Fanimatkat

Miksi Hanna Pakarisen fanimatkat ovat jäissä?
2423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitä mahdat tarkoittaa, että fanimatkat ovat jäissä? Totta on, ettei enää järjestetä samanlaisia matkoja kuin viime vuonna, eli ei ole pikkubussia vuokralla. Mutta yhä edelleen kulkee fanit Hannan keikoilla henkilöautoilla ja h-p.comin foorumilla ilmoitellaan näistä matkoista keikkakohtaisissa topikeissa. Siellä siis autoilevat keikkailijat ilmoittavat kun ovat lähdössä ja keräävät autonsa täyteen porukkaa. Näin ainakin itse olen tehnyt jo pitkään.

Äänestä

Elämä muuttuu ja en enää ole Helsingissä samalla tavalla kuin aikaisemmin, lisäksi nykyään on autollisia faneja viime kevättä/kesää enemmän, jolloin oli vain faneja, jotka halusivat keikoille nyt porukka pääsee näillä kyydeillä keikoille eli sinänsä näitä fanimatkoja on ihan samalla tavalla, niitä vaan ei järjestetä yhteisellä minibussilla. Jossa tietysti ongelmana oli myös se, että se piti aina vuokrata eli matkan hinta nousi kaksinkertaiseksi verrattuna nykyisiin hintoihin jne.

Tulevaisuudessa kyllä tehdään vielä joku isompi reissu isolla bussilla, kun sattuu tulemaan sopiva keikka jonnekin suhteellisen lähelle ja porukka valitsee bussikyydin pikkuautojen tilalle.

Ja nyt nämä "fanimatkat" ovat levinneet myös niin, että Kuopiosta lähtee usein auto, joka koukkii myös matkan varrelta ja Helsingistä lähtee yleensä pari autoa liikenteeseen.

Kuten yllä oleva kirjoittaja on sanonut niin kannattaa olla aktiivinen Hannan omalla foorumilla www.hanna-pakarinen.com/keskustelu ja siellä keikat ja ilmoitella, jos itse tarjoaa kyytiä tai kyytiä jonnekin tarvitsee.

Tiia
Hannamusic.net

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jäissä? kirjoitti:

Miksi Hanna Pakarisen fanimatkat ovat jäissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu