Kiitti Vitusti

Kiitoskirjoitus




Kansanedustajillemme, sekä hallitukselle


-Kiitos päättäjät toimivasta politiikastanne.

-Kiitos ikuiseta nälästämme.

-Kiitän teitä kansan etujen polkemisesta.

-Kiitän kansan köyhdyttämisestä.

-Kiitos teille Suomen lasten pahoinvoinnista.

-Kiitos hyvinvointivaltiomme alasajosta.

-Kiitos asunnottomien suuresta määrästä.

-Kiitos ettei Suomessa saa kunnollista terveydenhuoltoakaan.

-Kiitän pysyväksi jääneestä suurtyöttömyydestäkin.

-Kiitos siitäkin, jotta sain ulosottomiehen ikuiseksi vieraakseni.

-Kiitän siitä, jotta rikkaat on rikastuneet ja köyhät köyhtyneet.

-Kiitokset koulutuksesta, kun kouluissa ei opi enään mitään.

-Kiitos unohtamistanne lupauksistanne.

-Kiitos suuresta palkankorotuksesta, jonka soitte itsellenne.

-Kiitos oman markkamme hävittämisestä.

-Kiitos politiikastanne, joka toimii omien etujenne mukaisesti.

-Kiitän teitä siitäkin, jotta oma napanne on tärkeämpi kuin kansan.

-Kiitos, kun asiat ovat päin persettä Suomessa
-
2202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

meinasi myllystä loppua niin kiitos tulevasta viidennestä ydinreaktorista, että saadaan taas vauhtia näihin hyvinvointiyhteiskunnan alasajotalkoisiin.

Ja kiitos uudesta ympäristöministeristä joka ei ympäristöasioista ole paljonkaan perillä mutta minkäs teet kun demareiden asiantuntijat (mm. Kiljunen) eivät uppoavaan laivaan enää suostuneet nousemaan.

Äänestä
  • SNIF! ja koville ottaa...BYÄÄÄHHHH....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiitollinen kirjoitti:

Kiitoskirjoitus




Kansanedustajillemme, sekä hallitukselle


-Kiitos päättäjät toimivasta politiikastanne.

-Kiitos ikuiseta nälästämme.

-Kiitän teitä kansan etujen polkemisesta.

-Kiitän kansan köyhdyttämisestä.

-Kiitos teille Suomen lasten pahoinvoinnista.

-Kiitos hyvinvointivaltiomme alasajosta.

-Kiitos asunnottomien suuresta määrästä.

-Kiitos ettei Suomessa saa kunnollista terveydenhuoltoakaan.

-Kiitän pysyväksi jääneestä suurtyöttömyydestäkin.

-Kiitos siitäkin, jotta sain ulosottomiehen ikuiseksi vieraakseni.

-Kiitän siitä, jotta rikkaat on rikastuneet ja köyhät köyhtyneet.

-Kiitokset koulutuksesta, kun kouluissa ei opi enään mitään.

-Kiitos unohtamistanne lupauksistanne.

-Kiitos suuresta palkankorotuksesta, jonka soitte itsellenne.

-Kiitos oman markkamme hävittämisestä.

-Kiitos politiikastanne, joka toimii omien etujenne mukaisesti.

-Kiitän teitä siitäkin, jotta oma napanne on tärkeämpi kuin kansan.

-Kiitos, kun asiat ovat päin persettä Suomessa
-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu