ystävällä lapsi jolla ADHD ja välillä tuntuu, että se on keino saada isot tuet ja rutista JOKA asiasta! On lääkitystä ja ties mitä, varmaan ihan tarpeellisia;mutta kamalaa tässä on se että, AINA kun lapsi on erimieltä, riitelee tai on muuta kun iloinen, niin se on sitä kamalaa ADHD:tä! Vanhemmille järkätään ties mitä vapaa-aikahuvituksia ja lapset hoitoon sinnetänne, kun ne on niin raskaita!!! "tavallisetkin" lapset usein hirviöitä, diagnooseja ja kaikenmaailman A:sta Ö:hön KIRJAINHIRVIÖITÄ ei vaan kuulu!!!! VÄÄRINKÖ??????? Ystäväni kyllä jaksaa omia huvituksiaan, mutta ei omia lapsiaan.....ja jaksaa tosiaan AINA valittaa lapsistaan! eikö mikään ole enää normaalia villeyttä, uhmaa jne...äidin puheet lääkärille kai iso peruste diagnoosiin? ja tietoa saa oireista joka paikasta!!!!
ystävän lapsi
hermoileva
264913
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
hakevat sijaislapsilleen diagnoosit.Saavat paremman palkan,hoitotukia ym.Paljonhan on siitä kiinni mitä kertoo lapsesta,harva lääkäri epäilee.
Ja kaiken huipuksi lapset kyläilevät ja yökyläilevät kuten muutkin ns. normaalit lapset! ovat kuulemma vaan vieraskoreita, kun eivät oireile, mutta kotona äiti ei kestä mitään "pullikointia" vaan narisee narisemistaan! HUH...mulla sitten 4kpl SAIRAITA LAPSIA, kun kokeilevat rajojaan JOKA PÄIVÄ ja ovat jokainen erilaisia ja minäkin usein aivan poikki, mutta tätä lienee ELÄMÄ!
Sitten vielä olen huomannut, että tämä lapsi osaa jo "vedättää" vanhempiaan, kun ei joudu mistään koskaan tilille vaan aina se on se ADHD! Siis kavereiden pitää tehdä aina niin kuin hän haluaa ja meidän muiden vanhempien tulee aina ottaa tämä seikka huomioon kun lapset pihalla yhdessä leikkivät ja tulee milloin mitäkin riitoja tai ms. mitä ny lapset keksivätkin! silloin äiti oikea leijonaemo!!!!
nyt myrkyn lykkäsit, kun toit asioista tämmöisen puolen esiin. Todella tervetullutta kritiikkiä.
Täytyy muistaa, että ADHD-lapsilla on YLEENSÄ myös ADHD-vanhempi/vanhempia. Eivät ADHD-aikuiset ole yleensä niitä rauhallisimpia tai pitkäpinnaisempia ihmisiä.
vanhemmat ovat ihan tavallisia vanhempia, ennen MBD-vanhempia, joka tapauksessa yhtä puutteellisia ja epätäydellisiä kuin kaikki muutkin ihmiset
arkaan paikkaan oivalluksillasi, kun siitä tämmöinen kaikkikertova hiljaisuus syntyi
että ADHD-vanhemmat tästä suivaantuivat, eihän heidän koskematonta sädekehäänsä saisi millään muotoa arvostella
No, noitakin vanhempia varmaan joukkoon mahtuu - jotka tavallaan "ratsastavat" lapsen sairaudella. Vaikka oireilu olisikin oikeasti olemassa, on väärin lasta opettamaan että sen avulla ohitetaan kaikki vaikeudet. Ei siis kannata kuitenkaan yleistää.
Itselläni myös ADHD-lapsi (no useampikin), mutta pikemminkin vaadin heitä yrittämään enemmän, ja missään tapauksessa eivät ole koskaan saanneet käyttää sitä syynä ohittaa/ylittää elämän normaalitehtäviä. He osaavat käyttäytyä, tosin se on ollut ja on edelleen paljon tiukan tsemppauksen ansiota. Ollaan paljon kotona, he eivät ole koskaan ulkona klo. 17 jälkeen (oli arki/loma tai viikonloppu), vaikkakin jo murkkuiässä. Joutuvat tekemään kotitöitä. Vain yksi lapsi on tukiperheessä, työpäivinäni, joka mahdollistaa siis työssäkäyntini.
Eipä ole koskaan ollut mitään ylimääräisiä hoitoapuja, vaikka tarvettakin olisi ollut. Kotipalvelu pelasi joten kuten silloin kun lapset pieniä ja oli paljon sairaala/kuntoutus käyntejä. Että ihan tavallista lapsiperhe elämää vietetään, poikkeuksena tiukemmat rajat ja rutiinit sekä ihan tavallistenkin asioiden varmistaminen monta monta kertaa.
...he eivät ole koskaan ulkona klo. 19 jälkeen...
kun ystävän lapsilla on ADHD. Ne valtavat tuet jne...
Johan on markkinat!
Onhan meitä moneksi...
Kyllähän tosiaan jotkut ihmiset on perus luonteeltaan jo sellaisia että joka asiasta valitetaan, itse eivät edes välttämättä huomaa että joku tulkitsee heidän juttelunsa valitukseksi.
Mutta he varmaan purkaavat sitä pahaa oloaan sillätavalla.
Meillä myös lapsi jolla diagnoosi ADHD, mutta en totta tosiaankaan toitottele ympäriinsä sitä, itseasiassa kovinkaan moni ei tiedä sitä että hänellä on adhd, ne jotka sen tietävät eivät voineet uskoa sitä kuultuaan, koska lapsi on kiltti ja sosiaalinen kaveripiireissä yms..
Koulusta tämä kaikki saikin alkunsa. Se etten ole sitä juurikaan paljon kertoillut on oma päätökseni ja en ehkä ole itsekkään sitä viellä sulattanut. En halua että lapseni leimataan ystävä, sukulais, tuttavapiireissä noitten neljän kirjaimen takia.
Meillä ei saada mitään tukia, tai en ole edes hakenutkaan, ja itse hoidamme hänet, hän on harvoin jossain hoidossa (ehkä ajattelen että siitä on vaivaa liikaa muille) vaikka välillä on takki aika tyhjä, kun joutuu samoista asioista muistuttamaan useaan otteeseen,yms,, mutta sieltä sitä aina kuitenkin noustaan. Joskus jos hän on jossain yö kylässä niin onpa kauhee ikävä jo heti aamusta. Itseasiassa hänen kanssaan on ihanaa olla kun vaan on puuhaa.
Itse pidän ihan normaalina lasten erimielisyydet, eli kyllä ne ns, "terveetkin" laposet riitelee kuka enempi kuka vähempi.
eikäpä omatuntokaan turhaan nakuttele hyväksyessään lapsensa sellaisina kuin ovat, ja kunpa tämä yhteiskuntakin vielä niin tekisi, koulu etunenässä.
tavalla tai toisella.Ehkä sitä voi myös ns.normaali vanhempi väsyä ja tuntee siitä huonoa omaatuntoa,kun ei ole lapsille edes mitään diagnoosia tai muuta mihin voisi vedota.Kyllä minä ainakin kahden energisen ns.ei mitään diagnoosia lapsillani väsyn välillä,enkä tunne siitä yhtään huonoa omaatuntoa,vaikka juttelen parhaan ystäväni kanssa jolla on adhd toisella lapsella ja toisella kehitysvamma.Siinä yhdessä ruikutamme väsymystämme ja nauramme lapsille tai yms.kyllä sitä saa väsyä ihan hyvällä omalla tunnolla.Mutta ehkä meillä suomalaisilla on se luonteessa,et pitää olla mahdollisimman vaikeeta että uskaltaa valittaa.Minäkin olen peruspositiivinen,mutta silloin kun väsyttää huonosti nukuttujen öiden jälkeen,niin kyllä se positiivisuus sekä elämän mittasuhteet saavat suuremman ulottuvuuden kuin tarvitsis.Tsemppiä vaan kaikille...
.. itse olen koululla töissä. Olen pienryhmässä jossa on adhd lapsia. meidän koulussa nämä jokainen lapsi hyväksytään samalla tavalla kuin lapsi jolla ei ole adhd:ta. Se minkä takia nämä adhd lapset ovat pienryhmässä on se että opettaja ei voi alkaa rauhoittelemaan turhautunutta lasta joka turhautuessaan raivostuu niin että raivo saattaa kestää 4-5 tuntia eli koko koulupäivän, miten muiden oppilaiden kävisi sellaisessa tilanteessa. vaikea kuvitella...
kokeileppas kuvitella tilanne seuraava...
lapsi raivostuu mitättömältä tuntuvasta asiasta, alkaa riehua luokassa satuttaa itseään ja muita, hajoittaa tavaroita eikä kuule puhetta, opettaja ottaa lapsen holding otteeseen ja jatkaa matikan tunnin pitämistä muulle luokalle raivoava lapsi sylissään "paljon on 5 ..." "AAAARRRRGHHHHHH!!!!!!" "...5? kuka tietää?" "vittuuuuuuuuu!!!!!!!!!!".... ja tilanne jatkuu ympäristö opin tunnilla ja uskonnon tunnilla...
Onko hyvä tilanne? Ei mielestäni.
adhd lapsen hyväksymistä on juuri se että hänellä on mahdollisuus omaan avustajaan, ja pienempään ryhmään jossa painopiste opetuksessa on siinä mikä lapselle tuottaa eniten vaikeuksia, ja kun lapsi kohtaa tilanteen joka raivostuttaa niin hän ei häiritse muita lapsia koska pienryhmässä on mahdollisuus siirtyä toiseen tilaan raivostumaan vahingoittamatta muita itseään ja hajoittamatta tavaroita koska on oma avustaja joka lasta rauhoittelee ja pitelee holding otteessa sylissään.
Mitenkäs tällaisen oman avustajan 10 vuotiaalle ADHD pojalle saa? poika on vaihtanut tänä syksynä koulua ja on 10 oppilaan monimuotoluokassa,jossa opettaja ja osa-aikainen avustaja 20h viikossa.Pojalla ollut impulssiivista käytöstä ja uusien sääntöjen opettelu ollut hankalaa.Koulun ratkaisu asiaan olisi erottaminen tai siirto jonnekin muualle.Rehtorilta olen kysellyt mahdollisuutta saada henkilökohtaista avustajaa väliaikaisesti esim.2 viikoksi alku hankaluuksien ajaksi.Se on kuulemma täysin mahdotonta eikä siihen ole resursseja.Siihen ei auta kuulemma edes minkäänlainen lääkärin todistus.Pitäisi kuulemma olla somaattisesti sairas esim.sokea että voisi saada henkilökohtaisen avustajan edes 2 viikoksi.Miten pitäisi tällaiseen suhtautua?Nyt olen itse ollut tällä viikolla pojan mukana koulussa eikä mitään raivareita tai muuta sopeutumattomuutta ole ollut.Pitäisikö vaan tyytyä siihen että seuraavan riita tilanteen jälkeen poika vaan erotetaan koulusta ja sitten hän on kotona yksinään päivät pitkät?
Kommenttisi kuulosti siltä, kuin olisit parmpikin asiantuntija siinä, minkälaista tukea adhd-lapsen perhe voi saada. Onko sinulla omia kokemuksia vai puhutko vain mutu-tuntumalla, kuten luulen? Et taida tietää, mitä pykäläviidakon ja byrokratian kanssa tappelemista on edes saada hoitotukea adhd-lapselle. Tai minkälaisia kysymyksiä sinulle esitetään, suurinpiirtein tyyliin kakkaako lapsi seinille jne. Et voi MISSÄÄN NIMESSÄ KÄRJISTÄÄ TAI YLEISTÄÄ sitä, että jos ystäväsi toiminta on tuollaista, että kaikki toimisivat niin.
Omalla lapsellani on adhd, ja hän todella tarvitsee ohjausta ja tukea tuon asian takia enemmän, kuin oman perheemme toiset lapset. Kun hän alkaa käydä ylikierroksilla, hänet on rauhoitettava, ja jotkut asiat on selitettävä niin, että todellakin pidän hänen kasvonsa itseeni päin, jotta hän ymmärtää ja kuuntelee mitä sanon. Et voi tietää mitä kaikkea tuo adhd merkitsee, lapsi ei OIKEASTI VOI sille itse mitään. Se pitäisi jokaisen ulkopuolisen tietää, että se että lapsella on adhd, ei ole kenenkään vika, eikä se tarkoita että lapsi on huonotapainen tai huonostikasvatettu. Itse tapoihini ei kuulu syyttää hänen tekemisistään adhd:ta, mutta se on otettava huomioon kuitenkin. Voin sanoa kaikille niille, jotka ovat kateellisia meidän saamastamme pikkasen yli 70e hoitotuesta, jota joudumme joka vuosi uudelleen anomaan, että mielummin olisin ilman sitä ja adhd:ta jos voisin. Jatkuvat käynnit lastenlinnassa, matka sinne, musiikkiterapiat, miettimiset kouluryhmistä, avustajan tarpeesta, kaikki... olisin ilman niitä, mutta en voi. Lapsellani on adhd, eikä hän voi sille mitään.
Ja lisäyksenä... en ole koskaan ollut missään vapaa-ajanhuvituksissa, mitä joku muu järjestää. Kannattaa ottaa selvää ennen kun alkaa laukoa ties mitä. Jos tarkoitat vapaa-ajan huvituksissa vertaistapaamisia yms. niin selvitä mitä ne ovat eenen kun tuollaisia kirjoitat. Omat menot ja riekkumiset ovat eri asia. Kirjoituksestasi paistaa kateus ihan suoraan. Ja tuo, että äidin puhe iso peruste diagnoosiin, niin älä viitsi!!! Selvitä ensin kuinka useita eri lääkärien tutkimuksia sen saamisnen vaatii, ennen kuin alat esittää asiantuntijaa asiassa.
Eipä kuulosta siltä, että puhuisit ystävästäsi. Ystävää tuetaan, autetaan ja kannustetaan vaikeassa elämän tilanteessa.
eilen ihan samaa asiaa, että minusta ainakin olisi tosi kurjaa, jos "ystäväni" haukkuisi minua ja lastani tuolla tavoin selkäni takana. Ystävät rivät puhu noin, eivätkä puukota selän takana, vaan elävät ja ovat osa elämää, kuuntelevat, juttelevat, ovat luotettavia,ystäviä isolla Y.llä.
Etpä taida itse tietää adhd:sta paljoakaan jos olet tota mieltä. Ja määrittele nyt hyvä ihminen ne isot tuet? 78e/kk, sitäkö sinä kadehdit? Lapsen kasvatus on jokaiselle joskus rankkaa mutta adhd lapset ovat jotain uskomatonta. Itse olen tähän jo tottunut ja poikani on aivan uskomattoman ihana, persoonallinen tapaus. Mutta en siltikään mitenkään jaksaisi sitä huomiota antaa, mitä hän tarvitsee jos en joskus tekisi omiakin asioita.
On kysymys mistä asiasta vain, niin KUKAAN ihminen ei jaksa vuosia ympärivuorokautisesti antaa kaikkea itsestään jos ei huolehdi myös itsestään. Näillä adhd lapsilla kun usein on myös unihäiriöitä niin on yötkin aivan katkonaisia. Siksi jokaisen vanhemman ja erityisesti erityistä huomiota vaativan lapsen vanhemman PITÄÄ huolehtia omasta jaksamisestaan antamalla aikaa itselleen.
Lisäksi ei sitä diagnoosia nyt ihan yhden ihmisen puheiden perusteella tehdä. Siis jos äiti nyt vain sanoisi jotain ja lääkäri paukauttaisi sen perusteella diagnoosin.
Toivottavasti pääset tuosta olemattomasta kateellisuudestasi ja luet asioista ennen kuin lauot "totuuksiasi".
Meillä oli ainakin niin, että tuo aika ennen varsinaista diagnoosia oli pitkä, koko prosessi ensimmäisestä huolestumisesta, joka tuli kyllä päiväkodista, kesti lapsen iästä johtuen kolme vuotta suurinpiirtein. Me vanhemmat jouduimme olemaan "aktiivisia", mutta ennen neurologin lopullista lausuntoa, oli tutkimuksia, psykologin ja terapeuttien. erityislastentarhanopettajan kokemus, sekä päiväkodin henkilöstöstön kokemus oli ratkaisevassa asemassa. Kyllä meitä vanhempiakin toki kuunneltiin, mutta ongelmat eivät ole kotona selviytymisessä, vaan nimenomaan päiväkodissa ne korostuivat, koska siellä joutui olemaan ryhmän jäsen.
Jo ennen diagnoosia päivähoidossa järjestettiin omia rutiineja, ja lapsi siirrettiin ns. kahden paikalle. Minä äitinä en voi muuta kuin luottaa ammattihenkilöstön ammattitaitoon, koska jos rehellisiä ollaan, oli vaikea nähdä omassa lapsessaan, esikoisessa, "vikaa". Vaikka nyt jälkeenpäin olenkin huomannut, että oireilu oli täysin selvää. En vain ensimmäisen lapsen kohdalla tiennyt, miten ns. normaali lapsi käyttäytyy ja kehittyy. Ero on todella huikea nuorempiin sisaruksiin.
Emme ole saaneet minkäänlaista taloudellista tukea Kelalta koskaan, nyt olisi kuitenkin tarkoitus pistää hoitotukipaperit sisään. Useamman lapsen kanssa ei enää riitä pojalle aikaa, joten on tarkoitus palkata muille hoitaja kerran viikossa, että adhd-pojan kanssa ehtii harjoitella asioita. Esimerkiksi kauppareissut ovat raastavia, mutta kuitenkin niitäkin täytyy harjoitella.
Tunnustan, että tulee valitettua joskus. Siksi on hyvä, kun on näitä keskustelupalstoja olemassa. Joskus vaan omat eväät loppuu, ja lapsen kohellukset ovat kyllä käsittämättömiä toisinaan. Liian harvoin tulee sanottua täällä sitä, miten ihana ja rakas tämä lapsi on kaikesta huolimatta. Hänellä on omat vahvuusalueensa, joissa hän ylittää ikäistensä keskivertotaidot kirkkaasti. Sosiaalisten taitojen pulmat kuitenkin näkyvät "paremmin", ja niihin tulee kiinnitettyä huomiota.
Toivottavasti tämä sepustus aukeaa, on hiukan sekavanlainen. Alkuperäiselle vielä haluaisin sanoa, että jos olet hyvä ystävä, niin sinun tehtäväsi on jakaa myös murheet. Kenelle muulle niitä jakaisi jos ei ystävälle. Itselläni on käynyt tuuri, kun olen löytänyt luotetun, joka jaksaa kuunnella ja neuvoa, itkeä ja nauraa kanssani. Ehkä hän tietää mistä puhun siksi, että hän on itse autistin äitinä kokenut vaikka mitä....
monilla erityislasten vanhemmilla hämärtyy todellisuuden ja oman maailman välinen ero. jos on useampi lapsi niin silloin vielä todellisuus pysyy edes jotenkuten. vanhemmille tulee toisinaan vaikeuksia hoksata mitä tavallinen lapsi tarkoittaa taloudessa ja mitä tuo erityislapsi. tuet ja avut hämärtävät sitä todellisuutta jossa moni lapsiperhe elää ja missä erityisperhe. ei voi silti yleistää kaikkiin, mutta liian monella käy niin että lapsi ei saa aiheuttaa lisävaivaa eikä kuluja edes siinä määrin kuin ns normaali.
en toki kiellä että erityislapsi vaatii vanhemmiltaan paljon ja saa myös paljon, mutta toisille vaan ei mikään riitä omassa marttyyriydessä ja/tai vaativuudessa jota lapsi tuo tullessaan. ei sen kuulukkan olla helppoa siksi niitä tukitoimia on olemassa, mutta jossakin menee ulkopuolistenkin avun raja ja olisi itsekkin tehtävä jotakin. eikä tämä asia ole niinkään lapsen vaativuudesta kiinni sillä todella hankalahoitoisia lapsia hoidetaan kotona ja selvitään, toinen taas valittaa helpommankin kanssa..
joskus vaan tuppaa itseäkin ärsyttämään... meitä vaan on niin monenlaisia ja yhtä monta tapaa hoitaa tuokin asia. aika yleistä tuossa tietyssä porukassa on sekin ettei muut osaa mitään ja äiti itse on paras hoitaja, ja lapsen vaativuudella korostetaan omaa hyvyyttä ja tärkeyttä! paha sanoisi että mitä hankalampi sitä paremmat tuet..
no sitä hoitotukea tulee korotettuna, kokopäiväläinen tarhassa (samoin sisarus), äiti kotona eli lasten kanssa ei paljoa ole! lisäksi 2 kertaa kuukaudessa viikonloppuvapaat, kun kunnan järjestämä hoito!!! Ja nämä lapset ovat useimmiten aivan tavallisia, jos kiukkuaa niin äiti puhuu lääkityksen lisäyksen tarpeellisuudesta!!! kovaa kamaa kai se conserta(?) Ymmärrän että väsyttää, mutta tuntuu, että jossain olisi oltava se raja ja jonkinlainen kateuskin kai minulla, kun tuntuu että toisten lapset hoidetaan tuollaisen sairauden takia lähes kehdosta hautaan. SIINÄ JUTUN IDEA!
Korotettu hoitotuki tulee meidänkin pojalle n.180e/kk, se summahan voi sinusta tuntua suurelta,mutta sen saamiseen vaaditaan myös perusteet. Poikamme lääkkeet maksaa n.137e/kk, erityislupavalmiste (ei kuulu KELA:n korvattaviin)
Lapsen takia teen yövuoroa (60h kolmessa viikossa, eli palkkakin tippui noin puoleen)Maanantaisin on käynnit lasten psykiatrisella polilla, keskiviikkoisin on kasvatus ja perheneuvolassa adhd-lasten ryhmä ja samaan aikaan vanhemmille on oma ryhmänsä, torstaisin on ratsastusterapia (edestakasin 52km) ja viikonloppuna on hänellä eriyislasten uimakerho.
Koulukaan ei suju mutkitta, läksyjä ei pysty vieläkään tekemään yksin kuin todella satunnaisesti. Eli jommankumman vanhemman on istuttava parhaimmillaan yli kaksi tuntia siinä vieressä kun hän tekee läksynsä. Kotona on aikamoista menoa ja itse olen tälläkin hetkellä aivan poikki. Kotona on vielä murkku-tyttö joka tuo oman lisänsä tähän vyyhtiin.Onneksi minulla on hyvä ystävä, johon voin aina luotaa, tuli sitten mitä hyvänsä eteen. Hän ei arvostele, vaan antaa rehellisen mielipiteen. Sinun ei todellakaan kannata olla ystävällesi kateellinen, ja ystäväsi voi todellakin olla aivan oikeasti todella loppu.Itse sain vuosi sitten burn out diagnoosin, enkä itse ensialkuun edes tajunnut tilannettani.
Mitäs jos kirjoittelisit omista lapsistasi,
tai antaisit heille tämänkin ajan omille lapsillesi,
jonka olet tietokoneella.