Sin City on yksinkertaisesti nussakka elokuva. Arvostelijanrahju on silti ihan hiukkasen pettynyt. Tästä voin syyttää osaksi itseäni: alkuperäisteokset ovat liian tuttuja, odotin aivan liikaa tätä Robert Rodriguezin ja kumppaneiden uusinta ja tällä kertaa myös leffayleisö vei verisimmän terän korkeakultturellista taidenautinnostani.
Frank Millerin mainioihin sarjakuviin perustuva Sin City alkaa aika kömpelösti. Ikuisen yön ja sateen runtelema City on valtavirtasarjakuvien ehkä välivaltaisin tapahtumaympäristö. Cityläisten ihmiskohtaloista kertovien sarjakuvien tinkimätön säälimättömyys ei kuitenkaan heti välity valkokankaalta. Mahdottoman suuri tähtikaarti vetelee tusinarooleja toisensa perään. Pikkusievää ja ihan-jees -fiiliksiä tuottavaa.
Tällainen puolivillaisuus ei sopinut sarjakuviin rakastuneelle. Onneksi homma muuttuu kerta heitolla Cityn hellyttävimmän hahmon, Marvin täyttäessä valkokankaan hartioillaan. Mickey Rourke on syntynyt ja elänyt monivivahteisen elämänsä tätä roolia varten. Kirveellä muovaillut (osin maskeeratut, osin aidot) kasvot, joiden takana riehuu oikeamielinen sadistinen väkivaltahirviö jakamassa viivasuoraa oikeuttaan. Ai että, näin se meni paperillakin. Hänen tarinaansa olisin seurannut mielelläni hieman kauemminkin.
Elokuva koostuu kolmesta Millerin albumista kootuista episodeista. Toisiinsa hyvin väljästi kietoutuvat episodit ovat lopulta ilahduttavan varmaotteisia laadukkuudessaan alun pikkukompuroinnin jälkeen. Tarinoiden irrallisuudesta huolimatta elokuvaan on saatu rakennettua toimiva draamallinen kaari. Rourke, Bruce Willis ja Clive Owen episodien päähenkilöinä nostavat tarinat erinomaisen sielukkaasti lentoon. Nick Stahl ja Elijah Wood ovat omituisuudessaan erinomaisia valintoja ihmisperkeleiden rooleihinsa. Julmanherkät juonikuviot ja ihmiskohtalot saavat puristamaan käsinojia ja toivomaan cityläisille kaunista loppua. Toiveisiin ei onneksi vastata.
Lopuksi vielä ikärajoista ja Sin Cityn väkivaltaisuudesta. Liki mustavalkoisessa elokuvassa lentää verta ja ihmisruumiin kappaleita jatkuvasti. Penkkinaapureideni reaktioista päätellen tuo kaikki on liikaa jopa 20-vuotiaille ihmismielille. Jokaisen luunrusahduksen jälkeen seuranneet ´voijuma-voijuma vittumitensiistii´ -ihkumiset saivat oman elokuvanautintoni katkeamaan reippaaseen vitutukseen liian usein. Ilmeisesti Cityn ikärajana on todellakin vain K-15. Itse sanoisin K-22-leiman olleen sopivampi. Ei julmassa ihmisten teloittamisessa ole mitään kikattelemisen aihetta. Elokuvaväkivalta voi olla kuvottavan kaunista ja parhaimmillaan, kuten nyt, vaikuttavaa. Moni paskiainen ansaitsee elokuvassa hirveän kohtalonsa, mutta että se olisi siistiä? Noup.
Hieno elokuva. Seuraavan kerran rauhassa katsottuna ehkä vielä hitusen hienompi.
"You can scream now if you want." ****½ / *****
Frank Millerin mainioihin sarjakuviin perustuva Sin City alkaa aika kömpelösti. Ikuisen yön ja sateen runtelema City on valtavirtasarjakuvien ehkä välivaltaisin tapahtumaympäristö. Cityläisten ihmiskohtaloista kertovien sarjakuvien tinkimätön säälimättömyys ei kuitenkaan heti välity valkokankaalta. Mahdottoman suuri tähtikaarti vetelee tusinarooleja toisensa perään. Pikkusievää ja ihan-jees -fiiliksiä tuottavaa.
Tällainen puolivillaisuus ei sopinut sarjakuviin rakastuneelle. Onneksi homma muuttuu kerta heitolla Cityn hellyttävimmän hahmon, Marvin täyttäessä valkokankaan hartioillaan. Mickey Rourke on syntynyt ja elänyt monivivahteisen elämänsä tätä roolia varten. Kirveellä muovaillut (osin maskeeratut, osin aidot) kasvot, joiden takana riehuu oikeamielinen sadistinen väkivaltahirviö jakamassa viivasuoraa oikeuttaan. Ai että, näin se meni paperillakin. Hänen tarinaansa olisin seurannut mielelläni hieman kauemminkin.
Elokuva koostuu kolmesta Millerin albumista kootuista episodeista. Toisiinsa hyvin väljästi kietoutuvat episodit ovat lopulta ilahduttavan varmaotteisia laadukkuudessaan alun pikkukompuroinnin jälkeen. Tarinoiden irrallisuudesta huolimatta elokuvaan on saatu rakennettua toimiva draamallinen kaari. Rourke, Bruce Willis ja Clive Owen episodien päähenkilöinä nostavat tarinat erinomaisen sielukkaasti lentoon. Nick Stahl ja Elijah Wood ovat omituisuudessaan erinomaisia valintoja ihmisperkeleiden rooleihinsa. Julmanherkät juonikuviot ja ihmiskohtalot saavat puristamaan käsinojia ja toivomaan cityläisille kaunista loppua. Toiveisiin ei onneksi vastata.
Lopuksi vielä ikärajoista ja Sin Cityn väkivaltaisuudesta. Liki mustavalkoisessa elokuvassa lentää verta ja ihmisruumiin kappaleita jatkuvasti. Penkkinaapureideni reaktioista päätellen tuo kaikki on liikaa jopa 20-vuotiaille ihmismielille. Jokaisen luunrusahduksen jälkeen seuranneet ´voijuma-voijuma vittumitensiistii´ -ihkumiset saivat oman elokuvanautintoni katkeamaan reippaaseen vitutukseen liian usein. Ilmeisesti Cityn ikärajana on todellakin vain K-15. Itse sanoisin K-22-leiman olleen sopivampi. Ei julmassa ihmisten teloittamisessa ole mitään kikattelemisen aihetta. Elokuvaväkivalta voi olla kuvottavan kaunista ja parhaimmillaan, kuten nyt, vaikuttavaa. Moni paskiainen ansaitsee elokuvassa hirveän kohtalonsa, mutta että se olisi siistiä? Noup.
Hieno elokuva. Seuraavan kerran rauhassa katsottuna ehkä vielä hitusen hienompi.
"You can scream now if you want." ****½ / *****
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi ihmeessä, se Kevin ei tehnyt elettäkään, kun Brucen roolihahmo tuli elokuvan lopussa sinne kartanoon ? Siellä se vain istua napotti. sehän oli hengissä, koska nämä kaksi tarinaa (ilotyttöjuttu ja vanhakaupunki-episodit) tapahtuivat nimenomaan Brucen vapautumisen jälkeen.
se meni sarjakuvassakin. Kevinillä oli varmaan hieman huono päivä kuulon suhteen. Miller vaan halusi nelosalbumiinsa ympätä sen Kevinin sinne yhteen kuvaan.
Kävin katsomassa äskettäin enkä tiennyt alkuepräisteoksista mitään, sarjiksia en ollut lukenut ja menin siis leffaan aivan ilman ennakkokäsityksiä.
Tykkäsin. Vaikka väkivalta ja silpomiset meni aika hirveeksi mätöksi ja mä varmaan olin juuri se kädet silmille paneva ja iik-ähisevä yleisönosa, niin joo, tykkäsin.
Se väkivalta ei ollut tosiaan "siistii", se oli mun mielestä ironiaa niistä "oikeesti siisteistä" actionpaskoista, joissa mätetään ilman mieltä. Ja alleviivaustakin harjoitettiin: eihän veri siinä ollut kai kertaakaan oikean näköistä vaan just semmosta mättö-ketsuppia, mistä vittu vieköön tietää ettei se ole totta. Kuolema ei tule tilaamallakaan, eikä valopäät tajua mitä tapahtuu kun lähtö on lähellä.
Tuosta Kevinin elossaolosta tosin sain itse sen vaikutelman että se olisi ollut kronologisesti sekaisin kerrottu, eli että paha olisi kyllä saanut palkkansa ja siis se rillipää-harrypotter olisi päässyt koiransa ruokalistalle kuitenkin...?
Näki kyllä pulpfictiomaisia piirteitä, jee. Hyvää taidetta, suosittelen. Ja Jessica Alba on aika pirun namu vaikken sillee suuntaudukaan. ;)
Nový most
"Moni paskiainen ansaitsee elokuvassa hirveän kohtalonsa, mutta että se olisi siistiä? Noup."
Autokohtaus jossa oltiin menossa hävittämään ruumiita oli minusta ainakin siisti ja hauska. ja mustaksi huumoriksihan se oli tarkoitettukkin.
Tuo ikäraja on kyllä ihan ajattelematon, 13 vuotiaat nimittäin pääsevät katsomaan aikuisen seurassa.
Joo näin se meni, oli tosi hyvä leffa... Jotain jäi kyllä puuttumaan sarjiksista esim. Marvin olis pitänyt takoa sitä sellin ovea niskallaan... Ja se Kevin farmin kuistilla oli elossa siksi, että nuo tarinat eivät tule järjestyksessä, siis elokuvassa... Se Marvin ehdonalaisvalvoja oli kyllä aika himmeen mahtava muija... Kukas sitä näyttelee? Mun mielestä jostain telkkusarjasta...