Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Keskustelujen

Olisiko aika nollata panettelu ja pottuilu toisten mielipiteistä.

"Naturistien virallisia tai epävirallisia tapaamispaikkoja ei ole Suomessa riittävästi, eivätkä naturistien toimintamahdollisuudet ole muutenkaan kehuttavat. Täällä käyty keskustelu on omiaan huonontamaan tilannetta entisestään. Sen takia pyydänkin kaikkia vähänkään vastuullisesti käyttäytyviä naturisteja lopettamaan kaikenlaisen sontakirjoittelun ja keskustelemaan rakentavasti."

Lainasin tähän Juhan tekstiä tuosta toisesta ketjusta. Hänellä on oikea pointti mukana tässä lauseessaan, mutta:
Myöhemmässä tekstissään hän osin nollaa omaa tekstiään.

Naturistiliittoakin on voitava arvostella laiminlyönneistä, tai piittaamattomuudesta joitakin ylilyöntejä kohtaan.

Sellaista yhdistystä tai yhdistyksen johtoa ei olekaan, jota ei saisi arvostella, eikä korvaamatomia puhenjohtajia tai muita johtohenkilöitä ole olemassa.
Jos henkilöltä jää veteen jalanjäljet tai hänen sormensa jättää kolon vesilasissa olevaan veteen, niin vasta tällöin henkilö on korvaamaton.

Jos jonkin yhdistyksen toiminta on pelkästään puheenjohtajansa varassa, niin voidaan todeta, että tämä yhdistys on puheenjohtajaansa varten, eikä puheenjohtaja yhdistystä varten.
Tämä koskee kaikkia yhdistyksiä, ei pelkästään naturistiyhdistyksiä.

Rantojen lieveilmiöt eivät taatusti poistu niitä vähättelemällä, vaan niiden johdonmukaisella kitkemisellä pois rannoilta. Niistä puhumisen kieltäminen ei tee mitään palvelusta naturismille, vaan päinvastoin. Nämä lieveilmiöt yleistyvät kenties niin paljon, että ne hyppäävät joku päivä iltalehtien lööpeistä kaiken kansan kasvoille ja tällöin viimeisetkin naturistirannat ovat uhattuina. Näin käy pian, kuin Turun virallisen rannan kohdalla kävi.

Jo nykyisellään nakurannat yhdistetään seksiin, kuten iltapäivälehtien taannoisissa jutuissa suomalaisten seksitoiveista nakurannoilla käy ilmi ;-).

Suomesta löytyy monta epävirallista, yksityistä nakurantaa, joissa ei ole "sisäisen valvonnan", "sakkikurin" johdosta lainkaan käytöshäiriöitä. Näiden rantojen vakikävijät tekevät hyvin pian ei-toivotuille häiriköille selväksi toiminnan rajat, eli mikä on soveliasta kyseisellä rannalla ja mikä ei.
12405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ensinnäkin Juhan kirjoitus oli hyvä ja oli aika puuttua keskusteluun koska se on saanut jo liian suuren huomion.
Jos lähdetään siitä että se tapaus on todella tapahtunut se on tuomittava asia, jos ei niin silloin sen voi tulkita herjaksi. En tiedä ko tapahtumaa muuta kun täällä olevien kirjoituksista joten ole väärä henkilö siitä keskustelemaan.

”Rantojen lieveilmiöt eivät taatusti poistu niitä vähättelemällä, vaan niiden johdonmukaisella kitkemisellä pois rannoilta. Niistä puhumisen kieltäminen ei tee mitään palvelusta naturismille, vaan päinvastoin.”
Tästä oli puhetta jäsenistön keskuudessa Baltian tapaamisessa, mukana oli LM ja SNC sekä PKSN jäseniä. Kaikki oli sitä mieltä että ongelmiin on puututtava koska niistä kärsii välillä Pihlajasaari sekä myös Yyterin Naturistiranta. Sovimme että jokainen vie viestiä omaan yhdistykseen ja pohtii mitä voi tehdä. Että katsotaan mitä tuleman pitää.

Äänestä

"Rantojen lieveilmiöt eivät taatusti poistu niitä vähättelemällä, vaan niiden johdonmukaisella kitkemisellä pois rannoilta."

Tähän kun päästäisiin, niin loppuisi myös tuo yhdistystenvälinen lapsellisuus tästäkin keskustelukerhosta.

"Nämä lieveilmiöt yleistyvät kenties niin paljon, että ne hyppäävät joku päivä iltalehtien lööpeistä kaiken kansan kasvoille ja tällöin viimeisetkin naturistirannat ovat uhattuina. Näin käy pian, kuin Turun virallisen rannan kohdalla kävi."

Juuri noin, yhdistykset saisivat aloittaa tämän siivoamisen aluksi omista nurkistaan.

Äänestä
  • !!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • mä. kirjoitti:

    !!!!!!!!!!!!!!

    Olet joku aidsinsyömä peppureiska. Arvatenkin Ripan kaveri.

    Äänestä

  • oikea mä. kirjoitti:

    Mikä homofabia sinulla oikein on?
    Väität vielä olevasi mä.
    Juokse kuule pikkuskidi mutkia ja jätä se nyrkkikyllikkisi rauhaan, edes vartin ajaksi.
    Etkö tiedä, että liika onania kutistaa aivoja?

