Nyt tahtoisin kuulla kokemuksia niiltä, jotka ovat saaneet bulimiaan lääkehoitoa.
Itse olen sairastanut bulimiaa viitisen vuotta, kaikki psykologit läpikäyneenä ja joskus "parantuneenakin" kun taas olen sairaanloisessa ahmimis-oksentamis -kierteessä hakeuduin yleislääkärin vastaanotolle ja suunnitteilla on nyt sitten lääkityksen kokeileminen. Bulimialleni alunperin on ollut ns. syitä, mutta tänä päivänä kaikki johtuu vain selittämättömästä ahdistuksen tunteesta, pakkomielteestä. Olen vain koukussa ahmimiseen ja oksentamiseen, ja pelkään sairaanloisesti lihavuutta. En tunne enää nälkää, en kylläisyyttä. Ruoka on minulle välttämätön pakko, ja ahmiminen-oksentaminen keino purkaa ahdistusta, jota tunnen vaikken keksi sille syytä. Kaikki muu on elämässäni hyvin.
Olen siis jollain tapaa krooninen bulimikko, ja masentunut ja voimaton. Voisiko lääkityksestä siis olla apu ja tuki päästä ylös tästä helvetistä? Kertokaa immeiset, joilla on kokemusta. Kaikkine sivuvaikutuksine jne.
Kiitän. Voimia kaikille saman asian kanssa painiville.
Itse olen sairastanut bulimiaa viitisen vuotta, kaikki psykologit läpikäyneenä ja joskus "parantuneenakin" kun taas olen sairaanloisessa ahmimis-oksentamis -kierteessä hakeuduin yleislääkärin vastaanotolle ja suunnitteilla on nyt sitten lääkityksen kokeileminen. Bulimialleni alunperin on ollut ns. syitä, mutta tänä päivänä kaikki johtuu vain selittämättömästä ahdistuksen tunteesta, pakkomielteestä. Olen vain koukussa ahmimiseen ja oksentamiseen, ja pelkään sairaanloisesti lihavuutta. En tunne enää nälkää, en kylläisyyttä. Ruoka on minulle välttämätön pakko, ja ahmiminen-oksentaminen keino purkaa ahdistusta, jota tunnen vaikken keksi sille syytä. Kaikki muu on elämässäni hyvin.
Olen siis jollain tapaa krooninen bulimikko, ja masentunut ja voimaton. Voisiko lääkityksestä siis olla apu ja tuki päästä ylös tästä helvetistä? Kertokaa immeiset, joilla on kokemusta. Kaikkine sivuvaikutuksine jne.
Kiitän. Voimia kaikille saman asian kanssa painiville.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pyydät masennus lääkkeet esim seromax 40 mg mulla täl hetkel, se vähentää ahmimis tarvetta. voi kauhee ku toi sun teksti kuulosti ihan mun elämältä.. :(
kui usei käyt psykologil? tietääks vanhempas ym?
Yleislääkäri määräsi lääkkeen nimeltä Fluoxal. Tänään ensimmäinen päivä... Ilmeisesti masennuslääke, jota käytetään bulimian hoitoon nimenomaan sen ruokahalua vähentävän vaikutuksen vuoksi. Saapa nähdä mitä tapahtuu.
Joskus vuosia sitten, kun bulimiaa oli takana vasta n. vuoden, kerroin asiasta äidilleni ja sain n. puolen vuoden ajan hoitoa, kerran viikossa psykiatrin juttusilla. Se auttoi sen verran, että yläasteen loppu ja lukion alku sujuivat ihan ok. Joskus yo-kirjoitusten lähestyessä pikku hiljaa oireet pahenivat, kuvittelin sen olevan vain joku "notkahdus" ja sinnittelin ja taistelin kertomatta asiasta kenellekkään. Teeskentely ja salailu söi naista ja voimia, ja vasta nyt, 20vee, uskalsin myöntää itsellenikin etten enää selviä tästä ilman hoitoa. Kerroin silloiselle poikaystävälle, hän kuitenkin oli tekemisissä kanssani päivittäin ja halusin hänen tietävän, etteivät alakuiloisuuteni tms. johtuneet hänestä, ja että todennäköisesti tulen kuitenkin saamaan lääkityksen. Suhteen mennessä sen jälkeen päin helvettiä, oli pakko purkautua asiasta jollekin, äidille. Äiti on kyllä ollut mahtava tuki, mutta kukaan muu perheenjäsen tms. ei tiedä eikä saa tietää. Asun yksin, toisella paikkakunnalla, niin tuskin asian kertomiselle edes tarvetta.
Lähete on psykiatrisellekin vetämässä. Katsotaan nyt miten lääkket vaikuttaa, jossain vaiheessa kai pääsen sitten ihan ammattilaisenkin jututettavaksi.
Kuulisimpa mielellään miten sulla? Miten voit, käytkö psykologilla jne. Tai mitä vaan mieleen tulee. Tekee aina hyvää jututtaa kohtalotovereita, varsinkin niitä jotka oikeesta haluaa ja yrittää parantua.
Mullakin on ollut käytössä fluonxetiini (Seromex, Seronil..) puolisen vuotta. Aluksi vaikutus oli todella "dramaattinen" eli ahmimistarve väheni selvästi ja olin lähes 4 kk "kuivilla", mutta (kirjallisuudenkin mukaan) vaikutus tahtoo pitkän käytön jälkeen hiipua, eli muutakin hoitoa tarvitaan. Mutta ehdottomasti kannattaa kokeilla!! Se 4 kk oli ihanaa aikaa.. ja vaikka repsahdinkin, niin oon silti toiveikas.
En tiennytkään et se vaikutus alkaa heikkenee.. mulle tuli just eilen eka oikea repsahdus...
Mut lääkemäärää nostetaan.. mutta.. mitä sen jälkeen käy...?
Kerronpa nyt lyhyesti elämän tarinani.
Olin kaksitoista uotias, kun vanhempani erosivat. ero tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja masennuin vakavasti. minulle tuli ahmimis häiriö ja se vaihtui sitten bulimiaksi. sinnittelin vuoden. bulimia toi minulle itseluottamusta, ja petti sitten. aloin lihoamaan, eikä erostapäässtä ollut kuulakaan. viiltelin, harkitsin itsemurhaa ja lopulta ystäväni pakotti minut koulu kuraattorille joka tekii lähetteen nuoriso psykiatrian poliklinikalle. Aloin sitten käydä siellä kerran viikossa ja psykiatrilla silloin tällöin. lopulta ongelmani selvisivät vanhemmilleni. sain lääkityksin vakavaan masennuksen/ bulimiaan.olen käyttänyt alkoholia lääkkeitten kanssa, ja oireet tulevat lääkityksen lopettamisen jälkeen, joten en odota sitä innoll, tosin lääkitystä jatketaan vielä pitkään.
voimia muille bulimikoille
Montako mg sulla lääkettä meni? Mulla oli samaista eka 20mg ja myöhemmin 40mg.
Siis ensin 20 ja sitten 40. Kokeilin 60mg:aa, kun tuli takapakkia, mutta siitä tuli "outoja olotiloja", jotka aattelin sivuvaikutuksiksi. Nyt syön jälleen 40mg ja olo ok.
ollut mulla tuo fluoksetiinilääkitys. mut sekään ei enää lopussa auttanu. sit pitää pitää taukoo ja alottaa taas lääkket. tää on tämmöstä kausiluontoista..onko kellään ollut sitä suurempi annostus?
Fluoksetiinikuuria on nyt takana reilu kuukausi. Annostus oli alusta asti se 60mg, mikä on kai bulimian hoitoon se suositeltava määrä.
Aluksi lääke tuntui auttavan, onnistuin pitämään useiden päivien taukoja oksentelussa ja ahmimisessa. Mutta sitten lääkkeestä huolimatta, palasin takaisin vanhaan. Ja siinä nyt ollaan. Viikon päästä on aika psykiatrille, katsotaan nyt miten sitten tästä eteenpäin.
Tein myös jotain mitä en ehkä olisi ominpäin saanut tehdä, nimittäin lopetin lääkkeen syömisen. Uskon nyt, etten tarvitse lääkettä parantuakseni, vaan jos ja kun löydän keinon päästä tästä irti, se on jotain muuta kuin lääkitys. Nyt olen ollut viikon ilman lääkkeitä, ja olo on pirteämpi, lääkkeet kun väsyttivät. Ja toinen, iso syy lääkkeiden lopettamiseen, oli uusi miesystävä. Lääkkeet kun vaikuttivat seksiin, estivät orgasmin. Asia korjaantui lähes välittömästi lääkkeen lopettamisen jälkee, uskomatonta miten joku aine voikaan vaikuttaa tuolla tavalla.
Noh, joka tapauksessa, en ole enää vaiennut asiasta. Ystävät, miesystävä, äitini, ihmiset ympärilläni tietävät asiasta. Se auttaa jo paljon, kun voi suoraan sanoa, milloin tekee mieli ahmia ja oksentaa, kun sen sanoo jollekin ääneen, se on helpompi estää. Heikot hetket ovat kuitenkin vielä silloin, kun olen yksin. Niistä on vielä päästävä eroon.
Jaksamista kaikille, ja katsokaa peiliin. Mulla auttaa aina, kun näytää niin helvetin rumalta kaiken oksentamisen jälkeen. Onko se sen sadan gramman painonpudotuksen arvoista?! Ei.