Moi,
en tiedä onko kenellekkään käynyt saman tyyppisesti kun mulle on.
Elän rauhallista kotivaimon elämää ja olen ihan onnellinen. Yks kaverinen elää viellä sinkkuelämää ja kertoilee aina hänen miesseikkailuistaan. Kerran istuttiin takapihallamme ja siitä kulki ohi naapurin ukko. Mä moikkasn häntä ihan tavalliseen tyyliini mut kaverini moikkas hiukan posket punoittaen. Kysyi tapahtuman jälkeen, että mikä sai tollai naaman punottamaan ja sitten hän kertoi, että he olivat tossa taanoin sattuneet samoille jatkoille ja viellä samaan sankyyn. Kaverini totesi vaan, että naapurillani on aivan mieletön kalu. En ottanut sitä niin vakavasti silloin, mutta tuossa keväällä kävi sitten niin, että olin puuhastelemassa siinä takapihalla jotain ja naapurin ukko tuli lenkiltä samaan aikaan. Siinä huomenet sanottiin puolin ja toisin. Jatkoin hommia sisällä ja menin sitten ulkohakemaan unohtunutta pyyhettä. Kattelen vahingossa samalla naapurin suuntaan ja siellä oli naapurin ukko kuivaamassa itteänsä pihaterassilla suihkun jälkeen alasti. Jäin kattomaan suu auki sen mieletöntä kalua. Sen jälkeen olen miettinyt miltä se tuntuisi, kun hän aina vihjaileekin meidän yhteisissä illan istujaisissa. Olenko pahaihminen jos kokeilen. Rakastan miestäni, mut on liha ns. heikoa nyt...

Vastaukset 10
Vanhimmat
TOKI NAAPURIA PITÄÄ AUTAA JOS KALU ON KIINOSTAVA,EI MUUTA KUN PANOT PYSTYYN JOS SOPIVA HETKI KOITTAA.
Eikös tuo sovi tonne novelli palstalle paremmin? :D
ilimanmuuta kokeile ja kerro täälä tai seksinovelleisa koko tarina.
tuollaiselle tyhmälle naakalle varmaan iso kulli kelpaa vaikka mies onkin. anna mennä vaan. toteuta tyhmyyttäsi lunttu.
lähteny akan mielikuvitus lentoon
oo onnelline, ku sulle on käyny noin. Kaik haluais ittellekin tolleen käyvän.
Kokeile ihmees, kun lihaskin on nii heikkoo. Kyl ukko ymmärtää.
Pitäähän titan nyt kunnon kullii saada. Eikä tarvii lähtee ton kauemmas.
Siitä vaan loikkaat aidan yli ja anna palaa
ei kun vaan sokeria lainaamaan naapurista...
luulis hänen ymmärtävän vinkistä
Tervetuloa vaan. Olen jo vähän odotellutkin. Kyllä täällä kaikki aukot käytetään ja täytetään on meinaan sen verran iso työkalu mulla.
naisten sisarellinen sosiaaliverkosto on auttanut itselläni aika paljon saannissa. Seurustelevatkaan naiset ei malta olla kertomatta kavereilleen, jotka sitten esim. baarissa "muistavat" ja haluavat osansa yhteisestä asiasta.
Tältä puolelta asiaa nähneenä naiset ovat todella epälojaaleja ystävilleen.
Mutta, sehän on se sisäinen kauneus ja henkinen yhteys, mitä mies ei ymmärrä...
No heip Titta,
Nii-ih jos liha on heikoa niin anna palaa, kerrankos sita elamassansa sunkin tarttee isoa aisaa kokeilla, toihan kuuluu nykyaan joka naisen perusoikeuksiin. Varsinkin jos omalla miehella on ns. tuppik*lli.
Elikkas, kayt naapurissas vierailulla ku miehes ei oo kotona niin eikohan se siita ala sujumaan omalla painollansa. Ja jos miehesi sattuu oleen kokeilunhaluinen kaveri, niin pistatte kolmen kimppakivan pystyyn.
Tosin tasa-arvon nimissa voitkin sit antaa miehellesi luvan kayda vieraissa, jos kayt toteuttaan itseas naapurin miehen kans; mieti asiaa taltakin kantilta. Tieda vaikka sun miehes tekis mieli paneskella sun sinkkukaverias :D!