Nykyään olen alkanut ajatteleen menneisyyden pahoja asioita lähes päivittäin. Halveksivia katseita, koulukiusaamista joka jatkui lukionkin.Erityisesti silloin, kun kaikki pitäisi olla hyvin, nämä asiat pulpahtavat mieleen ja pilaavat monta päivää. Miksen pysty olla vaan välittämättä? Miten pystyisin? Pelkkä näkeminen saa jo pahan mielen pitkäksi aikaa.
Miesystäväni kanssa olen ollut jo reilun kuukauden ajan, pelkään koko ajan menettäväni hänet. Pelkään, että joku kertoo menneisyydestäni koska vihamiehiä oli todella monta. En osaa olla onnellinen enää.
Miesystäväni kanssa olen ollut jo reilun kuukauden ajan, pelkään koko ajan menettäväni hänet. Pelkään, että joku kertoo menneisyydestäni koska vihamiehiä oli todella monta. En osaa olla onnellinen enää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä ajattelen näin, että kun ne pahat asiat alkavat rassaamaan noin, on aika selvittää ne puhumalla. Sillä ne jättää rauhaan. Niiltä ei pääse pakoon, ne alkavat ahdistaa aina vain enemmän.Ne täytyy vain kohdata eikä taistella niitä vastaan. Mutta pikkuhiljaa, ei pakottamalla. Minulla niitä tuli/tulee aina silloin tällöin, silloin puhun, kirjoitan ja itken, ehkä ryven hetken itsesäälissäkin:). Sillä taas jaksaa eteenpäin vähän matkaa.
Muista, että et ole syypää siihen mitä sulle on tapahtunut. Se on varmasti paskamaista, mutta sinussa ei ole mitään vikaa eikä syytä siihen. Vika on kiusaajan korvien välissä, sille me emme mahda enää mitään. Elämä jatkuu.
Ehkä sinä pelkäät/uskot että et ole tarpeeksi hyvä ja arvokas miesystävällesi, ja menneisyyden "paljastuminen" voisi saada hänet jättämään sinut. Mulla itelläni on vähän samanlaista ollut. En uskalla kertoa kaikkea menneisyydestäni, vaikka ollaan seurusteltu jo kohta 3 vuotta. Pelkään että hän jättää. Oikeastaan olen aivan varma että hän jättää minut jossain vaiheessa. Miksipä ei kun kaikki muutkin ovat mut hyljänneet. Varjostaahan tuo parisuhdetta tietenkin, turha kai munkaan on enää jatkaa.
Mutta sinun tulee nyt rohkeasti hakea apua itsellesi, tk:ssa on ainakin psykiatriaan erikoistuneita henkilöitä. Itse käyn sairaanhoitajan luona juttelemassa.
Olen ehdottomasti samaa mieltä, että puhuminen helpottaa tilannetta. olen ajatellut mennäkin käymään jossain, koska yhdestä kaverista jolle olen puhunut asiasta..hän ei osaa auttaa tarpeeksi. Ei se riitä, että kehottaa olla välittämättä asiasta.
Voimia sulle, koitetaan jaksaa!