Tulis nyt pian maaliskuu 2007 niin olisi eduskuntavaalit ja pääsisi taas kepusta eroon. Sehän on aivan päivänselvä asia, että jos ja kun demarit nousevat taas suurimmaksi puolueeksi, niin he mielummin ottavat kokoomuksen hallituskumppanikseen kuin kepun. Nykyinen hallitus on eräänlainen pakkoavioliitto.
Vakavasti puhuen, en ole ollenkaan iloinen siitä, että demarit ja kokoomus ovat samalla puolella. Heidän pitäisi olla eri puolella ja kilpailla vaaleissa toisiaan vastaan. Voittaja muodostaisi hallituksen. Niin kaikissa demokraattisissa maissa on että on vain kaksi suurta puoluetta, konservatiivinen ja sosiaalidemokraattinen ja muut ovat apupuolueita. Se, että demarit ja kokoomus ovat samassa hallituksessa tietenkin kasvattaa opposition kannatusta pitemmän ajan kuluessa, oli siellä opositiossa kuka hyvänsä.
Mielestäni suomalaisen politiikan suuri tragedia on se, että meillä ei ole oikeaa liberaalia puoluetta, samanlaista kuin kansanpuolue Ruotsissa. Tosi inhottava juttu, että LKP on kutistunut 0.1% puolueeksi. Sen sijaan inhottavat fanaatikot kuten kepu ja vihreät on vahvoja puolueita.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei ole suinkaan päivänselvää, että sosialidemokraatit haluavat hallituskumppanikseen kokoomukseen. Nykyinen hallitusyhteistyö on sujunut riidoitta. Kokoomuksen kanssa niitä sen sijaan tulisi eteen:
- työn ja pääoman välinen ristiriita on ja pysyy
- kokoomus haluaa viedä Suomen Natoon
- kokoomus haluaa suunnata veroalennukset suurituloisille
- kokoomus haluaa yksityistää kunnalliset palvelut
Turhaan uhoat. Siinä olet oikeassa, että keskusta ja demarit päättävät, ottavatko apupuolue-kokoomusta hallitukseen. Useimmiten eivät ota. Ja näin tulevaisuudessakin, koska kostolipposlaiset ovat sukupuuttoon kuoleva laji.