän yritti saada vanhat keskustelut uudelleen käyntiin.

Mutta ihmiset olivat oppineet. He eivät väitelleet, vaan tallensivat olennaisen ja ilmoittivat tarvittaessa uusista yhteydenotoista. Alustat sulkivat tilejä. Akan mielestä maailma oli muuttunut kylmäksi. Hän ei ymmärtänyt, että muut olivat vain lakanneet antamasta hänelle pääsyä omaan arkeensa.

Viimeisen nimimerkin hän valitsi huolellisesti. Silti vanha tapa paljasti hänet: samat syytökset, sama pakkomielle ja sama tarve saada viimeinen sana. Nimi vaihtui, teot eivät.

Asunto alkoi näyttää siltä kuin siellä olisi asunut ihminen, joka oli lakannut uskomasta huomiseen. Tavarat kasautuivat, jääkaapissa oli vähän ruokaa ja laskupino kasvoi. Puhelin oli aina lähellä, mutta ystäviä ei enää ollut soittamassa.

Eläimiä ei enää ollut hänen ympärillään. Osa oli sijoitettu uusiin koteihin, osa viranomaisten valvonnassa ja osa oli päässyt pois jo kauan sitten. Tyhjä tila olisi voinut muistuttaa häntä tapahtuneesta. Sen sijaan hän syytti ihmisiä, jotka olivat puuttuneet tilanteeseen.

Päihteet veivät kyvyn pitää kiinni arjen rakenteista. Hän unohti sovittuja aikoja, menetti tavaroita ja sekoitti tapahtumien järjestystä. Hänellä olisi yhä ollut mahdollisuus hakeutua hoitoon ja ottaa vastuuta. Hän ei tarttunut siihen.

Akan vanhat tutut alkoivat puhua tapahtuneesta keskenään, mutta eivät salaliittoa suunnitellen. He jakoivat tietoa, jotta kukaan ei joutuisi uudelleen samaan tilanteeseen. He sopivat, etteivät vastaisi provokaatioihin ja että uudet yhteydenotot dokumentoitaisiin.

Akka kuuli tästä ja tulkitsi sen uudeksi todisteeksi. Hän ei pystynyt ymmärtämään, että ihmiset olivat vain sopineet yhteisistä rajoista. Hänelle jokainen raja oli nöyryytys, koska hän piti muiden huomiota oikeutenaan.

Eräänä päivänä hän näki vanhan tuttavan kaupan pihalla ja huusi tätä pysähtymään. Toinen sanoi rauhallisesti, ettei halunnut olla tekemisissä, ja jatkoi matkaa. Akka palasi kotiin ja kirjoitti tilanteesta uuden version, jossa hän oli ollut uhri. Kukaan ei lähtenyt mukaan.

Uudet yhteydenotot johtivat siihen, että viranomaiset selvittivät asiaa uudelleen. Akka oli rikkonut aiemmin asetettuja rajoja ja jatkanut toimintaa, josta häntä oli jo huomautettu. Hän sai uuden kutsun kuultavaksi.

Aineisto oli kasvanut. Mukana oli viestejä eri tileiltä, vastaanottajien ilmoituksia ja tietoja siitä, miten hän oli yrittänyt kiertää estoja. Hän väitti tilien olleen kaapattuja tai jonkun muun käyttäneen hänen puhelintaan. Selitykset vaihtuivat eivätkä muodostaneet uskottavaa kokonaisuutta.

Oikeudessa käsiteltiin sitä, että toiminta oli jatkunut aiemmista seuraamuksista huolimatta. Akka sai uuden tuomion ja lisää velvoitteita. Hän oli jatkanut, vaikka tiesi, että hänen toimintansa satutti ja että siitä seurasi rangaistuksia.

Tämä☝️akasta kirjoittelia kärsii näemmä pahoista mielenterveys ongelmista. Puhuu aivan eri ihmisestä ja paikasta mitä tämä keskustelu koskee.

Kun keskustelupalstat eivät enää tarjonneet yleisöä, akka yritti saada huomiota muualta. Hän soitti vanhoille tutuille, lähetti pitkiä sähköposteja ja jätti viestejä ihmisille, jotka eivät olleet vastanneet vuosiin. Hän saattoi aloittaa anteeksipyynnöllä ja päätyä muutamassa lauseessa syytöksiin.

Jotkut vastasivat, etteivät halunneet yhteyttä. Toiset eivät vastanneet lainkaan. Akka tulkitsi molemmat loukkauksiksi. Hän ei huomannut, että ihmiset yrittivät pitää kiinni oikeudestaan rauhaan. Hiljaisuus oli hänelle sietämätön, koska se ei antanut mahdollisuutta hallita keskustelua.

Päihteiden käyttö jatkui. Hänellä oli päiviä, jolloin hän ei saanut mitään aikaan, ja öitä, jolloin hän kirjoitti viestejä, joita ei aamulla muistanut kunnolla. Hän olisi voinut käyttää hiljaisuuden pysähtymiseen. Hän täytti sen aineilla ja epäilyillä.

Akka sai virallisen ilmoituksen, jossa kerrottiin, että hänen yhteydenottojaan ja aiempia tekojaan oli arvioitu kokonaisuutena. Hänelle tehtiin selväksi, että jatkamisella olisi lisää seurauksia. Hän taittoi kirjeen ja työnsi sen muiden avaamattomien papereiden joukkoon.

Vanha tuttava yritti vielä puhua hänelle. Hän sanoi, että päihteet olivat vieneet akan kauas siitä ihmisestä, jonka hän oli joskus tuntenut. Hän ehdotti hoitoon hakeutumista ja muiden seuraamisen lopettamista. Akka vastasi raivolla ja syytti tuttavaa petturiksi.

Varoituksen jälkeenkin akka lähetti viestejä. Hän yhdisti niissä ihmisiä, tapahtumia ja kuvitelmia. Hän ei nähnyt, miten uhkaavalta käytös näytti muista. Seuraamukset etenivät jälleen. Hän ei ollut menettänyt kaikkea yhtenä päivänä, vaan pala palalta omien päätöstensä seurauksena.

Akan elämä oli kaventunut muutamaan huoneeseen, puhelimen näyttöön ja päihteiden ympärille rakentuneeseen rytmiin. Hän ei suunnitellut tulevaisuutta, vaan seuraavaa tuntia. Rahat menivät aineisiin, laskut jäivät maksamatta ja terveys horjui. Välillä hän katsoi vanhoja valokuvia ja tunnisti niistä ihmisen, joka oli joskus nauranut.

Hänellä oli yhä mahdollisuus saada apua. Riippuvuus ei ollut moraalinen tuomio, eikä hoitoon hakeutuminen olisi tehnyt hänestä heikkoa. Mutta avun vastaanottaminen olisi vaatinut sitä, että hän tunnustaisi tilanteensa ja antaisi muiden tulla lähelle. Hän ei pystynyt siihen.

Ne ihmiset, joita hän oli vuosia häirinnyt, jatkoivat elämäänsä. He eivät unohtaneet kaikkea, mutta saivat vähitellen takaisin tilaa ajatella muitakin asioita. Akan pohja ei ollut oikeudenmukainen loppuratkaisu, vaan varoitus siitä, mihin vastuun torjuminen ja riippuvuuden paheneminen voivat yhden ihmisen elämässä johtaa.

Viimeinen yö alkoi tavallisesti. Akka oli valvonut pitkään ja käyttänyt päihteitä, joiden yhteisvaikutuksia hän ei kyennyt arvioimaan. Hän oli yksin asunnossa. Puhelimessa oli vanhoja keskusteluja ja keskeneräisiä luonnoksia viesteistä. Hän selasi niitä, palasi samoihin nimiin ja kirjoitti muutaman lauseen.

Yön mittaan hänen vointinsa romahti. Hän ei enää vastannut viesteihin eikä noussut, kun puhelin soi. Yliannostus vei häneltä tajunnan. Aamulla hänet löydettiin ja apu hälytettiin paikalle. Yrityksistä huolimatta häntä ei saatu pelastettua.

Kuolema ei ollut voitto kenellekään. Se ei korjannut eläimille tehtyä, poistanut valheita eikä palauttanut niiden ihmisten menettämiä öitä, joita akka oli vainonnut. Se ei myöskään tehnyt riippuvuudesta yksinkertaista moraalisatua. Se oli traaginen loppu yhdelle fiktiiviselle ihmiselle.

Akan kuoleman jälkeen hänen puhelimensa, paperinsa ja asuntonsa jäivät muiden hoidettaviksi. Viranomaisasiat eivät kadonneet hänen mukanaan. Jäljelle jäi myös eläimiä koskevia asiakirjoja, velkoja ja keskeneräisiä asioita, joita jonkun oli selvitettävä.

Ihmiset, joita hän oli vainonnut, saivat lopulta olla rauhassa. He eivät saaneet takaisin aikaa, jonka olivat käyttäneet viestien tallentamiseen, väärien väitteiden oikomiseen ja oman turvallisuutensa varmistamiseen. Mutta heidän ei enää tarvinnut odottaa seuraavaa nimimerkkiä tai yöllistä viestitulvaa.

Koira, jonka viranomaiset olivat aikoinaan hakeneet, oli saanut uuden kodin. Se sai ruokaa, hoitoa ja turvallisen paikan nukkua. Sen uusi omistaja tunsi koiran tavat ja lempipaikan, ei akan nettitarinoita. Eläimen elämä jatkui siitä, mihin akan laiminlyönti oli päättynyt.

Ajan myötä akan nimi lakkasi nousemasta keskusteluihin. Uudet asiat tulivat vanhojen tilalle. Kylällä puhuttiin säästä, eläimistä, töistä ja tavallisista murheista. Netissä hänen vanhat tilinsä sulkeutuivat ja keskustelut painuivat arkistojen pohjalle.

Jäljelle jäi kertomus ihmisestä, jonka elämä oli alkanut turvattomuudesta ja päätynyt tekoihin, jotka satuttivat muita. Hän oli käyttänyt päihteitä paetakseen itseään, mutta paosta tuli vankila. Hän oli etsinyt netistä valtaa, mutta menetti kykynsä olla yhteydessä ihmisiin ilman epäluuloa ja hyökkäystä. Hän oli pitänyt eläimiä välineinä, vaikka ne tarvitsivat huolenpitoa.

Hän sai tuomioita ja joutui vastaamaan teoistaan. Hänen kuolemansa yliannostukseen oli traaginen eikä tehnyt kenestäkään voittajaa. Mutta niiden ihmisten ei tarvinnut enää pelätä seuraavaa viestiä. Ripattilan akka jäi oman tarinansa vangiksi: hän oli saanut tilaisuuksia pysähtyä, pyytää apua ja lopettaa muiden vahingoittamisen, mutta ei tarttunut niihin.

Keskiyhän pj niihin koiriin välillä tuon jatkuvan satuilun sijaan. Koirien hoidostahan siulle maksetaan. Eikä netissä myöhkäämisestä

Vai ootko Koirakodin sivulla kertonut lahjoittajille, että he maksavat siulle tästä?

Onko kukaan pyytänyt vielä vuosisuunnitelmaa ja vuosi-ilmoitusta? Jokohan ne on saatavilla viime tilikaudelta?