Että minä sitten vihaan itseäni kun olen tällainen. Tänään olisi ollut alkamassa autokoulu, mutta enpä sitten ilmoittautunutkaan TAAS. Minun piti aloittaa autokoulu jo ihan kesän alussa. Kaksi kertaa olen ilmoittautunut ja perunut. Kolmannella kerralla olin taas menossa, mutta en taaskaan ilmoittautunut. Tämä on siis jo neljäs kerta. Todella typerä olen. Joka kerta sama juttu, tänä aamuna vielä olin ihan varma että nyt kyllä menen (todella tarvitsisin ajokortin) ja ajattelen että mitä pahaa muka voisi sattua, mutta nyt iltapäivällä tulee heti kamala jännitys päälle. Sellainenkin asia hermostuttaa, että joutuisin esim. istumaan huoneen etuosassa ja takakani on muita. Haluaisin mennä kaikista taaimpaan nurkkaan ja istua siellä ilman että olen kenenkään silmien edessä. Silloin, jos mukanani olisi tuttu kaveri, niin jännitän yli puolet vähemmän. Mutta aina kun olen yksin niin jännitän.
On tässä jo itketty kun tajusin etten voi koskaan tehdä mitä haluan. Kaikki on pilalla. Olen aloittamassa iltalukion nyt elokuun lopulla, ja joskus oikein inhottaa kun ajattelen millainen ensimmäisestä päivästä tulee. Toivon koko sydämestäni että luokalle olisi ilmoittautunut vain vähän ihmisiä ja minkäänlaisia ällöttäviä ja teennäisiä tutustumisrutuaaleja ei olisi.
Yleensä kaikki on kuitenkin mennyt ihan hyvin, mutta kun se ainainen jännittäminen. Olen useasti jäänyt pois koulusta koko päiväksi vain yhden esitelmän takia.
Voiko tästä päästä koskaan eroon? Minusta tuntuu että jännittäminen pilaa elämäni kokonaan. Pitäiskö mennä puhumaan jollekin psykologille vai minne? Mutta kun en sinnekään uskalla mennä... :(
Samanlaisia juttuja on varmaan tällä palstalla usein ja pyydän anteeksi jos tämä on toistoa. Tosiaankin en vilkaissut palstaa sen pahemmin kun aloin vaan kiihdyksissäni kirjoittamaan, harmittaa niin kovasti. Tässä tämä nyt kuitenkin on.
On tässä jo itketty kun tajusin etten voi koskaan tehdä mitä haluan. Kaikki on pilalla. Olen aloittamassa iltalukion nyt elokuun lopulla, ja joskus oikein inhottaa kun ajattelen millainen ensimmäisestä päivästä tulee. Toivon koko sydämestäni että luokalle olisi ilmoittautunut vain vähän ihmisiä ja minkäänlaisia ällöttäviä ja teennäisiä tutustumisrutuaaleja ei olisi.
Yleensä kaikki on kuitenkin mennyt ihan hyvin, mutta kun se ainainen jännittäminen. Olen useasti jäänyt pois koulusta koko päiväksi vain yhden esitelmän takia.
Voiko tästä päästä koskaan eroon? Minusta tuntuu että jännittäminen pilaa elämäni kokonaan. Pitäiskö mennä puhumaan jollekin psykologille vai minne? Mutta kun en sinnekään uskalla mennä... :(
Samanlaisia juttuja on varmaan tällä palstalla usein ja pyydän anteeksi jos tämä on toistoa. Tosiaankin en vilkaissut palstaa sen pahemmin kun aloin vaan kiihdyksissäni kirjoittamaan, harmittaa niin kovasti. Tässä tämä nyt kuitenkin on.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En keksi mitään rakentavaa sanottavaa, muuta kuin että et ole ainoa. Kirjoitin tuonne ihan vähän aikaisemmin viestin esiintymispelostani. Muuten en jännitä niin hirveästi vieraita tilanteita, mutta kaikki tutustumisleikit yms. saavat minut aivan pois tolaltani. Minulle ainoa pelastus tähän asiaan on ollut heittäytyä välinpitämättömäksi: mitä väliä, mitä minusta ajatellaan? Tämä tehoaa joskus...
Toivottavasti uskallat mennä autokouluun, kun kerta tarvitset kortin. Voithan mennä hyvissä ajoin paikalle ja rynnätä luokan perälle. Tai uskaltautua lääkäriin ja hakea jännitystä helpottavia lääkkeitä, kuten minä aion tehdä kun joudun pitämään seuraavan esitelmän. Lääkäri on varmasti nähnyt monenlaisia jännittäjiä. (Enkä minä ole kuitenkaan toistaiseksi uskaltanut mennä.) En tosin tiedä, miten lääkkeet vaikuttavat oppimiseen. Tietääkö joku muu?
vieraileen scientologia-K..
mene vieraileen scientologia-keskukseen
n. 5 minuutissa koko juttu saattaa olla ratkaistu- ja ei maksa
mitään.
________________
Unohda psykologiset selitykset- ne on huuhaata ja voivat olla vain
haitaksi.ne todella voivat sekoittaa ajatuksesi, ja saada sinut
tuntemaan itsesi hulluksi, ja samalla rahastavat sinut reseptien
kanssa joillain huumepilllerikaupoillaan kuiviin ja voivat
pahimmassa tapauksessa passittaa sinut pakkohoitoon , jossa voi
hyvinkin nopeasti henkikulta olla vaarassa, jo esim. sähköshokkien
takia.
ne todella voivat sekoittaa ajatuksesi, ja saada sinut
tuntemaan itsesi hulluksi, ja samalla rahastavat sinut reseptien
kanssa joillain huumepilllerikaupoillaan kuiviin ja voivat
pahimmassa tapauksessa passittaa sinut pakkohoitoon , jossa voi
hyvinkin nopeasti henkikulta olla vaarassa, jo esim. sähköshokkien
takia."
naurattaa vaan tuo toisen vastauksen teksti niin vietävästi...
niin,mulla oli aiemmin sama ongelma ja todella se haittasi elämääni. jälkeenpäin ei voi kun ihmetellä miksei aiemmin tajunnut mennä lääkäriin joka määräs propralin. koko elämänlaatu on helpottunut huomattavasti kun jännittävissä tilanteissa oireet ei enää näy,ja näin koko esitelmät ym. menee entistä paremmin ja itsetunto kohoaa :) siis hopihopi vain kaikki jännittäjät lekurille, lääkärit määrää beetasalpaajaa yllättävän paljon ja ne ei tosiaan kato kieroon ja ne ymmärtää,ainaki mulle kävi niin. ja varsinki jos on naislääkäri ja sitähän voi pyytää jo aikaa varatessa. takuulla huomaatte että ei se lääkärissä käynti oo mitää verrattuna siihen että tutinat ja sydämenhakkaamiset häviää :) niin ja vielä se vastaus jonka tähen lähin kirjotteleen eli ei pitäs beetasalpaajien vaikuttaa oppimiseen,ei mulla ainakaa oo vaikuttanu. ja niitä ei oo pakko kokoaika syyä,vaikka vaan sillon ku tarvii.
Olen koko ikäni kärsinyt jännittämisesti, ihan kamalasta välillä. Välillä se on ollut helpompi, en tiedä onko kysymyksessä paniikkihäiriö vai yletön jännittäminen, niitä kohtauksia ei tule, olo tulee vaan, jos hermoilee jotain.
Kerran olen lääkäriltä pyytänyt tabletteja, kävin muuten siellä. No ne menivät vanhaksi. Sitten tilasin psykiatrille ajan, meinasin sen peruakin, mutta joku sanoi takaraivossa, että menet kyllä :)
Niinhän minä sinne itseni väänsin. Heh.. enpä tainnut kovin kumma tapaus olla, lääkäri kysyi vaivaa ja minä jotain siinä sain selitettyä, hän rupesi heti puhumaan lääkkeistä. No niitähän minä menin hakemaankin, sellaista purkkia käsilaukkuun, joka on jo sinällään turva, vaikka en söisikään. Propralia ja Opamoxia määräsi ja selitti asioista.
Kiire oli lääkärillä eikä kunnioitukseni sitä ammattikuntaa kohtaan kyllä nousut, tipahti kuin lehmänhäntä alas :) Mutta, sai se sen aikaan, että tajusin olevani aika tavallinen tapaus, nähtävästi ongelma on yleinen ja ei niin kovin vakava. Sekin helpotti. Sovittiin, että menen uudelleen, jos vaiva jatkuu ja se pointti, että ei saa jättää tekemättä tai menemättä tilanteisiin. Parempi ottaa vaikka lääkettä ja mennä.. koska tässähän on kysymys siitä, että olemme tottuneet jännittämään, käytöksemme on muuttunut. Huomasin sen tässä eräänä päivänä, menin kauppaan, jossa en pitkään aikaan ollut käynyt, propral 20 mg olin ottanut. Seisoin siellä kaupassa, en uskaltanut mennä perälle, lähellä kassoja käveleskelin.. minua ei hermostuttanut yhtään, mutta koska se tunne siellä kaupassa on aina hermostunut, ikäänkuin olin ihan hukassa, koko ajan pois menossa. Syytä ei kuitenkaan olisi ollut. Siis tottumuskysymyskin..
Menkää sinne lääkäriin tai psykologin juttusille. Meidänlaisemme ovat heille aika tuttuja tapauksia; ihan hyvin voi sanoa, että minua jännittää hirveästi, miten pystyn istumaan tässä ..
terve sinulle!
Tämä saattaa tuntua todella todella mahdottomalle, mutta älä kerta kaikkiaan välitä!
Ole oma itsesi ja jos todella on niin että ihminen elää vain kerran, miksi pilata se sillä että pelkää kaikkea ja jättää sen takia monia asioita tekemättä? ajattele niin että siinä luokassa on varmasti joku muukin, ihan samankaltainen kuin sinä tai ajattele kuinka monta muuta samanlaista ihmistä on suomessa tai koko maassa?
Ole rohkea ja mene sinne auto kouluun kyllä sä siihen pystyt! mä olen ihan varma!
Mutta jos oikeesti tuntuu että et mitenkään pysty, mene sinne psykologille, ÄLÄ HUKKAA ELÄMÄÄSI! saat vielä paljon aikaan jos voitat pelkosi!
hyvää kesän jatkoa!
Liiankin tutulta kuulostaa. Vaikea sinänsä sanoa mitään, mutta iän kanssa voi ehkä helpottaa... iltalukion kävin muuten itsekin, mutta meillä ei kyllä ollut mitään luokkaa, kävin vain erillisiä kursseja siinä järjestyksessä kuin kävin.
Voi olla, että se helpottaa iän kanssa. Mutta parasta olla vähän varuillaan ja käydä keskustelemassa tai lääkärissä. Minä olen niitä,joilla tämä vaiva on ollut alta kaksikymppisestä; olet yli nelikymppinen ja nyt tässä vaiheessa se iski todella pahasti. Enkä ollut hommannut itselleni verkostoa, johon mennä, jossa keskustella. Nyt olen sen tehnyt, mutta liian myöhään, ongelma pääsi aika pahaksi. Joten ei siitä ole takeita, että helpottaa iän myötä. Voi helpottaakin.