    Hyvä sinun on puhua kun et omista aivoja jotka voisivat kutistua.

    Äänestä

  • oikea mä kirjoitti:

    Monellako eri nimimerkillä Sinä oikein kirjoittelet?

    Näitä keskusteluja leimaa yleisestikin ottaen täydellinen, lobotomian läpikäyneiden hemmojen tyhjästä läpättäminen.

    Ketä jaksaa kiinnostaa jonkun somerolaisen tekemiset, kysyn vaan?

    "Ketä jaksaa kiinnostaa jonkun somerolaisen tekemiset, kysyn vaan?"

    -Sinua!

    Äänestä

  • oikea mä kirjoitti:

    "Ketä jaksaa kiinnostaa jonkun somerolaisen tekemiset, kysyn vaan?"

    -Sinua!

    Näinhän Sinä kuvittelet ja juuri siksi tänne niin usein hänestä kirjoitatkin.

    Tämä keskusteluryhmä olisi paljon mukavempi seurata, jos et jatkuvasti vetäisi PKSN.ä / Ripaa esiin lähes joka ketjussa.

    Ihan kun nudismissa /naturismissa ei olisi mitään muuta kirjoitettavaa, kuin PKSN /ripa.

    Minua alkaa jo naurattamaan tuo sinun nimimerkkipelleilysi. En voi sille mitään, mutta olen hieman epäsovinnainen tyyppi, naureskelen herkästi henkisesti heilahtaneille.

    Äänestä

  • arvaa kuka kirjoitti:

    Minua alkaa jo naurattamaan tuo sinun nimimerkkipelleilysi. En voi sille mitään, mutta olen hieman epäsovinnainen tyyppi, naureskelen herkästi henkisesti heilahtaneille.

    Henkisesti heilahtanut tunnistaa kohtalotoverinsa.
    Voi miten sööttiä. ;-)

    Äänestä

  • oikea mä. kirjoitti:

    Henkisesti heilahtanut tunnistaa kohtalotoverinsa.
    Voi miten sööttiä. ;-)

    Mä, mä, mä. Mä. MÄ!

    Ota näistä selvää, mutta tämä ketju kertoo paaljon koko tämän palstan keskustelijoiden tasosta.

    MÄ!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sisällöstä kirjoitti:

Olisiko aika nollata panettelu ja pottuilu toisten mielipiteistä.

"Naturistien virallisia tai epävirallisia tapaamispaikkoja ei ole Suomessa riittävästi, eivätkä naturistien toimintamahdollisuudet ole muutenkaan kehuttavat. Täällä käyty keskustelu on omiaan huonontamaan tilannetta entisestään. Sen takia pyydänkin kaikkia vähänkään vastuullisesti käyttäytyviä naturisteja lopettamaan kaikenlaisen sontakirjoittelun ja keskustelemaan rakentavasti."

Lainasin tähän Juhan tekstiä tuosta toisesta ketjusta. Hänellä on oikea pointti mukana tässä lauseessaan, mutta:
Myöhemmässä tekstissään hän osin nollaa omaa tekstiään.

Naturistiliittoakin on voitava arvostella laiminlyönneistä, tai piittaamattomuudesta joitakin ylilyöntejä kohtaan.

Sellaista yhdistystä tai yhdistyksen johtoa ei olekaan, jota ei saisi arvostella, eikä korvaamatomia puhenjohtajia tai muita johtohenkilöitä ole olemassa.
Jos henkilöltä jää veteen jalanjäljet tai hänen sormensa jättää kolon vesilasissa olevaan veteen, niin vasta tällöin henkilö on korvaamaton.

Jos jonkin yhdistyksen toiminta on pelkästään puheenjohtajansa varassa, niin voidaan todeta, että tämä yhdistys on puheenjohtajaansa varten, eikä puheenjohtaja yhdistystä varten.
Tämä koskee kaikkia yhdistyksiä, ei pelkästään naturistiyhdistyksiä.

Rantojen lieveilmiöt eivät taatusti poistu niitä vähättelemällä, vaan niiden johdonmukaisella kitkemisellä pois rannoilta. Niistä puhumisen kieltäminen ei tee mitään palvelusta naturismille, vaan päinvastoin. Nämä lieveilmiöt yleistyvät kenties niin paljon, että ne hyppäävät joku päivä iltalehtien lööpeistä kaiken kansan kasvoille ja tällöin viimeisetkin naturistirannat ovat uhattuina. Näin käy pian, kuin Turun virallisen rannan kohdalla kävi.

Jo nykyisellään nakurannat yhdistetään seksiin, kuten iltapäivälehtien taannoisissa jutuissa suomalaisten seksitoiveista nakurannoilla käy ilmi ;-).

Suomesta löytyy monta epävirallista, yksityistä nakurantaa, joissa ei ole "sisäisen valvonnan", "sakkikurin" johdosta lainkaan käytöshäiriöitä. Näiden rantojen vakikävijät tekevät hyvin pian ei-toivotuille häiriköille selväksi toiminnan rajat, eli mikä on soveliasta kyseisellä rannalla ja mikä ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu