olen jo pitkään kokenut parisuhteessani sellaista yksinäisyyttä ja hellyden kaipuuta.. ulkoisesti asiat on hyvin, ei myöskään riidellä, lapsikin on, jota molemmat rakastamme paljon.
silti tuntuu, että jotain puuttuu.. kaipaan suunnattomasti hellyyttä; pieniä halauksia silloin tällöin tai helliä sanoja. haluaisin käpertyä mieheni syliin ja olla ihan rauhassa.. entä tiedä onko mieheni etääntynyt minusta vai eikö välillämme ole enää muuta kuin toveruutta ja lapsi..
silti tuntuu, että jotain puuttuu.. kaipaan suunnattomasti hellyyttä; pieniä halauksia silloin tällöin tai helliä sanoja. haluaisin käpertyä mieheni syliin ja olla ihan rauhassa.. entä tiedä onko mieheni etääntynyt minusta vai eikö välillämme ole enää muuta kuin toveruutta ja lapsi..
Vastaukset 5
Vanhimmat
On todella surullista olla liitossa yksin.Minä koen samaa,ja lisäksi olen avoliitossa.Koen etten ole kelvannut edes vaimoksi.En ole avoliiton kannattaja,ja joudun alistumaan mieheni nöyryyttämän vallan alle.
On hirveää todeta että elää valheen verkossa,on kuin ei kuuluisi mihinkään.
Yksin,yksin,yksin vaikka on kaksin tai kolmin jos lapsi on mukana kuvioissa.
Koen suunnatonta katkeruutta vaikka en haluisi olla katkera.Niin paljon se satuttaa kun joutuu olemaan yksin.
Nyt olen joutunut sen tosiasian eteen.Ja se satuttaa.
Mutta kyllä me vielä selviämme! Voimia sinulle!
Miksi et käperry?
Minä olen samanlaisessa tilanteessa, lisäksi meillä ei seksikään enää toimi. Miksi hellyyden ja välittämisen osoittamisen pitää miehillä olla niin kiven takana?
Oli jotenkin helpottavaa huomata, että en ole ainoa, joka tuntee olevansa kahdestaan yksin. Kuten sanoit, kaikki menee hyvin, mutta jonkinlainen läheisyys puuttuu. Joskus mietin, että vika on minussa ja että vaadin liikaa, mutta tuntuu niin pahalta kun toinen ei huomaa yksinäisyyttäni. Olemme olleet yhdessä kauan ja muutamme syksyllä yhteen. Asia tuntuu taloudellisesti niin oikealta, mutta tämä yksinäisyys ahdistaa.
Kaikista inhottavinta se on silloin, kun sitä miettii niitä muita "sulhasehdokkaita", jotka lupasivat juuston palan kuusta. En halua koskaan verrata poikaystävääni heihin, mutta joskus salaa yksin, mietin, millaista kaikki olis ollut.. toisin..
vaikea puhua.. vaikea selittää.. on silti hyvä tietää, että jossakin on joku toinen, joka ymmärtää.. ;)
Kuulostaa helpottavalta kuulla, että muillakin on samanlaisia kokemuksia. Minulla oli sama juttu. Vuosia yksin avioliitossa, jossa myös lapsi. Mies ei huomannut, eikä reagoinut toiveisiini ja petyin kerta kerran jälkeen. Tosin seksi on ollut meillä ainoa toimiva asia parisuhteessa, mutta muuten olen ollut yksin ja hellyttä vailla. Rakastuin toiseen mieheen. Ja nyt oma mieheni on vasta ymmärtänyt mistä on jäämässä paitsi ja korjaa nyt kaikki virheensä. Mutta mitä tehdä, onko tämä hetkellistä ettei hän menetä minua, vai onko hän oppinut oikeasti jotakin? Kuinka minä joka olin jo luovuttanut voisin vielä antaa hänelle mahdollisuuden? Takana on jo 15 vuoden suhde hänen kanssaan... Eli olkaa varovaisia älkääkä antako suhteen mennä näin pitkälle, tehkää jotain!