Vanhempien apu

Saan vanhemmiltani rahaa velkojeni maksuun. He ottavat lainan sitä varten ja on sovittu, että kun saan töitä niin alan maksamaan itse velkaa pois.
Kuitenkin koko ajan on sellainen paha olo päällä. En olisi halunnut rasittaa vanhempieni taloutta. Hävettää helvetisti, varsinkin kun velka on tullut kun rälläsin nuoruudessani. Olisiko kellään mitään neuvoja miten saisin tän kamalan olon pois, vai pitäisikö vain kieltäytyä rahasta ja kärsiä isommista veloista sitten kun pystyn maksamaan ne omillani.

Olen kiittänyt vanhempiani ,mutta silti tuntuu ,että he vihaavat minua, eivätkä oikeasti haluisi maksaa velkojani.
5952
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

olisi ollut hakeutua velkajärjestelyyn.

Äänestä
  • Olen opiskelija, joten en pääse velkajärjestelyyn. Töissä en käy opiskelujen aikaan, joten senkään kautta ei olisi onnistunut.

    Äänestä

ja maksa heille korkoa vaikka 3 % vuodessa. Silloin kyseessä on rehellinen keskinäinen sopimus.

En minä tunne vanhempiasi mutta harvempi vanhempi lastaan vihaa. Luulisin myös, että hekin ovat aikoinaan saaneet jotakin omilta vanhemmiltaan. -Sellainen kuuluu vanhemmuuteen eikä ole mitään armopalojen antamista vaan aivan luonnollista. Kuten toisaalta kiitollisuuskin.

Äänestä

Älä lainaa vanhemmiltasi jos ei ole ihan pakko. Tulet kuulemaan sitä joka käänteessä. Ja varsinkin jos tulee jotain erimielisyyksiä tai muuta. Jos Sinusta jo nyt tuntuu, että he eivät pidä ajatuksesta, mutta lainaavat kuitenkin, niin älä hyvä ihminen ota sitä lainaa.

Äänestä

Minäkin olin velkakierteessä, sain vihdoin kaupungin sosiaalisen luoton jolla maksoin velat pois. Vanhemmiltani en joutunut pyytämään. Mutta jos olisin, en kyllä häpeäisi sitä yhtään. Vanhemmat ovat sitä varten että auttavat, ja velkahan maksetaan pois aikanaan.

Jokainen tekee virheitä, varsinkin nuoruudessaan. Elämän tarkoitus on että niistä otetaan opiksi. Luulisi vanhempiesikin sen ymmärtävän.

Mutta eivät kaikki vanhemmat kuitenkaan ymmärrä, ja tiedän että esimerkiksi isäni ei olisi koskaan lainannut minulle penniäkään.Hän ei koskaan tukenut minua rahallisesti eikä muutenkaan. Erittäin pihi ja oikeasti vihamielinen.

Äitini ja äitini vanhemmat olisivat kyllä lainnaneet, mutta en siis joutunut pyytämään.

Älä sinä välitä, vaan ajattele, että rahallisen avun saaminen on oikeutesi heidän lapsenaan. Jos he rakastavat sinua, he antavat mielellään. Rakkaus ei ole aina täydellistä. Me voimme kuiteknin koettaa tehdä siitä täydellisemmän omien lastemme kohdalla sitten aikanaan...

Paras apu on sellainen, joka auttaa itsenäisyyteen. Kun opiskelevalle lapselle lainataan ja hän sopii takaisinmaksusta, se on mielestäni juuri sellaista omille jaloille auttamista mitä vanhemmilta voi odottaakin.

Jos sinua harmittaa että et vielä pärjää 100% itse (miksi pitäisi?), niin asiaa auttaa että sopii tarkan takaisinmaksuajan ja -tavan, tekee virallisen velkakirjan ja maksaa aikanaan myös koron. Ehkä voisit maksaa vanhemmillesi sen saman koron mitä he maksavat lainasta pankille. Tai vähän enemmän. Siten pääsisit asiassa "niskan päälle" ja tuntisit itsesi itsenäisemmäksi.

Ehkä voisit aloittaa lyhentämisen jo nyt ,vaikka kuinka pienellä minisummalla kuukaudessa, jotta tuntisit että homma "etenee".

Mutta älä huoli, olet mielestäni tehnyt ihan oikein kun otit vastaan sen lainan. Perhe on sitä varten että auttaa, aina. Saatu apu siirty aina eteenpäin - omille lapsille, lastenlapsille, ja myös sinun omille vanhemmillesi sitten kun he ovat iäkkäitä ja tarvitsevat hoivaa ja ehkä jotain rahallistakin apua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tirlittan kirjoitti:

Saan vanhemmiltani rahaa velkojeni maksuun. He ottavat lainan sitä varten ja on sovittu, että kun saan töitä niin alan maksamaan itse velkaa pois.
Kuitenkin koko ajan on sellainen paha olo päällä. En olisi halunnut rasittaa vanhempieni taloutta. Hävettää helvetisti, varsinkin kun velka on tullut kun rälläsin nuoruudessani. Olisiko kellään mitään neuvoja miten saisin tän kamalan olon pois, vai pitäisikö vain kieltäytyä rahasta ja kärsiä isommista veloista sitten kun pystyn maksamaan ne omillani.

Olen kiittänyt vanhempiani ,mutta silti tuntuu ,että he vihaavat minua, eivätkä oikeasti haluisi maksaa velkojani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu