Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

sovintoseksi

Mitä mieltä olette sovinto seksistä riidan tai naisen surullisen mielen jälkeen jonka mies aiheuttanu?Onko se hyvä vai huono asia seurustelevassa suhteessa?
33079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyväkin suhde kaipaa joskus sitä, että puhdistetaan ilmaa ja puretaan paineita, mutta liika riitely pilaa suhteen takuuvarmasti. Hyvistä hetkistä ei osaa välttämättä iloita, jollei ole kokenut sitä vastakohtaa. Helppohan sellainen riita on sopia, johon on selkeä syy. Jompi kumpi on töpännyt ja osaa pyytää anteeksi. Pahimmat riidat syntyykin usein tyhjästä ja usein kumpikin uskoo yhtä vakaasti olevansa oikeassa. Alkuperäinen syykin voi unohtua ja loan heitosta tulee lisää syitä olla katkera.

Riidoissa paras puoli on sopiminen. Heh, mä tunnustan usein olevani syypää, moukka ja sika ihan vain jotta päästään sopimaan asia. Ei huvita pitkittää riitaa. Erään aiemman suhteeni aikana sovintoseksi ei olisi tullut kyseeseen, koska naisen muutenkin heikot himot olivat nollassa surullisena. Mutta nykyisen kanssa on toisin. Sitä kaipaa toisen lähelle ja syliin. On maailman luonnollisin asia, jos se etenee seksiin. Sovintoseksin nautinnollisuudelle on sellainen peruste, että kun on surullinen vihainen tai masentunut aivojen serotoniinipitoisuus on pohjalukemissaan. Seksihän nostaa sitä. Se nostaa sitä enemmän kuin jos olisit onnellinen. Muutoksen suuruus merkitsee jopa enemmän kuin absoluuttinen taso. Siksi sovintoseksi kolahtaa. Seksin jälkeen entisiä ei enää muistella vaan ne on lopullisesti pois pyyhittyjä. Siksi sanon, että sovintoseksi on hyvälle parisuhteelle loistava juttu. Tieteskään riitaa ei pidä tahallaan aiheuttaa vain sen takia, että saisi siitä kicksit seksiin. Henkinen tasapainohan siitä järkkyisi, jos aina mennään vuoristorataa.

Äänestä
  • Suutuin jostakin asiasta kultilleni ja heti melkein tuli hellimään jne..Ja se tietenkin johti sovintoseksiin..ihmettelin kyl koska ennen sitä se ei ollut kiinnostunut koko asiasta mutta mieli muuttui yht äkkiä mun suuttumisen jälkeen jota ihmettelen..no hyvä ainakin että saatiin se sovittua..hyvä näin.kiitos viä.

    Äänestä

Me mun kullan kaa harvoin riidellään, mä vaan itken sille ongelmani ja se yrittää tajuta mun lievästi omituista mieltäni.. Jos se on jotain onnistunu sanomaan/tekemään niin se aikansa pyytelee anteeks ja sit ku mäkin oon vähän rauhottunu niin tuntuu hyvältä pitää toista hyvänä. :) Sit tulee sellasta hellää vaniljaa oikein olan takaa ku toinen on vielä puoliks pyytämässä anteeks, ja mäkin periaatteessa "pyydän anteeks" että ikinä suutuin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joanne83 kirjoitti:

Mitä mieltä olette sovinto seksistä riidan tai naisen surullisen mielen jälkeen jonka mies aiheuttanu?Onko se hyvä vai huono asia seurustelevassa suhteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu